Haastavahkoa ruokailua 1-vuotiaan kanssa

Ahmed

Silmät suurina ihmettelijä
Heips. Meidän esikoispoikamme on 1 v 2 kk, ja olisin kysellyt ruokailukokemuksistanne. Aloitin isyysvapaan, ja pientä tuskanhikeä on jo otsalla syömisen suhteen.:meh: On tämä kyllä ollut jo äitinsäkin kanssa.

Poitsu nimittäin ei meinaa syödä lounasta/päivällistä kitkatta. Suu ei vaan aukea ja työntää kädellään syöttökättä pois karjahtelujen kera. Mutta kun kaverille laittaa pakastevihanneksia pöydälle, tapahtuu seuraavaa: poika viskelee ne lattialle, ja kas kummaa samalla suu avautuu, jolloin saan annettua ruokaa...Ikään kuin huomio saatu muualle ja homma toimii. Joskus käy niinkin, että annan hänelle toisen lusikan, jolla "miekkailee" ruokaansa ja taas saan lapattua ruokaa suuhun. Olen kuitenkin lukenut, että leikkimistä pitäisi välttää ja tehdä ruokailuhetkestä rauhallinen sekä lasta kannustava tilanne. Ei kuitenkaan syö ilman tätä säätöä. Kysymykseni kuuluu, että pitäisikö ruoka sitten jättää kokonaan antamatta asenteella nälkä opettaa? Tuntuu niin pahalta ajatus, kun on ukko vielä noin pieni. Toisaalta, en haluaisi opettaa hänelle huonoja tapoja. Viime aikoina on ilta- ja aamupuurojenkin kanssa alkanut olla samaa.:sad001 Voiko nuo puhkeavat hampaat selittää (ei itke kuitenkaan öisin tms.)? Ikenet pullottavat ja useita leegoja on tuloillaan.

Maidon lipittää kyllä kiltisti itse pullosta, ja jugurttivälipalakin menee ihan hyvin kaupaksi.

Miten teillä muilla? Vinkkejä?:anyone

Kiitti.
 
Voi hyvin johtua hampaista. Muistaakseni meilläkin on syöminen ollut hankalaa välillä hampaiden tulon aikaan. Ja sitten lapsilla vain on kausia, jolloin ei halua syödä juuri mitään. Ainakaan minun luonto ei anna periksi jättää kokonaan ruuatta, vaikka ei haluaisi syödä, mutta kenties seuraavalla ruualla maistuu paremmin jos antaa lapsen syödä sen verran mitä syö, on se sitten yhden lusikallisen tai ei yhtään. Meillä taisi muuten yhdessä vaiheessa ruveta puuro maistumaan, kun lopetti sen tyrkyttämisen. Eli tarjosin sitä, mutta jos ei kelvannut niin en kovin kauaa maanitellut.

Tsemppiä ja kärsivällisyyttä. Ei lapsi venkoilulla nälkään pääse kuolemaan.
 
Kaikki keinot vain käyttöön, että saa lapsen syömään. Saa leikittää ja harhauttaa, hyviä keinoja olet jo keksinyt (: telkkaria ehkä välttäisin, helposti käy niin, että lapsi katsoo telkkaria hypnotisoituneena ja unohtaa edes niellä. Myöhemmin ehtii opettelemaan syömään ilman leluja, joskus ne ehkä alkavat jäämään itsestään pois kun lasta alkaa itse syöminen kiinnostaa.

Meillä lapsi oli tuossa samassa iässä ihan mahdoton syötettävä ja puski poskihampaita. Ei itkenyt öisin meilläkään, nukkua puksutti kellon ympäri joka yö, mutta päivällä eri kujeet. Kylmät ruoat kuten jogurtti maistui. Itse ei syönyt yhtään mitään, ei suostunut käsin eikä lusikalla vaikka olisi osannut. Siinä sai kaikki houkuttelut käyttää, että sai pienen syömään. Se ei toiminut, että ei syötä ja toivoisi, että seuraavalla kerralla söisi sitten. Tämä meni ohi muutamassa kuukaudessa, olin ihan hermoraunio sen ajan. Nykyään lapsi on 1 v 8 kk ja syö pääasiassa hyvin ja itse lusikalla, mutta edelleen ruoka ei erityisesti kiinnosta ja saa aina muistuttaa, että otapa uutta lusikallista tai niele entinen ruoka pois suusta. Leluja ei enää pitkään aikaan ole tarvittu ruokaillessa, mutta muuten vain ei mielenkiinto pysy ruoassa kuin muutaman suullisen verran.

