Ja taas tippa linssissä kun...

Voi vitsi niiden miesten kanssa. Itsellä tulee itku kun tajuaa kuinka ihana tuo oma juro on vaikkei niinkään vatsaa huomioi, niin aina tuo on ollut meillä se joka ekana siivoaa ja nyt vaikka oon ollut kotona niin haluu yhdessä illalla kauppaan ja kantaa aina automaattisesti kassit.
 
Voi ei Johanna.. Onko sulla sitten joku oma äiti/sisko/kaveri ketä voisit ja kehtaisit pyytää jälkikäteen tulee siivoomaan? Kenelle kehtaisit sanoa, että ei tuo mies siivoa, vaikka lupaakin. Ehkä miestäkin sitten alkaisi hävettämään oma käytös ja toivon mukaan korjaisi sitä hieman.. Voihan siitä riitakin sitten syntyä, mutta ei sulla paljoa ole mahdollisuuksia, itse et siivoa ja piste. Tai sitten on vain koitettava hyväksyä se sotku.. :sad001 Mä varmaan tuossa tilanteessa soittaisin omalle äidilleni, se tuli ekana mieleen.
 
Joo riitahan siitä tulisi mutta paha mieli tulee joka tapauksessa. Jos olisi ajatellut etukäteen niin olisi sanonut että sillä ehdolla voi pitää meillä jos porukalla siivotaan sitten tilaisuuden jälkeen myös. Eipä tullut aiemmin mieleen kun ajatteli että kykenee vielä itse jotain puuhaamaan. Toisaalta mikään siivous ei ole niin tärkeä kuin pienoinen etenkin juuri nyt. Ärsyttää vaan niin ihmisten ajattelemattomuus..
 
meillä ei kans mies ihan ymmärrä mitä tuo lepo tässä tilanteessa meinaa. sillon ku supistukset oli oikeen kipeitä, th kielsi jopa istumisen että saa sitä painetta pois. mieheltä kiva sitte kuulla semmosia "no kai käytät koiria kumminki, miten täällä on niin sottasta" kommentteja.....
 
Ymmärrän ihan täysin, että ärsyttää :sad001 Sitten et siivoa ja sotkut jää, onhan se harmillista, mutta ei se vauva siihen sotkuun sairastu. Minusta on ihan ok, että niistä kengistä mainitset vieraille, että otattehan kengät kiitos pois jalasta. Se on Suomessa ihan normaali käytäntö. Laitat vaikka lapun eteiseen, niin ei itse tarvii siellä pönöttää.

Suoraan sanottuna on se kyllä miehesikin suvulta hieman jännä, että ylipäänsä tulevat teille, jos kerran tietävät sinun tilastasi.. En itse kyllä oikein kehtaisi :/ Mutta sinähän sen sanoit, ihmisten ajattelemattomuus.

Ja on tuoki Windy, en keksisi tuohon mitään muuta vastausta, kun että haista v*ttu.

Helppohan se on aina toisaalta toisen täällä kommentoida, itsekin tuolla salaisella puolella valittelin, kun en oikein osaa asennoitua vieraileviin anoppiin, kälyyn ja miehen siskon tyttöön juuri vauvan syntymän aikaan
 
jep. meillä onneksi enemmän semmosta ajattelemattomuutta, ei kyllä ala inttään kun sanoo et ei sellasta nyt voi eikä saa tehdä.. mutta pistää ärsyttämään aina
 
Oonkohan marmattanut unissani mutta aamusta asti asenne ollut melkoisen eri, ehkä nuo hautajaiset stressasi omalta osaltaan miestä joka niitä kuitenkin on melko yksin järjestellyt. Ja lupasi imuroida ja pestä lattiat, ihan itse otti puheeksi. Parempi mieli todella :Heartred
 
Ihanaa Johanna:)! Varmasti stressannut miestä, eikä ole osannut vain sanoa :)
 
..lueskelin salaiselta puolelta kuinka täällä on mammat raskautuneet ja vauvan ensimmäisistä nukkumapaikoista. Jotenki siinä herkistyi niin kovin kun alkoi miettimään mm. tulevia öitä kun kämppä on ihan hiljainen , ukko tuhisee vieressä ja vauva tissillä ja minä äitinä valvon toisten unta ylpeänä omasta perheestä :Heartred :)
 
alicee, se noissa ukoissa ja toki monissa naisissakin on joskus "vikana", ettei heillä ole riittävästi tilannetajua huomata sitä, että toinen vain kaipaisi kuuntelevaa korvaa. Toisinaan sitä vain kokee tarvetta vatvoa (itse aika useinkin, nimim. 33.päiväkirja elämässä menossa) ilman että olisi tarve päästä mihinkään loppuratkaisuun. Täällä foorumilla sitä saa onneksi tehdä! :)
 
Jep! Minäkin olen päiväkirjan kirjoittaja. Toisinaan tulee tiheämpään kirjoiteltua ja toisinaan menee monta kuukauttakin. En siis ns. väkisin kirjoittele. Esikoisen aikoihin kirjoittelin blogiakin mutta se sitten jäi. Päiväkirjaa olen pidempään kirjoitellut, ihan omia ajatuksiani purkanut.
 
