Ikää yli 35 ja esikoinen tulossa, vertaistukea kaivataan :)

N

Nyytikki

mysite
Hei,

Kaikki ei halua lapsia vielä parikymppisinä ja minä kuulun niihin naisiin. Nyt kuitenkin alkoi tuntua hyvältä ajatus perustaa perhe, miehen kanssa yhdessä on vietetty jo aikaa 9 vuotta. Oma taloudellinen tilanne on kohtalaisen vakaa, takana hyvä koulutus ja vakituinen työ. Tässä niitä tekijöitä, jotka olen halunnut ensin kuntoon omalla kohdallani ennen perheen perustamista.
Nyt siis Rv4+2, takana valitettavasti yksi keskenmeno tammikuussa. Ikää siis 37, joten taitaa jo olla iän puolesta mahdollisuudet saada lapsia hiukan heikommat. Kuitenkin itsellä tärppäsi ekan kerran hyvin pian sen jälkeen, kun aloimme vauvan tekoa yrittää. Keskenmenon syytä en tiedä, mutta näköjään pian uudestaan raskautuminenkin on mahdollista. Nyt siis vaan toivotaan, että tällä kertaa asukki pysyy mahassa (tai voi niitä olla kaksikin, kuten viimekerralla).
Millaisia ajatuksia muilla yli 35-vuotiailla esikoistaan odottavilla on?
 
Hei!
Kiva kuulla muista kohtalotovereista :) Toivottavasti masukki/t pysyy mukana. Itse 36 v, elänyt, matkustellut, asunut ulkomailla, eronnut jne. koettua ja elettyä elämää takana. Nyt vakkari työ ja avokki lähes 5 vuotta mukana räpistellyt. Tosin oma taloudellinen tilanne ei taida koskaan olla vakaa, mutta toki paranee päivä päivältä.
Nyt siis Rv 16+5. Kakki mennyt tähän asti hyvin, joskin kaikki kauheat olot, väsmykset ja säryt on koettu...
Se tässä on vähän huono puoli tässä iässä alkaa esikoista tekemään, että kaveripiirissä melkeen lapset tehtyinä tai ne kellä ei ole niin tekemättä taitaa jäädä kokonaan. Kavereiden lapset jo isoja suurin osa, monet kohta jopa täysikäisiä :D Keskustelukumppaneita ei juuri ole, jottai voisi vaihtaa kuulumisia ja kokemuksia toisten tässä iässä esikoista odottavien kanssa. Myös oma jaksaminen ja vuorotyö hieman mietityttää....
Olisi kiva kuulla muiden samassa olevien tilanteita ja mielipiteitä :)
 
Hei,

Täällä yksi ensi viikolla 35 täyttävä tuleva mamma. Huomenna alkaa rv 32 ja esikoinen tulossa. Monta vuotta olisi saanut jo tulla, mutta ei se aina niin helppoa olekaan. Mutta syksyllä saatiin ihana yllätys ja ihan "luomuna" :)

Mulla myös melkein kaikki ystävät saanet lapsia, ja kummilapsiakin on siunaantunut miehen kans yhteensä jo vajaa 10. Ajattelin aina, että jos en omia saa, niin on ainakin ihania lapsia ympärillä. Molemmilla on nyt vakkarityöt, itse työn ohella teen jatko-opintoja (on jo loppusuoralla) eli oliskohan kohtalo päättänyt että nyt olisin valmis äidiksi... ?

Mulla raskaus mennyt hyvin, ehkä odotin paljon pahempaa... Väsymystä on ollu ja jopa 2 krt särkenyt päätä. Painoa ehkä tullut liikaakin kun maistuu tuo suklaa. Kovasti odotan että lumet sulais niin ei tarttis pelätä kun jäisillä teillä tepastelee. Muuten on kaikki hyvin, mutta nyt pidemmällä raskaudessa alkaa pelottaa, että kaikki sujuisi hyvin loppuajasta ja että vauva olisi terve. Mitään siihen suuntaan viittaavaa ei ole, mutta pelottaa silti välillä.

Aurinkoisia ihania odotuspäiviä kaikille mammoille ja pidetään peukkuja, että kaikki sujuisi hyvin!
 
