Itse olen myös 24/7 äiti, olen totaali yh, lapsen biologinen isä ei ole lapsen kanssa missään tekemisissä. Mistä repiä iloa tähän? Jos päästää irti siitä -herätys- vaipan vaihto-hampaiden harjaus aamupala-kakka pyllyn pesu- lounas- vaipanvaihto- päikkärit -välipala...... jne rumbasta ja ajattelusta jossa rutiinit ja ruokailut suoritetaan ja odotetaan että päivä on pulkassa jotta voi "huokaista". Heittäydy lasten kanssa puuhasteluun ja riko arkea pienillä muutoksilla! Ota sormivärit ja maalailkaa, meillä on esim jotain leluja joilla leikitään vain yhdessä äidin kanssa (esim juna rata, jota ei vielä osaa itse koota, mutta kun äiti on mukana ja kokoaa radan johon hän saa sitten laittaa pattereilla toimivan junan pyörimään, ja asetella vaunuja perään... ja trust me, molemmilla on todella ihanaa laatuaikaa!), kun leikitään riittävästi yhdessä, saa myös niitä omia rauhallisia hetkiä kun toinen leikkii myös pätkiä itsekseen, eikä koko ajan roiku lahkeessa haluten huomiota! sen lapsen puhtaan ilon ja innostuksen nähdessään, ei mikään voita sitä tunnetta! Siinä ainakin minun sydän pakahtuu ja saan voimia ja iloa arkeen. Extempore leikit johon tarvitaan vähän äidin avustusta, ovat oikeasti sen vaivan arvoisia. Päikkäreiden jälkeen yhteinen majan rakennus projekti, ja kun lapsi saa leikistä kiinni, voi sitten myös tarvittaessa itse siirtyä muihin puuhiin, sohvalle katselemaan ja kommentoimaan leikkiä. Toinen asia, (en tosin tiedä asuin aluettasi, eli sitä kuinka pitkät välimatkat lähimpään "kaupunkiin" on) itse käydään lähes tulkoon päivittäin jossain! Joko aamusta avoimeen päiväkotiin, tai tapaamaan ystävää. Sen jos ajottaa päikkäri aikaan, voi rauhassa vaihtaa kuulumisia toisen kanssa kahvin ja leivoksen kera. Lisäksi: Itse asun pääkaupunkiseudulla, ja täällä on myös lähes kaikissa marketti-kauppakeskus-rykelmissä jonkinlainen lasten leikkialue, johon päästää muksu touhuamaan. Itse (tiedän joo, pinnallista ja turhaa) sipaisen vielä vähän meikkivoidetta ja ripsaria silmäkulmaan jos jonnekkin lähikauppaa kauemmas mennään. On kivempi olo itsellä, ja tuntuu että vaikka olen äiti, olen myös nainen. Itse nautin tästä ajasta sydämeni kyllyydestä, jotenkln se lapsen maailmaan heittäytyminen, ja ajatus siitä että "voin tehdä asioita, lähteä ulos neljän seinän sisältä vaikka minulla onkin lapsi". Täytyy toki olla itsekin aktiivinen, ja kun ystävät tietävät että minusta saa kahvi/juttelu/hengailu seuraa, niin tulee myös niitä puheluita "lähdetkö ulos syömään/kahville/hakemaan kaupoilta jotain tiettyä", niin ei pitäisi ensimmäisenä ajatella -ei käy- ehkä ensiviikolla- jne. Tuli aika sekava setti nyt luettavaksi, toivottavasti jolle kulle pointtini aukesi :D mä luulen että oon sellainen kaupunkilainen 'latte-mamma" :D Ja tietenkin, silloin kun huomaa että hermot alkavat kiristyä liian pienistä asioista, olisi se hengähdystauko hyvä pitää. Käyttää tukiverkostoa tai ulkopuolista apua, jotta saa sen yhden yön nukuttua ja muutenkin pienen irtioton siitä arjesta. Ymmärrän kyllä, että joskus tilanne on vaikeaksi edennyt, että tarvitaan jonkinlainen muutos pysäyttämään tilanteen, mutta jos ei vielä niin pitkällä olla, niin pieni breikki ajatuksissa, voisinko itse muuttaa tapaani ajatella, koittaa panostaa asioihin eri näkökulmasta, muutta asennetta? Tää on niiiiin lyhyt aika, että myöhemmin voi tuntua pahalta, kun tajuaa menneensä "ruuhkavuodet" täysin sumussa, voimavarat loppuneena.