Kateellinen olen niille vanhemmille, joiden lapset syövät hyvin ja helposti eikä tarvitse kasvusta stressata.
 
Meillä on pienenä syntyneet 1v9kk kaksoset, joiden kasvua on tivattu ja tarkkailtu neuvolassa niin paljon, että aloin itsekin siitä stressata. Tytöt söivät joka päivä jotain - välillä se oli lusikallinen puuroa aamulla ja kaksi haukkua leipää iltapäivällä, mutta kyllä sillä hengissä pysyi. Minä lopetin jossain vaiheessa tyrkyttämisen ja päätin, että pöytään tullaan, mutta jos ruoka ei maistu, sitä ei väkisin syötetä. Meillä ei ole koskaan ollut leluja pöydässä, minusta ne eivät kuulu sinne, eikä meillä houkutella, eikä maanitella. Kun on valmis, kiitetään ruuasta ja leikkimään. Kummasti se ruoka maistuu yleensä seuraavalla aterialla. Eikä nuo -4 käyrältä kasvunsa aloittaneet lapset ole vielä nälkään kuolleet - päinvastoin ovat lujaa saavuttamassa ikätovereitaan. :) Yksikään terve lapsi ei itseään nälkään tapa täyden ruokalautasen edessä!

Mitä enemmän syömisestä tekee numeron, sen inhottavampaa siitä tulee kaikille. Toki voi ja kannattaa kokeilla erilaisia ruokia ja antaa lusikkaa käyttöön tai sormiruokia, jos joku maittaa ja houkuttelee syömään. Ruokailusta kannattaa tehdä sosiaalinen tapahtuma ja ottaa lapsi mukaan niin ruuan valmistukseen kuin pöytäkeskusteluihinkin omien taitojen ja valmiuksien mukaan. Pieni napostelu ennen ruokailua voi herätellä ruokahalua.

Meillä avainasemassa hyvän ruokahalun suhteen on myös riittävä liikunta ja ulkoilu. Kenelle ei ruoka maistu kunnon ulkoiluretken jälkeen? :)

Vaiheita tulee aina, mutta ne myös menevät ohi. Säännölliset ruoka-ajat, säännölliset unet, ennakoitava päivärytmi ja riittävästi ulkoilua ovat tärkeimpiä. :)
 
Kiitoksia vastauksista:)!

En ole leluja tuonut pöytään tms., mutta lapsi leikkii ruualla, välillä jopa syökin suurilta osin heittämiään pakastevihanneksia. Ja suun tällä tavalla saa auki, jolloin ruuan saa käkättimeen, joten mennään nyt näin, kun ei ihan ehdotonta no-no:ta täältäkään tullut:smiley-angelic006. Luotan äiteihin.

Isänä tässä stressaan kovastikin tätä syömisasiaa; kyllä tässä alkaa äitejäkin ymmärtää. :smiley-ashamed008 Lapsen kanssa kotona oleminen ja näiden asioiden pohtiminen on henkisesti aika raskasta -multa on lähtenyt 3 kg painoakin viikossa.:smiley-chores007

Olipa hyvä noista hampaistakin kuulla ja että noinkin pienillä ruokamäärillä pärjäävät. Ja viileä jugurtti maistuu selvästi paremmin. Kait ne siellä päiväkodissa ( menee 5 vkon päästä 1v:n ja 4 kk:n ikäisenä) sitten jotenkin hanskaa, ei varmasti hoitaja kyllä vehtaa ruokailun aikana lelujen tai pakastevihanneksien kanssa -ehkä hyvä niin.