Olen 36v, odotan esikoistani yksin, mies ei ole eikä tule olemaan mitenkään kuvioissa. Olen koko ikäni vannonut etten halua lapsia enkä niitä voi edes sietää, mutta kaikkea sitä sattuu ja tapahtuu - näin kävi enkä voisi olla onnellisempi päätöksestäni saada lapsi! :)
 
Olen vasta viikolla 7+4 joten jännitystä on ilmassa vielä useampi viikko ennen kuin voin olla varma että kirpparilta jo haalimilleni ihanille pikku bodyille tulee käyttöä...
Lääkäri kyllä jo kerran teki ultran viikolla 6 ja sanoi siellä olevan kasvamassa terve 9mm ihmisen alku. Eihän siinä tilanteessa voinut enää harkitakaan keskeyttämistä, parin päivän itkemisen ja loputtoman ystävien kanssa keskustelun jälkeen muuttui shokkitila iloksi ja onneksi ja nyt seuraan malttamattomana alkion kehitystä, kaikenlaisia mammapalstoja ja nettikirppareiden tarjontaa. :)

Yritän jatkuvasti pitää mielessä kuinka epävarmaa vielä tässä vaiheessa on että raskaus ylipäätään jatkuu, mutta en jaksa sitä aktiivisesti sen enempää murehtia. Rintojen arkuutta ja ruokahaluttomuutta lukuun ottamatta olen ollut täysin oireeton, vähän väliä mietinkin miten tämä on mahdollista, olenko ylipäätään (enää?!) raskaana. Painokin putoaa hitaan tasaisesti (olen melko reilusti ylipainoinen) kun jätin kerta heitolla päivittäiset energiajuomat ja viikonloppujen baarijuomiset. Toki ruokavaliota on tullut myös tarkistettua isolla kädellä, tunnen täysin uudenlaista vastuuntuntoa ajatellessani, että kaikki mitä suuhuni laitan vaikuttaa tuohon pikku papuun ja sen mahdollisuuksiin selvitä niin nämä 9 kk kuin (toivottavasti!) koko pitkän elämänsä.

Elän yksin kahden ranskanbulldogin kanssa, lähipiirissä ei ole ystäviä joiden kanssa ylipäätään olla päivittäin tekemisissä saati joiden kanssa jakaa kaikenlaisia mieltä kaihertavia kysymyksiä ja ajatuksia. Vertaistuki on erittäin tervetullutta! :)

Iästä vielä sen verran, että käydessäni ensimmäisessä tutkimuksessa ja samalla pyydettyäni lähetteen raskauden keskeytykseen, lääkäri painokkaasti totesi että kannattaa vielä tarkkaan harkita haluanko sittenkin pitää tämän lapsen. Viittasi ikääni, ettei ole enää montaakaan "hedelmällistä vuotta" jäljellä ja antoi lähes ymmärtää, että valintani olisi nyt tai ei koskaan. Hän myös suureksi ihmeekseni sanoi, että pitäisi odottaa vielä 3-4 viikkoa, vähintään 10. viikolle, jotta keskeytys varmasti onnistuisi(?!). Tämä jäi painamaan mieltäni kovasti ja osaltaan vaikutti varmasti päätökseeni. Toisaalta se sai miettimään asiaa juuri tuolta kantilta, pohtimaan entä jos, olisiko sittenkin mahdollista, ehkä ei asia olekaan niin päivänselvä. Ja hyvä niin. Enää en mieti ikääni, sen tuomia riskejä, en edes sitä että lapsella yleensä kuuluisi olla isä. Olen niin pitkälle visioinut itseni lapsen kanssa kahden etten osaisikaan siihen kuvitella minkäänlaista suhdeviritelmää. Niissä kun en ole onnistunut muutenkaan yli 15 vuoteen. Olen vielä niin hyvässä tilanteessa, että voin täysipäiväisesti ja täysin stressittä "keskittyä raskauteen", ottaa tästä kokemuksesta irti kaiken mitä sillä on tarjottavaa. Niin monella tapaa ajateltuna tämä oli jonkin sortin kohtalo. :)
 
Täällä myös yksi ikäloppu, ensi viikolla 39 tulee täyteen ja esikoista odotetaan, nyt rv 33+0. Yhteistä elämää avomiehen kanssa takana jo yli 14 vuotta ja yritettykin lasta jo melkein 10 vuotta. Kävimme tutkimuksissa, mutta mitään vikaa ei kummastakaan löytynyt ja yllättäen viime syksynä sitten vauva ilmoitti tulostaan ihan luomuna :). Aika hoitoihinkin oli jo varattu, mutta saatiin iloksemme se perua. Raskaus sujunut kohtalaisen hyvin, mitä nyt pientä pahoinvointisuutta, närästystä jne. mutta ne kuulemma kuuluvat asiaan... Äitiysloma olisi alkamassa ensi viikolla, hyvin olen jaksanut käydä töissä koko raskausajan.
Voimia jaksamiseen etenkin niille, jotka ovat tähän pyöritykseen ryhtymässä yksin.
 
