Esikoinen tulossa

Ai täällä on keskusteltu jo pari kuukautta ku ite uskallan nyt vasta mukaan! :D En ees viittiny ihan kaikkia viestejä lukea läpi. Ite just pari päivää sitte ultrassa käyneenä uskon iteki vasta nyt olevani oikeesti raskaana ja kirjauduin libero kerhoonkin :cat:

Mä olen 28- vuotias ja aviomies 31- vuotias ja molemmille tää lapsi on eka. Me aloitettiin yrittämään jo vuosi sitten, tarkalleen tänä päivänä :love017 Heti ekasta kerrasta onnistu, mutta se pääty keskenmenoon noin viikolla 6 tai 7. Sitte oliki pitkää hiljasta, kunnes eräänä syyskuisena iltana vaellusretkellä ei muuten kellon tarkat menkat alkaneetkaan. Odotetaan molemmat tosi paljon ja mieskin on innostuneena mukana, ollut ekassa neuvolassa ja nyt tietty ultrassa mukana. Me kerrottiin raskaudesta mun koko perheelle ja miehen vanhemmille heti kun itekin tiedettiin ja nyt ultran jälkeen on alettu kertoa muillekin. Tosin moni sanoo jo arvanneensa. Töissä piti kertoa aiemmin, mulla oli tosi paha raskauspahoinvointi ja välillä kävin monta kertaa aamupäivän aikana oksentamassa. Nyt alkaa jo helpottaa!
 
Mä oon tässä kovasti miettinyt äidiksi tuloa ja ajatuksen tasolla se ei toimi :D
En oo ikinä ollut hoiva viettinen tai oikeastaan edes ollut innostunut olemaan lapsien kanssa.. Varmaan ajatus muuttuu raskauden kuluessa? En ole todellakaan äiti ihminen... Kuinka sitä kasvaa äidiksi näin lyhyessä ajassa?
 
Mulla on Donitsi ihan samoja ajatuksia! Ja jopa mun äiti sanoi mulle, että hänestä on hassua että musta tulee äiti :hilarious: Ei sanonut tätä siis loukatakseen, vaan juuri niin, että kun mä en tosiaan ole yhtään äiti-ihminen. En oo koskaan "hössöttäny" lapsista ja musta on aina tuntunut etten mä osaa edes jutella lapsille :grin
Mutta mä luotan siihen, että kyllä se "äitiys" sieltä tulee, omalla ajallaan :)
 
Muokattu viimeksi:
Mäkään en ole koskaan tykännyt kuin ihan muutamista lapsista, en osaa jutella lasten kanssa ja pysyn mieluummin mahdollisimman kaukana niistä. Jostain syystä en silti epäile ollenkaan omaa äidillisyyttäni oman lapsen kohdalla. Uskon, että biologia tekee tehtävänsä ja omaa poikastaan hoivaa kyllä ihan luonnostaan, vaikkei lapset yleensä kiinnostais yhtään.
 
Mäkin ajattelen että se herää oman lapsen myötä sitten, mutta siltikin se mietittyttää. Oon se ainut kavereista joka ei ekana hyökkää lapsia kattomaan kun niitä on syntynyt kavereille jne..
En vielä ole edes äidilleni kertonut, jos perjantaina ultran jälkeen kertoisi tuleville isovanhemmille.. eräälle kaverille kerroin ja hän vastasi vain "ai ööö.. en oisi kyllä ikinä ajatellut että sä teet lapsen" :)
Ja en kyllä ottanut lausuntoa pahalla, kun mua jo ahdisti kun piti soittaa neuvolaan, siis tuo neuvola jo sanana ahdisti :D :D
Kyllähän sitä jo tätä tulevaa vauvaa rakastaa, mutta..
 
