Toukokuiset

Ajattelin kyllä et sillä ap:n toppapuvulla mennään kevät, etten mitään pienempiä enää hommaa. Pussimalliksi laittamalla toimii varmasti oikein hyvin. :)
 
Olen ostanut sekä esikoisen että tämän vauvan kohdalla itse aika paljon uusia 50 ja 56 vaatteita juurikin siksi koska äp on reilun kokosia :) Ite sitte vauvan kanssa elellessäni huomasin kerran että miten VOI olla että yhtäkkiä äp vaatteet ei enää sopineetkaan?? :D äkkiä ne pienet kasvaa:Heartred Mut tosi on että ei nuita vaatteita ihan ekoina viikkoina tuu käytettyä kun tosi reiluja x) Ihana uutuus äp oli nännivoide! Alkakaa käyttää sitä ennen synnytystä, oli tuskaa viimeksi kun tuli kauheet vertavuotavat haavat ja tuntu niiku ois veitellä leikannu pumpatessakin x( läträän sillä kyllä usein kunhan vauva syntyy!
 
Meillä kun 56 kokoiset vaatteet oli käytössä sen noin kaksi viikkoa (pienempiä ei tarvinnut edes sovittaa...) niin minun mielestä äp:n vaatteet olivat juuri sopivan kokoisia. :joyful: Mutta meillä olikin iso vauva (54cm/4885g syntymämitat).

muoks. Koitan siis vaan muistuttaa, että kaikki ei saa pieniä vauvoja. En minäkään ole kuin tällainen keskimittainen itse, mutta niin vaan esikoinen oli iso (ja on edelleen +2 käyrällä). Mieheni tosin on pitkä, mutta hänen aiemmat lapset ovat olleen noin 3,5kg ja sen vähän reilu 50cm pitkiä syntyessään vaikka heidän äitinsäkin on pitkä.
 
Ei siis millään pahalla, että ne vaatteet on isoja, mut muistelisin, että esikoisen pakkauksessa oli myös hieman pienempiä ja aiemmin sopivia. Enhän minä itekään tiedä, minkä kokoinen vauva se sieltä nyt putkahtaa :) Esikoinen oli pieni ( 45cm/2782g ) niin kun nyt tässä oon lajitellu niitä vaatteita niin nää äp:n vaatteet näytti niin suurilta niihin verrattuna :D
 
En minäkään millään pahalla tarkoita! Minusta itsestäni olisi oikein ihanaa saada pieni vauva, mutta sellaisen tekeminen ei vaan taida minulta onnistua. :joyful: Siskollani oli pieniä/keskikokoisia vauvoja ja heillä äp:n vaatteet oli kanssa alkuun tosi suuria. Pitää vaan muistaa, että se pakkaus pitää suunnitella mahdollisimman monelle sopivaksi niin ei niitä ihan pieniä vaatteita kamalasti sinne kannata ottaa. Ja sen olen huomannut, että kotimaiset vaatteet on reilummalla mitoituksella kun muut. :)
 
Isommissa vaatteissa on sekin hyväpuoli että käyttöikä on todennäköisesti pidempi.. meillä esikoinen oli pieni ja käytettiin jopa 44 vaatetta. Syntyessä siis 2745g 46.5cm. Sais tuleva olla edes sen kolme kiloa niin synnärillä olis "rennompaa"...
 
Meillä oli kans 44 ja 48 vaatteet käytössä alkuun. Ja se on kyllä totta, että jos ostaa reimaa tai tuttaa niin ne on huomattavasti reilumpia kuin useammat muut merkit. Minäkin toivon, että tällä kertaa mennään ainakin yli 3 kilon niin helpottaa varmasti huomattavasti alkua. Ei kellon kyttäystä ruoka-ajoista ja jatkuvia painokontrolleja...
 
Minä taas toivon, että tämä jää alle 4,5kg niin ei kanssa kytätä niin paljon. Isojen vauvojen syömistä kytätään myös koska niiltä mitataan sokerit ja niiden pitää pysyä tietyissä rajoissa. Esikoiselta otettiin kaksi kolmen sarjaa koska yksi arvo oli "vähän siinä rajalla"...
 
Sokerit mitataan myös alle 3kg. Ja tosiaan syötyövälien kans ressiä aiheutetaan synnärillä..
 
Joo se ei oo kivaa. :sad001 Mulla vielä kun nousi maito kunnolla vasta kotona (eli noin 4-5 päivää synnytyksestä) ja kun osa hoitajista oli kovin hanakasti antamassa lisämaitoa ja se ärsytti mua. Jotenkin tuli olo, että mun imettämistä ei haluttu tukea vaan ajatuksena oli, että en pysty itse ruokkimaan lastani. Pari kertaa antoivatkin pullosta maitoa. Minä siis kieltäydyin antamasta sitä itse koska tiesin, että maitoa tulee ja halusin vauvan yhdistävän minut tissiin enkä pulloon. Vaikka eipä niistä parista kerrasta varmasti olisi mitään mielleyhtymää tullut vielä. Mutta sen jotenkin hoitajat kuitenkin ymmärsivät eli en varmaankaan ole ainoa, joka näin on toiminut.
 
Siis mä en malta OOTTAA että ois toukokuu!! Jotenki todella kärsimätön olo kokoajan :arghh::nailbiting: Haluisin jo vauvelin syliin :Heartred

I feel you! Tai pääsis ees mammalomalle! :D Olo on niin hidas ja kömpelö.
 