Heippa tulevat äidit!

Kuinkas voidaan? Nyt on ainakin ihanat ilmat ollu, ja mieli tosi pirteänä. Ihan outoa oli moneen viikkoon herätä aamulla vasta 6.50, kun aiemmin oon heränny tarkalleen 5.19 tai 5.20... Ainakin päivä on itsellä pidempi, kun herää auringon kans yhtäaikaa...

Tytön vaatteita ja huonetta oon pikkuhiljaa järjestellyt, yhdistelmä- ja matkarattaat haettu ja pinnasänky on kokoamista vailla. Aikaistahan on jo nyt järjestellä, mutta mukava sit kun on valmista. Pelkään, että tulee kipuja tai supistuksia sit loppuraskaudesta etten voiskaan näinkään "ketterästi" liikkua ja touhuta.

Kuinkas te muut jakselette? Tsemppiä ja voimia kaikille ;)
 
Kiva huomata, et moni on jo toooosi pitkällä raskaudessa. Itsellä vasta nyt rv5+5 eli edessä vielä pitkä taival ennen kuin voi huokaista edes vähän helpotuksesta. Annapusun kanssa ollaan vasta alkutaipaleella. Tsemppiä sinulle odotukseen, ei perheen perustamiseen miestä tarvita :wink Kunhan on vastuullinen äiti ja koirat... (no okei, mulla tietty karvakaverin lisäksi tuo mies).
Sain ekan neuvolaajann 2.5. Vähän oli töykeä täti puhelimessa, kun varasin ajan heti plussaamisen jälkeen ihan vaan siksi, että pystyisin sitten ajoissa suunnittelemaan kalenterini töissä sille ajalle vapaaksi. Oli sitä mieltä, et ei niin varhain tarvii varata, ettei sit tarvitse sitä aikaa perua, jos jotain tapahtuukin tällä välillä...Haloo, sanoa nyt noin juuri pari kk sitten km:n saaneelle naiselle!! No, onhan se totta, mutta olis voinut olla yhtä positiivinen kuin edellinen neuvolatäti, joka onnitteli puhelimessa ekassa raskaudessa 3 kertaa. Harmi kun jouduin muuton vuoksi vaihtamaan neuvolaa.
En ole ajatellut mennä varhaisultraan, jotenkin vaan mietityttää se, että mitä siitä, jos silloin kaikki onok, kun silti voi mennä kesken vielä tuossa alkuvaiheessa. Mites oletteko te pidemmällä olijat käyneet varhaisultrassa?
 
Juu, ihana, että on meitä vanhempiakin ensiodottajia :) Mä oon jaksanut tän vuoden tosi mukavasti, kun pääsi tuosta kammottavasta pahoinvoinnista eroon. Liikuntaharrastuksia oon pystynyt jatkamaan ja töissä kävin loppuun asti. Mikä ihaninta; nyt on äippäloma ja kevät; aah tätä nautintoa ja omaa aikaa :) Vielä ei siis ole hirmuinen tarve saada sitä nyyttiä kainaloon, vaikka kyllähän sellainenkin pikkuhiljaa mukava olisi :)

Voe Nyytikki sun terkkarias :/ Joskos se vaan puhelimessa vaikutti vähän nyreälle mut ois oikeesti ihan mukava..? Mun terkkani oli kyllä jo ekalla puhelinsoitolla ihana, onnitteli ym. SIlloin vaan itellä oli niin epätodellinen olo etten oikein ollut samalla aaltopituudella mutta näin jälkikäteen ajatellen oli kyllä ihana suhtautuminen :) Mä kävin molemmissa ultrissa ja suosittelen! Lisäksi mein neuvolalääkäri teki myös ultran ihan silloin ekalla käynnillä. Suosittelen ultrausta, vaikka moni asia voikin vielä mennä pieleen (ei siitä tunteesta koskaan pääse eroon jos antaa ajatusten lentää; tässäkin vaiheessa voi sattua vielä vaikka mitä). MIkään ei kuitenkaan voita pienen sydämen tiheää pompotusta..
 
