Epävarmuutta ilmassa,onko muilla?

[StellaMom]

Vaikka raskaus on vasta toive, niin ajattelin vastaa tähän. Ei ole ollut kuukauteen epävarma olo, mutta ennen sitä niin toivoin jopa ettei tärppäis, ei ainakaan ekalla kerralla! Heinäkuun keskivaiheilla jätetty pois ehkäisymenetelmät ja yksi pidempi kierto on ollut tässä välissä. Ensimmäisen kierron loppupuolella olin niin varma että haluan olla raskaana, pettymys oli huomattavissa kun vuoto tuli noin 6 päivää myöhässä. Eli mieliala voi todellakin vaihtua taas siihen "ei vielä" olotilaan. Mulla alkaa huomenna opinnot, olisi työpaikanvaihtokin mieluinen, mutta silti kaikesta eniten toivon raskautta juuri nyt. Ehkä se vaihtuu kun lukutoukka astuu mukaan peliin ja sitten saattaa tulla työtarjouskin? En tiedä, en tiedä...

Normaalia se silti on, että epäillyttää. Epäillyttää, että miksi aloittaa koko rumba alusta taas, juuri kun on saanut edellinen pois vaipoista ja hieman itsenäiseksi? Mutta jostainhan se ajatus lähti? Jostain saitte idean yrittää lasta. Ehkä se into tulee takas... Minua ehkä pelottaa enemmän, että se epävarmuus tulee takaisin! :bag:

 

[Mirame]

On tosi epävarma olo täälläkin aika ajoin. No mulla nyt on tässä vielä se, että vasta ultrassa selviää tarkemmin että onhan tää varmasti sen miehen kenen toivoisin. Kun tosiaan toukokuussa erottu esikoisen isän kanssa ja heinäkuussa oli toinenkin seksikumppani. Pillereitä söin, tosin pidin viikon tauon sijaan kahden viikon tauon vahingossa ja siitähän tää nyt juontaa juurensa..
Esikoisen vauva aika oli niin rankkaa että pahimmillaan kävin psykiatrisella osastolla juttelee sekä psykologilla ja meillä kävi perhetyöntekijä koska en onnistunut luomaan hyvää suhdetta vauvaan. Siis luoja sitä oli pimeetä kun tuntu et oikeesti alkaa pyryttää. Vauva itki lähes jatkuvasti ja tauotta tunti tolkulla iltaisin. Kannettiin vaan vuorotellen ja yritettiin kattoo sarjaa. Siis vaikka annoit 110% kokoajan nii se ei riittänyt mahavaivaiselle vauvalle. Tuntui että sain vain negaa ensimmäiset 4kk. Vannoin etten tee enää ikinä lapsia. Mut tässä sitä ollaan. :D Raskaus ja synnytys olivat helppoja mut se eka 4kk ja mahdollinen koliikki pelottaa!

No moi! Oliko sulla se ultra jo? En ole ehtinyt aiemmin kirjoitella enempää...Mulla tosiaan uutiset samat, eli epävarmuus aina herätessä aamulla ja välillä taas tuntuu hyvälle ajatus että kohdussa olisi uusi elämänalku...*mietin vieläkin haluanko tätä todella*
Minulla kun miesystävä on jatkuvasti ajossa, joten emme ehdi edes tutustumaan saati kokeilemaan onnistuuko meidän yhteiselo, koska mies ajaa rekkaa työkseen. Tämäkin asia vaivaa, koska en halua missään nimessä jäädä yksin, mutta mies ei ole sitä vastaankaan että asutaan yhdessä. Mä taas emmin asiaa. Mies ei ole täysin sellainen jonka kanssa ollessa tunnen seksuaalista vetovoimaa,tms. Se puuttuu täysin. Sitä epäilen miten sitten jatkossa, kun "seksuaalinen kemia" puuttuu...Ei silti en olekaan häntä katsonut ikinä sellaisena vaan paremminkin tunnen ystävyyttä ja kemiaa henkisellä tasolla, mutta siihen se taitaa jäädäkin-Onko se väärin synnyttää lapsi sellaiselle josta toivoisin elämänkumppania?
Abortti siis edelleen mielessäni vaikka olen sitä mieltä etten siihen ryhtyisi....MUTTA moni asia kesken miehen kanssa..

 

[Mirame]

No moi! Oliko sulla se ultra jo? En ole ehtinyt aiemmin kirjoitella enempää...Mulla tosiaan uutiset samat, eli epävarmuus aina herätessä aamulla ja välillä taas tuntuu hyvälle ajatus että kohdussa olisi uusi elämänalku...*mietin vieläkin haluanko tätä todella*
Minulla kun miesystävä on jatkuvasti ajossa, joten emme ehdi edes tutustumaan saati kokeilemaan onnistuuko meidän yhteiselo, koska mies ajaa rekkaa työkseen. Tämäkin asia vaivaa, koska en halua missään nimessä jäädä yksin, mutta mies ei ole sitä vastaankaan että asutaan yhdessä. Mä taas emmin asiaa. Mies ei ole täysin sellainen jonka kanssa ollessa tunnen seksuaalista vetovoimaa,tms. Se puuttuu täysin. Sitä epäilen miten sitten jatkossa, kun "seksuaalinen kemia" puuttuu...Ei silti en olekaan häntä katsonut ikinä sellaisena vaan paremminkin tunnen ystävyyttä ja kemiaa henkisellä tasolla, mutta siihen se taitaa jäädäkin-Onko se väärin synnyttää lapsi sellaiselle josta toivoisin elämänkumppania?

