Kotiutumisvaatteet vauva

Minni89

Oman äänensä löytänyt
Heippa,

Kotiutumisvaatteita tulevalle syyskuiselle esikoiselle mietiskelen :) mitä aiotte pakata sairaalakassiin mukaan? Lähinnä mietityttää kuinka paljon vaatetta.. Body, potkarit, myssy, käsiin ja jalkoihin villasta, peite. Päälyneule? Vai Ohut gollege puku? Hyvä miettiä tämmöstä näin helteellä
 
Samaa olen miettinyt, vaikea sanoa mitkä on kelit silloin. Tämä kun saattaa syntyä jo elokuun puolella.

Pakkaan varmaan body+potkarit joissa käännettävät hihat ja umpinaiset lahkeet, myssyn, neuleen ja peiton, eli aikalailla mitä olet miettinyt. Varmuuden vuoksi otan vielä jonkun ohuen college- tms. haalarin jonka saa kylmällä noiden päälle. Olen miettinyt virittäisikö kaukalopussin valmiiksi mutta se voisi olla liioittelua, siksi mukaan vain ohuehko peitto. Voihan kaukalopussi kulkea autossa varuilta mukana.

Syyskuu kun voi olla helteinen tai sitten yllättävän kylmä. Toisaalta autossa on kuitenkin ilmastointi eli mieluummin kunnolla vaatetta kuin liian vähän.
 
Samoja vaatteita olen minäkin miettinyt. Pakkasin mukaan myös semmoisen teddyhaalarin, joka oli esikoisellakin päällä laitokselta kotiutuessa. Parempi olla mukana liikaa vaatetta kuin liian vähän, sillä ei yhtään tiedä, millaiset kelit on vauvan syntyessä. Vaihtovaatteet pakkasin vauvalle myös varalta mukaan, jos vaikkapa niskakakat yllättää kotimatkan aikana. :D Meillä on laitokselta kotiin monen tunnin ajomatka.
 
Täällä ois myös ajatuksena pakata vauvalle mukaan body, potkarit, myssy ja sitten ohuet villatumput ja sukat. Mukaan myös ohut fleecehaalari ja mummin kutoma neulepeitto :happy:
 
Apua en oo yhtään osannut tätä vielä miettiä :D Paitsi sen osalta et ostaisko jonkun kaukalopussin vai ei :D
 
Nyt jos pakkaisin sairaalalaukun, niin siellä olisi tyyliin vauvalle hellehattu, body ja pikkuruiset shortsit :laughing002 en yhtään siis osaa ajatella syksyä, kun ulkona on yli 30 astetta lämmintä
 
Mä pakkaan ainaki 50 ja 56 -kokoset bodyn ja puolipotkarit. Tai sitte alaosaan sukkikset ja lisäks collegehaalarin. Myssyä, villasukkia ja tumppuja en ois varmaan muistanu ilman tätä ketjua :D ja kaukalopussin aattelin laittaa, ku sen voi pitää sitte tarvittaessa autossa auki. Ajomatkaa meillä on noin 45min.

Esikoinen ei missään vaiheessa mahtunu 50-kokosiin vaatteisiin, mut elän toivossa että tää mahtuis ku saatiin niin ihana pieni body ystäviltä :Heartred
 
Kiitos hyvistä vinkeistä :) pakkaatteko sairaalakassiin sekä omat tavarat että vauvan tavarat? Tuttavat ovat puhuneet että isä sitten tuo vauvalle vaatteet kotoa kun on kotiin lähdön aika.. Olen hämmentynyt
 
Mä luulen että laitan ne erikseen. Ja mies saa tosiaan tuoda vauvan tavarat ja kaukalon myöhemmin, kun tällä kertaa ei ees yritetä perhehuoneeseen.
 