Tässä just mietin, että pitäiskö sittenkin varata aika varhaisultraan, mut ajattelin koitta tikulla jäätä ja odottaa ekaan neuvolaan asti, kun en tiedä saisko siellä mahdollisesti tuon ultran jo...toden näköisesti pitää kuitenkin odottaa np-ultraa, kuten aiemmassakin neuvolassa piti...ollaan sentään saman kaupungin sisällä, vaik neuvolaa vaihdoinkin. Mut ajattelin kuitenkin, josko sais ekalla kerralla sydänääniä kuuluviin dopplerilla. Oikein anova katse vaan ja hirrrrrveä huoli mahan tilanteesta, ehkä neuvolatäti heltyy... :)
 
Tässä just mietin, että pitäiskö sittenkin varata aika varhaisultraan, mut ajattelin koitta tikulla jäätä ja odottaa ekaan neuvolaan asti, kun en tiedä saisko siellä mahdollisesti tuon ultran jo...toden näköisesti pitää kuitenkin odottaa np-ultraa, kuten aiemmassakin neuvolassa piti...ollaan sentään saman kaupungin sisällä, vaik neuvolaa vaihdoinkin. Mut ajattelin kuitenkin, josko sais ekalla kerralla sydänääniä kuuluviin dopplerilla. Oikein anova katse vaan ja hirrrrrveä huoli mahan tilanteesta, ehkä neuvolatäti heltyy... :)
 
Huomenia!

Itse kävin heti kahden viivan ilmestyttyä lääkärissä, kun olin niin ihmeissäni tapahtumasta. Silloin ultrattiin heti ja onneksi sydänäänet silloin kuului - olihan 6+ vko silloin. Varasin myös ultran oman mielenrauhani vuoksi about viikolla 10, kun huoli oli niin kova. Eli ihan oman mielenrauhani vuoksi kävin ultrassa. Ja toki np- ja rakenneultrissa käytiin myös. Huolet hävisi, kun aloin itse tuntemaan liikkeitä :wink

Harmi, jos teillä on huonoja neuvolakokemuksia... Tää on ainakin itselle niin ihanan outoa ja uutta aikaa, että neuvolasta pitäisi saada tukea ja kannustusta! Itselle tää on hassua, kun joutuu "tässä iässä" oppimaan itsestä uusia asioita ja tätä raskauden etenemistä ei voikaan hallita ja kontrolloida. Ehkä huolikin pikkuisesta on suurempi kun ei ole enää ihan nuori... Mulla on onneksi ihana neuvolantäti, joka aidosti kuuntelee ja välittää. Mutta varmasti kävisin yksityisellä lääkärillä, jos en vastauksia saisi neuvolasta!

Jaksamista ja voimia kaikille! :smiley-angelic003
 
Nyytikki: Siis kaikille kuuluu sekä alkuraskauden ultraääni-, että rakenneultraäänitutkimukset. Kaikki muu on extraa, mut noi kaks sun pitää saada. Jos ei kunta pysty tarjoamaan, niin sitten ovat asian hoitaneet yksityisen kautta, kuten esim.meidän kunnassa. Mitä tulee noihin sydänäänten kuunteluihin, niin ensimmäisillä käynneillä ei välttämättä kannata anella niitten kuuntelua vaikka hirveesti haluiskin :) Esim.meidän neuvolassa niitä aletaan kuunnella vasta n.12 viikolta eteenpäin ja tämä sen takia, että ne ei kuitenkaan välttämättä aiemmin kuuluisi, joten tulee vaan suotta huolta ja murhetta. Mut kysyähän tietysti aina voi :) Tsemppiä alkuodotukseen ja yrittäkää malttaa ottaa rauhassa, ei se hermoilu ainakin loppuakohti helpota :)
 
Joo siis kyllähän meillä neuvolassa tehdään rv10-14 yleinen ultra ja rv19-22 rakenneultra. Aika epätodennäköistä, että saisi noita ennen esim. ekalla nlakäynnillä ulran...ja sama voi koskea myös noita sydänääniä. Mulla eka neuvola rv8+2 eli periaatteessa noi sydänäänet pitäis kuulua, jos hyvät laitteet.
Mites muuten teillä on ihon kanssa käynyt raskauden yhteydessä? Mulla oli DianeNova-pillerit käytössä ihotautilääkärin reseptillä pitkän aikaa ja syksyllä kun lopetin, niin kyllä jo silloin huomasi ihon tulevan huonompaan kuntoon. Sit ekan raskauden aikana oli ihan järkyt kipeät finnit esim. selässä. Eilen huomasin taas saman ilmiön, great! Kaikkea sitä joutuukin vielä vanhalla iällä kärsimään :sad015. No, toivotaan tilanteen rauhoittuvan jossain vaiheessa raskautta. Harmi vaan, kun selkään on jäänyt muutamia pahoja arpia.
 
