Mielialan vaihtelut

[Meadow]

Onko muilla?


Olen rv 23+1 ja ihan loppu...En muista koska olisin nukkunut yön kokonaan putkeen,joko juoksen pissalla,heräilen kuumuuteen,nälkään tai ulkoa kuuluvaan meteliin. Heräämis hetkellä en tunne enää väsymystä ja olen pirteä,nukahdan ihan ok uudestaan. Kuhan syön jos on nälkä.
Aamulla/päivällä tämä väsymys alkaa vasta näkymään ja uskon että tää kiukuttelu ja ärtyneisyys on osaksi myös siitä johtuvaa.

Perhesuhteissa on vähän hiomisen varaa,työttömänä olen aina kokenut ns. tarvetta todistella sitä,että minäkin voin olla väsynyt ja stressaantunut. Tuntuu,että aina muistutetaan sitä että koska en ole töissä,en voi olla väsynyt. Tuntuu ettei mulla ole oikeutta puhua edes koko asiasta.
Minulla on taustalla epävakaatapersoonallisuushäiriötä ja masennusta,mutta silti koen että nämä mielialanvaihtelut johtuvat raskaudesta ja tulevasta elämänmuutoksesta. Hirveä pelko että rahat riittää meille kaikille,hankintoja on edelleen, asunto liian pieni, itsea pelottaa kaikki, en tiedä mitkä asiat on raskaudesta ja mitkä normaalia särkyä tai jotain muuta..Tv:tä en katso enää itkemättä,olen pahalla päällä,kiukuttelen......

Olenko siis ihan kauhea ihminen, jos ilmoitan etten halua nähdä ketään nyt ainakaan hetkeen? Ellen jopa lapsen syntymään asti? En halua olla se kiukutteleva, joka asiasta itkua vääntävä ja itseensä ottava tyyppi. Olen riidoissa jo lähes jokaisen sukulaiseni kanssa.En vaan pysty tän stressin kanssa ottamaan mitään enää vastaan.. ja tuntuu että ainut joka ymmärtää on oma mies....

 

[TSC92]

Hyvä että oma mies kuitenkin ymmärtää. Mun mielestä et oo yhtään kauhea ihminen jos otat nyt aikaa itsellesi.

Mielialan vaihteluita on täälläkin, tosin aika lieviä. Ekassa raskaudessa oli enemmän ja oikeastaan tajusin sen vasta synnytyksen jälkeen kun mietin omaa vointia ja reaktioita. Ystävät onneksi ymmärsi hyvin.

Mulla myös masennustausta, mutta en pistäisi raskausajan huolta ja stressiä sen piikkiin. Ihan luonnollista mun mielestä että kun on edessä iso elämänmuutos ja vieläpä näin tärkeä, niin tietenkin kantaa huolta siitä miten asiat järjestyy. Mä oon ottanut nyt tällä kertaa odotusaikana paineita näistä eduskunnan ajamista leikkauksista ja niitä nyyhkin yöt sitten. Ihan niin kun siitä huolehtimisesta olis mitään iloa... Tiedän että huoli helpottaa kyllä, viimeistään kun hormonit tasaantuu ja huomaan että kyllä se elämä tästä lutviutuu.

Väsymys vaikuttaa ihan hirveästi mielialaan, olisko sulla mahdollisuutta nukkua päikkäreitä?

Jaksamisia

 

[......]

Ihan oikein ottaa omaa aikaa jos siltä tuntuu! Lapsen syntymä on kuitenkin todella iso elämnmuutos ja osin huolet ja murheet kuuluu raskauteen ja vanhemmaksi kasvamiseen. Täällä kans vähän samoja huolia: raha, asunnon koko, jaksaminen, taloustilanne... Mielialat vaihtelee laidasta laitaan ja itku on todella herkässä. Yöt menee miten menee ja väsymys painaa. Itse myös työttömänä kun ranteet pamahti paskaksi ja eipä enää töitä tehtykään, niin jotkut ihmiset kokevat asiakseen kommentoida miten on elämä helppoa kun saa vaan olla. Jepjep...