Tarkoitin siis että toivoisin mutta en usko itse että se tulee olemaan sellainen (pysyvä elämänkumppani koska en tunne seksuaalisia viboja)
Eli suhteen tulevaisuus on itsestäni täysin epävarmaa..mies taas osoittaa ja kertoo että rakastaa eikä koskaan halua erota.
Abortti siis edelleen mielessäni vaikka olen sitä mieltä etten siihen ryhtyisi....MUTTA moni asia kesken miehen kanssa..

 

[Hetu92]

No moi! Oliko sulla se ultra jo? En ole ehtinyt aiemmin kirjoitella enempää...Mulla tosiaan uutiset samat, eli epävarmuus aina herätessä aamulla ja välillä taas tuntuu hyvälle ajatus että kohdussa olisi uusi elämänalku...*mietin vieläkin haluanko tätä todella*
Minulla kun miesystävä on jatkuvasti ajossa, joten emme ehdi edes tutustumaan saati kokeilemaan onnistuuko meidän yhteiselo, koska mies ajaa rekkaa työkseen. Tämäkin asia vaivaa, koska en halua missään nimessä jäädä yksin, mutta mies ei ole sitä vastaankaan että asutaan yhdessä. Mä taas emmin asiaa. Mies ei ole täysin sellainen jonka kanssa ollessa tunnen seksuaalista vetovoimaa,tms. Se puuttuu täysin. Sitä epäilen miten sitten jatkossa, kun "seksuaalinen kemia" puuttuu...Ei silti en olekaan häntä katsonut ikinä sellaisena vaan paremminkin tunnen ystävyyttä ja kemiaa henkisellä tasolla, mutta siihen se taitaa jäädäkin-Onko se väärin synnyttää lapsi sellaiselle josta toivoisin elämänkumppania?
Abortti siis edelleen mielessäni vaikka olen sitä mieltä etten siihen ryhtyisi....MUTTA moni asia kesken miehen kanssa..

Juuu mä kävin ultrassa. Itseasiassa 2 krt eilen. Eka oli kunnallinen joku kokematon nainen jolla kivikautiset ultraus vehkeet. Tosi huono kuva oli vaikka elävä alkio nähtiinkin ja syke. Alkion Ikä ei vaan vastannut kumpaakaa niistä seksikerroista. Lääkäri sanoi vielä et viimeks ultrannu 7kk sit. Jäi tosi epämääräinen olo ja soitin yksityiselle ja pääsin samana iltana. Lääkäri oli pitkän uran tehny synnytyslääkäri ja kokenut sekä hyvät laitteet. Sai kuulema todella hyvät ja tarkat mitat. Nyt olen rauhallisemmin mielin, sillä alkio vastaa juurikin sitä mitä olin itse laskenut ja olisi sen miehen kenen toivon. Tottakai ihminen on ihmeellinen ja isyystesti tehdään jos loppuun päästään.

Sulla on kyllä inhottava tilanne jos miehellä tuollainen työ. Oliko vielä niin, että ei iltoja kotona vain viikoloput? Onhan se vauvan kanssakin rankkaa yksin. Itse ainakin odotin ton esikoisen koliikkivauvani kanssa juurikin sitä vaan et mies tulee illalla kotiin. Oli niin yksinäistä ja marraskuussa tuli jo klo 15 pimeää. Aikamoinen ihmisraato oli silloin. Onneksi nämä vauvat syntyvät keväällä.
Tosta seksi asiasta vielä, et mekin ollaan kärsitty siitä, tai siis minä häntä kohtaan. Mies lihoi mun ekan raskauden aikana varmaan 25kg ja ne jäivät kun multa ne raskauskilot putosivat. Tuskin johtui vain siitä mut tunsin kans vaan et oltas isi ja äiti ja kaverukset. Seksuaalinen vetovoima ja intohimo oli mun puolelta kadonnut. Vasta oikeestaa nyt tänä kesänä olen alkanut taas saaamaan niitä fiiliksiä takaisin. Ja heti tietysti tulin raskaaksi.

 

[Mirame]

Juuu mä kävin ultrassa. Itseasiassa 2 krt eilen. Eka oli kunnallinen joku kokematon nainen jolla kivikautiset ultraus vehkeet. Tosi huono kuva oli vaikka elävä alkio nähtiinkin ja syke. Alkion Ikä ei vaan vastannut kumpaakaa niistä seksikerroista. Lääkäri sanoi vielä et viimeks ultrannu 7kk sit. Jäi tosi epämääräinen olo ja soitin yksityiselle ja pääsin samana iltana. Lääkäri oli pitkän uran tehny synnytyslääkäri ja kokenut sekä hyvät laitteet. Sai kuulema todella hyvät ja tarkat mitat. Nyt olen rauhallisemmin mielin, sillä alkio vastaa juurikin sitä mitä olin itse laskenut ja olisi sen miehen kenen toivon. Tottakai ihminen on ihmeellinen ja isyystesti tehdään jos loppuun päästään.

