Moi!
Halusin kertoa oman tarinani ja kysellä onko sielunsukulaisia tässä asiassa...
Eli olemme suht tuore aviopari, alle vuoden ikäisen pojan vanhemmat. Toinen laps
pitäisi syntyä ensivuoden alussa.
Muutimme juuri uudelle paikkakunnalle uuden elämän aloittamiseksi, sillä miehelläni
meni liian lujaa baarihommien sun muitten kanssa. No, se ei ollut ainoa syy mutta
ajateltiin että tilanne helpottuu silläkin saralla kun ei ole enää baarit niin lähellä kuin
ennen ja baarikaveritkin jäi muuton myötä kauemmas.
Aikaisemmin ongelma tosiaan oli miehen alkoholinkäyttö, tai oikeastaan sen vaikutuksen
alaisena käyttäytyminen. Otti aika usein mutta ei ihan joka päivä. Kuitenkin aina kun aloitti,
meni se kolmen-neljän päivän putkeksi kun krapularyyppy piti aina aamusta saada, ja
siitähän se taas lähti. Krapulassa kiukuttelua, ei selvitellä asioita koska HÄN ei nyt jaksa puhua
vaan haluaa juoda kaljan että olo helpottuu. Myös valehtelusta jäänyt useaan otteeseen kiinni, ei vastannut
ryyppyreissullansa puhelimeen eikä viesteihin... ja mistäs minä tiedän missä yönsä
viettänyt vaikka sanoisikin olleen kaverillaan.
Rahatilanne tiukka ja rahaa pitää saada kaljaan. Laskut jää maksamatta, vuokra rästissä..
mutta ei haittaa, kunhan saa kaljaa niin murheet unohtuu! No, minä maksan velat mitkä otetaan.
Tätä tämä siis oli siitä asti kun tulin ekan kerran raskaaksi, ja loppui tietysti nyt kun muutettiin
pari viikkoa sitten.
Tai no... niinhän minä luulin. Mieheni piti eilen mennä kaverilleen pelaamaan ja tulla illalla kotiin, mutta olikin lähtenyt kauas
paikkakunnalle josta just muutettiin. Ilmoittamatta! Ei vastannut koko päivänä puhelimeen, ei viesteihin.
Tänä aamuna soitti että on huono olo ja tulossa kotiin iltapäivästä. Istumassa kuulemma terassilla
junan lähtöön asti että krapula helpottais.
Noh... Täällähän minä olen hoitanut lasta, jouduin pyytämään eilen siskoani illalla myöhään tuleen
vahtimaan poikaa että sain koiran vietyä ulos. Eikä tässä vielä kaikki, mieheni siis edellisellä asuinpaikka-
kunnallamme on jättänyt kahdesti pojan illalla yksin kotiin kun vienyt koiran ulos ja käynyt kaljakaupassa.
Mun periaatteeni on ettei 7-kuista (tai silloin poika tais olla vielä jotain 3kk) lasta jätetä yksin kotiin vaikka
oliskin jo nukkumassa! Ei missään nimessä!! Ja aina hän saa koiranpentuilmeellään kaiken anteeksi
ja puhuttua ympäri ettei näistä puhuta neuvolassa ynnä muualla.
En tiedä enää mitä tehdä. Luulin että asiat helpottuvat kun muutimme. Mies ei käy töissä koska on jo laiskistunut
tarpeeksi edes hakeakseen töitä. Tyyppi on yli 30 eikä ole hankkinut ammattia edes. Minä käyn joka toinen viikonloppu vielä toistaiseksi töissä niin kauan kuin jaksan, kunnes toinen vauva syntyy.
Harmillista tässä on se, että rv 12 täyttyi juuri ja luin netistä että raskauden keskeytyksen voi tehdä ennen rv 12:sta. Olen tosissani alkanut sitä miettimään, mutta nyt ilmeisesti liian myöhässä liikenteessä.
Mietin että miten tulen pärjäämään kahden pienen lapsen sekä koiran kanssa, viidennessä kerroksessa,
pieni hissi johon mahtuu ainoastaan yhdet rattaat ja minä just ja just mukaan...
Jos tämä miehen meno siis jatkuu...
Eroakin miettinyt monesti ja nyt se taas tuli mieleen, että mitä mä tollasella pellellä teen joka ei osaa edes hankkia töitä, pelaa 6-8 tuntia päivässä sotapelejä tai vaihtoehtoisesti rellestää menemään baarissa eikä
ilmoita edes menoistaan / itsestään..
Huoh, isoja päätöksiä vissiin edessä... stressaa niin kamalasti! Kertokaas omia mielipiteitänne tai tarinoita jos on samanhenkisyyttä kuin tässä kirjoitelmassa!
