Tervehdys kanssaodottajat!
Tulin taas tänne tuolta tammivauvojen puolelta kuokkimaan, kun koen teidän kanssa jotenkin eläväni enemmän samaa tahtia tämän odotuksen kanssa - laskettu aika on nipin napin ensi vuoden puolella, joten minäkin voin ihan hyvin odottaa joulukuista vauvaa.
Tänne kuuluu hyvää, kävin rakenneultrassa tällä viikolla, päiviä oli reippaat 20 + koossa ja meidän POIKAvauva voi hyvin ja kaivoi nenää ja on tosi suloinen :) Aluksi olin oikeasti vähän järkyttyneissä tunnelmissa, koska olin jostain syystä niin varma että tyttö tulee ja asennoituminen oli alkanut jo siihen suuntaan, sekä minulla että miehellä. No toisin kävi ja nyt sitte mietityttää kaikki tällaiset tosi ajankohtaiset asiat, että miten voin tietää miltä pojasta tuntuu esim. murrosiässä tai ekan tyttöystävän kanssa... Että se siitä "ei murehdita etukäteen" -elämänfilosofiasta sitte.
Muutamaan aiheeseen halusin ehdottomasti tulla kertomaan omia ajatuksia. Ensinnäkin olen siitä onnellinen, että nukun edelleen kuin tukki, mun vieressä saa melkein räjähtää pommi ennen kuin herään. Aamulla tosin olen huomannut puutumisoireita tai lonkkasärkyä, joihin olen yleensä herännyt. Mutta vasta onneksi ihan "ihmisten aikoihin", en varmaan koskaan ennen seitsemää.
Valkovuodostakin täällä oli hurjia juttuja, onneksi kaikki oli hyvin! Oli muuten hienoa saada lukea siitäkin asiasta täältä, kun ei ole niitä helpoimpia kahvipöytäkeskustelun aiheita.. Itellä nimittäin on myös todella runsasta ja välillä ajattelen, että voiko se olla tihkuvaa lapsivettä tms. Koska asun ulkomailla niin tällaisten asioiden kysyminen lääkäriltä on jo kielisyistäkin hankalampaa - tottakai, jos oikeasti huolestun niin kysyn mutta muuten huomaan vältteleväni "turhia" ja varsinkin jotenkin noloja kysymyksiä.
Yks syy, miks kovasti tykkään käydä lukemassa teidän juttujanne verrattuna tammiäitien juttuihin on paino [:D] Kun suurin osa tammikuisista on vasta pienemmillä viikoilla kuin minä, niin on järkyttävää näin 6-7 kiloa jo lihoneena lukea, kun heille on tullut max 2-3 kiloa lisää.. Tiedän, että painonnousu on ollut aika kovaa, onko kellään muulla tullut noin 22. viikolle mennessä näin paljoa (mulla alkaa huomenna 22. viikko)?? Mulla se onneksi on tullut tasaiseen tahtiin, ei mitään piikkejä. Ja ainakaan lääkärissä siitä ei vielä ole huomautettu, tosin sokerirasitukseen joudun/pääsen, miten sen nyt ottaa. Lähtöpainoindeksi jo ylärajoilla 24, sukurasitusta löytyy ja ikääkin tosiaan 31 vuotta. Hyvä että tekevät.
Heh, sitte pakko lisätä myös yksi aivot ei toimi -kokemus. Keittelin tässä yks päivä kahvia muiden askareiden ohella, täytin pannun vedellä, kävelin roskikselle (sellainen maassa oleva, jalalla auki polkaistava) ja kaadoin veden roskikseen. En vieläkään tiedä missä oikosulku tuli, ilmeisesti seuraavaksi oli tarkotus ottaa vanha suodatinpussi keittimestä ja heittää roskiin - no, sotkua tuli suht vähän ja naurut oli ainakin sen arvoiset [:D]
Vielä tän metripostauksen loppuun pohdintaa aiheesta, joka täällä ei ehkä niin puhuta, koska valtaosa synnyttää Suomessa julkisen puolen sairaaloissa, jossa ainakin mun käsityksen mukaan luonnollinen synnytys tehdään aina kun vaan lääketieteellisesti se on mahdollista. Käyn itse yksityisessä sairaalassa ja olen ollut tähän mennessä tyytyväinen heidän palveluihinsa, siisteyteen, moderniuteen, henkilökuntaan jne. Täällä tietysti käytännöt joskus erilaisuudellaan Suomeen verrattuna ihmettävät, esimerkiksi lääkärillä käydään joka visiitillä ja ultrataan joka kerta, mutta välttämättä hän ei tee sisätutkimusta eikä veri- ja virtsanäytteitä tehdä lainkaan niin usein kuin rutiiniseurannassa Suomessa, esim. toisella kolmanneksella jos ongelmia ei omasta mielestä ilmene (tyyliin tolkuton väsymys tms) niin veri- ja virtsakokeet otetaan vasta siinä viikolla 23-24. Mutta nyt on ilmennyt sellainen asia, joka todella haittaa. Kyseisessä sairaalassa yli 90 prosenttia synnytyksistä tehdään keisarinleikkauksella. Siihen tietysti vaikuttaa potilaskanta: paikka on erikoistunut ongelmallisiin ja muuten erikoisiin raskauksiin ja nimenomaan on valmis tekemään keisarinleikkauksia ilman lääketieteellistä syytä - eli sinne myös hakeutuvat ne, jotka vain päättävät synnyttää vauvansa niin.
