Äitioloja / synnytyksestä toipuminen

Martuti

Martuti

Kunnioitettu kommentaattori
Heinämammat 2014
Tässä olis ketju äitien tunteille ja tuntemuksille, toipumiselle (fyysisesti ja psyykkisesti) ja kaikelle muulle mitä nyt vauvan saamisen jälkeen tulee mieleen!
Eli kaikkea maan ja taivaan väliltä äidin synnytyksen jälkeisestä toipumisesta! :)

Tunteita ja tuntemuksia voi olla niin erilaisia, sillä lähtökohdat ovat erilaisia, sekä synnytykset sujuvat eri tavoilla. Täällä ei tarvitse häpeillä niitä mahdollisia negatiivisiakaan tunteita, kaiken saa jakaa!
 
  • Tykkään
Reaktiot: tiu
Vähän ehkä ajoissa, mutta kun meillä täällä jo synnyttäneitäkin on :)
 
Avataanpa tämäkin ketju virallisesti :)

Ensimmäinen viikko alkaa olla takanapäin ja eipä varmaan ole koskaan ollut näin tunteiden myllerrystä. Pelkoa, epävarmuutta, epäilyvyyttä, haikeutta, onnellisuutta ja hämmennystä täynnä. Vieläkin välillä on vaikea tajuta, että mulla on ihan oikeasti ihan oikea pieni vauva. Pieni rakkauspakkaus. Ja tuntuu niin väärältä olla kotona, vaikka tietää, että on hyvässä hoidossa - ja paremmassakin varmaan, kuin mitä mistään tietämätön uusi äiti voi tarjota. Pitäisi vain muistaa itsekin levätä ja rauhoittua, se varmasti auttaa niin itseä kuin myös poikaa. Stressaavaa vain ja kyyneleet vähän väliä silmissä, kun tunteet purskahtelee.

Maidon tulo on ollut hankalaa. Tällä hetkellä kerta-annos, mitä saan molemmista rinnoista yhteensä, on n. 10-20ml kerrallaan eli hyvin hyvin pientä. Kyllä osastolla kuitenkin kannustetaan, että kaikki mitä tulee, on tärkeää. Ja eihän se poitsu kovin paljoo toki enempää tällä hetkellä syö. Tämän hetken annos on 27-30ml. Mutta turhauttaa nuo pienet määrät. Toki maidonnousu on hankalampaa kun ei vauvaa ole vieressä eikä pääse haistelemaan tuoksua, joka nostaa maitoa paremmin. Ja kuten eräs hoitaja sanoi "jos ei vauva ollut vielä ihan valmis, niin ei ihme ettei rinnatkaan ole"... Mutta toivottavasit nyt tuota maitoa lähtisi nousemaan paremmin ja pystyisi tarjoamaan omalle minimiehelle omia eväitä maailmaan. Onneksi on ihania äitejä, jotka luovuttavat maitoa, niin ei tarvitse poitsun nauttia mistään vastikkeista osastolla ollessa vaan saa ihan sitä itseään :)

Vaikka poitsu on osastolla, niin sielläkin kuitenkin saa osallistua hoitotoimenpiteisiin ja siellä neuvotaan ja opastetaan kaikenlaista. On päässyt niin "syöttämään" (nenämahaletkulla siis menee ruoka suoraan masuun, kun ei poitsu vielä kunnolla osaa syödä) ja vaihtamaan kakkavaippoja. Ja huomenna pääsee sitten poitsua kylvettämään. Todella pienin askelin siis mennään, mutta eteenpäin.

Lisäksi ainakin Jyväskylässä tarjottiin sairaalapsykologin kanssa keskustelumahdollisuutta, johon tartun ja pääsen sitten purkamaan ajatuksia. Koen tämän tarpeellisena, sillä olen käynyt läpi masennusjakson, niin parempi purkaa tuntoja ja hakea apua etukäteen, kuin sitten kun se on jo myöhässä. Olen siis todella huono purkamaan tuntoja muille - ja eipä minulla olekaan ystäviä, jolle kunnolla voisin purkaa tuntoja (yksi ystävä toki on, mutta hän asuu Turussa ja en minä hänellekään kaikkea jotenkin osaa pukea sanoiksi, tulee lukot vastaan).

Mutta päivä kerrallaan eteenpäin. Luottaen siihen, että kaikki kyllä järjestyy parhain päin..
 