Ja juu, ulkoillaan paljon ja noudatetaan tarkahkoa päivärytmiä. Varmaan yksi syy, miksi kundi on nukkunut 4-kuukautisesta 12-13 h putkeen.

Kiitti.:greet025:smiley-angelic003
 
Päivitystä: pikkuherra syö tätä nykyä vain ja ainoastaan sormin. Vähensimme maitotuotteita: olimme antaneet litran päivässä...Edelleen annamme n. 8 dl, mikä on aika paljon -puurot teemme maitoon, 2dl menee sekä ilta- että aamupuuroon. Ei hirveitä määriä kuitenkaan syö (ilmeisesti?), tyypillinen annos: suunnilleen puolikas nakki + raejuustoa muutama teelusikallinen + kurkkua + muutama makarooni.

Vetelee myös katkarapuja, kalapihviä yms. Viedään ens viikolla neuvolaan paino-checkiin.
 
1v lapsen normaali annoskoko on noin 1,5dl ruokaa. Aterioitahan tulisi olla se viisi päivässä ja ruokailuvälinä noin 3h. Tietysti jokainen lapsi on yksilö ja tämän tarpeet huomioitava yksilöllisesti.

Onko teillä ollut painon kanssa ongelmia? Onko kasvu ollut epätasaista tai onko sitä ollut liian vähän? Jokainen lapsi kasvaa omalla käyrällään ja tärkeintä olisikin, että kasvu tapahtuu tasaisesti siinä, vaikka menisikin miinuksilla. Tarvittaessa voidaan ottaa käyttöön rasvalisää, mutta niistä kannattaa jutella ensin neuvolassa tarkemmin. Esim meillä on rasvalisät käytössä ainakin 2v asti lääkärin suosituksesta. Öljyä lisätään ruokaan ja puurot tehdään ruokakermaan..

Muuten lapsi säätelee yleensä parhaiten itse sitä omaa ravinnon tarvettaan. On tervettä tuntea välillä myös näläntunnetta ja lapsen itsesäätely ruuan suhteen pääsee kehittymään normaalisti, kun hän saa itse päättää jossain määrin sopivasta ruuan määrästä. Tämä vaikuttaa koko suhteeseen ruokaan myös aikuisiällä. Sormiruokailu on siihen kyllä hyvä keino ja pääasia, että saa ruokaa syötyä normaalisti ja monipuolisesti. :)

Onko teillä maitotuotteita käytössä joka aterialla? Liika kalsiumin saanti saattaa estää raudan imeytymistä ja aiheuttaa jopa anemiaa. Toki maitotuotteita tarvitaan riittävästi, mutta teillä mennään melko siellä ylärajoilla, mitä yleensä suositellaan. Kannattaa ehkä ottaa puheeksi neuvolassa, että mikä määrä on hyvä?
 
1v lapsen normaali annoskoko on noin 1,5dl ruokaa. Aterioitahan tulisi olla se viisi päivässä ja ruokailuvälinä noin 3h. Tietysti jokainen lapsi on yksilö ja tämän tarpeet huomioitava yksilöllisesti.

Onko teillä ollut painon kanssa ongelmia? Onko kasvu ollut epätasaista tai onko sitä ollut liian vähän? Jokainen lapsi kasvaa omalla käyrällään ja tärkeintä olisikin, että kasvu tapahtuu tasaisesti siinä, vaikka menisikin miinuksilla. Tarvittaessa voidaan ottaa käyttöön rasvalisää, mutta niistä kannattaa jutella ensin neuvolassa tarkemmin. Esim meillä on rasvalisät käytössä ainakin 2v asti lääkärin suosituksesta. Öljyä lisätään ruokaan ja puurot tehdään ruokakermaan..

