Heipsun keipsun!
Kiitos, kiitos! Sanoista ja olalletaputuksista. Kyllä tää tästä. Joskus sitä saa nokalleen osuvasti, oikeeseen aikaan, mitättömästä asiasta... Ja sitä vahingossa antautuu kokopäiväksi kulettamaan mukanaan. Kaikki muukin sitte alkaa näyttää harmaalle ja tuntee ihtensä aika kelvottomaksi. Onnes täällä on tämmönen LOTTA-henki, että äkkiä tökitään turhiin hörhöilyihin kaatuneet akat takasin ladulle! Kiitos!
Ja sitte kohti uutta päivää.
JEEEEE... meillä imurointi alkaa sujumaan! Huutoa ja selälleen lentelyä ja jaloissa paniikissa pyörimistä riitti enää vain keittiöön ja eteiseen. Muu huusholli meni ihan mallikkaasti. oli vähän niinkuin pakko alkaa imuroimaan, kun pikkuemäntä lennätti ennen aamiaista juomalasin pöydältä lattialla. Tuhannen lasi murusta kiilteli pitki keittiön lattiaa. Lakasin näkyvimmät sivuun. Puin penskalle ainot jalkaan ja pidin jöötä, että nyt saamari ei juosta ennenku mutsi on saanu kahvin, puuron ja silmät auki!!!!!!! Tulipa sitte herättyä. Ja vaivihkaa se isäntäkin sai simänsä auki, vaikka aika nuupahtaneelta näyttikin.
JOULUKORTEISTA
Meille tulee (vielä) (ehkä) pari joulukorttia, mutta ite ei olla enää moneen vuoteen lhetelty niitä kellekään. Se jotenki jäi. Molempien menneet vuodet edellisessä elämässä on vieny myös ne senaikaiset joulukortti-perheet.. (hah, niinkuin joku korttipeli!) Ja nyt, kun tätä uutta yhdistettyä ystäväpiiriä on rakennettu, niin ei niistäkään kukaan ole enää kortti-ihmisiä. Sinäänsä harmi, koska kortteja OLI mukava saada. Keräsin ne aina keittiön ovea koristamaan. Se oli oikea jouluperinne. Asuttiin vanhassa hirsitalossa, jossa oli paksumaaliset koristeelliset ovét ja ruutuverhot ikkunoissa... sinne passasi rakentaa yltiöromanttista jouluilmettä... (jaa taisin poiketa aiheesta)
NUKUTTAMISESTA
Jotakin ne muksut varmaan on unohtanu tehö sillon, kun pitää nukkumaan mennessä ketkuta. Eilen meillä oli just semmonen karuselli, että meinas pinna palaa. Vaikka käytiin saunassa ja kaikkee ihanaa "rauhaa" liirum laarum... niin silti tuo ponkaisi aina ylös just kun luulin, että nyt se simahti. Oisko ollu sitte sylin puutetta ja huomion kipeyttä, kun olin päivällä joutunu komentelemaan tyttöä pois jaloista kuuman hellan edestä. Ja isä vielä luikki tuon tuostakin tupakille kellariin ja keskuslämmitystä kolistelemaan ja jäi vielä saunareissultakin sinne pannuhuoneen hämärään. En tiiä.. Mutta tunti tais meilläkin mennä unen teossa. Ei me kyllä edes aktiivisesti nukuteta enää. Tyttö köllii omassa sängyssä ja tiirailee kun minä maata mötkötän siinä vieressä "muka" nukkumassa.
Jassoo.. täällä yhä pakkasta siihen malliin, että ei pääse ulos. Toisaalta, saanhan sitte itekin pistää pikkusen silmää kiinni, kun otan tytön isoon sänkyyn päiväunille. Kuulostaa houkuttelevalta......