Hormonit ja uusi elämäntilanne saa varmaan mielen herkäksi itsekullakin.
Mä oon huomannut imettäessä tulevan ahdistusta, siis ihan fyysistä että rintaa painaa. Kuulen myös ääniä, ihmisten puhetta. Tähän liittyy myös välähdyksenomaiset mielikuvat esim. Yksi yö istuin sängyn reunalla ja röyhtäytin vauvaa. Huone oli pimeä ja vauva nosti päätään ja katsoi minuun. Näin hänen silmänsä kokonaan mustina ja että vauvan olis vallannu joku demoni tms... Tuli hätä ja laskin tytön sängylle ja lähdin hetkeksi pois. Myös ihan typeriä ajatuksia tulee, siis väkivaltaisia... Ja sitten tulee ajatuksia että vauvalle tapahtuu jotain, tiputan hänet tai jotain ja se fyysinen ja henkinen tuska tuosta ajatuksesta on niin jäätävä että ihan kuin se olisi jo tapahtunut. Huoh...
Siis joo. Tiedän että tämän ilmiön nimi on d-mer ja olen siitä lukenut ja koittanut löytää vertaistukea, mut tuntuu että oon ainoa. Kyse siis on ennemmin refleksin omaisesta tapahtumaketjusta joka johtuu aivojen dopamiinitason nopeasta laskusta. Tiedän myös että ajatukset eivät ole omiani vaan johtuvat hormoneista ja lähtevät pois yhtä nopeasti kuin tulevatkin. Tähän on varmasti olemassa lääkitys, dopamiinitasoa minulla kun on ennenkin jouduttu korjaamaan kun siinä ei mun pää osaa itsenäisesti toimia.
Olo on silti raskas. Tiedän jo kun alan imettämään ja kun heruminen alkaa, oireet palaavat ja ne ovat tuntuneet koventuvan. Siitä olen onnellinen että muina aikoina en ole kokenut alakuloa ja masennusta muuta kuin imettäessä joten tiedän että masennuksesta ei ole kyse tälläkertaa.
Mä oon huomannut imettäessä tulevan ahdistusta, siis ihan fyysistä että rintaa painaa. Kuulen myös ääniä, ihmisten puhetta. Tähän liittyy myös välähdyksenomaiset mielikuvat esim. Yksi yö istuin sängyn reunalla ja röyhtäytin vauvaa. Huone oli pimeä ja vauva nosti päätään ja katsoi minuun. Näin hänen silmänsä kokonaan mustina ja että vauvan olis vallannu joku demoni tms... Tuli hätä ja laskin tytön sängylle ja lähdin hetkeksi pois. Myös ihan typeriä ajatuksia tulee, siis väkivaltaisia... Ja sitten tulee ajatuksia että vauvalle tapahtuu jotain, tiputan hänet tai jotain ja se fyysinen ja henkinen tuska tuosta ajatuksesta on niin jäätävä että ihan kuin se olisi jo tapahtunut. Huoh...
Siis joo. Tiedän että tämän ilmiön nimi on d-mer ja olen siitä lukenut ja koittanut löytää vertaistukea, mut tuntuu että oon ainoa. Kyse siis on ennemmin refleksin omaisesta tapahtumaketjusta joka johtuu aivojen dopamiinitason nopeasta laskusta. Tiedän myös että ajatukset eivät ole omiani vaan johtuvat hormoneista ja lähtevät pois yhtä nopeasti kuin tulevatkin. Tähän on varmasti olemassa lääkitys, dopamiinitasoa minulla kun on ennenkin jouduttu korjaamaan kun siinä ei mun pää osaa itsenäisesti toimia.
Olo on silti raskas. Tiedän jo kun alan imettämään ja kun heruminen alkaa, oireet palaavat ja ne ovat tuntuneet koventuvan. Siitä olen onnellinen että muina aikoina en ole kokenut alakuloa ja masennusta muuta kuin imettäessä joten tiedän että masennuksesta ei ole kyse tälläkertaa.