Äippäpakkaus tuli tänään, sopivasti miehen synttärilahjaksi. Tuli pengottua tavarat läpi ja lajiteltua lämpötilojen ja värien mukaan pesua varten jo. Neuvolassakin kaikki oli ok ja vauvan sydän jumputteli, vaikka vähän meinas bebe karkailla dopplerin alta. :D

Nyt kyllä väsyttää, oon koko illan ollu poikki. Sokerit oli rasituksessa ok, ihan sen kunniaksi join kaakaota tänään. Viikonloppuna sitten pyykätään urakalla, niin saadaan sänkyyn lakanat, vaipat ja vaatteet paikoilleen. Sitten on vaan ompelua (kuivaliinat vaippoihin, pieniä pesulappuja ja pyyhkeitä, liivinsuojia) & jaksamisen mukaan neulehommia, niin vauvahommat alkaa olla kondiksessa. Kouluhommat ku vielä ois yhtä hyvin hallussa. ;D
 
Emmää taas pysyny perässä näissä viesteissä kun ei tää ikinä ilmota sit sen jälkeen kun ei kerkeä ekaa ilmotusta just sillä sekunnilla kattoo :sad001

MUTTA mulla ois taas uus aihe ja onkohan mulla kanssaihmisiä? Oon alkanut vähän pelkäämään ennenaikaista synnytystä :anyone

Esikoista siis odottelen ja ei kokemusta aijemmasta. Itse tosin olen syntynyt etuajassa vähän päälle 2 kiloisena ja 43 senttisenä. Ja moni muukin suvusta. Serkku oli joku kilon rääpäle! :sad001

Ens viikon loppupuolella ois lääkärintarkastus mut ei ne varmaan taas osaa mitään sanoa o_O
Mitähän mun ite pitäs vaatia tsekkaamaan...?

Rv 26+1 ja tuntuu et mitä vaan teen niin supistaa sit yöllä ja koko päivän on hirveää painontunnetta alavatsalla ja selkä-lantionseutu painetta täynnä. Usein illalla niin ettei voi oikein suorassa kävellä sohvalta vessaan kun tuntuu inhottavalta. Sit jtn epämääräsiä vuotoja... Mitä oli kyl alussakin. Varmaan kaikki voi taas olla normaaliakin kyllä. Ei näistä varmaa voi tietää mut kiva ois kuulla jos jollain samaa tai kokemuksia jopa ::rolleyes:

Vielä yritän sinnikkäästi välttää sairaslomaa, kun ei oikein voisi jäädä pois näin ajoissa. Olen kyllä ottanut vapaapäiviä ja vähensin viikonlopputyöt minimiin... Viisainta olisi jo jäädä varmaan pois. Mutkun sit aina aamulla tuntuu ihan hyvältä ja ihan tosi kiva lähteä töihin!!! Ääh. :dead:
 
Kirjoitinkin jo varmaan jonnekin tästä, mutta täällä toinenkin! Mua vähän pelottaa/jännittää että kuinka kauan tää aikoo viihtyä vatsassa. :eek: Pää painaa jo ties kuinka alhaalla (ollut pitkään), supistelee, tulee melko paljon limoja ja semmoisia "limakappaleita"... Nyt on tullut alaselkäänkin ja lantioon painetta. Ja mulla tosiaan ei ole kahdessa aiemmassa raskaudessa ollut missään vaiheessa tällaista, niin saa nyt nähdä... Onneksi pian menen lääkäriin. Mun käskettiin neuvolasta pyytää alatutkimus, tai mahdollisesti ultralla mittaus jos ultra on käytössä. Mä uskon, että lääkärissä osaavat määrätä sairaslomalle jos on tarve. :) Ainakin toivon, että osaavat.
Mulla tulee tosiaan nyt viikonloppuna (muistaakseni :hilarious: ) 28 viikkoa täyteen.
 
Kuulostaa just samalta! :hilarious:

Oon itekki ihan varma et se pää alaspäin jo keikkuu, kun tuolla alhaalla tuntuu ihan semmonen kova pyöreä möykky ja hittokun se siinä asennossa pyörii yhtään niin tuntuu että tulee pihalle ja kokoajan sais istuu vessassa ku joko pissittää tai sit tulee jtn muuta.. :eek:
ja tää on vielä hirmu vilkas liikkumaan. Ihan ihmetyttää niinä harvoina hetkinä kun ei mylkkääkkään :grin

Hahha nauratti tuo "28 viikkoa (muistaakseni)" :p Kun itekkin pitää aina ihan laskurilla laskee kun ei pysy perässä. Alussa ties suunnilleen tunnilleen et paljon on viikkoja ja päiviä takana ja edessä. Nyt hyvä jos muistaa millä numerolla alkaa :pompus: mut ei sen puoleen... Tuntuu et aivot on muutenkin hävinny jonnekkin. IHAN pönttö olo kokoaja :D kait se kuuluu asiaan... Pelottaa ihan saada vastuutehtäviä ku unohan jotain kumminki! Vaikka normaalisti en todellakaan. Ajatus katkoilee ihan hirveästi -ikinä ei muista mitä oli tekemässä tai sanomassa :hilarious:
 
Mä merkkasin viikon vaihtumiset kännykän kalenteriin niin jotenkin sen vaan unohtaa. :hilarious: Eipä sillä, joskus alkuraskaudesta meinasin unohtaa koko raskauden. Sitä se teettää kai kun on tuollainen päälle vuoden ikäinenkin tossa pyörimässä. Kamalaa jos olisin vielä työelämässäkin, mähän olisin ihan hattarapää. :grin
 
Ootahan vaan siffu ku oot synnyttäny. Sitten ne aivot vasta kunnolla katoaaki :D huija...!
 
Takaisin
Top