Sulla on kyllä inhottava tilanne jos miehellä tuollainen työ. Oliko vielä niin, että ei iltoja kotona vain viikoloput? Onhan se vauvan kanssakin rankkaa yksin. Itse ainakin odotin ton esikoisen koliikkivauvani kanssa juurikin sitä vaan et mies tulee illalla kotiin. Oli niin yksinäistä ja marraskuussa tuli jo klo 15 pimeää. Aikamoinen ihmisraato oli silloin. Onneksi nämä vauvat syntyvät keväällä.
Tosta seksi asiasta vielä, et mekin ollaan kärsitty siitä, tai siis minä häntä kohtaan. Mies lihoi mun ekan raskauden aikana varmaan 25kg ja ne jäivät kun multa ne raskauskilot putosivat. Tuskin johtui vain siitä mut tunsin kans vaan et oltas isi ja äiti ja kaverukset. Seksuaalinen vetovoima ja intohimo oli mun puolelta kadonnut. Vasta oikeestaa nyt tänä kesänä olen alkanut taas saaamaan niitä fiiliksiä takaisin. Ja heti tietysti tulin raskaaksi.

No moikka, kiva kuulla sun ultrasta/ultrista. Meinaan mulle on sellainen nyt varattuna 3h päähän...eli soittelin lääkärille kun on kova kutina vaivannut jo pari viikkoa, eikä tietoakaan mistä se johtuisi..Eli päänalue ja niska kutisee. Rasva auttaa hetken mutta ei poista itse oireita. Sekä päällimäisenä haluan tietää mitä tekisin, raskaus jatkuuko vai miten...
Mies tietää mun ajatuksista joista kerroin jo heti alussa,että olen epävarma kestänkö sittenkään tätä lapsiperheen elämää... Ja yllätti kertomalla myös että ei tiedä sittenkään onko varmasti valmis isyyteen.
Kyllä, mies siis on kaikki viikot poissa. Ainoastaan pe-ilta-su-iltapäivä paikalla...Aivan tästä syystä emme ole ehtineet tutustumaan toisiimme arkielämässä muutakuin yhden viikon ajan kun sillä oli kesäloma.

Olisi kivempaa tosiaan että mies olisi läsnä enemmän mutta työtä hänen on tehtävä tietenkin. Itse en ole työelämässä vaan ollut jo pari vuotta määräaikaisesti työkyvytt.eläkkeellä(kuntoutustuki).mielenterveyden vuoksi.

 

[Hetu92]

No moikka, kiva kuulla sun ultrasta/ultrista. Meinaan mulle on sellainen nyt varattuna 3h päähän...eli soittelin lääkärille kun on kova kutina vaivannut jo pari viikkoa, eikä tietoakaan mistä se johtuisi..Eli päänalue ja niska kutisee. Rasva auttaa hetken mutta ei poista itse oireita. Sekä päällimäisenä haluan tietää mitä tekisin, raskaus jatkuuko vai miten...
Mies tietää mun ajatuksista joista kerroin jo heti alussa,että olen epävarma kestänkö sittenkään tätä lapsiperheen elämää... Ja yllätti kertomalla myös että ei tiedä sittenkään onko varmasti valmis isyyteen.
Kyllä, mies siis on kaikki viikot poissa. Ainoastaan pe-ilta-su-iltapäivä paikalla...Aivan tästä syystä emme ole ehtineet tutustumaan toisiimme arkielämässä muutakuin yhden viikon ajan kun sillä oli kesäloma.

Olisi kivempaa tosiaan että mies olisi läsnä enemmän mutta työtä hänen on tehtävä tietenkin. Itse en ole työelämässä vaan ollut jo pari vuotta määräaikaisesti työkyvytt.eläkkeellä(kuntoutustuki).mielenterveyden vuoksi.

Ai kävitkö nyt ultrassa? Noh varmasti tuntuu miehestä et onko valmis jos ei ole vielä isä. :) Kun ei oo mitään käsitystä vielä.
Ehkä toi tunne ettet kestä lapsiperhe elämää johtuu vaan siitä kun pojat muutti isälleen. Siitä on jääny peikko etkä usko pärjääväsi. Vai millanen fiilis nyt on?

 

[tiiinnna]

Epävarmuutta lisää.... itsellä ollut valkovuotoa jonkun verran nyt muutaman viikon, aamun vessakäynnillä vuodon mukava oli ohut veriviiru Nyt siis vasta 6+4, neuvolaan juuri lähdössä ensimmäiselle neuvolakäynnille.

 

[......]

Verinen vuoto ei välttämättä tarkoita mitään. Mulla kahdessa edellisessä raskaudessa tullut alussa verta reilummin, mutta kaikki ollut hyvin. Edellisessä raskaudessa luulin, et menkat alkaa ja verta tuli kolme päivää, mut sitten loppui niin tein raskaustestin kun normaalisti menkat mallia Niagara ja kestää viikon. Toivotaan kaiken olevan hyvin :)

 

[tiiinnna]

Mulla ollut kanssa molemmissa raskauksissa verenvuotoa lähes koko ensimmäisen puolikkaan, ne tosin alkoi vasta 9+ viikoilta. No, täytyy vaan laittaa sormet ristiin ja toivoa parasta.

 

[Psst]

Mulla oli edellisen raskauden alussa pientä vuotoa. Raskaus sujui ongelmitta loppuun asti. Nyt ollut myös, erilaista kuin silloin ja alkanut aiemmin. En kuitenkaan erityisen huolissani ole vielä.

 

[Mirame]

Ai kävitkö nyt ultrassa? Noh varmasti tuntuu miehestä et onko valmis jos ei ole vielä isä. :) Kun ei oo mitään käsitystä vielä.
Ehkä toi tunne ettet kestä lapsiperhe elämää johtuu vaan siitä kun pojat muutti isälleen. Siitä on jääny peikko etkä usko pärjääväsi. Vai millanen fiilis nyt on?