Meillä sama kuin emmahimalla. Omat tavarat pakkaan sairaalakassiin ja vauvan vaatteet sitten toiseen kassiin kaukalon viereen. Tällä kertaa tosin ajattelin pukea vauvan omiin vaatteisiin, joten mies saa tuoda vaatenyssäkän hetimmiten :)
 
Meillä Taysin ohjeissa taisi lukeakin ettei kannata raahata vauvan vaatetusta kun säilytystilaa on vähän. Taidan itsekin vain pakata pussukan kotiin valmiiksi kaukalon päälle niin tulee sitten miehen mukana :)
 
Meillä Taysissa ei edes tarjottu sairaalan kuteita vaan vauva puettiin heti synnäriltä omiin vaatteisiin. Ei niitä vaatteita nyt niin montaa ole, samassa laukussa omien kanssa kulkee (vielä kun tavoitteena on että mieskin pysyy sairaalassa/hotellilla koko ajan). Kaukalo odottaa siinä vaiheessa jo autossa ja haetaan vaan sisälle lähtöpäivänä.
 
Mulla on vielä täysin auki että mitkä vaatteet valitsen. Ja jos nyt ihan perus setillä menee niin meillä ei ainakaan toistaiseksi ole kaukalopussia tai muuta vastaavaa. Teddyhaalari on, mutta koko oli 62, muutkin haalarit pitkälti 62. Eli vauva kyl hukkuu niihin. Kaukaloon on kyllä peittoja yms laittaa. Toki, eihän sitä tiedä jos lämmin jatkuu syyskuunkin ni ei vauval juur tarvi muut ku sisävaatteiden lisäks varuiks tumput, hattu, villasukat ja peitteen kaukaloon.

Ootteko jo kassin pakannu?
 
En ole tuhlannut vielä ajatustakaan [emoji85]

Mä en ole edes vauvan vaatteille vielä tuhlannut ajatusta :D
Tässä on ollu niin paljon muutakin, että ajattelin kuhan esikoisen koulu on alkanut ja toisen synttärit on elokuussa juhlittu niin sitten alan suoda ajatusta niille vaatteille ja kasseille. Toki jos tää päättää syntyä hieman etuajassa niin sitten ne jää hoitamatta.. ehkä mä tossa sitten kun tää kämppä on kondiksessa. Esikoinen ja toinen on ollut siis samassa huoneessa, nyt on rakennettu kouluun lähtevälle omaa isojen tyttöjen huonetta ja toiselle sitten pikku pojan huonetta, joten koko kämppä on kaaoksessa :D eli kun ne on näissä helteissä jaksettu tehdä niin sitten suon ajatukset vauvan jutuille.
 
En oo kans yhtää kerinny/jaksanu miettiä kotiutumisvaatteita tai paljon mitään muutakaan. Maanantaina alkoi vauvanhuoneen remontti ja kämppä on melkonen kaatopaikka kaikesta rojusta. Kai täs pikkuhiljaa pitäis päästä pengastamaan noita pahvilaatikkoja, jotka täynnä vauvanvaatteita. Ollaan saatu tosi paljo vaatteita lahjotuksena. Äitiyspakkauskin on ollu juhannuksesta asti vielä avaamatta :)
 
Eilen just järjestelin lainassa olleet 56-62-kokoset kaappiin odottamaan. Mut laukkuja en oo vielä pakannu. On kyllä käyny mielessä :)
 
Kassi on pakattuna niiltä osin, mitä sinne voi etukäteen laittaa, hygieniajutut ja eväät uupuu :) mukana koon 56 ja 62 asut kotiutumista varten+äidin kutoma pipo, sukat ja lapaset. Lisäksi peitto ja unikaveri. Synnytysvoimaryhmässä oli paljon puhetta ettei vauvoilla laitoksella pahemmin vaatetta pidetä vaan vauva on mieluusti äidin tai isän iholla, joten mikäli siellä tulee tarvetta vauvanvaatteille niin käytetään sairaalan omia sitten.
 
Mä en oo pakannut kassia ja jotenkin synnytys tuntuu vielä tällä hetkellä niin kaukaselta ajatukselta. Vaikka onhan nyt jo menossa vissiin 33+5 :wideyed: esikoinen tuli muutaman päivän la jälkeen, tästä luulen, että saattaa tulla etuajassakin... mutta nut kun ollaan vielä lomalla, niin ajatukset on niin muualla... Kotona olisi kauheasti kyl vielä hommaa, mitkä on oikeestaan pakko tehdä ennen synnytystä. Toivottavasti ehtii :woot:
 
Takaisin
Top