Mulla kanssa selkä alkoi kukkimaan raskauden alussa. Ja tosi kipeitä pakkuloita, varsinkin liivien kohdalla. Nyt alkaa olla paljon parempana (rv 32+4) ja onneksi ei kasvoihin tai rintaan tullut kuitenkaan. Talviaikaan toi ei kovasti haitannutkaan, kun ei paljon paljastavissa vaatteissa oo tarvinnu olla :)... Toisaalta, kyllä tuonkin ärsyttävyyden kanssa elää, kun tietää mistä ihanasta asiasta se johtuu. Jospa vauvan synnyttyä hormoonit tasottuis...
 
täällä myös uskaltautuu alkumetreillä 6+5 mukaan esikoista odottava pian 38v.
"vanhemmalla iällä" naimisiin ja perhehaaveet heti kuvioissa ja vihdoin tärppäsi toisella IVF-hoitokierrolla.

Täällä päänahka paukamilla ja hilsettäkin tullut, vaikkei koskaan ole aiemmin ollut.... kaiken se kestää :Heartred
 
Jospa minäkin liittyisin seuraanne...Eli ikää on lävähtäny mittariin 38 ja esikoista odotellaan. Just kun olin lyöny kintaat tiskiin miehen löytymisen suhteen,tipahti toi avopuoliso mun eteeni ja niin kliseeltä kun kuulostaakin,ni se oli sit rakkautta ensi silmäyksellä ja jarruteltu ei oo yhtään tämän perheenperustamisen kans. Kuukauden päästä ensi treffeistä päätettiin että vauva saa tulla jos niin on tarkoitettu ja eipä menny ku kuukaus niin vauveli ilmoitti tulostaan
:love017
Raskausaika ei oo ollu helppo,mutta kaikki probleemat kyllä kestää kun tietää että kesän mittaan saa oman palleron syliinsä.
 
Heissan,
Täällä myös yksi 39vuotias, esikoistaan odottava ilahtuneena huomaa viimein löytäneensä mukavaa sivustoa (Vauva.fi-keskustelupalstoja kun menivät juuri uudistamaan jotenkin vaikeiksi kun sinne olin liittymässä..) Laskettuun aikaan täällä jäljellä enää reilut pari viikkoa eli jännitys (ja kaiken kattava täyteläisyys olotilassa, huh ) sen kuin kasvaa!
Odotus on mennyt suurimmaksi osaksi ihan mukavasti, pientä probleemaa viime viikkoina vasta.
Ihana on pestä pieniä vaatteita valmiiksi ja samalla tuntuu siltä, että mitenhän sitä yhtään osaa vauvaa edes oikein pukea.. Mies lohduttaa, että kyllä siihen oppii, mutta jospa jätänkin pukuvalinnat hänen huolekseen ja keskityn imetyksen hyvään onnistumiseen, mikä sekin voi omat kikkansa vaatia.

Mukava kuulla mietteitänne, odotellaan viimeistenkin lumikasojen muuttumista lätäköiksi ja kevään tuloa kunnolla ja nautitaan äideiksi tulon ajatuksesta!
 
En oikeastaan kuulu viitekehykseen sikäli että pikkukakkosta odotellaan. Esikoinen täytti juuri 2v ja hänet saadessani olin hippasen vaille 38v, nyt siis 40v synnytyksen aikoihin. Minulla on molemmissa raskauksissa kiusana raskausdiabetes, tosin ruokavaliolla pysynyt aisoissa, eikä omamittauksissa ylityksiä ole ollut. Muuten kaikki on odotuksen osalta mennyt todella hyvin. Minulla ei ole ollut kipuja tai pahoinvointeja juuri lainkaan.
Esikosta kävin vielä loppumetreillä tanssimassa lavalla täysiä tanssi-iltoja hyppyineen :D Nyt ei lähtökunto ole ihan saamaa luokkaa, mutta oikein hyvin on mennyt. Lapsen kanssa olen jaksanut oikein hyvin, ei siinä ikä ole painanut. Saattaa olla jopa etu että on hieman enemmän nähnyt elämää. Olisin toki kaivannut lasta kauan kauan, mutta minulla ei ollut onnea parisuhteissa niin pitkälle. Onneksi nyt vierellä on ihana mies jonka kanssa perhettämme kasvatamme.
 
Päiviä tasan 7 jäljellä tyttäremme syntymään - siis iiiik:)
En voi millään uskoa että hän on kohta täällä. Kotona on kaikki kyllä niin valmista, ja viikonloppuna häärittiin meidän huvimajan kanssa ja pidettiin siellä raclette bileet. Ihanaa kun on kesä kohta.
 
Takaisin
Top