Taaperoarki

Me just muisteltiin miehen kanssa, että vuosi sitten tuo nukkui meidän välissä ja oli just aloittanut soseiden maistelun. Tuntuu ihan uskommattomalta miten paljon on menty siitä eteenpäin. Ja välillä on ihan epätodellinen olo: joko tuo on 1,5-vuotias? Ja toisaalta eikö se ole ollut meillä aina?Ihan hullulta tuntuu nyt ajatella aikaa ennen tuota lasta, kun sillä on jo niin vahvasti oma persoona.
 
Vuosi sitten koitettiin houkutella poikaa kaantymaan selaltaan mahalleen ja mahaltaan selalleen. Ja oltiin niiiiin huolissaan, ette miten se voikaan kaantyilla niin laiskasti , kun jotkut muut samanikaiset nousee jo istumaan! :nailbiting:
Jalkiviisauttahan se vain on, mutta voi jumantsukka kun oli pienet murheet! :meh:
Nyt sita lahinna toivoo (jo ihan oman mielenterveyden takia), etta se olisi edes hetken paikoillaan.
 
Voi sitä aikaa kun oli vielä puolvuotias... Meillä muistaakseni vuos sitte vähän jo ryömittiin, mutta hyvin vähän. Saatoin ottaa päikkärit keittiön pehmeällä matolla kun poika pyöriskeli ympyrää :D Nyt nukahtaminen on totaalinen nou-nou.. :D
 
Mikahan siina on, vaikka olisi kaikki mennyt nappiin pojan kanssa, on syoty hyvin, leikitty, hassuteltu ja kaikki on mennyt ilman suurempia kiukkupuuskia. Sitten ovi aukeaa, isi tulee kotiin ja poika juoksee kadet ylhaalla vastaan, oikein pitkasti vinkuen, kitisten ja jos ei silla samalla sekunnilla paase syliin niin purskahtaa itkuun. Ihan kuin mutsin kanssa olisi ollut aivan tuskasen kamala iltapaiva, hyva kun isi tuli kotiin ja pelasti kurjuudelta. Taa on aina sama virsi...
 
Kuulostaa tutulta. Välillä on että äiti ei kelpaa mihinkään, joskus taas isi on maailman p****n ihminen. Kumma tuo lapsen ajatuksenjuoksu.. o_O
Mutta ai että! Oon saanu ton miehenki ottaan poikaa suihkuun matkaan yms, saan maata IHAN RAUHASSA! :O
 
Meillä on nyt mennyt toi kiipeily ihan mahdottomaksi. Pitää vissiin kesällä käyttää vaan Manducaa koska neiti kiipeää pois liikkuvista vaunuista eikä ne valjaat hidasta yhtään. :confused: Ja syöttätuolista otettiin vauvatuki pois kun oppi kiipeämään pois siitäkin.
 
Pojalle on tullut nyt tosi inhottava tapa eli se lapsii mua kasvoille. Silleen avokammenella huitasee ja aina pyrkii huitasemaan just kasvoille. Vaikka kuinka kieltaisi niin se lahinna vaan huvittaa tyyppia. Nyt ma sitten kiljahdin silleen oikein kunnolla niin toinen pillahti itkuun... Ei vaan miesta koskaan lyo, mutta minua nykyisin joka paiva. Tuo on yleensa silloin kun on vasynyt tai turhautunut leikkeihinsa, ja tosiaankaan ei mitkaan kiellot auta. Ma vaan alan itsekin olla niin tympiintynyt tuohon lapsimiseen. Ja surullinenkin. Kylla sita haluaisi lapsensa kanssa muullakin tapaa aikaansa viettaa kuin tollasia naamaiskuja vastaanottaen... Tuntuu taas silta, etta haloo mika minussa on vikana, kun en parjaa 1-vuotiaalle? :sad001
 
Nuilla on muistaakseni joku kausi tän ikäsinä että kokkeilevat just tuollasia juttuja.. Mää oon antanu tulla ihan reilusti ääntä ja kieltoa jos läpsii/nipistelee tms.. Säikähtää joskus (kuten littlered teillä varmaan?) mutta loppuu läpsiminen siihen. Joskus oon tehny niinki etten oo hetkeen reagoinu ollenkaan koko lapseen, laitan vaan lattialle ja nousen ite ylös. Ja säikähyksestä ku komennan niin en lohuta, sanon vaan että "anteeksi ku äiti huusi, mutta ketään ei saa lyyä ku se sattuu" julmaa ehkä, mutta pakkohan tuo on loppumaan saada ennenku on isompi ja jää pysyväksi tavaksi...
 
