Elekieltä?

starletti

Sanaisen arkkunsa ammentaja
Vauvojen tarpeiden ymmärtäminen on joskus aikamoista salapoliisin touhua. Millaisista eleistä tai ilmeistä olette tajunneet, mitä vauvanne tahtovat? Jokaisella vauvalla on varmaan omat juttunsa, mutta olisi kiva tietää millaisia. Ehkä ne auttaisivat ymmärtämisessä ennen sanojen ilmaantumista.

Yhtenä päivänä päiväunien jälkeen syötin tytölle perunamuussia. Ensimmäinen lusikka meni ok, mutta sitten alkoi tukehtumisyökkäilyt. Muussasin perunaa kuumeisesti, kun luulin siinä olevan paakkuja (niitä ei ollut). Nostin tytön ja käveltiin ees taas, koetettiin syödä taas vaan kakominen jatkui. Jostain syystä menin sitten vaihtamaan vaipan (oli täynnä) ja ajattelin, että koetetaan vielä syödä. No ruoka meni alas iloisesti ilman yökkäilyä [&:] että sellainen "selvä" viesti äidille [:D]
 
Luukas on nyt alkanut selkeästi vasta tehdä eroja "kitinänsä" suhteen sillä, onko esim nälkä vai väsy vaiko vaan tylsää vaiko oikeasti jokin hätä. Tälläkin päästään juuri nyt aika pitkälle [:D] jotenkin etukäteen kuvittelin tunnistavani erilaiset itkut jo vauvan ollessa ihan muutaman viikon ikäinen [8|] mutta siis meillä elekieli on tällä hetkellä tällaista [:D]
 
Me ollaan ajateltu kokeilla miten onnistuu tukiviittomien käyttö kommunikoinnin apuna ennenkuin puhetta alkaa tulemaan..Pari viittomaa (syliin ja syömään) ollaan otettu jo "opettelun" alle..

Mekin aletaan vasta nyt tunnistamaan mitä erilainen itku merkitsee.. On jopa kuultu kerran "äitiä KAMALAN KOVA ikävä"-itku :) Kakan punnaus alkaa ilme totisena, vartalo jännittyneenä ja kädet korvien viereen nyrkkiin nostettuina.. Nukkumaan pitää päästä kun pää vispaa puolelta toiselle.. Jokin on hankalasti kun molemmat kädet pitää laittaa suuhun..
 
Joalla on aika simppeleitä eleitä...kun väsyttää niin hierotaan silmiä ja tulee elämää suurempia haukotuksia [:D] Nälkä kun on niin kädet menee suun suuntaan ja kun on hurja nälkä niin pidetään ääntä ja suurielkeisesti tässäkin tungetaan molemmat nyrkit suuhun. Hyvin dramaattinen poika meillä [:D][:D] Vaipasta ei oikeastaan valita kun yleensä ne isommat tulee syönnin päälle niin et on sylissä vielä mutta kyllä senkin siis huomaa kun herra vetää jalat koukkuun, kädet nyrkkiin kropan viereen ja sit naama menee punaseks ja hää murisee [:D]
Tänään oli poikkeus kun päätti vääntä ne hoitopöydälle...kerrankin ei ollu masu kovalla.
 
Mä olen huomannu tällasen,että kun neiti käy nukkumaan,mutta vaihtaa kokoajan asentoa inisee ja ähkii,silmät pysyy kiinni,ei tuu uni niin siitä tiedän,että iisalla on nälkä. Iltamaidot pitää saada,mutta en mie aina voi tajuta.

Sitten on semmoin ajoittainen itkeminen,ja välillä rääkäsee kunnolla,niin haluu hellyyttä,syliin.

Eipä nyt muita tuu mieleen.

aijoo ja toi kakkaaminen vielä..ruoka ei maistu,jos yrittää antaa ja sit vähän ajan päästä jäykistyy koko kroppa,kädet nyrkissä rinnan päällä ja naama punasena ähkii [:D] Ja naama ihan vakavana ja kulmat kurtussa [:D]
 
Itse opin tunnistamaan Miiun eri itkut ja kitinät aika nopeesti.
Kovaääninen huutelu meinaa halua päästä syliin kun on tylsää.
Semmoinen vaikertelu ja ininä iiisojen haukkottelujen ja silmien hieromisen kans meinaa väsymystä.
Silloin ku on pikkunälkä inistään vähän ja mutustellaan sormia. Ison nälän yllättäessä
molemmat kädet menee HYVIN SUURIELEISESTI suuhun, semoisen häähätyksen kera [:D]
Sillon jos joku paikka on kipee, itku on ihan järkyttävää..
Ikävä-itkukin on keksitty, eikä se lopu ennenku  pääsee syliin [:)]
Meillä tyttö ei oikein ilmaise märkää vaippaansa, johtuen ehkä varmaan siitä kun vaihdan hyvissä ajoin vaipan ennenku alkaa tuntumaan ikävältä [:)]
Ja aamulla kun haluaa nousta ylös, tyttö kertoo sen hyvin käskevällä huutelulla [:D]
Jos päiväunet on ollu sopivan pitkät, tyttö jutustelee heti herätessään. Mut jos kaipaa lisää unta,
kitistään ja itkeskellään jolloin tissi suuhun ja lisää unta [:)]
 
Meillä on väsymysitkua, "tahdon seuraa"- itkua ja kiukkuitkua. kovasti neiti juttelee, joten silloin kun höpötys on kesken, annan sen höpöttää yksikseen. Höpötys voi sitten vaihtua paljon matalammalla äänellä tulevaksi itkuksi.

Väsymysitku on sellaista ulvomista mikä ei ole kauhean kaukana kiukkuitkusta. Riittävän väsyneenä se voi kirkua. Erityisesti päiväunilta herätessä mutta joskus myös juuri yöunille nukahdettuaan voi tulla sellainen ihme kiljaisu, joka kuulostaa ihan kuin se olisi nähnyt painajaista. Kiukutusitku voi tulla milloin mistäkin: en tahdo tissiä, tahdon uuden vaipan jne.

Tahdon seuraa- itku kuulostaa joskus ihan samalta kuin nuo muut, mutta se vaihtuu leveäksi hymyksi, kun seura saapuu paikalle. [:D]
 
Kun vaavi on jäänyt nälkäiseksi, se levittää kätensä ja katsoo tiiviisti poismenevää tuttipulloa tai lusikkaa. Kun ruokailu näyttääkin jatkuvan, se päästää kovan helpotuksen äännähdyksen. Tämä on ollut monta kertaa huvittavaa meistä aikuisista vaiks ei sais toisen hädälle nauraa [&:][:)]
 
Takaisin
Top