Elokuun jutustelut

Onnittelut kaikille plussanneille!

Eilen sain haamuviivan testiin ja tänään on testattu plussa uudelleen. LA olis meillä sitten 22.4. Jipii!!! Tänään piti soittaa neuvolaan ja siirtää esikoisen neuvola-aikaa huomiselle niin varasin sitten samalla itellekin jo neuvola-ajan sekä ekan lääkäri/ultra-ajan kuukauden päähän vaikka hirmu aikaisessahan mä olin :) Toivotaan nyt että kaveri jaksaa pysyä tässä vauhdissa mukana.

Oireita ei mulla juurikaan vielä ole, väsyttää (mutta niin aina), palelee ja masu pömpöttää. Eilen huvitti kun oireisiin olis voinu lisätä myös käsien tärinän, mä kun jouduin jo töissä kertomaan muutamalle olevani raskaana ja pikkasen jännitti työkavereiden reaktiot :D Tokikaan kaikki ei tiedä, mutta nopeasti loputkin hoksaa kun huomaavat että oon vaihtanut työpistettä. Perheet saavat kuulla varmaankin ekan ultran tienoilla. Miten teillä muilla, millon ootte ajatellu kertoa jos ette vielä oo kertonu?

Tintula,
voi ei, olen niin pahoillani! *hali* Toivottavasti pian uusi kyytiläinen nappaisi ja pysyisi sitten mukana loppuun saakka. Jaksamisia!

zibbh, täällä tuntuu kans masu jo pömpöttävän, vaikka viikkoja on hirmu vähän. Vatsalihaksia ei sitten koskaan tullu treenattua takaisin entisiin mittoihin esikoisen jälkeen joten on muutenkin jo pikkuinen lähtöpömppö. Nyt vaan kivasti lisäksi turvottelee iltaa kohden.

-masu-, kiva idea tuo naamakirjailu, sitten keväämmällä ;)

Juuliska, en mä oo huomannu että mun pissa haisis, mutta selkeesti esikoisen kakkavaipat haistan miestä paremmin nyt, jauks!

Ikuisuus, ihanaa että teidän eka ultra meni hyvin ja sydämen syke näkyi!

Liina85, no niimpä, se on se kun niin erilaiset ja hormoonien kourissa olevat ihmiset laitetaan samalle foorumille niin pakostakin tulee vähän väärinkäsityksiä ja ärsyttää. Mutta ekan kolmanneksen jälkeen pitäisi kai helpottaa mielialan vaihtelut ;)

Mites, meinasko kaikki ottaa äitiyspakkauksen? (Ihan ku sitä ois vielä ehtiny hirveesti miettimään) Täällä ollaan vähän kahden välillä kun on esikoiselle otettu pakkaus vuosi sitten niin en oo varma että kannattaako taas ottaa. Toisaalta olis niin ihana päästä niitä vaatteita hypistelemään :) Mitään muuta meille tarpeellista paketissa ei olis kuin peitto. Vois siis sillä rahalla (140€) ostaa isomman peiton tuolle esikoiselle ja vaikka muutaman peitonpäällisenkin :D

Pahointointia odotellessa Unelma-Anelma ja Pikku-Haamuli 4+2
 
Unelma-Anelma: Me varmaan otetaan äitiyspakkaus, vaikka esikoiselta on paljon tavaraa tallessa. Jotenkin sitä on niin ihana penkoa sitä pakkausta ja se 140 euroo menis sit kuitenkin vaan peruselämiseen, ruokaan ja sen sellaiseen.
 
Täällä pohditaan äitiyspakkausta, jos ei tule kuin yksi nassikka niin kyllä, jos tulee kaksi niin ööö.. kamalan vaikea päätös olevinaan..

Ärsyyntymistä? Kyllä. Pissa haisee? Kyllä.

