Helmikuun höpinät

Meillä otettiin ekat kunnon kävelyaskeleet tänään useaan otteeseen!! On omassa sängtssään treenannut ilman tukea kävelemostä jo tovin ja kävellyt vierellä kädestä pitäen, mutta tänään käveli jo 5+ askelta ihan itse! :) Voi että! Ja sitten söi äitin kanssa isojen poikien ruokaakin! Kukkakaali-perunamuusia, porkkanapihviä, herneitä ja kurkkua. Muut suolattomia paitsi valmisporkkanapihvit. Olin 100% varma, että sylkee kaiken pois, mutta ei! Söi oikein reippaasti, ja lisäksi sormiruokaili leipää ja joi ison mukin kauramaitoa! :Heartred
 

Liitteet

  • tmp_3578-received_811185372342512795826748.jpeg
    tmp_3578-received_811185372342512795826748.jpeg
    98.5 KB · Katsottu: 22
Meilläki ymmärretään jo tosi hyvin puhetta, juuri mitä luettelitte edellä: mennään keittiöön ja kiivetään tuoliin, jos kysyy onko nälkä, aukaisee ja sulkee, hakee ja vie erinäisiä asioita pyynnöstä, laittaa imurin päälle tai pois, auttaa siivoamisessa eli kun puhuu siivoamisesta, hakee oman harjansa tai luutunsa tai leikki-imurinsa jnejne. Kaikkea ei kyllä totella, vaan virnuilee ilkikurisesti ja taapertaa täysillä karkuun jne. :wink
Sanoja ei montaa ole, mutta toistelee. Esikoisella oli puheen kuuloista jokeltelua jo puolivuotiaasta, oli joitain sanoja 1-vuotiaana, mutta alkoi sitten yhtäkkiä puhua 1,5-vuotiaana kolmen, neljän sanan lauseita ja 2-vuotiaana puhui jo täydellisesti monimutkaisia lauseita, osasi värit, laski kymmeneen. Nyt 3-vuotiaana on kiinnostunut kirjaimista ja millä kenenkin nimi alkaa jne. En ole opettanut mitään, mutta kirjoja on luettu paljon. Poitsu on jäänyt vähemmälle kaiken huomion suhteen, vaikka kyllä hänellekin luetaan ja hänen kanssaan touhutaan, ei vain niin paljon. Mulle tosin luontevaa sanoittaa kaikki tekemiset ääneen: "äiti keittää nyt kahvia, otetaan hanasta vettä ja laitetaan kahvia suodatinpussiin ..." Jne. En nyt kaikkea noin tarkasti selitä, mutta kerron ääneen mitä teen: luen lehteä, istun matolla ja tietysti samalla tavalla sanoitan, mitä poika itse tekee.
Omaan tahtiin kyllä kehittyvät. Kaikkien ei tarvitse olla niin hätäisiä ja toisilla paremmat taidot toisenlaisissa asioissa. Esim. meidän neidin juoksutyyli on tyypillinen naisten tyyli, kun taas nuoremmalla serkkullaan jalat vain rullaavat ja voittaa meidän neidin mennen tullen juoksussa.
 
Meillä tuli muuten taas korvatulehdus flunssan jälkitautina. :sad001 Pitää kontrollissa kysyä putkituksesta...
 
Voi kurjuus :sad001
Kyllä se varmaan hyvä ratkaisu olis, jos sillä saa antibioottikuureja vähennettyä.
 