Mua on toisaalta helpottanut lukea muiden kokemuksia, että en oo ainut kuka näin tuntee ja kokee asioita. Se myös helpottanut kun johonkin voi aihetta purkaa. Mulla jo kaks lasta ennestään, eka avioliitto kaatui pääasiassa miehen juomiseen ja siihen, että perhe-elämä ei lopulta kiinnostanutkaan niin paljoa kun omat harrastukset ja menot, joten nyt on pelko saman toistumisesta vallannut mielen Onneks nykyinen mies tietää hyvin mun taustat, ollaan 10v tunnettu, joten osaa olla todella hyvin tukena, jopa paremmin kun kaverit...

Että tämmöstä täällä, omat mielialat on aina lopulta lähteneet nousuun viimestään kun imetys loppunut, hormonit siis todella iso syy mielialoihin, unettomuuteen ja ahdistukseen. Voimia kanssasisaret!

 

[Meadow]

Olen muutaman tunnin päivässä päiväkodissa hoitamassa lapsia kelan rahalla. Menin sinne jotta saisin jotain muuta tekemistä kun juuri märehtiä asioita johon tuntuu ettei voi vaikuttaa.. Ja juuri päiväunet on ne pelastus

kiva kuulla että teillä on kuitenkin heittelyt rauhoittuneet sitten ajan kanssa.

Saanko Warheart udella miten olet pärjännyt lasten kanssa taloudellisesti? varsinkin ekan kanssa jos jäit vielä yksin.. itsellä esikoinen tulossa ja varmaan siksikin sitä on ihan sekasin joinain päivinä. Onneksi voin todeta että tilanne on paljon parempi kun alussa mielialan kanssa.

itseä välillä pelottaa niin hirveesti juuri oma jaksaminen ja se miten tulen onnistumaan äitinä. Oma lapsuus on mitä on eikä sitä äiti mallia siinä ollut. Pelkään että jotenkin väistämättä minulle käy samoin kun äidilleni..etten onnistukaan äitinä. Silti rakastan äitiäni yli kaiken (kuollut) ja en ikinä äitiäni vaihtaisi toiseen. Tietenkin olisin toivonut että asiat olisi menneet toisin... raskaita juttuja ja välillä tuntuu ettei itkulla ole oikein päätä ja häntää.

 

[......]

Kyllähän sitä tuntui helposti pärjäävän itekseen muksujen kanssa kun kaikkia mahdollisia tukia sai ja sossustakin ois saanu rahaa, mut en periaatteesta hakenut kun en tarvetta kokenut... Enemmän sit ahdistanu tilanne kun uus mies ja tokihan sit yhteen muuttaessa ollaan yhdessä vastuussa menoista. Välillä tuntuu, ettei rahat millään riitä jos jtn yllättävää sattuu, mut kummasti sitä on pärjätty. Vähällä tottunut tulemaan toimeen, niin ei sitä kummosia tarvii :)

Mä en haluais samanlaista lapsuutta muksuilleni mitä itellä oli.. Ihan hyvät vanhemmat mulla siis on, mutta semmonen turvattomuus ja alemmuudentunne jäänyt lapsuudesta ja osittain nämä aikuisiän päänsisäiset ongelmat lähtösin lapsuudesta.

 

[Meadow]

Muakin pelottaa juurikin kun on tuo miekkonen ja sen tulot, plus sitten kun mä elän tuilla että miten pärjättään. Sitten kun sillä on vielä ulosotossa muutama tonni ni ne pitää vielä maksaa ja se on aina miinusta taloudesta. Juurikin kun nytkin on niin kovin tiukkaa niin miten sitten kun meitä on kolme..

 

[......]

Kotihoidontukeenhan sitten vaikuttaa miehen tulot, mutta työmarkkinatukeen, äitiyspäivärahaan ja vanhempainrahaan onneksi ei onneksi ei. Mä teen aina niin, että osan rahoistani siirrän toiselle tilille jemmaan isompia laskuja varten ja muutenkin varalle. Ruokaostokset tehdään ostoslistan mukaan kerran viikossa ja vain maitoa/salaattia tai muuta semmosta pakollista haetaan erikseen jos tarvitaan. Ruuat tehdään ite alusta loppuun ja hyödynnetään lappulihat jos maahdollista, ei kuitenkaan ruuan laadusta/mausta tingitä.Vaatteet kirppareilta, vaipatkin nyt kirppareilta/muuten käytettynä löytynyt, niin siinä säätää jo pitkän pennin (vai sentin :D). Rahat saadaan yleensä riittämään, mutta jos jotain isompaa mielii ostaa, niin saa ajoissa alkaa säästämään. Vaikeita kuukausia monnta takana, kun oli muutettava edellisestä kämpästä sisäilmaongelmien takia, oli paljon sairastelua, autosta meni laatikko, muutama isompi lasku tuli, niin oli siinä kyllä miettiminen ja sai laskujen eräpäiviä siirrellä... Eli mustaa valkoselle, että mitä on tulot ja mitä menot, niistä sit ynnäilee, että onko mahdollista jostain menoja nipistää vai onko vaan jollain tietyllä budjetilla pärjättävä. Ikäväähän se välillä on, että jatkuvasti joutuu miettimään raha-asioita, mut pakko se vaan on...