Toi ultra muutes tuli mieleen, isäntä tietysti oli mukana ja minähän vanhana tekijänä pomppasin tuoliin jalat levälleen notta sinne tunkee vaan, niin isäntä jäi seisoo haavi auki sinne jalkoväliin sanoin sille että tule tänne sieltä, näet ton telkan
 
Tintula: Iso hali<3 Tiedän tunteen, toivottavasti jaksat ja sinulla on lähellä ystäviä joiden kanssa voit puhua. Itsestäni tuntui se tärkeältä keskenmenon aikoihin...ja oikeastaan paljon myöhemminkin. Se antaa yllättävästi voimia, vaikkei kukaan osaa juuri mitään sanoakaan.

Minä mietin myös jossain vaiheessa ettei paljoa näe/itse kommentoi muiden kirjoituksia. Mulla se johtuu kyllä osin siitäkin että en muista vielä niin hyvin nimimerkkejä ja oon vähän laiska selailemaan että kuka olikaan joka kirjoitti jotenkin(esim nyt en muista kuka tästä aiheesta aloitti:)) mutta luen kyllä kaikkien kirjoitukset ja mielenkiinnoilla! toinen mikä vaikuttaa on se, että itsellä tässä vaiheessa paljon mielessä, voinnin ja huolien osalta. Pahoittelut ainakin omasta puolesta jos oon ollut kylmä.

vatsa-asiaa: mullakin on vatsa oireillut. ihan kummaa, kun ei esikosta ollut. muutenkin oireet aika erilailla tulee, vaikka pahoinvointi nytkin selkeä, niin huomattavasti helpompi. lisäksi mielihaluja ollut, mitä ei esikosta ollut lainkaan... tänään söin purkin hernekeittoa kun teki niin mieli(oisko se maha ollutkin siitä sekasin;)) laatta lentää, jotenkin aika kuluu niiiin hitaasti kun odottaa sitä maagista 12-13rv:a!

siitä kiinalaisesta kalenterista:se on mun mielestä yhtä pariskuntaa lukuunottamatta pitänyt paikkaansa lähimmillä kavereilla joilla lapsia..saas nähdä:)

niin ja sit kysyn vielä:joskus aiemmin bongastin netistä sellasen(oisko ollut saksasta tai jenkeistä) tilattavan testin jolla vois testata sukupuolta, en muista nimeä. sillon keskenmenoraskauden yhteydessä meinattiin tilata se ihan huviksi, vaikka vähän turhaahan se on...ootteko kuullut?
 
joo toi sukupuolitesti, bongasin sen kotimaisen verkkokaupan sivuilta kun googlettelin kotidopplereita ja ei, en halua kokeilla koska mä uskon ihan kaiken
 
sanna77:heh, nauratti toi ultrakokemus miehen kanssa:D meillä oli aika samanlainen tilanne! ja joo, en mäkään sitä sukupuolitestiä tilaa, eiköhän se selviä muutenkin:)
mäkin mietin sitä koti-doppleria, kaveri suositteli, pystyy aina tarkistamaan kun mietityttää onko kaikki hyvin. tosin en tiedä osaanko tutkia ite. ei kuulemma ihan kauheen kalliita olleet!
 
Unelma-Anelma me ainakin otetaan se pakkaus, ei oo mitään valmiina niin tuosta saa hyvän starttipaketin.

Sanna77 jos teille kaks on tulossa niin sieltähän saa sitten 3 pakkausta ja voi valita itse että ottaako kaikki rahana vai kenties 2 laatikkoa ja kolmannesta rahat tai kaikki laatikoina. Itsellä tuttu kaksosten äiti totesi että jos ei olisi ollut jo esikoista jolle oli kaikki tavarat ostettu olisi ottanut kolme laatikkoa kun ei niiden kaksosten kanssa meinannut pyykkiä ehtiä pesemään tarpeeksi nopeaan. Nyt ottivat sitten vain yhden laatikon että saivat ylimääräiset kappaleet haalareita yms ja loput kaksi rahana kun nuo kaksosten rattaat yms ovat aika paljon hinnakkaammat.