Mä oon yrittäny kirjotella nyt päiväkirjaa raskausajasta. Alkupuoliskolta ei tainnu tulla ku yks sivu tekstiä, tässä kuussa oon kirjottanu kolmesti. Se aina vähän tyssää kun alkaa kirjotteleen fiiliksiä, on käyny ne päässään jo niin monesti läpi että turhauttaa kirjottaa ne vielä johkii. Mut nyt ku lukee alkutaipaleen muutamia kirjoituksia osaa arvostaa niitä :)
 
mulla yleensö ku vaikee elämän vaihe menossa nii kirjotan paljon pv kirjaa.. hyvinä jaksoina en ees muista mikä on päiväkirja :) muutenki käyn tuulella
 
Mulla sama kun SeEnsimmäisellä, että pohdiskelen itekseni niin paljon, ettei tuu kirjotettua. Nyt just haluais tietty raskausaikana kirjotella enempi.

Ennen kanssa kirjottelin hankalista asioista, mutta jotenki tää nykyinen mies on saanu mut sellaselle elämän asenteelle, että hittoako niitä hankaluuksia vatvomaan. Aina ku nykyäänki ajattelen, että onpa tuo ja tuo huonosti, ni tajuan hetken päästä, että ei oikeesti mikään ole edes päin mäntyä. Toivottavasti olisin tätä mieltä lopun elämääni.. :)
 
Aubrey sanoi:
Ennen kanssa kirjottelin hankalista asioista, mutta jotenki tää nykyinen mies on saanu mut sellaselle elämän asenteelle, että hittoako niitä hankaluuksia vatvomaan. Aina ku nykyäänki ajattelen, että onpa tuo ja tuo huonosti, ni tajuan hetken päästä, että ei oikeesti mikään ole edes päin mäntyä. Toivottavasti olisin tätä mieltä lopun elämääni.. :)
Click to expand...

Hei mulla on pari työkaveria (miehiä) jotka elää tolla asenteella, joskus viime kesänä olin että vitsi, mä alan opetteleen ton asenteen itelle kans (oon asioiden vatvoja) ! Ei tarvii mutrustella ja jos joku pieni asia vaivaa. Ja oon onnistunu! :D Siksi myös päiväkirjaankin kirjoittaminen jää vähemmälle, jos on jotain ikävää juttua ni en halua raapustaa sitä myöhemmin luettavaksi ja sit tulis paha mieli :D
Nyt raskaana on tietenki tullu mietiskeltyä ja pohdiskeltua ihan tolkuttoman paljon myös niitä neggisjuttuja ja itku pääsee ihan liian useesti älyttömistä asioista. Sit taas ton asenteen omaksuminen on helpottanu osaksi myös näitä "raskaushuolia", jos kiristelee mahaa tai jalkoja särkee vietävästi tms. ni en panikoi ja huolestu vaan otan selvää (ja monesti on jo lukenu foorumilta että muillaki samaa vaiva) että oiskohan normaaleja raskausoireita / -vaivoja :)

Niin ja juu tippa tuli linssiin ja vähän tartti nyyhkyttääkin kun luin naisesta jolla kokemusta kohtukuolemasta ja kertoi että oli ehkä vaikein asia elämässä. Ei mitään tarkkoja kertomuksia eikä mitään mutta itku tuli .
Miä sitte siinä automaattisesti rupesin silitteleen omaa masua (vauva tuntuu läpi melkein aina, joskus harvoin katoaa tonne "syvemmälle" ku oon selälleen) ja etiskelin vauvan . Sehän oli nukkumassa mutta aikani kun silittelin ni se heräs ja rupes potkiskelemaan :)
 
Eilen oli isoäidin hautajaiset. Oon aina ollut herkkä liikuttumaan ja hoitanut nää sukuhautajaiset aina serotoniini-johdannaisia tai muita rauhoittavia verenkierrossa. Nyt ei tietenkään voi syödä mitään rauhoittavia lääkkeitä, niin aikamoisen paniikkireaktion vedin päälle, kun tajusin ensimmäisen virren aikana, että itkemistä ei muuten voi hillitä millään.
Lopulta puoliso ja äiti talutti mut sakastiin lepäämään, kun kukkien laskun aikana kaikille selvisi, etten tuu selviämään tilanteesta. Harmittaa vietävästi. Mummo oli mulle läheisin isovanhemmista ja en pystynyt edes kunnioittamaan sen hautajaisia...onneksi paikalla oli vain lähisuku.
 
Voi Mannavilja, virtuaalihalaus :'( Läheisen menettäminen, ja hautajaiset eivät todellakaan ole helppoja, saati raskaana :sad001 Kukaan muu tuskin sinua käy arvostelemaan, kaikki me reagoidaan eri tavoin, eri hetkinä, älä turhaan soimaa itseäsi! :Heartred Itku ei tee sinusta heikkoa, se kertoo tunteistasi, ja surun ollessa suuri, jotain kautta sen on purkauduttava :Heartred Kunnioitit mummoasi varmasti parhaiten olemalla läsnä!
 
Älä Mannavilja huoli, kyllä mummosi varmasti tiesi sinun häntä kunnioittaneet jo elämänsä aikana :Heartred Sehän on tärkeintä :Heartred Otan osaa menetykseesi ja kovasti voimia.
 
You must log in or register to reply here.
Takaisin
Top