Apuja raskautumiseen luontaistuotteilla?

Nettilähteet on käteviä kun ne voi suoraan copy pasteta Google Translatoriin, ja saa ihan kelvollista tekstiä suoraan käännetynä. Toimii ainakin lyhyemmille pätkille. Joissain selaimissa on myös mahdollisuus kääntää sivun teksti, laatu voi toki olla mitä vaan.
 
Kiitos viestistä! Osaatko kertoa yhtään, miten nuo lapsettomuustutkimukset/hoidot etenee? Toki nekin varmaan aika yksilöllisiä, jokaisen tilanteesta riippuen, mutta pääpiirteittäin? Ja miten sinne hakeudutaan, oman terveyskeskuksen kautta? Neuvolan kautta? 🤔
Terveyskeskuksen kautta lääkärille, joka tekee lähetteen ensikäynnille. Meillä meni niin, että haettiin yksityiseltä lähete lapsettomuushoitoihin, kun oltiin jo aiemmin keskenmenotutkimuksia tehty yksityisellä, kun julkiselle ei päässyt niihin. Ennen ensikäyntiä piti käydä verikokeissa ja ensikäynnillä tehtiin ultra. Myös mies käy antamassa siemennestenäytteen etukäteen.
Hoidot on tosiaan yksilöllisiä. Monesti varmaan aloitetaan ovulaation induktiolla eli lääkityksellä varmistetaan, että ovulaatio tapahtuu. Sitten taas, jos on esim. siittiöissä ongelmaa, voidaan siirtyä suoraa IVF-hoitoihin, jos katsotaan, ettei muista hoidoista ole hyötyä.
Kannattaa varautua siihen, että tämä hoidoissa oleminen on suurimmaksi osaksi odottelua. Me saatiin lähete hoitoihin marraskuussa -22 ja eka IVF-hoito tehtiin toukokuussa -23 eli puoli vuotta meni, ennen kuin mitään varsinaisesti tapahtui. Nyt sitten odottelen, että polin kesätauko loppuu ja elokuussa päästäisiin pakastealkion siirtoon.
 
Tämä ei varsinaisesti ole luontaistuotevinkki, mutta olen saanut itse apua ja raskauduin nopeasti kun oli ruokavalio myös kunnossa (vegaani, ei sokereita vuoteen ja sokerittomuus jatkuu, +500g kasviksia ja erityisesti vihreitä päivittäin). Eli olen kuunnellut fertiliteettiä lisäävää, raskautumiseen johtavaa hypnoosia ohjeiden mukaan. Kyseessä on kliininen hypnoterapeutti, joka on tituleerattu yhdeksi maailman parhaimmaksi lajissaan.

Kyseessä on nyt neljäs lapsi ja kolmen kanssa olen käyttänyt. Saakohan tähän laittaa suoran linkin? Kokeilen onneani, tässä suora linkki ja nauhoitteen voi ladata puhelimeen ja kuunnella kuulokkeilla ohjeen mukaan :
Paljon onnea kaikille ❤️
 
En ole tätä kokeillut, mutta on tällainenkin apteekissa myytävä ravintolisä kun Donaferty (Myo-inositolia, D-chiro-inositolia ja foolihappoa). Se on suunnattu PCOS:sta kärsiville mutta raskautta toivoville. Kannattaa varmaankin @Pcosraskaushaave googlata myös tuo tuote.

Komppaan myös aikaisempia kirjoittajia, että kun yritystä on enemmän takana niin kannattaa jo selvitellä syitä, jos olisi jotain jonka voisi korjata. Ja PCOS:iin monesti on mainittu hyväksi lääkkeeksi just tuo et syö laadukkaasti ja pyrkii pitämään yllä hyvää kuntoa.
 
Tää voi olla semmoinen juttu, joka saattaa osassa nostaa defenssejä. Mutta Suomessa on genotyyppiä jolle ei kasvisproteiinit sovi. Mä olin yksi niistä ja se kokeilu laukaisi mulla kilpirauhasen vajaatoiminnan. Mulla lakkas kilpirauhasarvot menemästä huonompaan suuntaan kun lisäsin lihaa ruokavalioon. Ja samalla ratkesi mun elämän eka inferiliteetti. Osalle taas palkokasvitkin sopii. Tokan kerran kun kokeilin kasvisruokailua lisätä, niin keho lakkasi kokonaan sietämästä kaikkia kasvisproteiineja, ja jos yritän syödä enään yhtään niin tulee ibs tyyppiset oireet. Tätä genotyyppiä on enemmän ilmeisesti karjalaisessa perimässä kuin muualla Suomessa. Ja noista juurista tuo ominaisuus saattaa olla omaan geenistöön hypännyt. Jos olet kärsinyt infertiliteetistä ja on pcos tyyppisiä oireita ja syöt pääosin kasvisproteiineja, niin kannattaa tämäkin polku tutkia, että toisiko tilapäinen siirtyminen marinoimattomien lihatuotteiden käyttöön tuoda vauvan. Aikanaan ehdin 2kk lisätä enemmän vaaleaa lihaa ruokavalioon ja aloin odottaa vauvaa.
 