Moi!
Joo olin siis ultrassa tiistaina. Ultrauksessa näkyi (odotuksieni vastaisesti) elävä sikiö, jonka koko vastasikin viikkoa 7+4. (12,7mm pituutta)
Olin varma siis että viikot on 8+2. eli 5 pv myöhemmin olisi hedelmöitys ollut,ja nvla-täti sanoi että se on normaalia, kun siittiöt voi elää viikonkin...tuntui aika uskomattomalta, että niinkin kauan(mutta senhän olen jostain lukenut ja tiesin sen). Muistan silti että ovulaatiokivut olivat keskiviikkona, ja teimme ainoastaan sunnuntaina, eli siinä on n.3-4 pv heittoa oletukseeni. Täsmää siis juuri joten nyt tiedän varmemmin myös kumpi siellä saattaisi olla(tyttösiittiöt elää kauemmin), tyttö vai poika...Mies toivoo tyttöä ihan hirveästi, ja mä taas olen ollut 100% varma että poika se on. Mulla siis 2 poikaa entuudestaan(16v ja 11v) aiemmista suhteista. Tyttöä en osaa aluksi edes ajatella,jos saisin millaista tytön kasvattaminen ym.olisi.

Niin, se on varmasti yksi pahin "peikko" joka aiheuttaa tämän kaiken olotilan joka tuntuu lähinnä tälläkin hetkellä epävarmuudelta siitä että pitäisikö sittenkin keskeyttää vai jatkaa raskautta, tämä on todella raskasta, kun neuvolakäynti oli eilen, ja väsähdin jo siitä kun keskustelin tilanteesta siellä ja tajusin ettei olekaan olo niin hyvä kuin toivoin sillon kun tätä lasta suunnittelimme... Nyt kaikki on kääntymässä päälaelleen, eikä se johdu vain minusta, vaan miehestä (hän eilen sanoi ettei ole onnellinen!) joka alkoikin käyttäytyä todella oudosti, ja huomasi sen itsekin kun otin asian esille. Hän siis ei saanut uutta työtä jotta voisi olla "kanssamme" arkisin, vaan aikoo kaiketi jatkaa asumistaan rekassa, ja minä jäisin yksin täysin...Miestä näkee siis vain 1,5 vrk viikossa. Se on todella vähän...
En ymmärrä kannattaako siihen edes ryhtyä, vai pitäisikö varata aika sittenkin aborttiin josta varmasti aiheutuu taas uusi masennuskausi, juurikun olen päässyt masennuksestani yli. Ja olo ollut tasapainoisempi.
Mies ei saanut sitä asuntolainaa, eikä tule koskaan saamaan, joten hän jatkanee asumista isänsä luona. Sekin huono juttu etten voi luottaa suhteeseemme, kun mies alkanut vetäytyä, ja sanoi eilen aamulla tosi ilkeitä asioita kuten "Etkö osaa muutakuin nalkuttaa joka päivä joka saat*nan asiasta, en kauaa kestä tätä, Nyt loppu tämä paska!" Sulla on parempi ilman mua! Turha odottaa että tulen viikonlopuksi sinne"!
Tuntuipa hienolta lukea noita viestejä juuri kun odotin ensimmäistä neuvolakäyntiä sinä aamuna, eli eilen...
Mies siis osoittaa sellaista käytöstä jota en edes osannut pahimmissa kuvitelmissa ajatella. Uskoin että se on kehittynyt ja kypsä.
Kaiken huipuksi hän rupesi sanomaan ettei taida olla valmis isyyteen! Kysyin syytä, hän vastasi että "On tässä työssä tien päällä hyviäkin puolia, siitä tiedän, etten ole valmis, kun en varmaankaan lopetakaan matkatöitä. ELI! Tämäkin luottamus rikottu. Hän LUPASI jättää matkatyön, ja jäädä meidän luokse, niin että olemme yhdessä joka päivä, varsinkin kun lapsi syntyy...
Lupasi.
Kaikki siis taitaa jäädä "minun harteille" ja otan vastuun yksin: yksinhuoltajuus ei ollut syy miksi hänen kanssa lasta ryhdyin hankkimaan.
Kaikki tuntuu sille kuin matto olisi vedetty alta. En ole enää varma, vain epävarma.

Tein jopa listan paperille:
LAPSI vs. Abortti; Lapsen synnyttäminen sai 5 miinusta, Abortti 5 plussaa.
En haluaisi silti tehdä sitä, mutta järki sanoo muuta. Sydän toista.
Ps. Takanani 18v aikana on jo 4 aborttia, eli tiedän mitä se on... Ja tiedän myös mitä on synnyttää ja huolehtia yksin, ja tiedän mitä on olla myös avoliitossa ja perheenä.
Kaikki on koettu. Mutta se ei anna minulle yhtään enempää varmuutta tehdä valinta. YKSIN

 

[Hetu92]

Moi!
Joo olin siis ultrassa tiistaina. Ultrauksessa näkyi (odotuksieni vastaisesti) elävä sikiö, jonka koko vastasikin viikkoa 7+4. (12,7mm pituutta)
Olin varma siis että viikot on 8+2. eli 5 pv myöhemmin olisi hedelmöitys ollut,ja nvla-täti sanoi että se on normaalia, kun siittiöt voi elää viikonkin...tuntui aika uskomattomalta, että niinkin kauan(mutta senhän olen jostain lukenut ja tiesin sen). Muistan silti että ovulaatiokivut olivat keskiviikkona, ja teimme ainoastaan sunnuntaina, eli siinä on n.3-4 pv heittoa oletukseeni. Täsmää siis juuri joten nyt tiedän varmemmin myös kumpi siellä saattaisi olla(tyttösiittiöt elää kauemmin), tyttö vai poika...Mies toivoo tyttöä ihan hirveästi, ja mä taas olen ollut 100% varma että poika se on. Mulla siis 2 poikaa entuudestaan(16v ja 11v) aiemmista suhteista. Tyttöä en osaa aluksi edes ajatella,jos saisin millaista tytön kasvattaminen ym.olisi.

