Anoppi ja välinpitämättömyys

P

Paapu

Oman äänensä löytänyt
Heipä hei!

Tuskin ainoa olen, jonka mieltä painaa yks sun toinenkin asia raskauden aikana. Päällimmäisenä minua askarruttaa anopin asennoituminen masukkiimme. Olemme 19rv:llä ja maha jo aikamoinen, tästä huolimatta anoppini ei ota huomioon eikä noteeraukseen raskautta. Tilanne suoraan sanottuna v:tuttaa. Ymmärtäisin tilanteen ehkä jollainlailla jos olisimme teinejä tai muutoin nuoria, mutta kun tilanne ei ole se. Mieheni on enemmän kuin innoissaan odotuksesta, mutta aina kun hän äitinsä kanssa on tekemisissä synkistyy hänen mielensä. Täti ei ota sitten niin milläänlailla asiakseen kysyä masukista tai mistään siihen liittyvästä pojaltaan saati sitten minulta.

Itse asennoidun tilanteeseen lähinnä kylmästi, sillä en anopistani kauheemmin välitä muutenkaan, enkä näe mitään tarvetta "anoa" hyväksyntää ja huomiota häneltä. Tosin hänen asenteensa tuli ihan puun takaa, joten molemmat olemme ihan yllättyneitä tätin välinpitämättömyydestä. Onhan se kamala ajatus, että lapsellamme tulee olemaan mummu, jota ei voisi sitten niin vähempää kiinnostaa (ymmärrän että ei tilanne välttämättä ole enää syntymän jälkeen sama)..mutta kun vauva on syntynyt, niin meinaako täti sitten vaihtaa kelkan suunnan?! Ei hän ainakaan minun läsnäollessa voi näytellä sitä, että välittäisi lapsesta!!

Tilanne on enemmän kuin masentava, anoppini tuntuu testailevan välittääkö hänen poikansa enemmän hänestä vai minusta ja masukista..typerää peliä, sillä täti vain etäännyttää meidät kaikki luotaan. Tajuaakohan hän sitä laisinkaan?

Toivottavasti teillä kenelläkään ei ole samaa tilannetta, mutta mikäli on tai muuten mielipiteen asiaan omaat, mielelläni lukisin sen, sillä nyt tuntuu kuin taistelisi tuulimyllyä vastaan. Haluaisimme niin kovasti voida vain iloita ja nauttia, mutta kun ei niin ei. Onneksi oma äitini höpöttele masulle jo kovasti, että vauva sitten tunnistaa hänen äänensä kun syntyy [;)]
 
Heips Paapu!

Itselläni on vähän samanlainen tilanne. Anopin kanssa on hyvät välit muuten, muttei hänkään paljon kysele masukin voinnista, neuvoloista yms. minulta, mutta olettaisin että ne johtuu hänen iästään kun on 65 vuotias ja kyseessä on sentään heidän ensimmäinen lapsenlapsi. Siihen aikaan kun hän on itse ollu raskaana niin raskaus ollu naisen oma juttu. Kyllä mä sitten itse puhun hänelle neuvoloista tms. ja huomannut et anoppi kiinnostuu aivan varmasti enemmän kun lapsi on syntynyt. Sanoi et ostaa sitten vasta vauvalle jotain kun se on syntynyt ja kertoi nähneensä unta et saadaan kaksoset ja et toivoo et saatais ni heki pääsis sitä toista siten hoitamaan! Turha edes kuvitella et pääsee lasta hoitamaan kun ei se odotusaikanakaan kiinnostanut hirveästi niin miksi sitten syntymän jälkeen? Mut ei sentään hän tuppaudu meidän väleihin tai ole mustasukkainen pojastaan.

Oma äiti on sitten 50 ja ennestään 2 lapsen mummo niin ei hirveästi enää silleen jaksa hössöttää kuin ensimmäistä lapsenlasta ja mikä on ihan hyvä ettei hössötä, mut kyllä hän aina muistaa kysellä et miten jakselen ja mitäs neuvolassa ja mitäs ultrassa jne eli on kiinnostunut. Ja se tuntuu itsestä mukavalle et kyselee.

Kyllä ne asiat siitä suttaantuu!
Maajo
 
Kiitos Maajo!