Mulle taas on tosi vaikeaa sanoa ääneen, että oon raskaana.
Mun kaverit joutu painostamaan mua ravintolassa sanomaan, että oon raskaana jotta saan varmasti mun pihvin kypsänä. Mä oisin ite ehkä vaan vaatinu kypsän pihvin ja jättäny raskauden mainitsematta. En tiedä miksi se on edes niin vaikeeta, kai sitä on vieläkin niin epätodellinen olo koko raskaudesta vaikka ultrassa käyty ja mahakin näkyy :hilarious:
 
Sama se mullekkin on ja varsinkaan täällä omassa pikku-kylässä ei viitsi mainita, ettei tieto heti leviä
 
Täällä 30v ensimmäisen odottaja. Vuoden yrittämisen jälkeen käytiin perhesuunnitteluneuvolassa puhelemassa ja siitähän se heti tärppäsi kun sai huolensa lääkärille kertoa. Minä kerkesin verikokeissa käymään, mutta mies ei edes testeihin ehtinyt, kun jo soitin neuvolaan ilouutisia

Ensiviikolla on np-ultra. Varovasti uskalletaan jo iloita. Pomolle oli pakko tänään kertoa, kun meillä on sellaisia töitä joita ei saa raskaana tehdä. Jos ultrassa on kaikki hyvin, ajateltiin kertoa molempien vanhemmille. Tämä olisi kummallekin puolelle ensimmäinen lapsenlapsi.
 
Meillä Lellu kans ensinmäinen lapsenlapsi kummallekkin puolelle.. itsellä ikää se 29v.
 
Täällä kans yks joka ei ole äiti-ihminen ainakaan omasta mielestään:hilarious: Kai sitä sitten "kasvaa" äidiksi kun sen oman käärön saa syliin!:love2
 
Meille esikoinen tulossa. Olemme molemmat 25 vuotiaita. Ajateltiin et jätetään ehkäisy pois ja katotaan jos se vaikka vuoden päästä viimeistään nappais. Noh, nappaskin sitten ensimmäisellä yrityksellä. :D Nyt on 14+4 menossa. Jännittää aika paljon et miten sitä osaa, kun ei ole aiempaa kokemusta lapsista tai raskaudesta ja vanhemmat asuvat toisella puolella Suomea. Onneksi on ainakin vielä ollut helppo raskaus, lievällä pahoinvoinnilla olen selvinnyt *koputtaa puuta* . :D Töissä vähän epävarma olo, kun neuvolassa sanottiin että saa nostella vapaasti ja viedä painavia lavoja yms. (olen töissä kaupassa), ja työnantaja on sitten käyttäytynyt kohdallani sen mukaisesti. Työkaverit kuitenkin sanovat että ei ole viisasta nostella mitään raskasta tai raahata painavia lavoja. Mutta kaipa ne neuvolassa tietää parhaiten :D
 
Irkku92 sanoi:
Töissä vähän epävarma olo, kun neuvolassa sanottiin että saa nostella vapaasti ja viedä painavia lavoja yms.
Click to expand...
Kannattaa kuitenkin enemmän kuunnella omaa kroppaa :) itse myös töissä kaupassa jossa nosteluja ja huomaan jo nyt (rv 15+5) että pitää tosiaan tsempata siinä, että miten nostaa. Mulle neuvolasta sanottiin, että puolivälin jälkeen pitäisi himmailla raskaimpien nostojen kanssa. Saa nähdä mitä mun työnteosta sitten tammikuussa tulee :p
 
Kaipa minäkin voisin tänne kirjoitella myös :)

Mies ja minä molemmat 21v, itse ehdin täyttää 22v kun pikkuinen syntyy. Yhdessä ollaan oltu nyt reilu 5 vuotta ja naimisiin mentiin 1.12. joten lapsi taitaa olla luonnollinen jatke vaikka saikin alkunsa ennen häitä.
Ekasta kierrosta ihme kyllä tärppäsi, tuli jopa pienenä shokkina, kun jotenkin ajatteli, ettei sitä nyt noin helpolla raskaaksi tule.
Alkuraskaus ollut ihan hirveää hyperemeesin takia, nyt alkanut hiljalleen taas innostumaan raskaudesta. Itselle on nyt tullut jonkinmoinen epävarmuus kuinka osaa olla äiti ja kuinka pärjää lapsen kanssa, miehestä taas on alun epävarmuuden jälkeen tullut kovinkin luottavainen ja taitaakin odottaa lasta enemmän kuin minä tällä hetkellä. Toki se myös mietityttää miten paljon lapsi rajoittaa elämää, mutta se tuskin muodostuu ongelmaksi, kun muutenkin olen todellinen kotihiiri, joka neuloo enemmin kuin matkustelee jatkuvasti tai bilettää. Epävarmuuskin varmasti helpottaa ajan kanssa, jatkuva oksentaminen ja huono olo on saanut mielen ajoittain todella synkäksi ja olen pohtinut jopa aborttia, vaikka lapsi on todella toivottu. Nyt kun on ollut muutaman päivän parempi olo, niin mielikin piristyy.
Kaveriporukastani olen ensimmäinen, joka meni naimisiin ja saa nyt lapsen, niin ei paljon tukea tule sieltä suunnalta. Onneksi osa ystävistä on minua yli kymmenen vuotta vanhempia, niin heiltä saa paljon tukea vaikka heillä itsellään ei olekaan lapsia vielä :)