Me ollaan ilmeisesti miehen kanssa nyt sitten eroamassa. Tuntuu kyllä tosi hurjalta, kun tähän asti ollaan oltu ihan erottamattomat. Pojan syntymän jälkeen riitely on vaan lisääntynyt ja lisääntynyt ja muuton jälkeen se on ollut jo joka viikkoista. Vahvasti itse uskon, että tää asunto on kirottu, mutta kai tää taitaa ihan vaan meistä johtua. Tai väsymyksestä tai jostain. Eipä oo hetkeen ollut näin rikkinäinen ja tyhjä olo. Häätkin oltiin sovittu ens vuodelle. Sen lisäksi, että menetän nyt sitten miehen, niin menetän parhaan ja ainokaisen ystävän. En vaan tiedä, että onko tää edes enää korjattavissa, kun välit tuntuu niin tulehtuneilta ja kumpikaan ei anna periksi. Kaippa vietetään liian vähän aikaa yhdessä, en edes tiedä mikä tässä mättää. Kun kyllä mää tota miestä rakastan, mutta ei tää nöinkään voi jatkua. Kaikenlisäksi kumpainenkin on sanonut niin ilkeitä asioita toisilleen, että laittaahan se epäilemään toisen rakkautta. Mulla on kaikenlisäksi ihan tosi epävarma olo ja hirveesti itsetunto, paino ja ulkonäköpaineita, niin tuntuu superpahalta, kun mies ei halua lähteä mun kanssa ulos treffeille taikka menee joka viikonloppu kavereidensa kanssa ulos

. Pahoittelut avautumisesta, tuntuu, että tää on ainut paikka mihin pystyin kirjoittamaan.
 
NiBaBa, voi ei ja olen todella pahoillani, että olette siinä pisteessä. Ensimmäiset kaksi vuotta lapsen syntymän jälkeen ovat rankkoja ja parisuhde joutuu usein koetukselle, mutta ollaan kavereiden kanssa puhuttu, että jos niistä selviää niin sitten helpottaa, kun on aikaa parisuhteelle taas aivan eri tavalla. Oletteko istuneet kunnolla alas ja keskustelleet kummankin ajatuksista ja odotuksista yms. Jos molemmilla halua jatkaa ja rakkautta on, suosittelen parisuhdeterapiaa. Ulkopuolinen näkee tilanteen objektiivisesti ja voi ehkä ohjata keskustelua, ettei mene vain riitelyksi tai nimittelyksi.
 
Voi ei NiBaBa :sad001 Toivottavasti teette oikean päätöksen, mikä se ikinä onkaan.

Meillä on kans ollu parisuhteessa ongelmia sen jälkeen kun poika synty. Ei olla kovia puhumaan, oon yrittäny saada miestä mukaan johonkii parisuhdeterapian tapaseen, ei suostu. Molemmat äksyilee toisilleen, se on kierre mikä ei tunnu loppuvan. Yritetään nyt selvitä tästä pikkulapsivaiheesta ni ehkä tää joskus helpottaa, mitää päätöksiä ei haluta nyt tehä kun kuitenkii tiedostetaan että tää on ollu iso elämänmuutos ja se on ainakii osasyynä ongelmiin.
 
Kyllähän sitä väsyneenä tulee tiuskittua toiselle ja sanottua sellaisia asioita, joita sit katuu, mutta uskon helpottavan tässä. Ainaki esikoisen kasvaessa helpotti. :) Meillä taas ei oikein ole treffit mahdollistunu lastenhoitajan puuttuessa, tarvetta ois.
 
Muokattu viimeksi:
Voi ei :sad001

Olis hyvä kun saisi hiukan etäisyyttä ja molemmat hoitaisivat "oman osansa" lapsen hoidosta ilman toisen painostusta. Koska täytyy. Niinhän se täytyy sittenkin, jos eroaa.

Meillä on kaveripariskunta, jolla on väsymystä ja siihen liittyviä riitoja, ulospäin sitä ei näy eikä uskoisi. Välillä kun kuuntelen millaista heillä on, pelkään että parisuhde ei kestä sitä. Lastenhoitohan se rankkaa heilläkin on, ja raskaita vuosia on vielä muutama ennen kuin helpottaa.
Itse olen niin onnekas, että mies hoitaa iltaisin mukisematta suurimman osan pojan hoidosta, ja saan itse nukkua, jos olen väsynyt. Mies on muutenkin tosi aktiivinen kodinhoidossa, mutta mietin että milloin se toteaa, että mäkin voisin enemmän tehdä :confused:
Tai ettei meillä ole parisuhdetta kun mä vaan nukun kun hän on kotona.