Minulla on ollut käytössä suuret määrät etenkin erilaisia antioksidantteja, joiden taustalla on jonkin verran tutkimustietoa niiden vaikutuksista hedelmällisyyteen, joko munasolujen määrään tai laatuun. Ja lisäksi muutama muukin valmiste, joilla on tutkimusten mukaan vaikutusta esim. kohdun limakalvon paksuuteen.

  • Myo-inositol on mainio apu, ja sen taustalla on paljon tutkimustietoa. Itselleni ei sopinut, sillä vatsani ei kestä sokerialkoholeja, joita myo-inositolikin on.
  • Ubiquinol Q10, tämä vaikuttaa munasolujen laatuun.
  • Melatoniini, tätä käytetään usein myös siinä nesteessä, jossa munasolut ovat klinikalla hedelmöityksen aikana.
  • L-karnitiini, tämä vaikuttaa ilmeisesti kohdun limakalvon paksuuteen (toimi kuin unelma ainakin itselläni).
  • E-vitamiini.
  • Antioksidantit SOD and NAC.
  • Omega-3.
  • B-vitamiinit.
Söin parin kuukauden ajan päivittäin melkein kahvikupillisen erilaisia lisäravinteita, mutta sen tuloksena kohdun limakalvosta tuli paksumpi (5 mm --> 7 mm), munasoluja kypsyi tuplasti yhtä monta kuin ennen lisäravinteita (joku 10 kpl per puoli, kävin siis gynellä tarkistuttamassa asian) ja tietty tulin raskaaksi. Alkioita oli aluksi kaksi, joten epäilen että munasoluja kypsyi ja irtosi kaksin kappalein. Raskauduin toki ennen lisäravinteitakin ensimmäisellä yrittämällä, mutta nykyistä edeltävät kaksi raskautta menivät kesken ja olin aika päättäväinen sen suhteen, että yhtään menetystä en enää aio käydä läpi.

Se mikä lisäravinteista on tärkeää tietää, on että kun niiden vaikutuksia on tutkittu tieteellisesti, on annokset yleensä valtavan paljon isompia kuin mitä yksi tai kaksi tablettia sisältävät. Esim. Ubiquinol Q10:n suhteen tutkimuksissa on käytetty 600mg:n päiväannosta, joka maksaa ihan tajuttomasti. Halpaa peliä se ei todellakaan ole. Normaali päiväannos on ehkä 50mg tai 100mg. Jos lähdet lisäravinteiden tielle, kannattaa siis todellakin perehtyä asiaan ja millaisilla annoksilla vaikutuksia on saatu aikaan tutkimuksissa, koska pienemmillä annoksilla voit heittää rahasi hukkaan.

Tässä on hyvä tiivistelmä joidenkin antioksidanttien tehoon liittyvistä tutkimuksista: https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC6483341/
 
Minulla 18-vuotiaana ultrattiin munasarjat, ja monirakkulaisethan ne olivat. Kierrot oli pitkiä ja aina eri pituisia. Eli pcos niillä perusteilla. Kun aloimme yrittää raskautta, tilasin myo-inositolia (muiden tavallisempien vitamiinien ja lisäravinteiden lisäksi). Esikoisemme tärppäsi sitten siitä kierrosta (3. yk), kun olin reilu kuukauden käyttänyt 😊 voi olla täysin sattumaakin siis ja olisi tullut plussa ilmankin, mutta voi olla myös että tuo myo-inositoli auttoi asiaa kun se käytössä siinä kierrossa oli. Selvitin sitä tarvittavaa määrää etukäteen, mikä on siis isompi kuin esimerkiksi kuntoilijan palautumiseen inositolia käytettäessä suositellaan ja siksi monen jauhemuotoisen valmisteen käyttöohjeissa lukee. Löysin käyttämäni edullisen valmisteen yhdestä nettikaupasta, joka myy urheilulisäravinteita. Valmiste on jauheena ja olikohan peräti puolen kilon pussi, joten sitä on yhä jäljellä reilusti 😅 olen nyt taas ottanut sen käyttöön, tosin vielä on tarkoitus tukea vain jaksamista ja hyvää oloa, emme yritä vielä uutta raskautumista.
 