Niin, se on varmasti yksi pahin "peikko" joka aiheuttaa tämän kaiken olotilan joka tuntuu lähinnä tälläkin hetkellä epävarmuudelta siitä että pitäisikö sittenkin keskeyttää vai jatkaa raskautta, tämä on todella raskasta, kun neuvolakäynti oli eilen, ja väsähdin jo siitä kun keskustelin tilanteesta siellä ja tajusin ettei olekaan olo niin hyvä kuin toivoin sillon kun tätä lasta suunnittelimme... Nyt kaikki on kääntymässä päälaelleen, eikä se johdu vain minusta, vaan miehestä (hän eilen sanoi ettei ole onnellinen!) joka alkoikin käyttäytyä todella oudosti, ja huomasi sen itsekin kun otin asian esille. Hän siis ei saanut uutta työtä jotta voisi olla "kanssamme" arkisin, vaan aikoo kaiketi jatkaa asumistaan rekassa, ja minä jäisin yksin täysin...Miestä näkee siis vain 1,5 vrk viikossa. Se on todella vähän...
En ymmärrä kannattaako siihen edes ryhtyä, vai pitäisikö varata aika sittenkin aborttiin josta varmasti aiheutuu taas uusi masennuskausi, juurikun olen päässyt masennuksestani yli. Ja olo ollut tasapainoisempi.
Mies ei saanut sitä asuntolainaa, eikä tule koskaan saamaan, joten hän jatkanee asumista isänsä luona. Sekin huono juttu etten voi luottaa suhteeseemme, kun mies alkanut vetäytyä, ja sanoi eilen aamulla tosi ilkeitä asioita kuten "Etkö osaa muutakuin nalkuttaa joka päivä joka saat*nan asiasta, en kauaa kestä tätä, Nyt loppu tämä paska!" Sulla on parempi ilman mua! Turha odottaa että tulen viikonlopuksi sinne"!
Tuntuipa hienolta lukea noita viestejä juuri kun odotin ensimmäistä neuvolakäyntiä sinä aamuna, eli eilen...
Mies siis osoittaa sellaista käytöstä jota en edes osannut pahimmissa kuvitelmissa ajatella. Uskoin että se on kehittynyt ja kypsä.
Kaiken huipuksi hän rupesi sanomaan ettei taida olla valmis isyyteen! Kysyin syytä, hän vastasi että "On tässä työssä tien päällä hyviäkin puolia, siitä tiedän, etten ole valmis, kun en varmaankaan lopetakaan matkatöitä. ELI! Tämäkin luottamus rikottu. Hän LUPASI jättää matkatyön, ja jäädä meidän luokse, niin että olemme yhdessä joka päivä, varsinkin kun lapsi syntyy...
Lupasi.
Kaikki siis taitaa jäädä "minun harteille" ja otan vastuun yksin: yksinhuoltajuus ei ollut syy miksi hänen kanssa lasta ryhdyin hankkimaan.
Kaikki tuntuu sille kuin matto olisi vedetty alta. En ole enää varma, vain epävarma.

Tein jopa listan paperille:
LAPSI vs. Abortti; Lapsen synnyttäminen sai 5 miinusta, Abortti 5 plussaa.
En haluaisi silti tehdä sitä, mutta järki sanoo muuta. Sydän toista.
Ps. Takanani 18v aikana on jo 4 aborttia, eli tiedän mitä se on... Ja tiedän myös mitä on synnyttää ja huolehtia yksin, ja tiedän mitä on olla myös avoliitossa ja perheenä.
Kaikki on koettu. Mutta se ei anna minulle yhtään enempää varmuutta tehdä valinta. YKSIN

Voi ei mikä tilanne teille sinne nyt tullut Kuulostaa tosi ahdistavalle. Tavallaan sun kaikki vaihtoehdot ovat huonoja. Teiän pitäs varmaan nyt jutella miehenkaa kahdestaan rauhassa saman pöydän ääressä ja päättää miten nyt edetään. Ja sit molemmat pitää kiinni sovitusta jos pääsette yhteisymmärrykseen. Nyt on kuitenkin tehtävä joku liike johonkin suuntaan. Itsekin olen tehnyt kaksi aborttia ja viime kesänä se oli niin alussa, että se oli vielä fyysisesti helppo suorittaa kotona ilman hirveitä kipuja ja olin 100% varma päätöksestä mikä helpotti henkistä tuskaa. Mitä myöhemmäksi toi menee niin vaikeampaa varmasti fyysisesti sekä henkisesti. :/
Toivottavasti mies nyt ryhdistäytyisi! Ei taida tajuta millaiseen tilanteeseen sut ajaa.

 

[Mrs R.]