Pikkunen vauvahan ei eikoina kuukausina onneksi isommin rahaa vie, sairaalalasku taitaa olla se isoin menoerä ekassa kuussa. Sit ku vauva kasvaa ja jos meinas soseita syöttää, niin kannattaa itse tehdä. Isompi satsi kerralla ja vaikka jääpalamuotteihin aluks pakastaa, niin saa ihan pienen satsin kerralla maisteluun sulatettua ja sit ku enemmän menee, niin sompia kerta-annoksia pakastaa.

 

[Joulumasu15]

Ja ehdottomasti vauvavakuutus vaan ennen syntymää, jos pikkuinen kovasti sairastelee ettei vie vielä rahallisesti tiukemmalle!

 

[Metsäläinen]

Kyllä todellakin vaivaa. Rv20 lähtien oon ollu ihan kamala. Itkettää, ahdistaa, vituttaa, tunnen huonommuutta ja häpeän omaa käytöstäni.. Unet on mitä on. Puran pahanoloni lähinnä mieheen. Vähän muihinkin...

Nytkin valvon. Viime yönä valvoin. Joka yö valvon jonkin aikaa. Tunninparin unilla ei oikeen tunnu täyspäisenä pysyvän... Tekis mieli käpertyä yksikseen johonki sykkyrälle, ettei muut näkis miten reppana oon... Varmaan hyvä, että mieski lähtee aamulla töihin viikoksi, kun pelottaa mitä sekin musta ajattelee.. Oon jo päättäny että mun pitää aamulla mennä lääkäriin ja toivoo vähän lepoa. Että vaikka öisin valvois niin vois jossain kohtaa nukkuu ja jos sais jotain tukee, että pääsisin eroon tästä itseni syyllistämisestä ja pahasta mielestä.

Toisaalta tuntuu, että oon tahtomattanikin yksin eikä kukaan voi ymmärtää. Mies oli edellisen vkon vapailla ja vietti pvt ja illat talkoissa lauantaina olleita juhlia järjestelemässä. Odotti juhlia ihan kybällä ja viihty niissä la-päivästä myöhään eilisiltaan. Olin iteki la illan siellä mutta kovalla puupenkillä pitkään nakottominen alkaa särkee alapäätä ja kohtua ja tekee sen painerenkaan kylkiluitten kohalle. Lähin kotiin, että saan olla makuuasennossa. Mies niin innoissaan jatko juhlia ettei hoksannu ilmotella mitään itestään. Kunnes iltapvllä sunnuntaina lopulta ite soitin sille... Ja hyperventiloin kaiken yksinäisyyden tunteeni ym niin että mun sydän hakkas kovempaa kuin vauvalla... Tuntuu että myös tuo miehen runsas alkoholin ajaa meitä omiin kupliimme. Se on pää pehmeenä alkoholista, minä raskaushormoneista....

Tulipas pitkästi. Jospa tämä kirjoittaminenkin helpottas oloani. En pahastu vaikka kukaan ei jaksa lukea. :)

 

[Meadow]

Tuota ruokarahan sivuun laittamista olen miettinyt ja yrittänyt miehelle sanoa,mutta ei se sitä oikein ota kuuleviin korviinsa. Ymmärrän että kun palkka tulee,haluaa hän ostaa itselleen myös jotain eikä niin että kaikki raha menee vaan elämiseen. Mutta toisaalta,siihen pitäs nyt vaan alkaa tottumaan,kun on todella tiukat kuukaudet edessä. Välillä vaan tuntuu ettei tää helpota koskaan vaan pahenee vaan. Ja sillonhan se vauvan tulo alkaa ahdistamaan myös hirveesti.