Muuten lapsi säätelee yleensä parhaiten itse sitä omaa ravinnon tarvettaan. On tervettä tuntea välillä myös näläntunnetta ja lapsen itsesäätely ruuan suhteen pääsee kehittymään normaalisti, kun hän saa itse päättää jossain määrin sopivasta ruuan määrästä. Tämä vaikuttaa koko suhteeseen ruokaan myös aikuisiällä. Sormiruokailu on siihen kyllä hyvä keino ja pääasia, että saa ruokaa syötyä normaalisti ja monipuolisesti. :)

Onko teillä maitotuotteita käytössä joka aterialla? Liika kalsiumin saanti saattaa estää raudan imeytymistä ja aiheuttaa jopa anemiaa. Toki maitotuotteita tarvitaan riittävästi, mutta teillä mennään melko siellä ylärajoilla, mitä yleensä suositellaan. Kannattaa ehkä ottaa puheeksi neuvolassa, että mikä määrä on hyvä?

Moi. Kiitti vastauksesta. Me annetaan 5 ateriaa / päivä säännöllisesti seuraavasti:

1. Aamupala 7-730: 2dl puuroa ( tehty n. 2dl:ään maitoa) + 40 ml maitoa.

2.Lounas 11-1130: yritän tarjota monipuolisesti lihaa, kalaa, leipää (ei soseita), sormiruokailua, ei anna syöttää lusikalla :rolleyes:, 40 ml maitoa.

Päiväunet: n.12 - n. 14.

3. Välipala 14-1430: rasvatonta jugurttia+hedelmäsosetta 2 dl, pari viinirypälettä (tai banskua),

4. Päivällinen 17-1730 (sama kuin lounas).

5. Iltapala 1930: 2dl puuroa (maitoon, kuten aamulla)+80 ml maitoa.

Vielä viime viikolla annoimme litran maitotuotteita päivässä, nyt siis tuon n. 8 dl, mikä on vieläkin aika paljon kait, kun muuten syö vähän heikosti. Ehkä voi vähentää?

Jos siis aterian annoskoko on 1,5 dl (mistä tämä tieto on?), niin päivittäinen tarve olisi siis 5 x1,5 dl = 7,5 dl? Eli kundi varmaan täyttää energiantarvettaan aamu- ja iltapalalla ja välipalalla. Ja kuten sanottu, kiskoo sen n. Puolikkaan nakin verran (tai yhden kalanapin verran) kiinteitä ja leivästä (kasvisrasvaa päällä) tykkää. Lopetan ruokailun, kun kamaa lähtee lattialle, tai noh, annan vielä sen maidon aina loppuun.

Liikun hänen kanssaan paljon, tohotetaan kerhoissa, kauppakeskuksissa, kärryttelen jne. Nukkuu kuin enkeli: jo 2-3 -kuukautisesta 10 tuntia putkeen, nykyään 12 h. Hän on vilkas, iloinen ja näyttää musta ihan jäntevältä.

Vien ens ke neuvolaan puntarille. Hän on ollut ihan tasan keskikäyrällä 1-vuotistarkastuksessa (paino hippasen ylikin), ruokahaasteet alkoivatkin tässä siis kiinteisiin siirryttäessä n. Kk sitten.

Silleen jurppii, kun ressaa tämä syöminen -olisi mukava nauttia isyysvapaasta täysin palkein. Noh, tätähän kasvatus ja huolenpito tietty onkin. :)
 
Tuo 1v annoskoko on ravintoterapeutilta, jolla jouduttiin käymään toisen tytön kanssa, kun paino-pituussuhde tippui 1v neuvolassa -20% eli alipainon puolelle. Meillä meni aterioilla reilusti alle tuon silloin..

Maito vie tilaa myös siltä ruualta, joten ehkä sitä voikin olla ihan ok vähän rajoittaa. Kannattaa siitä puhua neuvolassa toki tarkemmin. Jos lapsi kasvaa normaalisti ja tasaisesti, on minusta turha stressata syömisiä hysteerisesti. En sano tätä pahalla, mutta yleensä se suurin syömisongelma tuntuu olevan vanhempien korvien välissä.. lapsi säätelee normaalisti hyvin omaa energiantarvettaan. Poikkeuksia toki on.
 