Eiköhän tämä odotus vielä iloksi muutu jos vain pikkuisella on kaikki kunnossa :Heartred
 
Mä tulin tähän kesäkuisten ryhmään nyt vasta. Varhaisraskauden ultra pisti lasketun ajan heinäkuun ekoille päiville mutta alkuraskauden 12viikon ultra pistikin lasketun ajan kesäkuun loppuun. :)
Mekin ootellaan esikoista. Olen itse 26 ja aviomieheni neljä vuotta minua vanhempi.
Yritettiin raskautta päälle vuoden ennenkuin tärppäsi ja kaikki on meille molemmille täysin uutta ja ihmeellistä. :D
 
Naimisissa ollaan ja itse 34v ja mies 33v. Esikoinen tulossa, itsellä diabetes tyyppi1, joten seuranta on tarkempaa. Nyt menossa rv 15+5 ja hyvin on menny. Pillerit jätin pois jo vuoden 2016 lopussa, mutta varsinaista "yrittämistä" oli vasta kevään 2017 jälkeen (eli ostin ov-tikkuja).
Viime kesänä oli alkuraskauden keskenmeno, joten alkuun jännitti et miten tässä käy. Tämän kanssa en pitäny testillä mitään kiirettä, koska edellinen meni viikko testin jälkeen kesken. Menkat on aina ollu kun sveitsiläinen kello, joten kesällä tein testin melkein heti kun menkat jäi pois, nyt odottelin viikon.
Isoja juttuja tänä vuonna muutenkin tulossa, meillä on alkamassa talonrakennusprojekti ja uuteen kotiin pitäs päästä loppuvuodesta. Itse ei rakenneta, vaan avaimet käteen -paketti, mutta tokihan vaatii myös meiltä jotain.
Kiva olisi saada tätä kautta vertaistukea ja jutteluseuraa :) Asustelen pk-seudulla.
 
Esikoinen myös. Ollaan molemmat 36 v. Kesän lopulla jätin pillerit pois kun näin yhdessä päätettiin ja laskin kierron. Seuraavassa kierrossa laskin tärppipäivän kierron mukaan ja yllättikin että onnistui heti. :)

Erääseen toiseen aikaisempaan ketjuun viitaten, vaikka nyt ensimmäistä kertaa raskaana tässä ikää, ei minussa vikaa ollut vaikka ensi kertaa raskaana.. :wink

Olin asennoitunut jotenkin pitkään yritykseen. Parin viikon päästä rakenneultra. Saa nähdä onko sikiö siinä asennossa että näkee kumpi on tulossa. :) Toivottavasti nähdään kumpi olisi tulossa!
 
Mä en oo tänne tainnu muistaa kirjotella. Mä oon 34 ja mies 35. Miehellä on 8v. tytär joka asuu meillä joka toinen viikko. Isosiskolla taisi olla kovin vauvakuume kun on viimesen vuoden kyselly jatkuvasti että koska me tehää vauva :D

Mentiin naimisiin heinäkuussa ja samalla jätin pillerit pois. Olin myös asennoitunut pitkään yritykseen, mutta aika nopeasti sitten tärppäsikin :)
 
Ootteko te muut esikoisen odottajat tuntenu jo liikkeitä? Jos ootte niin millä viikolla ootte? Ja onko jo huomattavaa vauva masua?

Ite en oo vielä tuntenu mitään ja masukin ihan olematon :D
 
You must log in or register to reply here.
Takaisin
Top