Tintula voimia sinne. Ei tässä muuta oikein osaa sanoa. :(
 
Unelma-Anelma, minä otan ehdottomasti äitiyspakkauksen! Esikoiselle en sitä saanut, koska ei asuttu Suomessa silloin, eli nyt sitten saan sen, vihdoin! :) Eikä meilläkään ole mitään valmiina, kaikki jäi valtamerten taakse :)

Tintulalle voimia. emoticon
 
Voi tintula
Paljon voimia ja jaksamisia sinne! Uskon ja tiedän kuinka pahalta susta tuntuu.
Ja kuten tuolla jo joku sanoikin, puhuminen auttaa. Minua ainakin auttoi!
Aluksi tuntui, että en halua saatikka jaksa odottaa, että tulen uudelleen raskaaksi. Tuntui, että
siihen menee ikuisuus. Aika auttaa tähänkin asiaan! Tsemppiä!
 
Noista vatsavaivoista. Mulla on nyt jo toista päivää vatsa aivan sekaisin.
Eilen en kyennyt menemään töihin, koska jouduin käymään vessassa parhaimmillaan 5min
välein ja voi sanoa, että ihan vettä tulee. Tänään sama juttu.
Vatsa möyrysi jo heti kun heräsin ja ei mennyt kauaa kun sai mennä hyvinkin ripein
askelin vessaan
Toivottavasti tämä ei kestä kauaa...
 
Unelma-Anelma: Kyllä mekin on meinattu ottaa äitiyspakkaus. Ensimmäinen lapsi matkalla, joten kaikenlaista varmaan tarvii, ja ihan jo senkin takia, että miten ihanaa sitä pakkauksen sisältöä on sitte selailla ja silitellä :) Tosiaan oon halunnu pysyä tietämättömänä niistä uusista kuosista ja muista, niin eilen piti yhtäkkiä uutisten aikana sulkea silmät ja alka lallattaa "laalaalaalaalaa" etten kuulis ja näkis mitä televisiossa juuri julkaistusta pakkauksesta kerrotaan :D

Oireista: eilen tuntui, että nyt iski se tolkuton väsymys päälle. Mulla alko työt vasta kunnolla eilen, niin voi olla että nuo aikasemmat työpäivät on ollu vielä niin rentoja, ettei oo laukassu sitä väsymystä niin paljon. Mutta eilen en meinannu pystyssä pysyä töiden jälkeen. Jos tuo sama meno jatkuu, pitää alkaa varmaan ottaa pikkupäikkäreitä töiden jälkeen. Onko muilla iskeny nuo väsymykset noin yllättäen? Että on tuntunu johonkin asti, että ihan hyvin jaksaa ja sitten jonain päivänä ei vaan meinaa hereillä pysyä?

Sanna77 ja viltsukka830 puhui noista kotidopplereista. Minä jo ehdin siinä keväisessä km-raskaudessa ostaa sellaisen itselleni huuto.netistä. Sieltä usein löytää vielä vähän edullisemmin kuin nettikaupoista, vaikka ei ne sielläkään maltaita maksa. Tuolla se nyt oottelee kaapissa, että viikot poksuis siihen malliin, että sitä kannattaisi kokeilla. Ja Sanna77, tuo ultrakokemus nauratti kyllä muakin! :)
 
Huomenta kaikille emoticon

(.)Pitkästä aikaa hyvin nukuttu yö takana, vessassa juoksemisista huolimatta :) Mä herään joka yö kahelttoist ja sit aamulla kuuelta veskiin, sen jälkeen ei uni enää tuu vaikka kui yrittäs, sit iltasin oonki ihan zippi ku poitsu ei enää suostu päikkyjä nukkumaan :)

Mulla on jotenkii ihmeen rauhallinen olo pari päivää vaikka huomenna on se varhaisultra. Mä oon jotekii alkanu uskomaan lääkäreitten sanomisia, että aikasemmat km:t ovat voineet johtua tosta kilpparista. Nythän mulla on reilussa puolessa vuodessa nostettu lääkitystä ihan roimasti ja arvotkin alkaa näyttää siltä miltä pitää :) Huomenna sen sitten näkee, ihan luottavaisin mielin kuitenkin oon sinne menossa.