Jennica Salmela on oman yrityksen perustanut sairaanhoitaja, joka valmentaa pcos:stä kärsiviä naisia. Hänellä on omaa kokemusta lapsettomuudesta ja siihen löytyneistä keinoista. Hänellä on yritys, löytyy Googlella. (En hyödy tästä mainostamisesta mitään.) Netistä voi löytyä myös joitakin hänen jakamiaan ilmaisia vinkkejä.

Mutta tilanteessasi hakeutuisin myös julkiselle lapsettomuustutkimuksiin, kuten on jo vinkattu. Jos sinulla todella on pcos, monilla auttaa siihen ihan simppeli Letrozol-tablettilääkitys. Siis raskaaksi tuloon.

Onnea matkaan!

Ps. foorumilla on Lapsettomien osion julkisella puolella Letrotsolin käyttäjiä -ketju, joka on aktiivinen.
 
Mulla tosiaan juuri toinen km tässä 5kk:n sisään (spontaanisti alkaneet). (Vielä odottelen siis ensimmäisiä menkkoja. Pitää seurata hCG-arvoja lääkärin määräyksestä (lääkäri epäilee ehkä kohdunulkoista, (1.) toinen ultraaja oli näkevinään jotakin kohdussa).)
Tilasin jo royal gelee, mutta mietin, että alotanko sen vasta kun kierto alkaa? Onkohan sillä väliä? Ajattelin vielä ostaa tuon Ubikinoni q10-valmisteen ja minulla on myös Multivitamin Raskaus & imetys vitamiini, koska siinä lukee, että voi käyttää ”raskauden suunnitteluvaiheessa”… NAC oli myös viimeksi käytössä, mutta en tiedä kannattaako kaikkia nappeja vedellä. Ettei vaikuta maksaan? Mulla siis todettu rasvamaksa, jota nyt olen hoitanut ruokavaliolla varmaan puolisen vuotta.
 
Nyt käytössä vitamiinit ja Q10. Mulla on dg pcos mutta myoinositol heitti kierron ja vatsan ihan sekaisin 😵‍💫 yhtäkkiä tiputtelin pitkin kiertoa. Vatsaoireisiin sainkin selityksen jonkun viestistä eli ilmeisesti kun en siedä mitään makeitusaineitakaan niin sama efekti tällä. Harmi, on kuulostanut niin lupaavalta mitä hyötyä moni muu Donafertysta saa.
 
Kannattaa tsekata muut myoisonotoli valmisteet, ainakin yliopiston apteekissa näyttää olevan muitakin. Itse olen syönyt Donafertyä 1,5 vuotta.. mielestäni on auttanut PCOS oireisiin.. mun gynekologi ei pidä valmistetta kyllä minään... 🤷‍♀️
Mutta eipä pidä sitä negatiivisenakaan.
Otin nyt myös mukaan tässä kp11 myös tuon upikinolin Q10... katsotaan tuoko se muutosta tähän yritykseen..
 
Nyt kun syön Q10, 1,8mg folaattia (ylipainoisille suositeltiin 1-4mg) eli monta nappulaa pitää vetää, mama monivitamiini, NAC, omega3 , D-vitamiini niin tuntemuksia on enemmän ja erilailla oli ”nesteitä” alakerrassa… 😀 Saa nähdä auttaako nyt… Dpo2 menossa… ja TSH-arvot kunnossa (kilpirauhasen vajaatoiminta todettu 5/23).
 
Folaatista sen verran, että monilla on geeni, joka estää teollisen foolihapon metylaation (hyväksikäytön), jonka takia folaatti ruuasta tai quatrefolic on parempi. Folaattihan vaikuttaa neuroputken sulkeutumiseen ja sitä kautta ehkäisee keskenmenoja.

NAC on tehty tutkimuksia, joissa myös todettu keskenmenoja ehkäisevä vaikutus, toimiimyös vahvana antioksidanttina.

Itselläkään ei ole pitkää lapsettomuutta, mutta käytössä mm. seuraavat lisäravinteet:
-inositoli
-folaatti
-vahva B-vitamiini
-sinkki
-magnesium
-rauta
-Omega-3
-NAC
-lesitiini->koliini

Tämän lisäksi ruokavaliossa paljon kasviksia, hedelmiä, marjoja, luomu munia, riistaa, maksaa, kalaa jne., eli mahdollisimman ravitsevaa ruokaa. Lisäksi paljon unta, sopivasti liikuntaa ja lihaskuntotreeniä.