Halusin kertoa oman tarinani ja kysellä onko sielunsukulaisia tässä asiassa...
Eli olemme suht tuore aviopari, alle vuoden ikäisen pojan vanhemmat. Toinen laps
pitäisi syntyä ensivuoden alussa.
Muutimme juuri uudelle paikkakunnalle uuden elämän aloittamiseksi, sillä miehelläni
meni liian lujaa baarihommien sun muitten kanssa. No, se ei ollut ainoa syy mutta
ajateltiin että tilanne helpottuu silläkin saralla kun ei ole enää baarit niin lähellä kuin
ennen ja baarikaveritkin jäi muuton myötä kauemmas.
Aikaisemmin ongelma tosiaan oli miehen alkoholinkäyttö, tai oikeastaan sen vaikutuksen
alaisena käyttäytyminen. Otti aika usein mutta ei ihan joka päivä. Kuitenkin aina kun aloitti,
meni se kolmen-neljän päivän putkeksi kun krapularyyppy piti aina aamusta saada, ja
siitähän se taas lähti. Krapulassa kiukuttelua, ei selvitellä asioita koska HÄN ei nyt jaksa puhua
vaan haluaa juoda kaljan että olo helpottuu. Myös valehtelusta jäänyt useaan otteeseen kiinni, ei vastannut
ryyppyreissullansa puhelimeen eikä viesteihin... ja mistäs minä tiedän missä yönsä
viettänyt vaikka sanoisikin olleen kaverillaan.
Rahatilanne tiukka ja rahaa pitää saada kaljaan. Laskut jää maksamatta, vuokra rästissä..
mutta ei haittaa, kunhan saa kaljaa niin murheet unohtuu! No, minä maksan velat mitkä otetaan.
Tätä tämä siis oli siitä asti kun tulin ekan kerran raskaaksi, ja loppui tietysti nyt kun muutettiin
pari viikkoa sitten.
Tai no... niinhän minä luulin. Mieheni piti eilen mennä kaverilleen pelaamaan ja tulla illalla kotiin, mutta olikin lähtenyt kauas
paikkakunnalle josta just muutettiin. Ilmoittamatta! Ei vastannut koko päivänä puhelimeen, ei viesteihin.
Tänä aamuna soitti että on huono olo ja tulossa kotiin iltapäivästä. Istumassa kuulemma terassilla
junan lähtöön asti että krapula helpottais.
Noh... Täällähän minä olen hoitanut lasta, jouduin pyytämään eilen siskoani illalla myöhään tuleen
vahtimaan poikaa että sain koiran vietyä ulos. Eikä tässä vielä kaikki, mieheni siis edellisellä asuinpaikka-
kunnallamme on jättänyt kahdesti pojan illalla yksin kotiin kun vienyt koiran ulos ja käynyt kaljakaupassa.
Mun periaatteeni on ettei 7-kuista (tai silloin poika tais olla vielä jotain 3kk) lasta jätetä yksin kotiin vaikka
oliskin jo nukkumassa! Ei missään nimessä!! Ja aina hän saa koiranpentuilmeellään kaiken anteeksi
ja puhuttua ympäri ettei näistä puhuta neuvolassa ynnä muualla.
En tiedä enää mitä tehdä. Luulin että asiat helpottuvat kun muutimme. Mies ei käy töissä koska on jo laiskistunut
tarpeeksi edes hakeakseen töitä. Tyyppi on yli 30 eikä ole hankkinut ammattia edes. Minä käyn joka toinen viikonloppu vielä toistaiseksi töissä niin kauan kuin jaksan, kunnes toinen vauva syntyy.
Harmillista tässä on se, että rv 12 täyttyi juuri ja luin netistä että raskauden keskeytyksen voi tehdä ennen rv 12:sta. Olen tosissani alkanut sitä miettimään, mutta nyt ilmeisesti liian myöhässä liikenteessä.
Mietin että miten tulen pärjäämään kahden pienen lapsen sekä koiran kanssa, viidennessä kerroksessa,
pieni hissi johon mahtuu ainoastaan yhdet rattaat ja minä just ja just mukaan...
Jos tämä miehen meno siis jatkuu...
Eroakin miettinyt monesti ja nyt se taas tuli mieleen, että mitä mä tollasella pellellä teen joka ei osaa edes hankkia töitä, pelaa 6-8 tuntia päivässä sotapelejä tai vaihtoehtoisesti rellestää menemään baarissa eikä
ilmoita edes menoistaan / itsestään..
Huoh, isoja päätöksiä vissiin edessä... stressaa niin kamalasti! Kertokaas omia mielipiteitänne tai tarinoita jos on samanhenkisyyttä kuin tässä kirjoitelmassa!