Äitiyspakkausta me ei meinata ottaa. Meillä on vaatteita ja tarvikkeita hurjan paljon, mitään pojalta jääneitä ei olla pois heitetty ja tutuilta saa sitten lisää jos tuleekin tyttö :)

Jossain puhuttiin kiinalaisesta raskauskalenterista. Kävin huvikseni kurkkaamassa ja tyttöä se lupailee mutta sen mukaan pojankii piti olla tyttö emoticon  eli hirveesti ei tuohon "hömpötykseen" luottoa ole :)

Me ei olla tästä raskaudesta kerrottu muille ku mun siskolle joka on ollu mun tukena km:jen aikana ja ootellu innokkaasti kummipojalleen pikkusisarusta. Saa sit nähä jos kaikki on huomenna ok, et kerrotaanko sitte isoiseille vai ootetaanko np-ultraan...

Tintulalle paljon voimia emoticon








 
Voih Tintula, otan osaa...voimia menetyksen läpikäymiseen. :(

Ikuisuus: Olen kamalan pahoillani, että pahoitin päiväsi. Luin uudestaan läpi tämän elokuun jutustelut ketjun ja en tosiaan löytänyt toista, joka olisi sanonut, että ei ole mitään oireita? Edellisellä sivulla nimenomaan oli paljon kirjoituksia, miten oli pahoinvointia, väsymystä, kylmäsi, virtsa haisi pahalta yms. mulla ei tosiaan mitään noistakaan...niin arvelin vaan kysyä, josko olisi muitakin?

Vasta liityin tänne, niin en tietenkään ole kerennyt vielä jokaista ketjua lukea läpi, harrastuksiakin kun on niin paljon iltaisin. Ehkä viittasit sitten johonkin toiseen ketjuun, jossa jollain ei ole ollut mitään oireita? Vasta siis liityin tänne, niin en ole kerennyt lukea vielä kuin vasta masukuvia, esittelyt ja tämän ketjun. Aika on rajallinen netissä roikkumiseen ;)

Mutta olen pahoillani, että pahoitin mielesi. Luen kyllä todella mielelläni muiden kirjoituksia, sehän sitä parasta vertaistukea :)

Varsinkin näin peilatessa omia tuntemuksia, kun ensimmäisen raskauden kohdalla ei oikein tiedä, miltä pitäisi tuntua ja siksi on mukavinta lukea juurikin toisten kirjoituksia, että mistä muilta tuntuu. :)

Aurinkoista päivää kaikille tasapuolisesti ja paljon tarrasukkia matkaan! :)


 
Huomenta!

Kiinalaisen kalenterin mukaan tällä kertaa tulis poika. Esikoisen kohdalla meni oikein, mutta onhan tuo ihan höpöhöpöjuttu.

Kotidoppleri meillä on ja olihan se sitten myöhemmin tosi kiva kun pysty kuuntelemaan kotona niitä sydänääniä. Annettiin se kyllä mun veljen perheelle lainaksi, kun heille tuli lapsi vähän myöhemmin kuin meille eikä olla saatu sitä takas. Pitää alkaa kysellä sen perään.

Oireista taas: Itkuherkkyys on ihan omaa luokkaansa. Oon muutenkin herkkä itkemään, mutta nyt menee jo vähän naurettavaksi kun mm. Masterchefiä katsoessa vierähti kyynel poskelle :D
 
Tintula, suuret pahoittelut ja voimia menetyksen käsittelyyn! <3

Ikuisuus & Pikkus, komppaan teitä ihan täysin tuossa, että oma napa tuntuu olevan monelle se tärkein ja muiden posteja ei kommentoida juuri mitenkään. Toisaalta ymmärrän, että ainakin esikoistaan odottavat (itseni mukaan lukien) ovat niin innoissaan kaikesta uudesta, että sillä hetkellä ketjun selailu ja aikaisempien vastausten lukeminen voi vaikuttaa tylsältä ja aikaavievältä, kun pitäisi saada varmennusta muiden oireista sun muista heti. Mutta itsekin olen enemmän vetäytynyt taka-alalle, käyn palstalla kyllä päivittäin, mutta jos täällä aina saa vaan lukea kunkin omasta navasta ja oireista, eikä keskustelua synny, niin eipä täällä jaksa yksittäisten ihmisten irrallisia juttuja lueskella. Olen kyllä tähän itsekin syyllistynyt, mutta olen pyrkinyt myös kohdentamaan kommenttejani - tuntuu huomattavasti mukavammalle ainaki itestäni, kun huomaa, että joku on noteerannut sun ajatuksia :)