Meidän puolitoista vuotias ei ole juuri ikinä avannut suuta helposti, ja aina pitää keksiä jotain tekemistä, ja yritän rajoittaa sen kirjoihin, ettei leluja olisi pöydässä.
Äitini lohdutti, ettei meistä sisaruksista kukaan ole ollut vapaaehtoinen syömään ja töitä on pitänyt tehdä. Enkä pysty mennä sillä periaatteella että syö kun tulee nälkä, koska huutaa sitten ja on kiukkunen ja yöllä murisee maha. Joten, olen tiukasti pitänyt ruoka ajoista kiinni, aamu ja iltapuurot syödään ja kaksi kertaa lämmin ateria päivässä + välillä väli pala ja päivä uni sekä ilta uni maidot. Ja hyvin toimii, pitäö olla vaan säntillinen kun ei ole tässä syömisessä mikään unelma lapsi, muuten kylläkin tosi kiltti ja iloinen :wink
 
Noniin. Käytiin neuvolassa; 79,2 cm; 10,4 kg -ihan keskikäyrällä :happy118. Kyllä tämä ruokailu nyt sujuu paremmin, mutta nuo annoskoot ovat kaukana siitä, mitä olen vauva.fi -foorumilta lukenut joidenkin muksujen syövän. Siis siellä yksikin kirjoittii, että 1 v 5 kk syö puolikkaan kanan rintafileen, perunan ja desin maitoa. Mitä kosmista? Siis sehän on valtava annos:confused::confused::dance018! Just äsken vedeltiin kundin kanssa lounas: 3-osa nakista, 5 keitettyä miniporkkanaa, puolikas kaurajyväleipä, kesäkurpitsapaloja pojan nyrkin verran :happy112, raejuustoa viitisen palaa, herneitä muutama ja maisseja samoin. Alkaa sitten ihan itse tunkea kättä pois ja antaa ruokia mulle takas, kun on täys.:rolleyes:

Avain tässä syömisessä on pojalla selkeästi ollut tämä sormin syöminen, että saa itse maistaa, lusikalla syöttämistä ei hyväksy milään. Tykkää nakeista, broilerista ja kanasta, kalanapeista, keitetyistä porkkanoista, raejuustosta sekä kurkusta. Pinaattiletut (kaupan valmiit) lähtevät lattialle äkäseen (kissa syö), samoin jostain kumman syystä jauheliha (luulin, että kaikki muksut tykkäävät).

Olen lisännyt nyt ruokalusikallisen rypsiöljyä puuroihin sekä kaurahiutaleita jugurtteihin.
 
Meidän puolitoista vuotias ei ole juuri ikinä avannut suuta helposti, ja aina pitää keksiä jotain tekemistä, ja yritän rajoittaa sen kirjoihin, ettei leluja olisi pöydässä.
Äitini lohdutti, ettei meistä sisaruksista kukaan ole ollut vapaaehtoinen syömään ja töitä on pitänyt tehdä. Enkä pysty mennä sillä periaatteella että syö kun tulee nälkä, koska huutaa sitten ja on kiukkunen ja yöllä murisee maha. Joten, olen tiukasti pitänyt ruoka ajoista kiinni, aamu ja iltapuurot syödään ja kaksi kertaa lämmin ateria päivässä + välillä väli pala ja päivä uni sekä ilta uni maidot. Ja hyvin toimii, pitäö olla vaan säntillinen kun ei ole tässä syömisessä mikään unelma lapsi, muuten kylläkin tosi kiltti ja iloinen :wink

Kyllä mäkin olen sitä mieltä, että toi rytmi kandee pitää. Tottuvat siihen, vaatii vähän duunia kuunnella itkua, mutta kannattaa.
 