Joka tapauksessa, he liputtavat (tää pariskunta) perheleirien puolesta.

NiBaBa, onko mahdollista että olisit vaikka 1-2 viikkoa jossain sun vanhempien tm. nurkissa lapsen kanssa? Että pitäisitte pienen, lyhyen ja määritellyn mittaisen hengähdystauon ja miettisitte asioita. Ja ulkopuolista apua olisi hyvä saada.

Yleensähän ihmiset eivät riitele niistä asioista joita ristiriidat koskevat, ja ongelma on ihan muualla: ollaan väsyneitä, koetaan että toinen tekee vähemmän kuin itse vaikka itsekin on väsynyt, rahahuolet, yksinäisyys, hormonit saa ärtymään kaikesta.
Ja sitten on vielä se kommunikaation vaikeus, että toinen ymmärtää mitä yrittää sanoa.

Oikeasti saattaa olla paha mieli siitä, että oma minuus on kateissa, rakastaa lasta muttei jaksaisi olla koko aikaa äiti ja huolehtija. Sitten mies saattaa kokea, että toinen on kotona, sen tehtävä on tietenkin hoitaa lasta kun se on sen työtä. Oikeasti siellä kotona oleminen on todella kuluttavaa, jos ei ole aikuiskontakteja. Ja miehelläkin saattaa olla olo, ettei elämässä ole oikein mitään iloa, ei pääse toteuttamaan itseään ja tuulettumaan. Hänelläkin se paras ystävä saattaa olla kadonnut väsymykseen ja arjen harmauteen. Yllättävästi sekin kuluttaa suhdetta, jos ei jaksa tai ole haluja ylläpitää suhteen fyysistä puolta. Ainakin halailua ym.

Mä toivon, että te saatte asiat selvitettyä, ja että molemmilla olis haluja siihen. Se taitaa vaan olla vaikeeta silloin, kun arki on jo riitelyä ja syyttelyä ja toisen sanat satuttavat ja ne pyörii mielessä. Ihmiset kun sanoo pahoja asioita suutuksissaan.

Mutta mihin ikinä päädytte, niin siitä selviää. Joskus se riitaisa tilanne syö enemmän voimia kuin parisuhde antaa. Jotain pitää joka tapauksessa tapahtua :sad001
 
Voi ei nibaba :sad001 toivottavasti ette tee hätiköityjä päätöksiä mutta jokatapauksessa tehkää niin kuin hyvältä tuntuu. Varmasti kamala tilanne. Ehdottaisin myös että pitäisitte hieman välimatkaa. Se voisi tehdä hyvää.

Meillä(kin) parisuhde kärsii mutta puhumalla asiat tähän asti selvinnyt. Meilläkään ei ole treffi tms mahiksia olla kahdestaan kun isovanhemmat asuu suomen toisen puolen eikä ole ketään joka poikaa hoitaisi paria tuntia. Välillä se ärsyttää mutta ollaan yritetty pitää treffi iltoja kotona, esim katsottu leffaa, hierontaa, hyvää ruokaa yms :)
toivottavasti saatte apua. Neuvolan kautta osataan varmasti ainakin ohjata johonkin suuntaan.
 
NiBaBa, onpas ikävä kuulla. Olet rohkea, kun kirjoitit tänne. Asioiden kirjoittaminen ylös, purkaminen konkreettiseen muotoon voi auttaa itseä hahmottamaan, mitä päässä oikeasti pyörii. Kuten KoBe kirjoitti, yleensä riidellessä ei puhuta niistä oikeista asioista, jotka hiertävät, vaan on helpompi takertua pieniin arkisiin juttuihin, jotka ärsyttävät ja tulee sanottua pahasti. En tarkoita, että teillä olisi juuri näin, mutta yleisellä tasolla.
Jos pienen välimatkan ottaminen on mahdollista, se voi auttaa. Myös pariterapia on kokeilemisen arvoista, jos molemmat ovat siihen suostuvaisia. Olen lukenut myös pariskunnista, jotka menivät yhdessä terapiaan sen jälkeen, kun lopullinen eropäätös oli tehty ja se oli auttanut eron käsittelemisessä.
Toivon sulle paljon voimia!
 