Kait siihen on sitten vain totuttava, että kiinnostusta ei riitä vaikka asia on meille ainutlaatuinen ja maailman ihanin! Meidän omille äideille lapsenlapsi on ensimmäinen, joten jotenkin sitä vain oletti että ilo ja innostuminen olisi luonnollista...nooh, ei sitten tällä kertaa. Olemme mieheni kanssa todenneet tässä matkan varrella, että vanhemmilla on pirusti valtaa, esim. tässä tilanteessa..valta vaikuttaa toisten onneen. Toivottavasti sitä osaa sitten itse käyttää oikein..jännittävää :)
 
Moi,
Kurjaa, että anoppiasiaa joutuu noin miettimään. Ei kiva, tosiaankaan.
Huomaan vähän samanlaista käytöstä joissain omissa kavereissani; toiset kyselee paljon ja on sillä tavoin mukana odotuksessa, kun taas yksikin kaveri sanoi suoraan olleensa kateellinen, kun olin kertonut raskaudesta. Yksi kavereistani oli niin uppoutunut omiin (ikäviin) asioihinsa, että taisi ihan unohtaa, että olen raskaana ja olin jäämässä töistäkin pois. [8|] Kaikki nämäkin kaverit on oikeasti henkilöitä, joiden kanssa oon suht paljon tekemisissä. Oon vaan ajatellut, että jokainen kokee nääkin jutut omalla tavallaan. Enkä mä olekaan sitten paljon puhunut raskausasioita kavereilleni, ellei siis aihe ole keskusteluissa tullut lähinnä sattumalta mukaan tai joku kysyy jotain. Tää ei nyt ihan liittynyt Paapu sun aiheeseen [:)].... Onko muilla vastaavia kokemuksia?
 
Heippa odottajat!
 
Mä olen kanssa huomannut tässä raskauden aikana miettiväni aika lailla kaikenlaista ja just näitä juttuja että mitäköhän kukakin ajattelee. Mun appivanhemmat (kuten jossain määrin mun mieskin) on sellaisia, että ne ei ihan kauheen vahvasti tunteella reagoi. Tai saattavat reagoida, mutteivät näytä sitä. Kun sitten kerrottiin tästä mein masukista niin kommentit oli just sellasia tyyliin aijaa, okei, onnea nyt sitten. Että tuli kyllä täysin sellainen olo, että noinko paljon se sitten kiinnostaa... Eivät he myöskään juurikaan kysele mitään. Ainoa mitä anoppi on kysynyt eli muutama viikko sitten että käytänkö vielä tavallisia vaatteita ja millasia äippävaatteet nykyään on. Kyseessä on heidän eka lapsenlapsi.
 
Me käydään anoppilassa tosi usein, siis nähdään useita kertoja viikossa. Mä kyllä sitten alan aina neuvoloiden, ultrien ym jälkeen kertomaan millasta on ollut ja mitä on sanottu. Kyllä he sitten tuntuvat kuuntelevan ja kyselevätkin jotain ja kyllä mä tiedän että he innolla uutta tulokasta odottavat, mutta eivät vaan jotenkin osaa sitä näyttää. Ovat niin varautuneita luonteeltaan ilmeisesti.
 
Ja kun sitten taas mulla on aina just ton hein tapansa takia ollut sellanen olo, että hyväksyykö he mua ylipäätään heidän rakkaan poikansa vaimoksi, niin nyt sitten raskauden hormonimyrskyissä epäluulo saattaa hetkittäin olla entistä isompi.. Heidän suvussa kun ollaan muutenkin sellaisia korrektin hillittyjä ja pidättyväisiä ja minä sitten taas saatan kyllä välillä olla hyvinkin suora mielipiteissäni...
 
Sammakolle vastauksena, että huomaan kyllä varsinkin erään kaverini osalta sellasta välinpitämöttömyyttä. Mutta hän on muutenkin sellanen ikisinkku, joka jättää usein myös esim mun miehen huomioimatta, esim kutsuu vaan mut pirskeisiin tms. Ehkä hän ei sitten vaan osaa suhtautua siihen että pitkäaikainen lapsuudenkaveri on vakiintunut ja perustaaa perhettä... Toinen on sitten miehen sisarukset. Kerrottaessa asiasta ovat onnitelleet, mutta sen jälkeen eivät oo sanallakaan maininneet mitään mun raskaudesta. Enhän mä sitä että siitä tarttis aina puhua, mutta jotenkin toisaalta ois kiva että joskus jotain kysyisivät... Mutta mä luulen että kyllä nekin siitä sitten muuttuu kun vaavinen syntyy! [:)]
 
Tulispas taas pitkästi selitettyä...
 