Sinänsä mua tuo ei mitenkään "moraalisesti" haittaa, kukin tekee tavallaan ja valitsee tiensä. Mutta kun olen itse päättänyt, että luonnollinen synnytys jos vaan mahdollista, kipulääkityksellä kylläkin. Eilen sitten juttelin sairaalassa noin kaksi vuotta sitten synnyttäneen paikallisen kanssa, hän oli halunnut luonnollisen synnytyksen. Hän oli kokenut, että ainakin oma lääkärinsä oli, jos ei nyt painostanut, niin ohjannut ajatuksia leikkauksen suuntaan. Kun ensimmäinen synnytyskäynniksi luultu käynti olikin päättynyt kehotukseen palata vielä kotiin tai tarjoukseen "toisaalta sinä voit nyt jäädä tänne ja meillä on tilaa leikata huomenna kahdeksalta ja saat lähteä täältä vauvan kanssa", ryyditettynä vielä sillä, että oma lääkäri ei sitten olisi tavoitettavissa luonnollisen synnytyksen alkamisen aikoihin (tyyliin kahden viikon loma tms). Siinä tilanteessa tämä esikoisen äiti oli valinnut leikkauksen. Hän ei varsinaisesti kadu koska kaikki sujui ja haava parantui hienosti mutta häntä harmitti se, että peruste leikkaukselle oli väärä.
Itselleni tuli tästä paljon ajateltavaa. Koska olen varma, että jossain vaiheessa synnytystä ajattelen joka tapauksessa, että olenko hullu, miksi kärsin tästä kivusta ja kestänkö tätä ylipäänsä, niin jos sairaala on paikka, jossa henkilökunta on tottuneinta leikkauksiin ja jättää potilan valittavaksi synnytystavan eikä rohkaisekaan kestämään "kun ei kerran tarvitse" niin eikö tilanteessa helposti tule tuskissaan vaan toivottua leikkausta normaalin jatkamisen sijaan? Sitäpaitsi huomaan jo nyt itsessäni ajatuksen heräävän, että miksipä ei? Siistiä ja minulle helppoa, varataan aika ja käydään leikkauttamassa ja lähdetään kotiin vauvan kanssa? Itse en näistä tuntemuksista pidä senkään takia, että hyvin tiedän luonnollisen synnytyksen edut ja haluaisin sen kokea. Ilmeisesti joudun nyt kiertämään ja soittelemaan täällä yksityissairaaloita ja kysymään heiltä luonnollisten synnytysten osuutta kaikissa synnytyksissä jne. Ei ole luottavainen olo mennä synnyttämään alateitse sairaalaan, jossa normi on leikkaus... Olen jopa kuullut, että eräässä toisessa hyvässä sairaalassa täällä painostettiin hitaasti mutta normaalisti sujuneessa synnytyksessä leikkaukseen, koska se olisi ollut sairaalan resurssien ja lääkärin aikataulujen mukaan parempi. Hirveä ajatus.
Huokaus, vähän raskas olo tästä. Olen asunut 10 viime vuodesta valtaosan ulkomailla ja en ole sitä katunut. Nyt kuitenkin tuli sellainen olo, että kylläpä olisi nämä itselle täysin uudet ja pelottavatkin asiat helpompia, kun voisi toimia itselle tutussa ympäristössä (olen nykyisessä kotimaassani asunut vasta puolisentoista vuotta), äidinkielellään ja ihmisten joukossa, joiden mentaliteetti näiden asioiden suhteen on samanlainen kuin mihin itse on kasvanut.
Miten sinulla, Ailime, samanlaisia mietintöjä/kokemuksia? Itse asun eteläisessä Euroopassa, en halua maatakaan paljastaa, kun tuntuu että nämä piirit ovat niin pienet ja sitten joku tunnistaisi, enkä voisi jutella täällä avoimesti esim. niinkin tärkeistä mutta ehkä jossain yhteyksissä hieman noloista asioista kuin ilmavaivat ja valkovuoto...[:)]
Kiitos, jos joku jaksoi lukea, helpotti jo kirjottaakin. Jos ajatuksia/kommentteja, niin luen tietty tosi mielelläni!!!
Voikaa hyvin ja nauttikaa potkuista, täällä niitä esiintyy ainakin joka päivä ja vähän joka vuorokaudenaikaankin.
