Huhtikuu 2013

Minäkin todella varovaisesti liityn mukaan. 10kk miestäni suostuttelin pikku-kakkosen yrittämisen aloittamiseen ja yk1 nappasi. Siksipä siis todella varautunut olo, eihän näin hyvää tuuria oikeasti voi olla!
Oireita on ollu jo pian viikon verran (palelu, iltapahoinvointi, rinnat kipeät ja kauhee väsy), siksipä tein jo näin aikasi testin ja yllätyin kaikesta huolimatta kun oli niin selvästi positiivinen. Siksipä luulen,että aiemmin on jo ovulaatio ollu. Mutta sepä selviää sitte aikanaan, jos ollaan niin onnekkaita et np-ultraan saakka päästään. Ja LA ois sitte 10.4.

Onnea ja tarrasukkia kaikille meille! 
 
Ai niin, miiju: Lilypien osaan neuvoa. Eli tee ensin se ticker valmiiksi ja valitse Forum signaturen kohdalta HTML. Kopioi teksti ja lisää se omilla sivuillasi ticker kohtaan.
 
Onnittelut myös kaikille uusille plussanneille!!

Tänään piti tehdä toinen testi, kun pelkäsin sit kemiallista... Oli plussa ja vahvempi kuin 2 päivää sitten :) Soittelin myös neuvolaan, minun terveydenhoitaja soittaa torstaina ja sovitaan ensimmäistä käyntiäkin. Ihanaa ja hurjaa!

Edelleen ei oireita...
 
Täällä ei kans ole minkäännäkösiä oireita. Paitsi jotenki tuntuu ihan turvonneelta, voisko sit nää hiostavat ilmatkin olla osasyy ainakin. Tänään oli pakko vielä tehdä testi.. tosin ei ollut raskaustestiä niin testasin ovulaatiotestillä ja aivan kirkuvan punainen viivahan sieltä sitten tuli :))

Millonkohan sitä sit neuvolaan viittis soitella?! Toisaalta haluisin kyl mennä ensin ar ultraan ja sit vasta neuvolaan kun on saanut varmistuksen mikä on se masukin tilanne :))

Mikäs teillä muilla tilanne?

Kiva kun tänne saatu näin paljon porukkaa.. Tää on vähän niinku terapiaa :DD
 
Mulla ei ainakaan pahemmin ole vieläkään oireita, hyvin satunnaista lievää kuvotusta välillä. Pariin otteeseen heittänyt kyllä hormonit sellaiset itkukohtaukset että ei tarvitse pahemmin epäillä raskaustestin tulosta. Rinnat hieman arat myös. Mukava lukea etten ole ainoa vähäoireinen, tässä alkaa epäillä että onko edes raskaana kun ei mitään tunnu.

Itse varailin ultran kolmannen positiivisen testin jälkeen, muutoin en olisi välttämättä niin aikaisin mutta miehen töiden takia ollaan oltu kesä toisella paikkakunnalla niin piti ajoissa varailla jotta sai ajan sumplittua niin että mieskin silti mukaan pääsee. 13.8 kutsuu ensimmäinen neuvola ja malttamattomana varasin yksityiselle ar-ultran joka on sitten 14.8.
 
Hei!

Täällä plussattu viikko sitten tiistaina. Varovaisesti tänne siis kirjoittelen. Varovaisesti sen takia, että joulukuussa raskauduin ekasta kierrosta ehkäisyn lopettamisen jälkeen, mutta se raskaus päättyi keskenmenoon rv 12+2. Keskenmenon jälkeen päätin, että seuraavan kerran raskauduttua menen ar-ultraan (viime raskaudessa en siis ollut kuin vasta np-ultrassa).

Laskettuaika olisi 5.4.2013. 

Onnittelut kaikille muillekin plussista!! :)
 
onko muilla kuinka vahvasti jo raskausoireita? pelkään, että pitäisi olla enemmän. esikosta alkoi 5+2 oireet selvästi, nyt 4+5 menossa ja korkeintaan hyyyvin lievää etomista väliullä. lisäksi mahaa nippailee/tuntuu että jotain tapahtuu. testin tein viikko sitten ja lisäksi viime la, jolloin olivat selviä, mutta ei kuitenkaan yhtä tummia kontrolliviivan kanssa...oliskohan sen viivan pitänyt tummua tuossa 5 päivässä mikä testien teon välillä oli??!
huolesta soikeana...
 
vitsukka, niinkuin kerroin, ei mulla ole oikeastaan mitään mainittavaa. Eikä siitä viivan vahvuudesta kontrolliviivaan verrattuna tai tummumisesta seuraavaan testipäivään voi ymmärtääkseni päätellä yhtikäs mitään (vaikka asian omassa viestissäni mainitsinkin). Testit ovat yksilöitä eivätkä varmastikaan vertailukelpoisia keskenään.