Ikävä kuulla, NiBaBa!

Samat neuvot tuli mieleen, kuin muillakin. Vähän lomaa parisuhteesta, voisiko se tuoda asioihin uutta näkemystä.
Meillä on kans viime aikoina kinattu ihan tyhmistä asioista. Ja yleensä syy on se, et toinen OLETTAA toisen olevan vihanen, kiukkunen tms. ja sit kohta on molemmat. Me pyritään puhumaan asiat halki ja vielä on suuremmilta kriiseltä vältytty.
Mut jaksamista asian kanssa. Toivottavasti kaikki kääntyy parhain päin, oli lopputulos mikä tahansa.
 
Ikävä kuulla minustakin! Nibaballe kasapäin voimia tähän hetkeen♡

Meilläkin parisuhde kärsii näiden ruuhkavuosien kourissa, niin se taitaa kai väistämättä kaikilla tehdä.

Ollaan oltu jo pitkään yhdessä ja kutsutaankin jääkausiksi niitä aikoja kun mikään ei oikein suju ja meidän välissä vois yhtä hyvin olla yks mantere. Kuitenkin ollaan saatu puhumalla kaikki aina sitten sujumaan taas ja on hyvä olla toisen lähellä. Ollaan koti-ihmisiä ja aina yhdessä, omia menoja on vain nimeksi..sekin tuo omat haasteensa, mutta todettu on molemmat että ei oo tarve kuitenkaan olla enempää erossa.

Ehkä ollenainen osa tätä aikaa kun muksut on pieniä on hyväksyä että nyt muutaman vuoden parisuhde ja kotielämä pyörii lasten ympärillä, mutta se on vain murto-osa elämästä ja yhdessä olo ajasta.

Miesten voi olla vaikeampaa hyväksyä ja oikeasti ymmärtää sitä kun meidän äitien, varsinkin ekan lapsen kohdalla, kun ei oo kokemusta siitä miten vuosikin eteenpäin helpottaa asioita vaan tuntuu että tätäkö tää nyt on että koskaan enää ei oo aikaa mihinkään omaan ja väsymyskin on elinkumppani hamaan tulevaisuuteen.

Musta tuntuu et oma ukkokulta vasta nyt toisen kohdalla on valaistunut siitä että tää on tätä kuitenkin vain hetki, kun näkee nyt esikosta jo, miten paljon helpompaa on kun lapset vähän kasvaa. Nyt ymmärretään molempien väsymystä, ajan puutetta paremmin ja yhteisymmärryksessä on juteltu että tämä aika on lasten, kyllä meidän aika vielä tulee. Välillä jaksaa enemmän nähdä vaivaa suhteen eteen, joskus sitä vaan kaikki aika menee arjen pyörittämiseen.

Jos molemmat haluatte todella olla yhdessä, niin uskoisin että puhumalla pitkään ja hartaasti, asiat selviää. Toivon ainakin niin, tsemppiä♡
 
Kiitos kaikille :Heartred Tosi hyviä neuvoja, toi etäisyyden ottaminen ei oikein onnistu, eikä välttämättä tunnu parhaalta ratkaisulta, mutta parisuhdeterapia kuulostaisi kyllä hyvältä. Mies ei vaan lämmenny idealle. Saatiin nyt sopu aikaiseksi (taaas) ja koitetaan tsempata molemmat. Jos arki ei ala luistaa, niin varmasti seuraavana kokeiluun toi terapia, ja sitten viimeisenä vaihtoehtona se ero, mihin asti ei nyt toivottavasti ikinä päädytä.

