Kesähelteillä viimeisillä

Minniliini

Piirimestaruustason postaaja
Tammikuunmammat 2016
Nyt kun olen lueskellut täältä, kuinka meillä kaikilla tuntuu olevan erilaisia pelkoja siitä, että eteneekö raskaus normaalisti, onko kaikkin hyvin jne., niin päätin aloittaa viestiketjun, jossa murehditaan jotain muuta :wink

Eli käännetäänpä ajatukset nyt raskauden viimeisiin kuukausiin ja kesähelteisiin: Aletaan murehtimaan sitä, millaista on olla raskaana kesähelteillä :grin.

Itse olen onnellinen siitä, että raskaus ajoittuu näin. Saa luvan kanssa pyöriä ulkona vähissä vaatteissa ja esitellä ihanaa vauvamasua. Ei tarvitse murehtia siitä, että ei löytyisi sopivia vaatteita, koska tämän päivän muoti on löysiä kesämekkoja, legginsejä ja tunikoita.

Mutta onko kesähelteillä raskaana oleminen oikeasti älyttömän tukalaa? Tuleeko turvotusta helpommin ja mitä kaikkea muuta "extraa" kesän lämmöt tuovat viimeisillään odottavalle?
 
Hiih Minniliini sulla on ihanat mielikuvat kesämekoista ja vauvamasussa pihalla pyörimisestä!! :Heartred

Mun esikoinen syntyi heinäkuussa 2013 (la oli kesäkuun lopulla) ja voin kertoo että kun se super hellekesä alkoi jo toukokuun ekalta viikolta niin enpä minä paljoa pihalla ollut enää kesäkuussa vaan makasin tuskissani sohvalla tuulettimen pyöriessä hurjana :D

Nyt pelottaa sikana kun pitäisi siis KOKO kesä kestää! :D :P
 
Tiedatteko, ma olin niin tyytyvainen kun edellisen raskauden la olis ollut toukokuussa, just se mielessa ettei tarttis kantaa sita pakkia koko kesaa! :rolleyes: Mun pikkuveli on syntynyt elokuun lopussa ja itse olin silloin jo 13, niin muistan hyvin miten tuskissaan meidan mutsi oli silloin. :grin

Mutta, kuten aitini sanoisi, "karsi, karsi, kirkkaamman karsan saat!" :wink
 
Mä oon aina halunnu olla viimeisillää kesällä ku ei tarvi ostaa mitään äitiystakkia ja vauvanki kans tulee helpompaa ku ei tarvi paljoa vaatetta olla. Mun tyttö synty maaliskuun 3 pvä ja sillon oli kauheet pakkaset :)
 
Mulla on krisuh tosiaan samanlaiset ajatukset. Tosin saattaa olla, että meidän mielet ensi kesän jälkeen muuttuu :wink
 
Mie just kattelin hm:n netistä äitiysvaatteita, voi että kui kivoja mekkoja! Ehkä maltan kuitenkin vielä. :grin Täytyy kaivella omat kaapit tarkkaan, sit kun tulee ajankohtaseks ja kattoa mitä voi hyödyntää ja soveltaa, ettei tartteis kamalasti mitään ostella. :)
 
Katapultti: mä kans ajattelin yrityksen ollessa vasta tuore, että olisipa ihana saada vauva huhti-toukokuussa. Kesällä vois vaan köllötellä vauvan kanssa rantsussa ja puuhailla vähissä vaatteissa mukavia. Vauvan pukeminenkaan ei aiheuttaisi päänvaivaa; esikoisesta (talvivauva) olin ihan hoomoilasena, että mitä sille pitää pukea päälle!?! :)

Mutta kieltämättä: kesällä ison mahan kanssa ei ole kyllä pukeutumisongelmia! Ja jos on oikein hellekesä, niin sitten pitää parkkeerata päiviksi maauimalaan, rannalle tai virittää pihalle lasten kahluuallas ja maata siinä. :D
 
Mua ehkä vähän hirvittää ajatus kesäkuumista, isosta mahasta ja turpoomisesta.. Mutta toisaalta, on helpompi pukea sitte vastasyntynytkin, kun ei ole pakkasia!
 
Taalla Briteissa ei kyl lapsia turhaan pueta muutenkaan, hirvittaa aina kun kaupungilla tulee vastaan pieniakin vauvoja paljain pain/kasin/jaloin. :eek: Vaikkei oo pakkasta niin kylla taalla silti kylma on ja merelta tuulee.. :confused: Isommilla muksuilla vastaavasti ei oo takkia/pipoja/hanskoja myoskaan, ei vaan voi kasittaa..o_O
 
Odottelen kyllä sitä kesää aika kauhulla, kun muutenkin lihavalla on kesällä kuuma niin mitä se on sitten valtavan vauvavatsan kanssa? Tarviin varmaan lainapeitteen! :D :D :D no toivotaan ettei ihan niin kuumaa oo kuin viime kesänä. Toisaalta kyllä vauvan kanssa on varmaan helpompaa kun ei tarvii ensikertalaisena miettiä kuinka paljon toppauksia ja kuinka kauan voi olla ulkona tms jos olis kovat pakkaset. Ja thänk kaad for ilmastointi ja tuulettimet!! :P :P xD xD
 
Katapultti82: kääk! Eikö ne lapset palellu siellä? Vai onko ne niin tottuneet siihen ilmastoon? Kaveri asuu siellä kans ja sanoi, ettei siellä olla kuultukaan mistään välikausihaalareista...