Unelma-Anelma, meillä otetaan äitiyspakkaus, jos niin pitkälle päästään :) Kattoinkin Kelan sivuilta pakkausta ja hyvältä näytti!

Kiinalaisen kalenterin mukaan tyttö olisi tulossa meille, mutta tuo nyt on tuommosta huuhaata, etten kyllä usko pätkääkään! Hauskaa ajanvietettä vain :)

Doppleria met ei olla ajateltu hommattavan. Toisaalta olisi mukava aina sillon tällön kuunnella sydänääniä, mutta sekin voisi mennä liiallisuuksiin ja ressaamiseen vaan ennen pitkää. Katsellaan.

Hyviä vointeja kaikille ja aurinkoista loppupäivää!

- joannan ja jonttu (rv7)
 

Kaikilla tuntuu olevan kaiken maailman oireita, mie oon melkein oireeton :D :s

No maha on turvonnu ja rinnat. Siihe ne oireet jääki.

 
Unelma-Anelma: Me ei meinata ottaa äitiyspakkausta. Viime vuonna otettiin ja odotin ihan innolla, mutta olikin täysi pettymys. Ensinnäkin minun pakkauksessani yli puolissa vaatteissa oli reikä tai ompeleet oli päin prinkkalaa niin siinä kyllä vähän harmitti. Niin nyt ajattelin että rahana otetaan ja ostetaan sitten niillä jotain kivaa. Vaikka joku kalliimpi juttu kun on ns ylimäärästä rahaa :)

Heini90: Eo ole mullakaan sen ihmeempiä oireita kuin väsymys ja iltaisin kylmä.

Mä en meinannut myöskään millään pahalla tota että täällä ihmiset tuntuvat ajattelevan vain itseään. Koska kaikki on kuitenkin vielä alussa ja tässä vasta aletaan "tuntea" toisiamme niin luulen että sitä kommentoitia alkaa pikkuhiljaa tulemaan, kuten nytkin oli heti alkanut tulemaan. Mut hei kaikki omalla tyylillä, ei täällä kannata niin tosissaan ottaa ja sillai :))

Meinasin myös tilailla tuon kotidopplerin jossain vaiheessa ja tuohon kiinalaiskalenteriin en kyllä usko sitten yhtään :D

Tänään oli tosiaan eka neuvola ja normaalia höpöttelyä ja edellisen vauvan kohtuunkuolemisen puintia :( Eka lääkärinaika varattu ja lähete saaatu äitiyspolille. Aiemmin ei jännittäny mennä neuvolaan mut aamulla aloin ooikein täristä kun mitä lähemmäs pääsi...syystäkin..

 
Kyllä musta ainakin on kiva käydä ihan vaan lukemassa täältä, aika usein löytyy muitakin jotka miettii samaa niin ei tartte itte aina kirjottaa.. Ja ehkä sitä keskustelua syntyy kun ollaan päästy turvallisimmille vesille ja voi kunnolla iloita asiasta. Ainakin mä jarruttelen itteeni kirjottamasta tänne kauheesti kun takaraivossa on ajatus että vielä voi käydä mitä vaan. Ja jos haluaa vastauksen johkun asiaan ni voi ihan hyvin vaan suoraa kysyä asiaa eikä oleta että riven välistä pitäs lukea. Ja mullakin on niin hoppu koko aika että harvoin kerkiän kunnolla ajatuksella kaikkea lukea, ja nekin mitä oon lukenut niin en niistä todellakaan muista kuka kirjotti mitä ja koska.
 
Takaisin
Top