Isovanhemmat

M

Martha

Oman äänensä löytänyt
Onko teillä minkälainen suhde omiin vanhempiinne ja entäs kumppanin vanhempiin?
Mitenkä on tieto lapsen tulosta otettu vastaan?
Muutenkin tässä voisi ihan yleisesti keskustalla ihanista (joskus vähemmän ihanista ;) ) isovanhemmista. :)
 
Omista vanhemmista voisin kertoa että äitini kanssa en ole väleissä ollut muutamaan kuukauteen... Isäni on kuollut muutama vuosi sitten. Mulla ei koskaan ole ollut hyvät välit äitiini, mun mielestä hieman itseäs ihminen. Jätti paljon mut yksin kotia kun olin pieni yms.. Ja viime kerralla kun äin hänet poikani 1-vuotis synttäreillä kertoi vihaavansa meitä! No se tuli selväksi ja koenkin että ilman häntä on parempi! Ikinä en noin julma olisi lapsiani kohtaan! Hyihyi Appiukkoon on tosi hyvät välit. Anoppiin nooo ne ei oo mitkään parahimmat tällä hetkellä :DDD otettiin tossa hieman yhteen ja oon "verisesti" loukkaantunut marttyyri :D ! Pitäis mennä hänen kanssaan puhumaan mutta ei vielä tänään ainakaan! Ihan mukava se osaa olla ja on avuksi! Ihana mummu meidän pojalle! Parempaa ei olisi voinnut ollakkaan. Kunhan nää hormoonit tasoittuu niin menen sopimaan :D
 
Mulla on omiin vanhempiini tosi läheiset välit.Asutaan n.200km päässä toisistamme. Miehen vanhemmat asuu samalla kylällä ja meitin vanhempien välillä ei taida olla,kun vajaa 1km.
Tämä on nyt 3lapsenlapsi joka mun vanhemmille tulossa ja miehen vanhemmille toinen.

Mun vanhemmat oli tosi iloisia,kun kuulivat tästä tulevasta. Tosin mun äidille olin jo kertonutkin aikoja sitten,että toivotaan sisarusta esikoiselle.
Miehen vanhemmat on vähän mmhh 'omalaatuisia'.He eivät pahemmin turhia höpöttele ja ehkä vähän yllättyivät,että nyt jo toinen.
Muutenkin mua vähän harmittaa,että kaikki yhteydenotto ja tapaamiset miehen vanhempiin kanssa tulee meiltä. He ovat itsekkin sanoneet,että ovat vähän liian laiskoja liikkumaan mihinkään.Heillä on siis auto ja pääsisivät vaikka julkisilla meille,mutta eivät vaan lähde.
Mun vanhemmat taas käyvät meillä melkeen kerran kuussa ja ovat yleensä koko vkl.

Silloin,kun sitten heillepäin mennään niin yövytään melkeinpä aina mun vanhemmilla.Miehen äiti polttaa sisällä ja mä en oikein siitä tykkää.On kyllä meidän sielä ollessa polttanut partsilla,mutta onhan se sanomattakin selvää,että se tupakan haju on sielä jokapaikassa silti.
Kaikki vaatteet saa heittää pesukoneeseen,kun kotia tulee.

Olis vaan niin kiva jos nämä lapset oppisi tuntemaan molempien puolien isovanhemmat yhtä hyvin,mutta saas nähdä. Nyt ainakin näyttää siltä,että nuo miehen vanhemmat jää vähän vähemmälle tuntemiselle. 
 