Voi, älä nyt vain kanna mitään syyllisyyttä siitä että itse olet kotona ja vauva sairaalassa, sä et sille tilanteelle mitään voi! Hyvähän se on että olet itse jo siinä kunnossa, että sut kotiutettiin. Ja saat kuitenkin olla siellä osastolla vauvan kanssa niin paljon kuin pystyt. Poitsu on siellä varmasti hyvissä käsissä, ja saa tarvitsemaansa hoitoa!

Voi kuinka pieniä ne maitomäärät onkaan, mitä pikkuinen syö vielä tässä vaiheessa...
Kun vaan ahkerasti koitat lypsää, ja muistat itse levätä, syödä ja juoda tarpeeksi, niin eiköhän sitä maitoa sieltä ala pikku hiljaa tulemaan :)

Hyvä että on keskustelumahdollisuutta tarjottu, siihen tarjoukseen kannattaa kyllä tarttua.

Ihanaa kun viitsit ja jaksat täällä kirjoitella, voin uskoa että tunnemyllerrystä kyllä riittää!
Tsemppiä kovasti :Heartred
 
Kiitos Martuti :) Niin tosiaan edellisestä jäi sitten vielä fyysisen puolen kommentointi. Eli vaikka poitsu syntyi niin kovin ajoissa (rv 34+1), niin ihan normaali alatiesynnytys oli kyseessä. Kivunlievityksenä käytettiin kuumaa kauratyynyä tms., mutta se ei kyllä toiminut itsellä sitten yhtään, sekä epiduraalia. Epiduraalin kanyylin laitossa oli ongelmaa ja sitä yritettiin saada useammalla pistolla kohdilleen (kesti noin 45min! ennen kuin onnistui), joten synnytyksen jälkeen oli sitten alaselässä juilintaa vuorokauden verran. Lisäksi minulla oli kanyyli toisessa kädessä (muista enää miksi, ehkä otettiin jotain näytteitä?) joten se pistokohta myös juili sen vuorokauden verran siinä.

Alatiesynnytystä helpotti se, että kaveri oli pieni (paino 1970g, pituus 44cm ja päänympärys 30,8cm), mutta keskosten kohdalla tehdään aina vähän varmuuden vuoksi viilto välilihaan, joten nyt on sitten alapäässä tikkejä - tosin onneksi pienellä päästiin ja tikkejä on alle 10. Parisen viikkoa menee, kun parantuu - tai ainakin sen verran kestää, että tikit sulavat itsestään pois. Alussa vähän oli kipua varmaan turvotuksesta johtuen, mutta nyt ei pahemmin tikkejä enää huomaa, ellei pestessä niihin osu. En ole peilin kanssa kyllä sinne alapäähän uskaltanut katsoa - tietämättömyys on joskus ihan hyvä juttu :) Mutta toki kätilöt sitä pari kertaa vilkaisi sairaalalla ollessa ja siisti kuulemma on :) Muuten ei ole paikat ollenkaan kipeät ja olo on, että lenkille / salille voisi ihan hyvin lähteä. Ei vain ehdi, kun päivät menee aika tehokkaasti sairaalalla, mutta yritän olla siitä tuntematta huonoa omatuntoa ja menen sitten lenkkeilemään, kun siihen on aikaa. Jälkivuotoa tulee edelleen ja inhaa, kun ei ole tottunut siteitä pitämään. En siis kuukautisten aikaan siteitä käytä lainkaan, vaan tamponeilla on menty (niukat kuukautiset ollu eli kestänytkin yleensä vain pari päivää). Jälkivuotoon liittyen välillä vähän kuukautisia vastaavat juilinnat vatsassa, mutta se lienee ihan normaalia, että tyhjennys toimii. Saisi kyllä jo loppua - en sitten yhtään tykkää näistä siteistä, mitä on pakko käyttää :confused:

Muoks: Mies muisti, että käsikanyyli oli antibioottia varten - sitä kun oli tarkoitus laittaa myöhemmin, muttei sitten ehditykään. Ja myös käsikanyylin kanssa oli ongelmia, eli eivät millään meinanneet osua suoneen.
 
Ai, mä en tiennytkään että eppari tehdään automaattisesti keskossynnytyksessä :eek: No mutta hyvä että siistiti tikit ja ei ole kipua. Joudutko aina vessassa käydessäsi suihkuttelemaan käsisuihkulla? Onko sun vatsa mennyt kovalle, onnistuuko kakkosasialla käyminen ilman kipuja...? Sori jos kyselen liian intiimejä, ei tavii vastata :grin

Mulla sama homma että en ole varmaan 10 vuoteen käyttänyt siteitä kun on niin niukat menkat ollut, tamponien kanssa tottunut pelaamaan. Niin on sitten varmaan inha olo jälkivuotojen kanssa, kun ei ole niihin siteisiin ja siihen sotkuun tottunut... noh, kai siihenkin sitten vaan pitää tottua.