Viimeksi minulla alkoivat raskausoireet h6+0, jolloin alkoi selkeä aamupahoinvointi. Kuitenkin kannattaa ymmärtää, että jokainen raskaus on oma yksilönsä. Ja samalla äidillä eri raskaudet voivat olla oireittensa suhteen aivan erilaisia. Eli nyt hengität syvään ja odottelet ensi viikkoon. Ehkä sitten huomaat jonkin uuden oireen! :)

Itse saan valtavasti voimaa tuosta pojasta, joka meillä on. Mielestäni keskenmenot ovat luonnon keino hoitaa elinkelvottomat yksilöt jo ennen syntymää, ettei heidän tarvitsisi kärsiä. Tuo ajatus helpottaa keskenmenopelossa, ja itse asiassa ensimmäistä kertaa elämässäni en pelkää mahdollista raskauden keskeytymistä.
 
joo, kiitti vastauksesta. olishan se toisaalta tosi huonoa tuuria jos menisi tämäkin kesken. ja toisaalta enemmän olen selkeästi nyt raskaana oireiden suhteen kuin km-raskaudessa, siinä en tuntenut oikeastaan mitään. äh, onpa ärsyttävää tää oireiden odottelu...ja pelko.
yhdelle ystävälle oon kertonut vasta tästä raskaudesta, ja mua melkein loukkasi kun se sanoi vaan et asiat menee niinkuin niiden on tarkoitus mennä. mä en ite kyllä usko tohon tarkoitukseen, mikä ihme tarkoitus on useammalla keskenmenolla :(
 
Ei niillä varmaan mitään sen kummempaa tarkoitusta kun poistaa elinkelvottomat alkiot mahdollisimman pian, jotta naisella olisi mahdollista hedelmöittyä pian uudelleen. Suurin osa alkuraskauden km:sta johtuu alkiosta itsestään, pahaltahan se tietenkin tuntuu, mutta asialle ei mitään voi ja hyvä, että km:t tapahtuvat niin varhain kuin mahdollista. Jossain vaiheessa (3km jälkeen) tutkitaan halutessa yleensä äidiltä jotain hyytymistekijöitä, jotka joskus harvoin voivat olla syynä.
 
Onkos kukaan vielä uskaltautunut ostamaan mitään? Meillä sovittiin että ar-ultraan asti odotetaan mutta se on varma että jos siellä meidän pikkuinen näkyy niin suuntaan suoraan ostamaan jonkun söpön pienen bodyn tms. 2 viikkoa vielä pitää malttaa mutta helpottaa oloa kyllä kummasti että noinkin lyhyt aika eikä tarvitse sinne syyskuun puolelle asti odottaa ensimmäistä ultraa.
 
Nonni nyt on siiten ensimmäinen neuvola varattu 16.8 jolloin pitäis olla viikkoja kasassa 7+1 :)) Jännittää kyllä jo mielettömästi. Saan sitten sieltä lähetteen sairaalaan, kun Joudun/pääsen tarkempaan seurantaan edellisen keskenmenneen raskauden vuoksi :/ (päättyi siis reilusti yli 30 viikoilla).

Me ei kyllä varmastikaan ostella hirveesti mitään, kun kaikki tuli jo aiemmin hankittua, riippuu tietty jos sukupuoli poikkeaa niin sit ehkäpä joitakin hankintoja pitää tehdä :)

Vieläkään ei ole oireita ilmaantunut, ehkä väsyttää normaalia enemmän tai sit vaan kuvittelen kun muuten on oireetonta. Viimeksi oksetti tietyt hajut ja tissit tuli kipeiks, nekin kyllä ilmaantui vasta sitten joskus 7viikon jälkeen.

Onko muilla jo neuvolaan soiteltu?
 

Minä en ole uskaltanut vielä edes ajatella neuvolaan soittamista.
Jotenkin minusta niin tuntuu siltä, että kyllä ne menkat sieltä kohta alkavat. ja kun ei testissäkään näkynyt kuin haalea plussa.
Laskelmien mukaan nyt pitäisi olla rv.4+3. Missäköhän vaiheessa sitä sitten pitäisi se neuvola varata?
 