Täällä koettu kans jonkinlaista välinpitämättömyyttä miehen vanhempien puolelta. Kyseessä meidän ensimmäinen lapsi ja vanhempiemme ensimmäinen lapsenlapsi. Oma äitini on ollut aivan ihana, ehkä vähän vähemmän saisi hössöttää mutta parempi niin kuin tuolta toiselta puoliskolta tullut "kiinnostus". Puhelimessa ei kysele mieheltä masuasukista koskaan mitään, aina vain minun vointia silloin tällöin. Käymme n. kerran 2kk heillä sillä asuvat 612km päässä meistä mutta niilläkään kerroilla ei mitään muuta kuin minun voinnista ja sitten jo huolehtiikin että pääseköhän oma poika opiskelemaan syksyllä tai muuta vastaavaa, mutta ilmeisesti hänestä olemme tämän tulokkaan nyt liian aikasin vääntäneet ainakin niin päättelen tästä käyttäytymisestä. Nyt tänä viikonloppuna oli huvittava kun kävivät anoppi ja hänen siskonsa meillä niin tämä sisko sitten oli se kiinnostunut osapuoli vauvasta ja tuli innoissaan tutkimaan mitä olimme hankkineet jo vauvalle, anoppi taisi todeta jossain välissä että kertokaapa sitten mitä tarvitsette ettei tule turhaan osteltua mitään mitä teillä  tulee/on jo.

Joo mutta ihmiset on erilaisia, tämä on ollut jo kauan tämmöistä ihmeellistä miehen vanhempien kanssa niin ei siitä jaksa välittää mutta tulinpahan oman kokemuksen kertomaan kun tämmöinen keskustelu löytyi. :)
 
Heipä hei!

Anoppia näimme lauantaina ja suurimpana huolena hänellä oli kylläkin toinen aikuinen poikansa, ei meidän masukkimme eikä hänen vointinsa. Surullista on se, että itse saikulla vähän väliä stressistä aiheutuvien supistusten johdosta, mutta tätähän anoppi ei tiedä kun ei kerran mitään kysele. Surullista. Sukujuhlissa kehuu mummoksi tulemistansa, mutta mitään ei osaa lapsenlapsestansa kertoa...

Anoppi tuumasi minulle lähtiessämme että "heinäkuusta on luvattu oikein kuuma ja kesäinen kuukausi!" ...mitäs tohon, "kiitti v-tusti!?" ...nyt viikolla 24, eli heinäkuussa mukavasti suuri maha ja muutenkin tuskaista...eli mitä helkuttia sekin kommentti tarkoitti?!? Ääh, todettu mieheni kanssa, että antaa anopin olla kuin on ja katotaan sitten mitä se sukulaisille saa kerrottua ja mitä kaikkea syntymän jälkeen tapahtuukaan...ei enää vain jaksa toivoa eikä yrittää saada anoppia tai saatika appiukkoa odottamaan lapsenlastansa sitten niin alkuunsakaan.

Päätettiin että nyt vain nautitaan pikkuisen potkuista ja liikkeistä eikä murhedita asioita, joita ei voi yksinkertaisestikaan muuttaa.
 
Heips!

Mulla taas maanantaina paloi käämit anopin kanssa kun se sekaantui taas meidän asioihin jotka ei sille kuulu mitenkään (asumme siis heidän entisessä kotitalossaan ja sukupolvenvaihdos tehty vuosi sitten). Ja sen seurauksena oon sitten ollu pari päivää pahalla päällä ja ukollekkin totesin maanantaina että taidan anopille sanoa että sun vierailupäivät ovat sitten ti ja to ettei täällä joka päivä tartte ravata.  Raivostuttava anoppi. Nyt kun olen möyrinyt pihalla ja kukkapenkissä niin oon saanu kommentteja et "jaa sä oot sen hävittänyt ne oli miehen isän siskojen istuttamia", "jaa sä meinaat ton tuomen hävittää se on sun miehen veli istuttani"... ilmeisesti ei ois saanu hävittää ja koettanu syyllistää mua siitä... yks päivä se kyseli jostain ihme syreenistä ojan laidalla että ootte sitten sen hävittäny ja mä sanoin että ei olla ettei me olla sitä kumpanakaan kesänä kyllä nähty.