Sun varmaan kannattaa odottaa urheilun suhteen jälkitarkastusta? Eikös siellä vasta ns. anneta lupa urheiluun...?

Ja ne juilinnat vatsassa on varmaan sitä kun kohtu lähtee supistumaan...?

Hyvä että sulla on suht hyvä vointi fyysisesti, se auttaa varmasti siihen että voi henkisestikin paremmin!
 
Näin mulle ainakin siinä sanottiin, että tehdään automaattisesti se eppari. Mut voi toki olla, että sanoivat vain mua rauhoittaakseen noi tai sitten siinäkin on paikkakuntakohtaisia eroja :)

Periaatteessa mitään tarvetta käsisuihkuttelulle ei olisi - siinä alussakin käytännössä sen takia, että virtsa saattaisi (ja tekikin) kirvellä. Mutta myös suosittelivat sen hygienian takia kuin pyyhkimistä. Mutta itsellä on se käsitys, että vesisuihkuttelu muutenkin auttaa sitä paranumista, niin jos vain käsisuihku käytettävissä niin suihkuttelen alapään mieluummin siistiksi kuin pyyhin. Siis nyt synnytyksen jälkeen :p Ja aion kyllä samaa jatkaa kunnes noi tikit on sulanut ja sit tarpeen mukaan :)

Joo vatsa meni vähän sekaisin siinä ja meni pari päivää käynnistää toiminta. Tosin mulla on aina ollut ns. laiska vatsa, joten en niin hirmuisesti asiasta stressaa. Toisaalta sais vaan jäädä raskauden aikainen tilanne, kun silloin mulla toimi vatsa "niinku pitäkin" eli kerran päivässä :) Ei oo ollu ulostamisessa mitään kipuja eikä tullut pukamia, mutta asiaa varmasti auttoi lyhyt ponnistusvaihe kun ponnistusvaihe kesti vain 22minsaa.

Joo siis kunnon salitreeniä odottelen varmaan ihan rauhassa kunnes on jälkitarkastus - ja vähintään niin kauan kun tikit on. Mutta semmosen rauhallisen liikunnan - kävelyt ym. voi alotitaa vaikka heti oman voinnin mukaan. Lenkkeilystä myös vähän haaveilin raskausaikana aloittaa, niin sen kanssa kyllä ootan vähän aikaa. Mutta siis ihan kävelylenkkejä tässä vaiheessa - jos ehtii sairaalalla ololta. Se on se pääasia tällä hetkellä kuitenkin :) Vaikka sitä huonoa omaatuntoa vähän tunnen, mutta yritän pistää sen syrjään. Liikkua ehtii kuukaudenkin päästä :)

Joo juilinnat vatsassa on ihan normaaleja ja tosiaan sitä kohdun supistelua, että sieltä poistuu kaikki turha. Tosin just tässä illalla luin K-S SHP:ltä saamaani kirjaista tästä aiheesta, niin siinä sanottiin, että jälkivuoto kestää noin kuukauden. KUUKAUDEN! Härregyyd... Mä kun olin toivonut ja odottanut, että se loppuis ens viikolla (n. 1-2 vkoa raskaudesta kestäisi)... Niin kauan joutuu pitään vaippoja (eli siis siteitä, mutta kun ei oo tottunu niihin, niin ohutkin tuntuu vaipalta)... Jösses!
 
Mä tarkistin esikoisen äitiyskortista just että se jälkivuoto kesti 5 viikkoa. Sit onneksi sai olla 10 kk ennen ku alkaa menkat.

Mulla on ollut myös yksi keskeytynyt keskenmeno jolloin mulle tehtiin lääkkeellinen tyhjennys ja silloinkin tuli kuukauden verran jälkivuotoa :sad001
 
Mulla kesti hätäsektion jälkeen jälkivuoto melkein kuukauden, ja keskenmenon jälkeen jälkivuotoa oli yli seitsemän viikkoa, joten en odota pääseväni vuodosta tämän synnytyksen jälkeenkään kovin nopeasti eroon.
 
Joo mä oon kanssa varautunut, että AINAKIN kuukauden se jälkivuoto voi kestää, ja jopa kauemminkin... ärsyttävä ajatus vaan :mad:
 
Mulla kesti viimeksi jälkivuoto noin 3 viikkoa ja sit alkoki heti säännölliset menkat.

Sent from my GT-P5100 using Vau Foorumi mobile app
 
^ Oho, en ookaan ajatellut että menkat niin äkkiä alkais... o_O Voih, kohta siitä vuodosta tosiaan joutuu taas kärsimään.......
 