Ei ole tarkoitus ainakaan viikkoon soitella neuvolaan. Kattellaan nyt rauhassa miten käy. Eikä todellakaan osteta mitään vielä aikoihin, jos tästä raskaus lähtee. Hyvin epävarmat olot on siis. Raskausoireita ei oikeastaan ole. Välissä juilii alavattaa ja tuhrua tulee pikkuisen. Ällöä oloa oon myös muka havainnu etenkin aamupäivästä. Mutta ne ny saattaa olla oman mielikuvituksenkin tuottamia oireita ;) rauhasa edetään!
 
Kaarina84: Eka neuvola pitää muistaakseni varata ennen kuin 4s raskauskuukausi alkaa tai muuten jää Kelan tuet saamatta.

Meillä on jo ennestään kaikki kamat mitä vauva tarvii, joten ei osteta mitään. Paitsi sit tietty joitain tytönki vaatteita, jos tyttö tulee.
Ekan neuvolan ajattelin varata sit 8+,niin näkyis ehkä syke,kun meidän nvlatäti on niin ihana ku ultraa aina ku mahollista. Jos sattuu niin huono tuuri,ettei ultra oo vapaana niin odottelen sitte siihen np-ultraan.
 
Iltaa kanssaodottajat!

Minä kyllä soitin neuvola-aikaa jo tällä viikolla, sillä aina hyvissä ajoin on helpompi saada esim oikeaan aikaan np-ultra-aika. Ajattelen, että mitä enemmän neuvolalla on armon aikaa käyntien järjestelyihin, sitä vähemmän ne aiheuttavat ongelmia...

Mitään ei ole hankittu eikä varmastikaan lähitulevaisuudessa hankita. Siskollani on laskettu aika lokakuussa. Meillä on ollut yhteisiä vauvatarvikkeita, ja ainakin osa pitää hankkia tuplana, erityisesti pinnasänky ja vaunut. Vaunuasia ei haittaa, haluan jotkut hyvät juoksurattaat ;)

Eilen ei ollut yhtään mitään tuntemuksia vatsassa. Tänään on alavatsa tuntunut pallolta koko päivän ja siellä on tuntunut se sama jännä tasainen jomotus, mikä tuntui viimeksikin alkuraskaudessa :) Mutta muuten ei kummempaa. Yleensähän yksi raskausoire taitaa olla runsas valkovuoto, mutta mulla on kyllä aivan päinvastoin! Rinnat ei arista, ei pahoinvointia.

Olen miettinyt paljon, mentäiskö alkuraskauden ultraan vai ei... Täytyy varmaan pohtia vielä asiaa miehen kanssa. Vaikka mieli onkin jostain syystä hirvittävän levollinen (tosi outoa, muissa raskauksissa stressasin aivan tajuttomasti!!), olisi ehkä silti ihana nähdä, että kaikki on hyvin. Pohdin ajankohtaa raskausviikolle 9.

merihevonen h 4+5
 
Neuvola varattu! :) Piti niin odottaa ainakin ensi viikkoon, ennenkuin soitan, mutta eilen lueskelin muita keskustelupalstoja ja tuntu monella olleen ongelmia saada aikoja neuvoloihin, jos kovin olivat viivytelleet niin iski "paniikki", ja sainkin ajan heti ensi viikolle! Omien laskujen mukaan menen nyt ehkä viikolla 5 tai 6... Testin tein siis noin viikko sitten...
 
Hei vaan kaikille!

Täällä plussattu jo 3+6, labrassa kävin varmistamassa 4+2, laskettu aika 1.4.

IVF takana ja ekalla tärppäs :)

Oireet alkoivat edellisenä päivänä ennen ekaa testiä, paha olo aaltoilee, palelee koko ajan ja voi mun tissejä, jouduin jo vaihtaa rintsikoita kun turpoilee. Masua nippailee joskus enemmän joskun vähemmän. Turvotus on aika hurjaa, tosin se alkoi jo hormonihoitojen aikana. Tässä nyt jännätään onko molemmat alkiot tarttuneet kiinni :)

Lapsia on 3 ennestään, isoja jo.. tytöt 11v ja 13v, poika 16v. Minä 35v isäntä 33v sitten on koiria ja kissoja :)
 
Takaisin
Top