Ja sitten kerran tuli puheeksi tää nykyajan käytäntö että kun vauvataloon tullaan vauvaa kattoon niin käydään pesemässä kädet ennen kuin vauvaan kosketaan niin anoppi kysyi et koskeeko se häntäkin niin mä tuumasin että koskee ettei vauvaan kosketa ilman käsienpesua niin se tuumas vaan että ompas kova komento ni mä vähän jatkoin höystämistä että jos joku ei mukisematta siihen suostu niin saa pyörähtää takaisin ovesta ulos että mä en jousta siinä yhtään. Mutta eipä tuo anoppi ikinä kysele masukin vointia, vaikkakin kyllä tuon puheesta huomaa että odottaa kovasti vauvan putkahtamista kun on ensimmäinen lapsenlapsi heille. Turha sitten syssyllä koettaa innostua enemmän tai saatikka sitten koettaa antaa lastenhoitovinkkejä, sillä mua raivostuttaa jo nytten kun eräs kaverini niitä tuputtaa.

Samaan tulokseen minäkin Paapu olen tullut että siinäpähän olkoot kiinnostumatta tulevasta lapsenlapsestaan. Ja anoppi on mikä on ja ei se siitä miksikään muutu.

Maajo
 
Anopit on sellaisia kun ovat, eivätkä muuksi muutu vaik voissa paistais...
Itselläni todella ailahtelevainen anoppi...milloin olen maailman paras miniä, seuraavas hetkessä täysi nolla! Tällä hetkellä taas nousujohteisesti suosiossa, sillä eihän heidän lapsenlapselleen saa käydä kuinkaan, höösätään vähän turhaankin-huvittavinta vain, jottei ennen ole näin reagoitu ja heille sentäs jo 6:s lapsenlapsi tulossa.
Mieheni siskolla poika ja asuvat pidemmällä, mutta ei mummolan väki ole lapsista oikeesti koskaan olleet kiinnostuneita. Kukkaset ja sää puheenaiheet aina- ei tunteet tai vointi tai yleisesti mitä ihmisille kuuluu.

Toisin on vanhempieni kanssa, heille minä, mieheni ja kaikki 5 lastamme sekä masuasukki ovat tärkeintä maailmassa toistensa lisäksi! Miehenikin nauttii heidän seurassaan ja on vapautunut, omien vanhempiensa läsnäolo ahdistaa lähinnä.
Vaan lasten takia siedän ja yritän olla sovussa anoppilan väen kanssa, vaikka minulta herkästi pääseekin aika voimakkaat tunteenpurkaukset ,jos jokin asia ei meikäläistä miellytä.
Yritän itse miettiä aika-ajoin millainen anoppi itse sitten muutaman vuoden päästä olen kun isommat  kolme poikaamme tuovat ihanaiset miniäehdokkaat näytille...
 
Hei!

Olin vallan helpottunut kun löysin tämän keskustelun. Meillä tilanne on niin päin, että mies-parka saa kärsiä välillisesti nihkeästä anopista. "Ongelmana" on siis minun äitini, jota tämä raskaus ei pätkääkään kiinnosta, eikä hänen mielestään tästä kannata/tarvitse pahemmin puhuakaan. Mieheni kärsii tästä sen vuoksi välillisesti että vanhempani asuvat kaukana (onneksi) ja vain minä olen puhelimitse yhteydessä äitini kanssa ja harva se päivä olen kokenut nyt hirveitä tunnekuohahduksia äitini välinpitämättömyydestä asian suhteen. Ja mies joutuu tietysti sitten iltaisin kuuntelemaan kun olen ihan surun murtamana kun niin kovasti toivoisin että voisin iloita tästä asiasta.

Äitini asenne on "Aina maailmaan on lapsia tehty, joten suotta tuostakaan nyt vouhottaa!" Ja tämä on siis reaktiona siihen, kun koetan herätellä jonkinlaista keskustelua tästä pienestä ihmeestä ja onnesta joka meitä on kohdannut. Minusta on tosi hirveää etten voi jakaa näin upeaa asiaa äitini kanssa. No, onneksi isäni suhtautuu asiaan mukavasti ja anoppini on super-ihana ja huolehtivainen suhteemme :)

*huh* kylläpäs helpotti kun sai vähän purkaa!
Nanna rv6+4
 
Miten on Nanah, pystytkö avoimesti puhumaan äitisi kanssa asioista ja ennenkaikkea miltä sinusta ja miehestäsi tuntuu hänen välinpitämättömyytensä?

Mielestäni meillä juuri siksi vanhempieni kanssa ja ystävien kanssa helppoa kun voi sanoa juuri niin kuin tuntee ja ajattelee...vaan anopin porukoil joutuu aina miettii tuleeko silmille ku jotain sanoo? En edes yritä mielistellä heitä, koitan vaan varjella itseäni pahimmilta haukuilta...
 
Takaisin
Top