Allora: todellakin kiitos maailmankaikkeudelle ilmastoinnista ja tuulettimista!!! :cool01 Ei se kyllä olis herkkua isoilla pakkasillakaan olla viimesillään - varsinkin kun esikoisen kans olis joka tapauksessa pakko ulkoilla päivittäin.
 
Ma ihan todellakin ihmettelen miten ne tenavat pysyy hengissa. Tosin sit kun noita teineja ja vahan vanhempiakin kattelee niin ei epailystakaan etteiko niiden aivot oo pienena jaatyneet.. o_O Mut joo, ei valikausihaalareita, enka oo koskaan nahny myoskaan kurapukua kellaan.
 
Onkohan mitään "oikeeta" aikaa olla raskaana, kun aina puskee väkisin joku ilmastollinen tai muu "huono aika" siihen 9 kuukauteen! :P :D
 
Minä olin raskaana kesän 2013 ja ilman mitään suurempia ongelmia (lapsi syntyi syyskuun alussa eli loppukesästä jo viimeisilläni). Oltiin Italiassa viikko reissussakin, jossa oli +30 helteet, toki hotellihuone ja auto oli ilmastoidut. Mutta ei mitenkään hirvittävästi turvottanut ja ihan kohtuudella jaksoin. Mutta olihan toki kauppojen kylmäosastot välillä hyviä ystäviä :P Itse koin kyllä pukeutumisen helpoksi kun saattoi pitää jo ennestään omistamia väljiä tunikoita ja mekkoja, alla äitiyslegginssejä ja tosiaan ei ollut talvitakkipulmaa ja sandaaleissa oli vähän enemmän turpoamisvaraakin verrattuna talvikenkiin. Toivon, että jos tämä pikkukakkonen pysyy kyydissä, niin olisi yhtä "helppo" raskauskesä taas.
 
Meillä esikoinen on kesävauva, ja ei kyllä hellekesä 2011 ollut herkkua vastasyntyneen kanssa. Oli niin kuuma että vauva olisi paistunut varjossakin, joten se kesä vietettiin sisätiloissa ilmastoinnin kera. :/

Seuraavana kesänä olinkin jo yli puolenvälin kakkosraskaudesta ja se kesä puolestaan oli sen verran viileä, että eipä tullut tukalat olot. Nippanappa esikoinenkin tarkeni ilman ulkovaatteita, eli melkein koko kesä meni pitkähihaisilla ja -lahkeisilla.

Viime kesänähän oli tosi kylmä alkukesä mutta isot helteet heinäkuulta elokuulle. Silloin olisi varmasti ollut tukalaa olla viimeisillään. Saas nähdä miten meidän käy ensi kesänä! :)
 
Mun esikoinen syntyi syksyllä, silloin oli kuumin kesä 11 vuoteen.. Voin kertoa että ne pari vikaa kuukautta olivat aika tukalia, onneksi silloin tuli vain 17 ylimääräistä kiloa.. Toista odottaessa tuli melkein 40 :D
Muistaakseni ruokahalu oli kesällä ihan nollassa, kun ei siinä kuumuudessa halunnut syödä oikein muuta kuin hedelmiä ja kylmää juomaa, myös alkuraskauden pahoinvointi palasi helteillä. Toisia taas helteet turvottaa ja etenkin raskauskilot voi tuplaantua..
Muuten voin sanoa että nautin enemmän kesällä odotuksesta kuin talvella, kun joutui ahtamaan talvitakkia jättimahan päälle ja pääsi heti kesällä esittelemään raskauden jälkeistä röllykkää..
Puolensa kummassakin.
Ainut vinkki, nauttikaa :wink
 
minä ainakin rakastan olla kesällä raskaana! :) ei mulla ole ollut tukalaa ykkösen ja kakkosen raskausaikana (lasketut ajat lokakuussa ja syyskuussa). moni kauhisteli mua ja mun mahaa, kun oli tosi kuumia kelejä, mutta minä vain nautein kun oli lämmintä. ihan normaalisti kuljin kärryttelemässä ja pyöräilemässä.

minusta nyt tuntui tosi ihanalta ajatella, että on loppu kesästä laskettu aika ja saa kesävaatteissa esitellä mahaa... :wink
edellisen lapsen laskettu aika oli huhtikuussa (poika syntyi kyllä toukokuun puolella) ja minusta myös tuntui tosi ahdistavalta ajatella, että se iso maha pitää tukkia toppatakkeihin ja toppahousuihin... onneksi viime talvi oli niin lämmin, ettei tarvinnut suuremmin hankkia isompia talvivaatteita. ja viime kesä oli ihan kamala sen löllyrämahan ja makkaroiden kanssa... :grin
 
Eleanora: me ollaankin vanhoja tuttuja syyskuu 2013 -ryhmästä! Ompas mukava sattuma :)

Minun eka syntyi syyskuun viimeinen päivä ja minusta oli ihana olla kesän yli isolla mahalla. Söin ihan sikana mansikoita ja pehmistä! :D Olen iloinen, että nytkin saan olla kesän raskaana. Ja sattuuhan ne äitiysloman alut ja töistä 4 vkon kesäloma ennen laskettua aikaa, niin siinä saapi loikoilla koko kesän :wink
 
Mun mielestä kanssa hyvä ajoitus just kesäloman vuoksi. Toki vähän ahistaa ajatus viime kesän kaltaisista helteistä. Meillä sisälläkin melkein +30. Noo, pitää sit lähteä evakkoon.
 
Takaisin
Top