Metsäläinen: Oletko mistä päin? Ainakin täälä Helsingissä on sellainen kun Perhetukikeskus ja sinne kun soitin sain heti terapeutin sieltä.. Siellä käyn juttelemassa muutaman viikon välein ja sitten kun vauva tulee. On helpottanut hirveästi,kun ne on niin kannustavia sielä. Tuli vaan mieleen,että se vois tehdä hyvää myös sulle
Ymmärrän tuon tunteesi miehestäsi. Se on niin vaikeeta,kun raskaana olevan naisen elämä muuttuu sillä sekunnilla kun se testi näyttää plussaa. Sinä päivänä sun koko elämä menee uuteen järjestykseen. Miehellä on aikaa ns.mennä ja elää vielä se 9kk.. Mutta mä uskon että sitten kun vauva syntyy,kaikki muuttuu isälläkin.. On tietysti poikkeuksiakin mutta suurimmaks osaks olen kuullut positiivisia asioita.

Muakin ahdistaa ja pelottaa kaikki..välillä enemmän ja välillä vähemmän... Raha-asioitten takia välillä itken,että onko lapsen parempi jossain muualla..Joskus mietin mihin olen ryhtynyt ja olenko valmis..Mutta onneksi suurimmaksi osaksi olen onnellinen pienestä.. Nyt olen alkanut pelkäämään että vauva syntyy etuajassa,keskosena... että se ei saa tarpeeksi terveellisiä rakennusaineita mun ruuasta.. huh..kaikkee sitä äitit pyörittelee pienessä mielessään

 

[Angeliqa80]

Jotkut miehet ei kyllä muutu, anteeks kun masennan, mä 12 vuotta elin miehen kanssa joka joi, 4 lastakin sen kanssa tein, sitte multa loppu lopulta kärsivällisyys ja rahat, kun kaikki ne tiukalla olleetkin rahat meni siihen viinaan ja läträämiseen. Voin muuten kertoa, että ei oo yhtään tiukkaa enää, jos kukaan ei juo niitä rahoja, vaikka se tuntuu vähältä se "pari pulloa" ni hitto niihin meni muuten rahaa...
Sen lisäks kyllä mies uhkaili itsarilla ja tommosilla että toi 12 vuotta meni osittain sitte siinä, ku ite olin vaan ihan tyhmä... no joo, se siitä. Eipä tuo mies sitte pysyny kyllä hengissäkään kuin pari kuukautta sen jälkeen kun vihdoin muutti pois yhteisestä asunnosta, valitettavasti en pysty vieläkään järjellä käsittämään,että sen alkoholin takia sitte piti uhrata koko elämä ja jättää 4 lastaan ilman isää...
Itse olen alkoholistiperheen lapsi, nuorena juonut kyllä enemmän ja vähemmän alkoholia, jossain vaiheessa tuli sitte "mitta täyteen", nykyisin en ole juonut kuin nykyisen miehen kanssa saunaoluen (siis ennen raskautta).

No mutta, mä tässä olin kyllä hiukan tyhmä kun tämmösiä aloin teille kertomaan, jos muutenkin siellä mietityttää kaikki tommonen alkoholikäyttö ynnä muu... Mut se on karu tosiasia, joskus ne miehet ei vaan osaa sitä sitte hillitä ja lopettaa ja koko elämä on päin.... jotaki.

Ja kyllä, mä ensinnäkin nään hitosti painajaisia, herään niihin, hiki päässä.. oon aina nähny unia paljon, monena vuotena en nyt oikeastaan yhtään ja nyt yhtäkkiä mulla on niin vilkas yöelämä,että ihme että tuntuu yhtään nukkuneelta.
Ja tosiaan välillä yöt on yhtä pyörimistä, ei tuu uni, asento on väärä, huono, ei pysty tai jotain. Välillä painan pään tyynyyn ja herään aamulla miehen kelloon, eikä tietoakaan että olisin yöllä heränny... Kauheesti kyllä vaihtelee..

Ihan vapaasti saa raskausaikana olla itsekseen ja itsekäs. Tässä iässä sitä ei vaan enää oikeen voi, kun on nää lapsetkin tässä sitte jo niin isoja, että pakko olla läsnä koko ajan.
Kannattaa lisäks miettiä tahoa mille vois purkaa sitä "oloaan" että aina pitää olla jollekin jotain muuta mitä on ja sietää tyhmiä kysymyksiä jne jne ...