Mä vuotiin 6vkoa :confused: ja oli vielä ne hirveet helteet. Onneksi oli nii vähäistä jo viikon jälkeen että pärjäs pikkuhousun suojilla.... huomas kyl sit et oli menkatkin siinä heti perään kun vuoto oli 4pv runsaampaa... mäkin oon aina vihannu siteitä mutta jotenki täsdä nyt tottu niihin kun vuotiin holvaamalla sen 2kk reilut tässä raskaudessa....
ihan hirviän malttamattomana odottaa vauva arkea :Heartpink
 
Muualta taas tänne eksyin :) täälä jkl kaks Keskosta synnyttäneenä ihan vinkkinä vaikka juttuseuraksi.. :) laita viestiä jos sille tuntuu.. Asutaan sairaalan lähellä.

Mulla ei oo tehty epparia keskossynnytyksessä. Esikoisen kanssa voi toki olla eri juttu jos yhtään tekee tiukkaa.


Sent from my iPhone using Vau Foorumi
 
Kiitos Vauva3. Välillä on vähän parempia päiviä ja välillä näitä huonompia (kuten tänään) - mutta päivä kerrallaan eteenpäin :) Olen tosi huono pyytämään apua / juttuseuraa, mutta pidän tarjouksen mielessä :) Onneksi tuolla sairaalalla sai psykologin kanssa jutella ja neuvoi, miten pystyy terveyskeskuspsykologin kanssa päästä juttusille, niin yritän varmaan niitä hyödyntää, jos (kun) tarve sille tulee. Kun olen tosiaan tosi huono juttelemaan pahaa oloa muille - koen aina ns. vääränä kaataa omaa huonoa oloa muiden niskaan, kun muilla on omat murheensa murehdittavana. Psykologille helpompi puhua, kun tietää, että se saa palkkaa siitä, että kuuntelee mua :)

Mutta aiheeseen voisin kommentoida, että jos henkistä puolta ei oteta huomioon erikoisemmasta tilanteesta johtuen, kuin mikä normaalisti olisi tilanne, niin fyysisesti palautuminen on ollut helppoa. Juuri tänään aamulla miehelle mietinkin, että eipä minusta näy päälle päin, että alle kaksi viikkoa sitten olen synnyttänyt. Ainoastaan vain sen näkee, että on vähän lihonut :) Mulla on siis kohtu todella alhaalla, niin ilmeisesti pääsi aika tehokkaasti katoamaan lantioon tuo raskausmasu - ja siksi se olikin sitten ilmeisesti niin pieni. Tokihan jätkäkin oli pieni kooltaan, niin ei semmoista raskausjälkimasua ole enää nähtävillä. Alavatsassa navan alapuolella vähän, mutta sekin menee enemmän läskin piikkiin. Vielä on siis raskauskiloja noin kymmenen suunnilleen sulateltavana, mutta pikkuhiljaa. Juuri tässä alan miettiä lenkkeilyn aloittamista - alussa kuntoa hakiessa kun ajallisesti olisi lenkit lyhyitä, niin niitä ehkä malttais / jaksais päivässä tehdä sairaalalla olon lisäksi. Ja voisi tehdä hyvää, kun eilen ehti hyötylikuntana tehdä kävelylenkin, niin teki niin hyvää kyllä mielelle. Salille tekisi mieli, mutta turha kuvitella - tällä hetkellä ei malttaisi aikaa sinne pistää. Katsotaan sitten kun pikkuinen kotona (ja jälkitarkastus tehty). Jälkivuoto loppui n. 10 päivän jälkeen, joten pointsit siitäkin - olin varautunut kuukauteen :)
 
Mä en ollu huomannu tätä aihetta ja en varmaan ois jaksanu tässä alkaakkaan avautumaaan ennen tätä päivää, melkosta meininkiä ollu tää aika.

Mutta meillähän kävi niin hassusti että laps putkahti maaailmaan vapunaattona, 2,5kk etuaikaan, vaikka koitettiin kaikkemme ettei olis mutta lopulta tulehdusarvot oli pompannut taivaisiin ja lähdettiin keskellä yötä ja vauhdilla synnyttämään. Ei mukavin herätys, mutta eipä siinä auta kun lapsen henki kyseessä, muuta kun lähteä kun käsketään.