Lily Nicholsonilta on huomenna ilmestymässä kirja ruuan ja vitamiinien vaikutuksesta hedelmällisyyteen. Tuolta löytyy kirjat Real food for pregnancy ja gestational diabetes.
 
Onko muita joilla on POI / POF? Millaisia tuotteita ja muita keinoja ootte käyttäneet? Tai jos muillakin tulee mieleen jotain erityisiä vinkkejä, niin otan vastaan 😊
 
Mitä sinkkivalmisteita ootte käyttäneet tukemaan raskautumista? Onkohan esim Vitatabs sinkki, sinkkisitraatti-c-vitamiinitabletti ok vai kuinkahan paljon näillä merkeillä on väliä? Purkissa lukee "vastustuskykyä" ja "ihon hyvinvointiin". Voiko näitä vitamiinivalmisteita kuten sinkkiä ja E-vitamiinia syödä koko yritys- ja hoitoajan, vai onkohan joitain mitä pitäisi jättää tiettyinä hetkinä pois?

Kiitos paljon jos joku osaa ja malttaa neuvoa ❤️
 
Mitä sinkkivalmisteita ootte käyttäneet tukemaan raskautumista? Onkohan esim Vitatabs sinkki, sinkkisitraatti-c-vitamiinitabletti ok vai kuinkahan paljon näillä merkeillä on väliä? Purkissa lukee "vastustuskykyä" ja "ihon hyvinvointiin". Voiko näitä vitamiinivalmisteita kuten sinkkiä ja E-vitamiinia syödä koko yritys- ja hoitoajan, vai onkohan joitain mitä pitäisi jättää tiettyinä hetkinä pois?

Kiitos paljon jos joku osaa ja malttaa neuvoa ❤️
Ja syön myös multivitamiinia, jossa on:
E 15 mg
D3 10 ug
C 120 mg
B1 ja B2 5 mg
Niasiini 20 mg
B6 5 mg
Fooli 500 ug
B12 3 ug
Biotiini 30 ug
Pantoteenihappo 5 mg
Magnesium 180 mg
Rauta 20 mg
Sinkki 15 mg
Seleeni 60 ug
Jodi 175 ug

Kannattaakohan näitä määriä lähteä lisäämään esimerkiksi sen sinkin kohdalla?
 
Ja syön myös multivitamiinia, jossa on:
E 15 mg
D3 10 ug
C 120 mg
B1 ja B2 5 mg
Niasiini 20 mg
B6 5 mg
Fooli 500 ug
B12 3 ug
Biotiini 30 ug
Pantoteenihappo 5 mg
Magnesium 180 mg
Rauta 20 mg
Sinkki 15 mg
Seleeni 60 ug
Jodi 175 ug

Kannattaakohan näitä määriä lähteä lisäämään esimerkiksi sen sinkin kohdalla?
Olethan huomioinut että magnesium estää raudan imeytymistä? myöskin haitta on toisin päin, eli rauta hidastaa magnesiumin toimintaa!
 
Olethan huomioinut että magnesium estää raudan imeytymistä? myöskin haitta on toisin päin, eli rauta hidastaa magnesiumin toimintaa!
Tarkoittaako se että jokin rautalisä voisi olla lisäksi hyvä? Tämä on multivitan raskaus ja imetys vitamiini, varmaan siis ihan ok jo tässä vaiheessa kuitenkin? Lisäksi mulla on vitatabs E ja joku pirkan D3-vitamiini. Kiitos vinkistä 😊
 
Mitä sinkkivalmisteita ootte käyttäneet tukemaan raskautumista? Onkohan esim Vitatabs sinkki, sinkkisitraatti-c-vitamiinitabletti ok vai kuinkahan paljon näillä merkeillä on väliä? Purkissa lukee "vastustuskykyä" ja "ihon hyvinvointiin". Voiko näitä vitamiinivalmisteita kuten sinkkiä ja E-vitamiinia syödä koko yritys- ja hoitoajan, vai onkohan joitain mitä pitäisi jättää tiettyinä hetkinä pois?

Kiitos paljon jos joku osaa ja malttaa neuvoa ❤️
Yrtitysajasta en osaa sanoa, mutta raskaana sinkkiä ei saa syödä "mielin määrin". Linkissä kohta "flunssa".

 
Takaisin
Top