Moi!
Joo olin siis ultrassa tiistaina. Ultrauksessa näkyi (odotuksieni vastaisesti) elävä sikiö, jonka koko vastasikin viikkoa 7+4. (12,7mm pituutta)
Olin varma siis että viikot on 8+2. eli 5 pv myöhemmin olisi hedelmöitys ollut,ja nvla-täti sanoi että se on normaalia, kun siittiöt voi elää viikonkin...tuntui aika uskomattomalta, että niinkin kauan(mutta senhän olen jostain lukenut ja tiesin sen). Muistan silti että ovulaatiokivut olivat keskiviikkona, ja teimme ainoastaan sunnuntaina, eli siinä on n.3-4 pv heittoa oletukseeni. Täsmää siis juuri joten nyt tiedän varmemmin myös kumpi siellä saattaisi olla(tyttösiittiöt elää kauemmin), tyttö vai poika...Mies toivoo tyttöä ihan hirveästi, ja mä taas olen ollut 100% varma että poika se on. Mulla siis 2 poikaa entuudestaan(16v ja 11v) aiemmista suhteista. Tyttöä en osaa aluksi edes ajatella,jos saisin millaista tytön kasvattaminen ym.olisi.

Niin, se on varmasti yksi pahin "peikko" joka aiheuttaa tämän kaiken olotilan joka tuntuu lähinnä tälläkin hetkellä epävarmuudelta siitä että pitäisikö sittenkin keskeyttää vai jatkaa raskautta, tämä on todella raskasta, kun neuvolakäynti oli eilen, ja väsähdin jo siitä kun keskustelin tilanteesta siellä ja tajusin ettei olekaan olo niin hyvä kuin toivoin sillon kun tätä lasta suunnittelimme... Nyt kaikki on kääntymässä päälaelleen, eikä se johdu vain minusta, vaan miehestä (hän eilen sanoi ettei ole onnellinen!) joka alkoikin käyttäytyä todella oudosti, ja huomasi sen itsekin kun otin asian esille. Hän siis ei saanut uutta työtä jotta voisi olla "kanssamme" arkisin, vaan aikoo kaiketi jatkaa asumistaan rekassa, ja minä jäisin yksin täysin...Miestä näkee siis vain 1,5 vrk viikossa. Se on todella vähän...
En ymmärrä kannattaako siihen edes ryhtyä, vai pitäisikö varata aika sittenkin aborttiin josta varmasti aiheutuu taas uusi masennuskausi, juurikun olen päässyt masennuksestani yli. Ja olo ollut tasapainoisempi.
Mies ei saanut sitä asuntolainaa, eikä tule koskaan saamaan, joten hän jatkanee asumista isänsä luona. Sekin huono juttu etten voi luottaa suhteeseemme, kun mies alkanut vetäytyä, ja sanoi eilen aamulla tosi ilkeitä asioita kuten "Etkö osaa muutakuin nalkuttaa joka päivä joka saat*nan asiasta, en kauaa kestä tätä, Nyt loppu tämä paska!" Sulla on parempi ilman mua! Turha odottaa että tulen viikonlopuksi sinne"!
Tuntuipa hienolta lukea noita viestejä juuri kun odotin ensimmäistä neuvolakäyntiä sinä aamuna, eli eilen...
Mies siis osoittaa sellaista käytöstä jota en edes osannut pahimmissa kuvitelmissa ajatella. Uskoin että se on kehittynyt ja kypsä.
Kaiken huipuksi hän rupesi sanomaan ettei taida olla valmis isyyteen! Kysyin syytä, hän vastasi että "On tässä työssä tien päällä hyviäkin puolia, siitä tiedän, etten ole valmis, kun en varmaankaan lopetakaan matkatöitä. ELI! Tämäkin luottamus rikottu. Hän LUPASI jättää matkatyön, ja jäädä meidän luokse, niin että olemme yhdessä joka päivä, varsinkin kun lapsi syntyy...
Lupasi.
Kaikki siis taitaa jäädä "minun harteille" ja otan vastuun yksin: yksinhuoltajuus ei ollut syy miksi hänen kanssa lasta ryhdyin hankkimaan.
Kaikki tuntuu sille kuin matto olisi vedetty alta. En ole enää varma, vain epävarma.

Tein jopa listan paperille:
LAPSI vs. Abortti; Lapsen synnyttäminen sai 5 miinusta, Abortti 5 plussaa.
En haluaisi silti tehdä sitä, mutta järki sanoo muuta. Sydän toista.
Ps. Takanani 18v aikana on jo 4 aborttia, eli tiedän mitä se on... Ja tiedän myös mitä on synnyttää ja huolehtia yksin, ja tiedän mitä on olla myös avoliitossa ja perheenä.
Kaikki on koettu. Mutta se ei anna minulle yhtään enempää varmuutta tehdä valinta. YKSIN

En nyt oikein tiedä, mitä tähän sanoisi. Haluaisin jotenkin auttaa, mutta eipä mulla tietenkään ole mitään viisastenkiveä, eikä sun tilanteeseen ole yhtä oikeaa ratkaisua.

Olette nyt tähän mennessä tunteneet miehen kanssa kaksi kuukautta. Se on todella vähän. Siinä ajassa ei oikeasti opi vielä mitenkään tuntemaan toista. Tuo miehen tämän hetkinen käytös voi olla vain panikointia uudessa tilanteessa ja pian ohi menevää tai sitten hän ei vain oikeasti kykene sitoutumaan ja asettumaan aloilleen. Musta on melkein luonnollista, että tossa teidän tilanteessa jompi kumpi tai molemmat panikoi ja haluaa ottaa etäisyyttä. Harvalle sopii noin nopea eteneminen suhteessa ja todella isojen elämänmuutosten tekeminen tuossa tahdissa. Yleensä neuvoisin noin vähän aikaa yhdessä ollutta paria odottamaan ja tutustumaan rauhassa ja katsomaan, miten asiat lähtevät etenemään. Te olette kuitenkin ehtineet jo tehdä jotain todella peruuttamatonta, koska kuten itsekin varmasti tiedät, abortti ei mitenkään nollaa tilannetta ja palauta teitä lähtöpisteeseen.

