Mulla omiin vanhempiin on hyvät välit, vanhempani ovat naimisissa ja odottavat ensimmäistä lastenlastaan todella innolla, potkuhousuja on jo osteltu ja kaikki mummin ja papan kanssa tehtävät harrastukset jo valmiiksi suunniteltu, ja ovat myös jo ilmottaneet että meidän on parasta alkaa matkustelemaan oikein urakalla jotta saavat pikkusen hoitoonsa! Sinänsä ihanaa tommonen tuki ja turva, vaikka välillä meinaa mennäkin vähän hermo, etenkin äitiini, mutta yritän hillitä itseni, kai tämä on kuitenkin parempi kuin se toinen vaihtoehto:)
Mieheni vanhemmat eivät asu yhdessä, äiti asuu tossa melko lähellä ja on innoissaan, mutta vähän höperö, etten varmaan vauvelia hänelle uskalla hoitoon jättää.. Mutta on varmaan innokas kyläilemään ja ehkä joskus pieniä aikoja voi vauvaa hoitaakin, esim jos mennään asioille tai elokuviin tms. Mieheni isä taas asuu kauempana, käy kylässä melko usein jo nyt ja kyselee vointiani ja vauva-asioita innolla muttei oikeen oo ilmassu onko asiasta hyvillään vai kauhuissaan, myös melko vanha ja kömpelö, että ei kyllä hoitoapua tule, muuten kyllä tuputtaa rahaa koko ajan mikä vähän tekee mut hulluksi, minusta kun rahan antaminen ei ole ainut tapa auttaa ja rakastaa!