Meillä ihan hyvin tuo isovanhempien suuntaus.
Ainoana vaan, että miehen äiti on kuollut ja iskää en pidä kauheen vauvva-ihmisenä. Ja omat vanhempani asuvat totaallisesti toisella paikkakunnalla. Ja hekin eronneet, että saa nähdä miten tää suiutsuu tää tilanne. Onneks miehellä paljon sisaruksia täällä, ni heistä varmasti apua :)
 
Mulla on vanhemmat eronnu. Äiti ja isäpuoli asuu ihan muutaman kymmenen kilometrin päässä ja sielä tulle poikettua viikottain ja mieskin tulee heidän kanssaan hyvin toimeen ja tehdäänki asioita paljon yhdessä, käydään kaupoilla, syömässä ja laivalla oltiin justiin.. Mun isä asuuki sit pk seudulla uuden naisensa ja mun siskopuolen kanssa, siellä tulee harvoin käytyä ja välit on ihan ok mut silti se on aina vähän sellasta vaivaantunutta samoista asioista puhumista.
 
Miehenkin vanhemmat eronnu, isänsä asuu lähellä meitä mut mun mielestä se on vähän outo, ei oikeestaan oo ikinä mulle mitään puhunu tai ei puhu muutenkaan mitään mutta silti on tiiviisti tekemisissä. Miehen äiti ja muut sisarukset perheineen asuu toisella puolella suomea. Niiden kanssa ei olla juurikaan tekemissä kun ovat kaikki enemmän tai vähemmän juoppoja.
 
Mun isä kuoli esikoisen odotusaikana, ja äitiin on suht hyvät välit. Mutta on hälläkin niitä ongelmia joiden takia en esikoista ole antanut yökylään ja on myös itsekäs.. Miehen vanhempia taas nähdään 2-3krt viikko muttei heistä ole apua lasten hoidossa. Ikinä ei oo ppyytäneet yökylään tai muuta mutta näillä mennään. On sinne kyllä kiva mennä ja he vähän viihdyttävät tyttöä että itse saaa vaikka kahvit juua rauhassa.
 
Mulla on maailman parhaimmat vanhemmat, asuvat vaan harmikseni 400 km päässä. Tulevat varmasti olemaan todella tiiviisti lapsen elämässä mukana ja reissaavat tänne heti apuun, mikäli sitä olemme vailla. Uutistakin olivat jo kovasti odottaneet, mutta eivät hienotunteisesti ole siitä painostaneet.

Appiukkoa en oikein tunne, ei olla hirveästi hänen kanssaan tekemisissä, vaikka mukava onkin ollut niinä kahtena kertana, kun olen hänet tavannut. Hän tuskin tulee olemaan lapsen elämässä millään tavalla mukana.

No anoppi taas on kehdannut painostaa törkeillä huomautuksillaan vuosien varrella lapsista, mutta jätti tökeröt kommentit sanomatta ilmoittaessamme vauvasta. On varmasti siitä hyvin onnellinen. Tuskin kuitenkaan lastenhoito- tai muuta apua on häneltä tiedossa vaikka lähellä asuukin.
 
Äitiin mulla on todella hyvät välit, faiankaa ei mitenkää erityisen läheisiä, mut kyän sielä sillon tällön, mutsi asuu tossa 3km päässä ja faia 5km päässä. Mummiin ja ukkiin on hyvät välit ja ne asuu tossa naapurissa. Mutsi hoitaa aina adaa ku pyydän, samoin mummi, kauheen usein kukaa ei pyydä adaa mihinkää ku mummi o sellanen et ei kehtaa ja mutsi on kans vähä sellanen. Faiaa vaa ei oikee kiinnosta, tai kiinnostaa nähdä joskus kerra kuukaudessa tai joskus kerra puolesvuodes, ja joo jos menisin sinne niin olisin kyl tervetullut mut en mene jos mua ei kutsuta , ei oo faiaa nii lämpimät välit koskaa ollu. 
Lasten isän isä ei koskaan ottais hoitoo meiä lapsia, haluaa joo nähdä mut ei se mitenkää ole avuks, ja harvoin nähdään muutenkaa sitä.
Lasten isän äiti hoitaa adaa mielellään, mut mua ärsyttää se nainen iha suunnattomasti usein ku sielt tulee aina sellasta suusta ihan ku mä olisin jtoneki huonompi tai aina jtn ihme juttui, ja siis se ei ilkeyttää vaa se on nini tyhmä ettei ymmärrä mitä puhuu..
 