Tsemppiä silti jokaiselle, kyllä se ajan kanssa helpottaa!

 

[Metsäläinen]

Angeliqa, ei ole tyhmää tuoda esiin tuollaisia näkökulmia alkoholismista. Tyhmää on hyssytellä tai piilotella, että läheisellä tai itsellä mitäään ongelmaa olisi. Omia vanhempiani joskus haluan suojella näkemästä, että meillä läträtään, kun ovat muutamiin juhliin sattuneet ja se on ollut minulle todella ahdistavaa....

Rakastan miestäni ja hän mua ja en pysty vain pitämään vaihtoehtona sitä, että erottais viinan takia. Etenkin ku itsekin ennen raskautta olin aika loppasuu... Mies pystyy käydä töissä ja oleen juomatta. Ongelmana on vapaa aika eli juuri silloin kun mies on kotona... Alkoholismi ilmenee siinä, että yksi ankos ei riitä vaan KAIKKI löytyvä alkoholi on juotava ja vapaa- ajan menoihin juominen vaikuttaa. Ei ole esim ajokunnossa vaikka on sopinut olevansa.

Kun poika syntyy minulla on kyllä nollatoleranssi humalikkojen suhteen eli sitten en kotonani humaltumista katso. Ja ukko on väittänyt sen tajuavansa. Se ei myöskään vetele että ajokunnottomuuden takia joutuisi perumaan lapselle lupaamiaan asioita..

 

[......]

Tuohan on vaan totuus, että ei kaikki miehen muutu... Meinasin ite kirjottaa jtn samaan tyyliin. Mulla exä joi, mut mä olin sit nalkuttava akka, valitin turhasta, kokska hän kävi kuitenkin töissä. Mun mielestä ja varmaan aika monen muunkin mielestä arki-iltana 6-8 tölkkiä nelosolutta on liikaa ja siihen viikonloput päälle. Ei enää saanu asioita auki puhumalla, toinen vaan ei näe ongelmaa. Toinen oli rahankäyttö. Tilit hupeni autoharrastukseen ja ite sai itkun ja huudon kanssa pyydellä rahaa lasten vaatteisiin. Kyllähän sitä eroa tuli mietittyä ja odoteltua, että josko se elämä vielä muuttuis, mut ei niin ei. Samoin on käynyt pelileskille, tallileskille jne, että ei se mies siitä mihinkään oo muuttunu ja sama kiukuttelu&kitinä miehen touhuista jatkuu

Mä annan vinkkinä sen, että suosittelen puhumaan miehelle, että mikä ärsyttää ja miksi. Hyvä tapa on kirjottaa kirje ja antaa miehen rauhassa lukea. Jos mies ei näe omassa toiminnassaan mitään ongelmaa, eikä suostu ulkopuoliseen apuun, niin voi olla vaikeat ajat edessä. Toisaalta, raskaus sekottaa päätä ja asiat tuntuu paljon isommilta, että joskus vaan kannattaa antaa sen itkun tulla ja purkaa sitä omaa paskaa oloa mihinkä pystyy. Keskustelupalstat on sikäli hyvä paikka, kun täällä voi pysytellä melko anonyyminä. Pointtina kuitenkin se, että miehen pitäs itse nähdä/sisäistää ongelma ja haluta ratkaista se.

Toimisko teillä meadow yhteinen ruokatili? Tai jotenkin tasasesti jaella elämiseen menevät rahat ja sit miehelle jäis loppu sit omiin juttuihin? Ja jos on velkaa ennestään ulosotossa, niin nehän on makseltava pois ennen kun on edes varaa hermostua siitä kuinka rahat menee vaan elämiseen. Meillä on laskettuna menot suunnilleen puoliks, mä hoidan ruokaostokset ja pari isompaa laskua, mies hoitaa vuokran. Miehellä kans "entisessä elämässä" raha-asiat menny miten menny ja velkaa perintäfirmalle reipas tonni. Makselee kuukausittain pientä erää, mut puhellu kovasti, et tovin ku jaksas säästellä niin kuittais velan kerralla pois. Helvetin ärsyttäviä nää raha-asiat ja niistä puhuminen