Mitäpä jos tässä vaiheessa antaisit miehelle yksinkertaisesti vähän tilaa ja aikaa ajatella asioita yksinään? Edes viikon tai kaksi. En tietenkään voi mitenkään luvata, että asioita mietittyään hän haluaisikin aloittaa elämän sinun ja tulevan vauvan kanssa, mutta jos nyt painostat häntä, hän todennäköisesti karkaa vielä kauemmaksi. Samalla voisit itse vähän sulatella asioita ja miettiä, pärjäisitkö sittenkin vauvan kanssa kahdestaan.

 

[Rosytar]

Epävarmuutta on, pysyykö kun on 7lapsi sitä pelottaa jos tulee ja silti tahtoo ja sit väliin häpeän kun pelkään muiden vaan olevan ilkeitä.

Haluisi muuttaa raskasta on mutta se tulee vain siitä kun vanhimmaisen pojan ongelmat tulee vain koulussa.
Jos niitä ongelmia ei olisi ja olisi tuettu oikein koulun puolelta ei edes kärsittäis

 

[Mirame]

En nyt oikein tiedä, mitä tähän sanoisi. Haluaisin jotenkin auttaa, mutta eipä mulla tietenkään ole mitään viisastenkiveä, eikä sun tilanteeseen ole yhtä oikeaa ratkaisua.

Olette nyt tähän mennessä tunteneet miehen kanssa kaksi kuukautta. Se on todella vähän. Siinä ajassa ei oikeasti opi vielä mitenkään tuntemaan toista. Tuo miehen tämän hetkinen käytös voi olla vain panikointia uudessa tilanteessa ja pian ohi menevää tai sitten hän ei vain oikeasti kykene sitoutumaan ja asettumaan aloilleen. Musta on melkein luonnollista, että tossa teidän tilanteessa jompi kumpi tai molemmat panikoi ja haluaa ottaa etäisyyttä. Harvalle sopii noin nopea eteneminen suhteessa ja todella isojen elämänmuutosten tekeminen tuossa tahdissa. Yleensä neuvoisin noin vähän aikaa yhdessä ollutta paria odottamaan ja tutustumaan rauhassa ja katsomaan, miten asiat lähtevät etenemään. Te olette kuitenkin ehtineet jo tehdä jotain todella peruuttamatonta, koska kuten itsekin varmasti tiedät, abortti ei mitenkään nollaa tilannetta ja palauta teitä lähtöpisteeseen.

Mitäpä jos tässä vaiheessa antaisit miehelle yksinkertaisesti vähän tilaa ja aikaa ajatella asioita yksinään? Edes viikon tai kaksi. En tietenkään voi mitenkään luvata, että asioita mietittyään hän haluaisikin aloittaa elämän sinun ja tulevan vauvan kanssa, mutta jos nyt painostat häntä, hän todennäköisesti karkaa vielä kauemmaksi. Samalla voisit itse vähän sulatella asioita ja miettiä, pärjäisitkö sittenkin vauvan kanssa kahdestaan.

Kiitos vastauksista; Hetu92 ja Mrs R.
Tilanne ei siinä mielessä edennyt viikonloppuna että mies jäi taas(!!!) TÖIHIN. Mikä on kummeksuttavaa, sillä kuljetusalan sopimuksessa ja laissa määritellään ns. viikkolepo. Miten mies voi senkään takia olla jatkuvasti töissä? Menee yli "hilseen".
Ei ymmärrä ei.. Mutta ehkä ei tarvitsekaan. Eilen olin jälleen varma lapsen pitämisestä, tämä aamu kun heräsin JÄLLEEN yksin sängystäni, miettien, että tässä olen, YKSIN ja miehellä olisi vaihtoehtona myös olla tukena kun sitä lupaili mutta ei vaan näy (viestitti vain eilen kun ensin itse laitoin viestiä). Tuntuu että se ei ole kypsä, ja välttelee vastuutaan. Harmi kun tälläiseksi meni. En olisi uskonut.
Mutta huomenna onneksi jo maanantai, ja saan jos haluan soittaa neuvolaan josta jo luvattiin että JOS tulee tarve pääsen heti tiistaina lekuriin josta varataan aborttiaika samantien. Odottaa ei onneksi enää tarvitsisi. Sillä raskaushan etenee jo pian 10. lle viikolle eli 9+0 on ensi viikon aikana.
Mies vain puhuu pehmitelläkseen, mutta minusta teot kertoo enemmän kuin tuhat sanaa.
Mies yrittää vain saada minut pitämään lapsensa, mutta ei sitä käytöksellään osoita; pakoilee vastuutaan. Tosimies olisi läsnä ja tukena. Mitä hän osaa, ei muutakuin ajelee ympäri Suomea rekallaan ja vaatii minua vain "antamaan hänelle aikaa"!
Ei se siitä muutu, en usko, olen nähnyt elämässäni kaksi eri miestä kypsymässä isyyteen myös ilman aiempia kokemuksia, he eivät paenneet alussa, eikä lopussa, eikä keskellä raskauden. He TUKIVAT ja olivat kanssani.
Kiitos kun sain avautua taas. Tämä on todella raskasta

 

[......]