Mulla omiin vanhempiin on hyvät välit, vanhempani ovat naimisissa ja odottavat ensimmäistä lastenlastaan todella innolla, potkuhousuja on jo osteltu ja kaikki mummin ja papan kanssa tehtävät harrastukset jo valmiiksi suunniteltu, ja ovat myös jo ilmottaneet että meidän on parasta alkaa matkustelemaan oikein urakalla jotta saavat pikkusen hoitoonsa! Sinänsä ihanaa tommonen tuki ja turva, vaikka välillä meinaa mennäkin vähän hermo, etenkin äitiini, mutta yritän hillitä itseni, kai tämä on kuitenkin parempi kuin se toinen vaihtoehto:) Mieheni vanhemmat eivät asu yhdessä, äiti asuu tossa melko lähellä ja on innoissaan, mutta vähän höperö, etten varmaan vauvelia hänelle uskalla hoitoon jättää.. Mutta on varmaan innokas kyläilemään ja ehkä joskus pieniä aikoja voi vauvaa hoitaakin, esim jos mennään asioille tai elokuviin tms. Mieheni isä taas asuu kauempana, käy kylässä melko usein jo nyt ja kyselee vointiani ja vauva-asioita innolla muttei oikeen oo ilmassu onko asiasta hyvillään vai kauhuissaan, myös melko vanha ja kömpelö, että ei kyllä hoitoapua tule, muuten kyllä tuputtaa rahaa koko ajan mikä vähän tekee mut hulluksi, minusta kun rahan antaminen ei ole ainut tapa auttaa ja rakastaa!
 
Meil on todella hyvät välit kaikkiin isovanhempiin ja hirmuisen innoissaan ovat odottamassa uutta tulokasta. Tosi kiva että on näinkin läheisiä, asuttiin kesä miehen porukoilla töiden takia eikä silti tullut pahemmin mitään anoppi-hajotusta mistä usein kuullut.
 
Myös meillä on hyvät välit isovanhempiin. Ja kaikki ovat innoissaan perheenlisäyksestä, onhan kyseessä ensimmäinen lapsenlapsi heille kaikille. Tosin isovanhemmat asuvat aika kaukana (n. 200 ja 400 km). Mieheni äiti on kuollut, mutta hänen isänsä on kyllä oikein iloinen vauvauutisesta. Hän ei kyllä ole sen tyyppinen, että hoitoon varmaan lasta haluaisikaan, paitsi sitten ehkä vähän vanhempana, kun voi opettaa lapsenlapselle kalastuksen saloja :) Minun vanhempani sen sijaan varmaan hoitaisivat hyvin mielellään lapsenlastaan, mutta kun välimatkaa on se yli 400 km, niin käytännössä vähiin jää.

Hössötys on jäänyt onneksi yllättävän vähäiseksi ainakin vielä, pelkäsin pahempaa omien vanhempieni osalta. Tosin ei ollakaan heitä nähty nyt vauvauutisen kertomisen jälkeen. Pelkään kuitenkin, että joudun vielä asian suhteen hermoni menettämään erityisesti äitiini, jos siellä vauvakrääsän hankinta riistäytyy käsistä, mikä on hyvin mahdollista. Pitää kuitenkin vissiin vaan yrittää kestää, hyväähän hänkin vaan tarkoittaa kuitenkin.
 