Pienen lapsen kulutus on todella yksilöllistä! Toiset lapset ovat todella aktiivisia, toiset ovat isompia ja toiset pienempiä. Tietysti suurikokoisempi aktiivinen lapsi tarvitsee enemmän energiaa ja silloin luonnollisesti myös ruokaa uppoaa valtavia annoksia enemmän. Ei lasten annoskokoja voi oikein mitenkään vertailla keskenään. :)

Kaverin 5kk ikäinen poika söi yhdellä aterialla enemmän kuin hänen 3v esikoistyttö koko päivänä. Molemmat lapset kasvavat ja kehittyvät ihan normaalisti omilla käyrillään. :) Heidän energiantarpeensa ja aktiivisuustasonsa ovat vain erilaiset ja ruokahalut luonnostaan hyvin paljon toisistaan poikkeavat. Kunhan kasvu on tasaista ja tarjottu ruoka monipuolista ja ravitsevaa, se riittää. :)

Ruokalusikallinen on jo todella iso määrä öljyä lisänä. Yleensä suositellaan alipainoisille lapsillekin vain 1-2tl lisää. Meillä oli kevyimmässä vaiheessa suosituksena lisätä 4-5tl eli noin 1,5rkl/vrk/lapsi, mutta kummankaan tytön maha ei sitä määrää enää kestänyt, vaan aiheutti rasvaripulia. Jos teillä tuntuu vatsa menevän löysälle, kannattaa vähentää reilusti öljyn määrää. Vai oliko neuvolan suositus noin suuri? Kuulostaa vain todella isolle määrälle normaalipainoiselle lapselle.. :)
 
Joo, niin se varmaan on yksilöllistä -sitä on vaan niin vaikea käsittää, kuinka pienellä määrällä taapero pärjää.

Uh, tuo öljyn määrä oli kyllä oma luuloni. Voi että sitä voi olla hönö :confused:. Pitää vähentää, poika on tosiaan nyt vessaillut 3-4 krt/pvä, itse asiassa aamullakin on ollut löysät vaipassa (yleensä ei koskaan)...Kiitokset :greet025.
 
Kakan määrästä päätellen lapsesi saa riittävästi ruokaa. Minun lapseni on nyt 1 v 9 kk ja edelleen kakkaa säännöllisesti kolmesti päivässä, vaikka annoskoko välillä on aika mitätön. Painoa 10 kg ja pituutta 85 cm, hoikka poika, mutta energiaa riittää vaikka koko naapuruston lapsille jakaa!
 
Ihan pakko vielä kommentoida tuota ruokamäärää, mitä joku on kehunut muualla lapsensa syöneen. Liika on liikaa myös lapselle ja netissä asioita on helppo liioitella ja omakehu tietenkin haisee. Mieluummin minä otan vähän hoikemman lapsen kuin lihavan, lihavuus tuo mukanaan hyvin paljon sairauksia. Ja usein on lihavilla vanhemmilla lihavat lapset... Käsiä pystyyn ruokailun kanssa, jos lapsi on terve ja energinen. Jos kasvussa on hidastumaa, niin silloin on ymmärrettävää vähän enemmän tuputtaa ruokaa (:
 
Ihan pakko vielä kommentoida tuota ruokamäärää, mitä joku on kehunut muualla lapsensa syöneen. Liika on liikaa myös lapselle ja netissä asioita on helppo liioitella ja omakehu tietenkin haisee. Mieluummin minä otan vähän hoikemman lapsen kuin lihavan, lihavuus tuo mukanaan hyvin paljon sairauksia. Ja usein on lihavilla vanhemmilla lihavat lapset... Käsiä pystyyn ruokailun kanssa, jos lapsi on terve ja energinen. Jos kasvussa on hidastumaa, niin silloin on ymmärrettävää vähän enemmän tuputtaa ruokaa (:

Meillä on menty aina miinuskäyrillä mut aina on kyllä pituutta ja painoa tullut eikä ole neuvolassakaan edes huomauttanut asiasta.
Meilläkin touhukas ja hoikka poika, ja syö kyllä isoja annoksia vaikkakin välillä työn takana syöminen, nyt on kylläkin viime viikkoina alkanut helpottaa se syöminen:) mut en oo jaksanu huolestua niin kauan kun on syönyt itseni mielestä hyvin:)
 
Takaisin
Top