Avena1234, mitä tunnet sisällä kasvavaa lapsenalkua kohtaan? Jos ihan puhtaasti mietit vain sitä, että millaisia tunteita raskaus ja äitiys suussa herättää. Noita kakslahkeisia kun tulee ja menee, mutta se lapsi on aina sun lapsi. Onhan miehissä eroja, et voi tietää, josko teillä tulevaisuudessa olisi enemmän aikaa yhdessä, mut toisaalta taas rekkamies on rekkamies ja palkka ei juokse jos auto ei kulje... Voi olla melko vaikea noin lyhyellä varoitusajalla yhtäkkiä hypätä toiseen työhön ja perhe-elämään, jos tottunut vain painamaan duunia ja huolehtimaan itsestään. Toki alkuraskaus on vaikea ja tekee mieli painostaa miestä, kun raskautta ei enää myöhemmin voi keskeyttää, mutta onhan se oma lapsi varmasti iso asia myös miehelle ja vastuu painaa, jokainen vaan käsittelee sen omalla tavallaan. Voimia joka tapauksessa päätöksentekoon, ei varmasti ole helppoa...

 

[Rosytar]

Kiitos vastauksista; Hetu92 ja Mrs R.
Tilanne ei siinä mielessä edennyt viikonloppuna että mies jäi taas(!!!) TÖIHIN. Mikä on kummeksuttavaa, sillä kuljetusalan sopimuksessa ja laissa määritellään ns. viikkolepo. Miten mies voi senkään takia olla jatkuvasti töissä? Menee yli "hilseen".
Ei ymmärrä ei.. Mutta ehkä ei tarvitsekaan. Eilen olin jälleen varma lapsen pitämisestä, tämä aamu kun heräsin JÄLLEEN yksin sängystäni, miettien, että tässä olen, YKSIN ja miehellä olisi vaihtoehtona myös olla tukena kun sitä lupaili mutta ei vaan näy (viestitti vain eilen kun ensin itse laitoin viestiä). Tuntuu että se ei ole kypsä, ja välttelee vastuutaan. Harmi kun tälläiseksi meni. En olisi uskonut.
Mutta huomenna onneksi jo maanantai, ja saan jos haluan soittaa neuvolaan josta jo luvattiin että JOS tulee tarve pääsen heti tiistaina lekuriin josta varataan aborttiaika samantien. Odottaa ei onneksi enää tarvitsisi. Sillä raskaushan etenee jo pian 10. lle viikolle eli 9+0 on ensi viikon aikana.
Mies vain puhuu pehmitelläkseen, mutta minusta teot kertoo enemmän kuin tuhat sanaa.
Mies yrittää vain saada minut pitämään lapsensa, mutta ei sitä käytöksellään osoita; pakoilee vastuutaan. Tosimies olisi läsnä ja tukena. Mitä hän osaa, ei muutakuin ajelee ympäri Suomea rekallaan ja vaatii minua vain "antamaan hänelle aikaa"!
Ei se siitä muutu, en usko, olen nähnyt elämässäni kaksi eri miestä kypsymässä isyyteen myös ilman aiempia kokemuksia, he eivät paenneet alussa, eikä lopussa, eikä keskellä raskauden. He TUKIVAT ja olivat kanssani.
Kiitos kun sain avautua taas. Tämä on todella raskasta

Noh meillä oli sama juttu esikoisen kanssa mutta vasta kolmannen lapsen myötä sain tajuamaan ja nyt 7 lapsi meille tulossa ja ollaan oltu yli 15vuotta yhdessä.

Mutta me riideltiin se taas oli yöt töissä 12tuntisia ja nukku päivät sekä viikonloput me sit niin sanotusti nähtiin.

 

[Mirame]

No heips. Soitin ajan ja sain tälle illalle klo 17.00. Lääkärin. Mies tunnusti sen että luuli olevansa ns.kypsempi kuin onkaan ja ehkä abortti sitten parempi vaihtoehto. Kerroin viestullä että aika varattuna abortin ajanvarausta varten täksi illaksi.
Mieleni siis muuttui. Mies paljasti haluavansa lapsen mutta ei parisuhdetta enää kanssani..vaihtoi aiheeksi voidaan saada juttumme toimimaan ja jutellaan kasvotusten kun on maisemissa...justiinsa...eli koskahan se olisi. Myönsi myös lupailevansa asioita minulle mutta ei pidä lupauksiaankaan...ja sanoi että ei tästä taida tulla mitään että hän on paska ihminen.
Abortti on henkisesti hel..tin raskas sillä kokemuksesta tiedän sen tuovan masennusta yms. Ja olen juuri selvinnyt vuosien masennuskaudesta kuiville vesille ja taas...sama voi olla edessä....sitä en toivoisi pahimmalle vihamiehellenikään. Se on hirveää... Auttakaa!!! Olen rikki.

 

[Mirame]

Sekä se että halusin alunperin tämän lapsen ja ikää on nyt 35v. Synnytys olisi 1.4. Ja täyttäisin 36v samassa kuussa.Olen kolmatta toivonut mutta en uskonutkaan enää raskautuvani sillä aviomieheni kanssa en tullut 3.5v aikana edes kertaakaan raskaaksi... Ja aviomieheni 4.5v sitten valitettavastumi traagisesti kuoli kun hänet puukotti puolituttu ilman syytä... olisin ollut onnellinen saadessani perheen jälleen...surullista