Kivaa ei ollut, 4h melkosta tuskaa, mutta epiduraalia lukuunottamatta oppikirjasuoritus ja lapsi selvisi maailmaan hyvin ilman viilotja taikka imukuppeja. 4h oksi tipan jälkeen kuului melkein miehekäs rääkäisy(skwiiik) kun pikkumies syntyi, ja sitten lähtikin mein perheen miehet puolijuoksujalkaa teholle. Tapana on että saadaan nopeasti hallittuun ympäristöön, mitän hätää ei onneksi ollut.
Mä jäin kun nalli kalliolle pöydälle miettii että ai siinä se nyt sit oli, mitäs nyt pitää tehä, hyi ällöö ku mä vuodan,aaargh!

Noh, hetken siinä keräsin itseäni, kätilö nyki napanuoraa että saisi istukan ulos mutta kun se ei vielä halunnut niin sitten odoteltiin hetki. Isäntä tuli jossain vaiheessa takaisin ja kertoi kaiken olevan hyvin, poika hengittää itse ja ei komplikaatioita. Näytti kuvaa ja oli ihan yhtä pöllämystynyt kun minäkin. Sitten saivat istukan rykäisyllä irti ja mut komennettiin suihkuun, minisuihkuun siis. Verta valuvana (yäääääääääk) sitten pois suihkusta, housut jalkaan ja siitä sitten tuolilla osastolle. Eiku juu söin mä siinä välissä vähän jotain, ja join.

Maitoa sain yhden suullisen aikaan samana päivänä ja toimitettiin se pikkuiselle käytäviä pitkin, juhlavasti.

Missään vaiheessa en ehtinyt tajuta oikein mitä on tapahtunut, nyt on ollut hetki hengähtää ja tajuta pikkuhiljaa tämän 3kk tapahtumia. Hurjasti on tapahtunut, toivonmukaan nyt alkaisi tilanne rauhottua.

1vko teholla, 4vkoa jatkossa, vko kotona, ja nyt taas vko hoidossa infektion iskettyä. Toivonmukaan alkuviikosta saadaan pikkumies kotiin ja päästään normaaliin arkeen pikkuhiljaa.

Lisemmälti fiiliksiä on, mutta niitä sitten myöhemmin.
 
Teillä on kyllä ollut ylä- ja alamäkiä, ja synnytys tapahtui vauhdilla! :eek:
Mutta nyt kaiken pitäisi siis olla hyvin, ja kohta saatte oman pikku käärönne kotiin, upeaa!!!
Ja voin uskoa, että ei ole itse kunnolla kerennyt tajuamaan, mitä on tapahtunut...! o_O :grin
 
Joo ei siin paljoo kyselty että mitäs musiikkia sais olla (en siis vähättele normisynnyttäviä, olis ollu ihana mennä rauhassa tuo synnytys) vaan lähinnä että juoksenko taloa ympäri kuinka monta kertaa että käynnistyy ja kun tunnin supistelin omasta mielestäni urheasti mutta ilman mitään tulosta, olin omasta mielestäni kamalan hidas. Otin ehkä vähän tosissaan lääkärin tokaiseman "niin nopeasti kun vaan mahdollista" :D
Noh, kyllä se muuten sitten nopeutukin melkosesti ja loppurutistus oli vissiin oikeasti 5 ponnistusta. En silti olis halunnu tossakohti 4kg ponnistaa, tuo 1,5kg oli ihan tarpeeksi, huh..
 
Mä en kestä tota imettämistä! Siis mulla on niin matalat nännit että tarttee rintakumin, rintakumin kanssa onnistuu jotenki (hyvin heikosti) ja kerää vaan hirveesti ilmaa mahaan! Muutaman kerran oon saanu antaa ruiskusta ja muutaman kerran tuttipullosta, ja kokisin paljon mukavammaksi pumpata ja antaa pullosta!

Mutta ei, täällähän ei vittu itse saa päättää mitää tekee, hirveet itkupotkuraivarit sain äsken kun ei taas onnistunut millään, (nyt oli eri kätilö neuvomassa ja sanoi ettei mun nänneissä mitään vikaa oo, niin ei antanut rintakumia käyttää) niin itkuhan se tuli vauvalla ja mulla ja minä ilmoitin etten pysty imettämään (selkä ei kestä samassa asennossa olemista, jos koittaa kyljelleen niin mulla on niin isot ja löllöt tissit siihen etten näe ollenkaan mitä tapahtuu ja yrittääkö edes ymsyms.) niin kötilö vei herran sitten muualle syömään pullosta, miksi mä en saanut sitä tehdä?

Saattaa johtua nyt kyllä osittain hormooneistakin, mutta imettäminen on pirun vaikeaa ja varsinkin jos on lyhyt pinna.
 
You must log in or register to reply here.
Takaisin
Top