Tänä aamuna ollut vähän parempi mieli, sain nukutuksi yöllä reilun 4h putkeen ja olo on kun uudesti syntyneellä! Aamu alkoi sit ihanan sumuisessa ja päivään heräilevässä luonossa lenkkeilyllä Kyllä se kummasti antaa voimaa kun saa hetken omille ajatuksille ja hengitellä rauhassa! Suosittelen kovasti jotain rentoutumismuotoa ja "meditointia", aikaa omille ajatuksille :)

 

[Meadow]

tuo ruokatili on hyvä idea ja se varmasti onnistuu.. tai tavallaan kai se on onnistunutkin kun mies siirsi mulle jo rahaa säästöön tilille... oon niin onnellinen monesti siitä kuinka paljon tuo herra on muuttunut ja kuinka paljon se tekee meidän eteen...

Raha-asiat on kyllä sellainen että siitä tulee aina riita ja pahamieli..kun jotenki ei vaan voi revetä rahaksi... Velat on pakko maksaa ja sillä sipuli..välillä vaan tuntuu kohtuuttomalta että itse joutuu ns.kärsimään toisen virheistä. Kun tietysti puolison tulot otetaan tuissa huomioon. Onneksi velkaa on teilläkin vähän niin sen saa nopeasti maksettua..

me saatiin myös asunto..pieni,mutta on se silti parempi kun tämä yksiö...niin ne asiat selviää.

 

[Vilijonkk4]

Täällä myös aikamoista vuoristorataa välillä. Miehen kanssa riidellään tosi usein ja muutkin asiat stressaa. Mies luulee olevansa joku pyhimys, käyhän hän sentään töissä ja maksaa suurimman osan elämisestämme. Mua ei ennen ole ahdistanut vauvan tulo, mutta näinä yön tunteina, kun ei saa unta, on sekin alkanut ahdistamaan. Myös raha-asiat vaivaa. Ois ihan kiva, jos mieskin joskus kysyisi miten voin. Tämän kaiken uuden keskellä stressiä lisää tuo mummullani todettu syöpä. Hän on yksinasuva, joka se jo pelkästään vaivaa. Lääkkeitä menee vähän miten sattuu ja joskus hän on unohtanut ne kokonaan ottaa. Eipä tuo tietenkään mun vastuullani ole, mutta läheisenä ihmisenä tietenkin haluan huolehtia oman osuuteni verran. En tiedä, olenko hirveä ihminen, mutta luultavasti ihmeparantumista syövästä ja muistisairaudesta ei ole luvassa niin toivoisin hänen pääsevän pois "täältä" vielä, kun on edes jotenkin onnellinen. Itse sairaudet eivät mieltäni kaiherra vaan se, että joutuuko hän kärsimään viimeisinä elinvuosinaan kipuja ja olisko se parantuminen sitten minkään arvoista. Onhan tämä iso asia, mutta tuntuu, että nää hormonit saa sen ja kaiken muun tuntuvan vielä todellista suuremmilta. Suurimman osan ajasta en enää iloitse raskaudesta, vaan odotan jo kovasti siitä "eroon pääsemistä". Haluan mun mielenterveyden takasin!! (Ja vauvan :D)

Vilijonkk4 26+5

 

[Meadow]

Voi ei..ikävää että olet saanut huonoja uutisia vielä kaiken muun stressin keskelle. En tiedä minkä ikäinen mummusi on,mutta minun mummini sairasti myös syövän ja leikkaus ja hoidot toivat tulosta. Hän on nyt 76v.
Voimia paljon


Minullakin tulee aina välillä ahdistusta vauvasta..välillä mietin olisiko vauvalla parempi jos hän eläisi jonkun toisen perheen kanssa tai olisiko parempi jos olisin vauvan kanssa vaan kahden.. Mekin miehen kanssa riidellään paljon,juurikin raha-asioista.Ulosotto alkoi viemään mieheltä puolet palkasta ja jo muutenki kiree talous kiristyy entisestään ja marraskuussa muuton myötä vuokra nousee. Välillä pelkään että jos ei ole varaa edes ruokaan pöytään...
Huolettaa myös painon nousu ja huominen sokerirasitustesti.. on ihan läski olo ja välillä mietin miten toi mies tossa enää edes on.. huoh..