Osasyinä on varmastikkin väsymys, kiire ja ajanpuute. Niistä aiheutuu pelkästään jo stressiä ja sitten kaikki muut elämän risut ja ruusut siihen päälle. Mä ainakin oireilen omaa pahaa oloani aina muihin ja osaan olla tositosi ilkeä, mikä taas satuttaa miestä. Miehen osittainen itsekeskeisyys ärsyttää suunnattomasti mua, ja juuri toi Sumpin mainitsema olettaminen, että toinen on vihinen, on meillä myös aika yleistä.Noh jospa tää tästä, pienin askelin eteenpäin. Ei olla kumapinenkaan mitään helppoja persoonia, eikä anneta helpolla periksi.

Sain tänään kuulla huonoja uutisia todella läheisen ihmisen terveydentilasta, niin asetti nämä meidän ongelmat taas uuteen valoon. Tähän asiaan suhtautuminen tuleekin taas viemään voimaa ja energiaa pitkän aikaa.
 
Muokattu viimeksi:
Se piti vielä vinkata että joissakin kaupungeissa on olemassa perheasianneuvottelukeskuksia joissa perheterapeutin kanssa voi yhdessä käydä juttelemassa. On seurakunnan ylläpitämä toiminta muttei liity millään tavalla uskonollisiin asioihin. Minun käsittääkseni on ilmaista käydä siellä. Kerran oon itte sinne soittanut vuosia sitten ja varannut meille ajan mutta saatiin asiat sillon juteltua ominpäin. Kaikkea mahtuu tähän pitkään taipaleeseen, joskus on kyllä varmasti hyötyä ulkopuolisen näkökulmasta!
 
Pahoittelut NiBaBa, toivottavasti saatte asiat sovittua.
Auttaisiko ihan pieni etäisyys esim jompi kumpi on yhden yön poissa, vaikka kaverin luona.
Ja kannattaa puhua ja kertoa tunteistaan.

Kyllä meilläkin on riitoja lapsen myötä ja ajankäytöstä ym, yhteistä aikaa ei oikein ole jne. Mutta ei tämä vaihe kovin kauaa kestä, kun nuo lapset kasvaa niin nopeasti.
 
Meilläkin oli tosi takkuinen tuo ensimmäinen vuosi, suurimmaksi osaksi siksi että molemmat oli niin väsyneitä eikä omaa aikaa varsinkaan itsellä ollut yhtään kun tyttöä ei muut osanneet edes syöttää kuin minä. Sitten mies lopetti täysin kylvetyksiin osallistumisen, sitten vaippojen vaihdon jne.. Siitä otettiin monet kerrat yhteen kun sanoin että voisin minäkin maata sohvalla selaamassa puhelinta tai tietokonetta mutta sen sijaan koitan tehdä 10 hommaa yhtä aikaa.. Ja sitten juurikin tuo, että toinen olettaa toisen olevan kiukkuinen.. Tytön nukutussessiot on yleensä uuvuttavia ja ne on mun hommaani aika lailla yksistään, miehen ratkaisu olisi antaa huutaa.. Sitten kun tulen makuuhuoneesta en niin hilpeällä päällä niin sota on valmis kun aletaan riitelemään siitä kannattaako omat hermot ajaa äärirajoille vai antaa huutaa.. Nyttemmin on mies oppinut pitämään suunsa kiinni ja antamaan sen hengähdystauon eikä aloita tappelua asiasta ja itse on oppinut nielemään tuskastumisensa nopeasti ja koittaa ajatella, että kaipa se ajan myötä helpottuu..