Mun porukat on kans eronnu ja isä asuu naisystävänsä kanssa 220km päässä, samoin mieheni vanhemmat. Äitini asuu miehensä ja mun velipuolen kanssa 130km päässä, joten aika omillaan ollaan, ku ei olla kumpikaan täältä paikkakunnalta kotoisin, niin meillä ei asu ketään lastenhoitoapulaisia lähellä. Sinänsä harmi, mut työ on se mikä pitää meidät täällä, joten ei voi aina valita :) . Nähdään n. kerran kuussa mieheni vanhempia tai mun jompaa kumpaa vanhempaa, mut ei kukaan heistä tarjoa lapsen tai varmaan tämän tulevankaan lapsen hoitoapua, ellei pyydetä.. onneksi välit on kuitenkin kaikkiin hyvät ja soitellaan kaikkien kanssa viikottain :) . Rahallisesti myös auttaavat ja monesti ovat ostaneet jotain vaatetta tms. kun nähdään ja se on kyllä mukavaa, kun nämä omat tulot on niin minimissä. Anoppi kyllä on vaan semmonen papupata ja sanoo asioita suoraan, että välillä saa laskea kymmeneen, etten paukauta sanoo pahasti takasi, mut se on sen tyyli olla tuommoinen.

Oishan se ihanaa päästä miehen kans joskus edes vaikka elokuviin, syömään, asioille tms. kahestaan, mut sit pitäs hankkia maksullista lastenhoitoapua ja en ihan kelle tahansa taho jättää tuota meidän kultamurua emoticon  mut kai se on jossain välissä totuteltava jättää jollekki lastenkatsojalle vähäksi aikaa..
 
Kerroin tänään tulevalle mummolle uutisen... Ensimmäinen kommentti oli: "Jaa, aiotko pitää sen?" Ja koko puhelu jatkui samalla tyylillä.

Pohjustus: Minut on huostaanotettu vanhemmiltani kun olin noin viiden vanha. Vanhempani ovat eronneet ja isäni, joka oli minulle erittäin läheinen kaikesta huolimatta, nukkui pois 2,5 vuotta sitten. Äitini kanssa pidämme yhteyttä ja tapaamme aina kun mahdollista (välimatkaa 300km). Tämä lapsi on äidilleni ensimmäinen lapsenlapsi ja minä olen meistä sisaruksista nuorin, joten tämä voi olla myös viimeinen...

Minulla ei ollut mitään ennakko odotuksia siitä kuinka äitini tulisi reagoimaan. Mutta odotin kuitenkin että olisi edes vähän iloinen. Voihan se olla että tämä on hänelle niin iso juttu ja raskauteni ja ensimmäinen lapsenlapsi nostaa pintaan kaikki ne muistot siitä kun minä olin pieni. Hän ei ole koskaan pystynyt puhumaan esim. huostaanotosta tai mistään siihen liittyvästä ja voi olla, että tämä nostaa kaikki "ikävät" muistot pintaan.

Lapsen isä ei ole kuvioissa joten hänen vanhempien reaktiota en tiedä...

Että näin meillä...

 
Omat vanhemmat asustavat n. 450 km päässä js siellä tulee käytyä liian harvoin. Heille tämä tulee aikanaan olemaan neljäs lapsenlapsi, joten ovat jo siinä mielessä "konkareita" Mutta hyvät ja lämpimät välit on ja lupautuivat tulemaan vihkimiseemme joulukuussa :) Ajateltiin karata vihille vain kummankin vanhempien läsnäollessa.

Appivanhemmat asuvat alle 5 kilometrin päässä. Olen aiemmissa suhteissani saanut aina ihanan anopin ja niin myös tälläkin kertaa. Ehkä siitä kertoo se, että anoppini halusi lahjoittaa minulle tulevan vihkisormukseni. Hän osaa arvostaa mielipiteitäni, vaikka onkin toisinaan itse tosi kärkäs sanomaan suoraan asioista. Appiukko ihan mahtis tyyppi ja voimme keskustella melkein kaikesta. Tämä lapsenlapsi on heille ensimmäinen. Arvatenkin ovat ihan täpinöissään :D
 
You must log in or register to reply here.
Takaisin
Top