Onko täällä muita joiden kumppanilla on vakava sairaus?
Mieheltäni löytyi huhtikuussa syöpä. Syöpä leikattiin silloin ja hän aloitti sytostaatti hoidon kun kasvain ja sen ympäristö (eli suolen osa joka leikattiin pois kasvaimen mukana) oli tutkittu ja mies oli toipunut kylliksi leikkauksesta. Toukokuussa siis. Jos kaikki menee hyvin, hoito on ohi marraskuussa ja ennusteen mukaan hän on silloin terve. Noin puolen vuoden hoito kyseessä siis.
Tämä on ollut ja tulee olemaan varsin raskas puoli vuotta. Suurin osa kotitöistä ja lapsenhoidosta on minun kontolla sillä hoidot väsyttää. Välillä tunnen olevani itsekäs kun valitan arjen pyörittämisen raskaudesta, kun toinen kärsii myrkyistä.
Mutta varsinkin kun touko-kesäkuun vaihteessa muutimme, se tuntui välillä ylitsepääsemättömältä. Vapaa-aikaa ei ollut juuri lainkaan kun yritti järjestää muuttoa ja samalla taistella byrokratian kanssa kun lapsi aloitti hoidossa ja kela sotki asioita. Toisinaan itkin illalla ihan silkkaa väsymystä. Nyt kun muutto on ohi (no ainakin niin että täällä voi asua) on helpompaa sentään.
Ja sitten on huoli miehestä. Hänen pitäisi olla terve hoitojen jälkeen, mutta aina on olemassa jos... Samoin miehen jaksaminen hoidoissa huolettaa ja tuntuu pahalta seurata kun toinen kärsii eikä itse voi tehdä paljoakaan. Sekin hirvittää että ilmeisesti oireet menee hoitojakso toisensa jälkeen pahemmiksi kun sytostaattia kertyy kehoon. Onneksi talvi on tulossa sillä mitä kuumempi on sitä huonommin mies voi. Toisaalta sytostaatit aiheuttaa kylmäyliherkkyyttä, että ei se talvikaan kuitenkaan hyvä juttu ole.
Lisäksi (taas päässä kuiskii pieni ääni että olen itsekäs) ennen syövän löytymistä yritimme toista lasta. Lapsen tekoa ei suositella hoitojen aikana eikä puoleen vuoteen niiden jälkeenkään. Saamme siis odottaa vuoden ennen kuin pääsemme edes yrittämään uudelleen lasta. Tiedän että nyt olisi hyvin huono hetki toiselle lapselle, mutta en voi mitään sille kaipuulle kun syli tuntuu tyhjältä ja vuosi pitkältä ajalta. Varsinkin kun ensimmäistä sai yrittää yli vuoden ja pelkään että toisen kanssa käy samoin.
Tietenkin tärkeintä on se, että mies tulee kuntoon, mutta se ei poista muita murheita. Kirjoitin tämän osittain siinä toivossa että saisin vertaistukea, mutta myös ihan vain koska kaiken kirjoittaminen auttaa. Kiitos jos jaksoit lukea.
Mieheltäni löytyi huhtikuussa syöpä. Syöpä leikattiin silloin ja hän aloitti sytostaatti hoidon kun kasvain ja sen ympäristö (eli suolen osa joka leikattiin pois kasvaimen mukana) oli tutkittu ja mies oli toipunut kylliksi leikkauksesta. Toukokuussa siis. Jos kaikki menee hyvin, hoito on ohi marraskuussa ja ennusteen mukaan hän on silloin terve. Noin puolen vuoden hoito kyseessä siis.
Tämä on ollut ja tulee olemaan varsin raskas puoli vuotta. Suurin osa kotitöistä ja lapsenhoidosta on minun kontolla sillä hoidot väsyttää. Välillä tunnen olevani itsekäs kun valitan arjen pyörittämisen raskaudesta, kun toinen kärsii myrkyistä.
Mutta varsinkin kun touko-kesäkuun vaihteessa muutimme, se tuntui välillä ylitsepääsemättömältä. Vapaa-aikaa ei ollut juuri lainkaan kun yritti järjestää muuttoa ja samalla taistella byrokratian kanssa kun lapsi aloitti hoidossa ja kela sotki asioita. Toisinaan itkin illalla ihan silkkaa väsymystä. Nyt kun muutto on ohi (no ainakin niin että täällä voi asua) on helpompaa sentään.Ja sitten on huoli miehestä. Hänen pitäisi olla terve hoitojen jälkeen, mutta aina on olemassa jos... Samoin miehen jaksaminen hoidoissa huolettaa ja tuntuu pahalta seurata kun toinen kärsii eikä itse voi tehdä paljoakaan. Sekin hirvittää että ilmeisesti oireet menee hoitojakso toisensa jälkeen pahemmiksi kun sytostaattia kertyy kehoon. Onneksi talvi on tulossa sillä mitä kuumempi on sitä huonommin mies voi. Toisaalta sytostaatit aiheuttaa kylmäyliherkkyyttä, että ei se talvikaan kuitenkaan hyvä juttu ole.
Lisäksi (taas päässä kuiskii pieni ääni että olen itsekäs) ennen syövän löytymistä yritimme toista lasta. Lapsen tekoa ei suositella hoitojen aikana eikä puoleen vuoteen niiden jälkeenkään. Saamme siis odottaa vuoden ennen kuin pääsemme edes yrittämään uudelleen lasta. Tiedän että nyt olisi hyvin huono hetki toiselle lapselle, mutta en voi mitään sille kaipuulle kun syli tuntuu tyhjältä ja vuosi pitkältä ajalta. Varsinkin kun ensimmäistä sai yrittää yli vuoden ja pelkään että toisen kanssa käy samoin.
Tietenkin tärkeintä on se, että mies tulee kuntoon, mutta se ei poista muita murheita. Kirjoitin tämän osittain siinä toivossa että saisin vertaistukea, mutta myös ihan vain koska kaiken kirjoittaminen auttaa. Kiitos jos jaksoit lukea.
Mies on tällä hetkellä no, sanotaan vaikka että ihan ok. Ei hän jaksa touhuta samaan malliin kuin terveenä ja tarvitsee lepoa niin että iso osa kodin ja lapsen hoidosta on silti mun vastuulla. Mutta jaksaa sentään jotain. Senkin jaksamisen syy on se, että piti jättää osa myrkyistä pois loppuhoitosykleistä ettei aiheuta pysyviä vaurioita (vaikuttaa hermoihin). Lääkärin mukaan hyvin harva saa koko satsin, mitä on suunniteltu. Raskasta on ollut ja tulee olemaan, mutta ehkä tästä selvitään. Marraskuun alussa pitäisi myrkytyksen loppua ihan kokonaan ja siitä on suuntana ylöspäin. Se tehoaako myrkyt toivotulla tavalla syöpäsoluihin taitaa jäädä jossain määrin mysteeriksi. Niitä kun ei pitäisi olla kuin tosiaan soluja, jotka eivät ole ehtineet tehdä hirveästi pahojaan. Näkyvät kasvaimet on leikattu pois.
kuinkas siellä...????