Kyllä oli yhteisen asunnon oston jälkeen aikoja kun tuntui että teki virheen, että olisi ollut parempi kun mies olisi pakannut tavaransa ja lähtenyt eri teille.. Sitten taas omat ajatukset alkoi harmittaa kun ei sitä kuitenkaan oikeasti tarkoittanut, eikä asiasta onneksi tullut mainittua ääneen.. Nyt on alkanut mieskin osallistua taas tytön hoitoon enemmän ja senkin puolesta ei enää omat hermot ole niin riekaleina.. Vaikka kyllä niitäkin hetkiä tulee, kuten viimeksi eilen, että koittaa laittaa tytölle iltapuuron, meille iltapalaa, tiskata tiskit, laittaa pyykit kuivumaan ja samalla tyttö roikkuu lahkeessa kiukuttelemassa tai availee keittiön laatikoita ja taas kiukuttelee kun käskee laittamaan kiinni.. Ja samaan aikaan mies makaa sohvalla tietokone sylissään ja tekee omia juttujaan ja tiuskii tytölle jos menee sormineen häiritsemään.. Enpähän jaksanut siitäkään meteliä nostaa kun mies tuli sanomaan, että ymmärtää kyllä miks mulla on hermo kireällä kun tytön kanssa koittaa jotain tehdä (ei siis pystynyt tekemään tietokoneella jotain mitä sitten tekikin..). Kännykkä ja läppäri saisivat kyllä kadota miehen sormista ja saisi keskittyä enemmän tyttöön.. Kyllä itselläkin on jaksoja kun puhelin tuntuu liimautuvan sormiin kiinni, mutta koitan huomioida tytön silti aina kun sivusilmällä näen, että tyttö on katsomassa kohti ja laitan puhelimen sivuun jos tyttö ojentelee leluja tms, ettei tule sellaista tilannetta että äiti vain katsoo puhelinta eikä huomaa lasta.. Mies sen sijaan ei näe eikä kuule mitään yhtä aikaa.. Monesti olen sanonut jotain, jonka mies myöntää menneen ohi korvien.. Ja valittaa kun ei meillä puhuta asioista.. Itse vain olen tullut siihen lopputulokseen, etten jaksa enää kännykän kanssa tapella huomiosta.. En haluaisi että tyttö joutuu samaan tilanteeseen..

Kaipa tuo yhteenottaminen kuuluu tähän vaiheeseen kun niin moni samassa tilanteessa.. Joillain enemmän ja joillain vähemmän.. Toivottavasti kaikki saavat asiansa kuitenkin lopulta selvitettyä.. :)
 
Meidän poika puhuu niin paljon nykyään et surettaa kun ei ymmärrä sen vauvakieltä! :-)
Imuroin tänään muruset syöttötuolin alta ja kun sain imurin esiin, poika konttasi hirveetä vauhtia turvaan olohuoneen sohvalle. Nousi sitä vasten seisomaan, osoitti minua (ja imuria) kädellä ja puhua pöpötti jotain kauhean käskevällä äänellä. Varmaan käski laittaa sen kovaäänisen vehkeen heti pois päältä! ;-)
Samoin istui illemmalla meidän olohuoneen lämpöpatterin vieressä, näytti jotenkin puoliksi ahdistuneelta, osoitti patteria ja mua ja höpötti mulle kovasti jotain..
Ihanaa kun toinen juttelee näin paljon! :-)
 
Solfiza, meillä poika rakastaa imuria ja menee sen luokse kun se on päälle. Eikä tykkää yhtään kun se taas sammutetaan :grin

Nyt poika on alkanut syöttää leikkilusikalla meitä vanhempia ja kun näytin saman nukelle, matki sitäkin. Joku lapseton varmaan pyörittelis silmiään kun mun mielestä se on niin ihmeellistä, mutta tää on niin selkeä uusi kehitysvaihe.
 
NiBaBa, harmittavassa tilanteessa olette! Itse katsoin joskus Väestöliiton sivuilta sellaisia ns. omahoitojuttuja "keskustelun tueksi". Siellä sivuilla on aika paljon apua ja tukea ja ohjeistusta elämän eri vaiheisiin. Tsemppiä!
 
You must log in or register to reply here.
Takaisin
Top