Hahhah, niinpä :D toisaalta aika karmiva ajatus tulevan puolison kannalta ajatellen.. o_O
 
Samoja juttuja täälläkin (naamasta repimistä, potkimista, puremista - mistä hitosta se mukula edes noita keksii, kun ei se mistään siihen saa malliakaan? o_O). Meillä tehokkaampaa on ollut tuo Kyuminin mainitsema huomiotta jättäminen tai sellainen jäätävän rauhallinen suhtautuminen, jos olen provosoitunut korottamaan ääntä, poika kokeilee helpommin uudestaan, kun tietää, mihin äiti reagoi.
 
Meilla poika sai tanaan 18kk rokotuksensa, oli kaynyt aamulla terkkarilla miehen kanssa. Mies oli varannut ajan varmuuden vuoksi omalle vapaapaivalleen, jotta pojan ei tarvitse menna rokotuksen jalkeen tarhaan, jos nousee kuumetta tai jotain. Onneksi poika on ollut taysin oireeton ja tosi iloinen koko paivan, kun on saanut puuhailla isin kanssa kotosalla ja oli nukkunut parin tunnin paikkaritkin. :)
Tama oli muutes eka kerta, kun pojalle annettiin rokotus kasivarteen. Kaikki tata aikaisemmat on annettu reiteen (paitsi joskus pikkuvauvana sairaalassa kantapaahan) ja kumma kylla poika oli vain kerran parahtanut, kun pistettiin. Jotenkin olisi kuvitellut, etta kasivarteen se sattuu enemman, kun siina on vahemman lihasta kuin reisissa.
Ainakin pojan kasivarret ovat tosi hoikat tikut mun silmissa.
 
Pojulle on tullut uusi fanittamisen kohde. Kissat oli eka kova juttu ja nyt hälytysajoneuvot on tosi sikakova juttu. Traktorit, rekat ja lakasukoneet on ok, mutta voi juku, kun jossain näkyy paloauto/poliisi/ambulanssi. Olemme usein tehneet kävelylenkin pelastusaseman ohi ja ihailleet tallissa olevia piipaa-autoja, joten poju onkin jo oppinut aina kävelylle lähdettäessä hokemaan " nennään tattoo tiitaa-autoooo" :grin

Pehmokissa on osittain syrjäytetty ja rakkain lelu on nyt mukavasti ujeltava johtoauto :wacky: (itepähän ostin)
 
Onpa hurjaa että teillä sanotaan jo lauseita. Meillä osataan edelleen ne muutamat hassut sanat. Kerran vahingossa sanoi "hola papa". Siinä meidän juttelut.
 
Poika nukkui tanaan kolmen tunnin paikkarit! Olin jo hieman peloissani, ettei iltauni tule kunnolla, mutta ihan heti klo 20 jalkeen laittoi nukkumaan ja oli selkeesti vasynyt. Olimme aamupaivalla ulkona ja meilla oli tanaan jopa +28 astetta. :inpain: Poika juoksi ulkona ja kiipeili leikkitelineessa varmaan vain puolisen tuntia ja toisen puolituntia istui rattaissa. Kokonainen tuttipullo meni mehua ulkona. Kotona ei jaksanut edes lounastaa kunnolla vaan kitisi ja hamusi omaan huoneeseen. Sinne sitten nukahti heti kun nostin omaan sankyyn.
Ilmeisesti tama kesanalku ja ilmojen kuumeminen vaikuttaa poikaan niin, etta vasahtaa helpommin. Varsinkin nyt (viime kesaan verrattuna) kun poika juoksee ja touhuaa ulkona ihan hiki hatussa.
Mutta eipa tuon auta muu kuin tottua. o_O
 
Taaperoarjen kohokohtia. :meh: Olin laittamassa pyykkeja kuivaan meidan terassilla. Jalassa pelkat kuljahtaneet pyjamahousut. Pojalla nyt on aina tapana pyoria ymparilla, kun ma laitan pyykkeja. Yhtakkia se sitten riuhtasi multa ne housut melkein alas! Sain toisella kadella kiinni toiselta puolelta vyotaroa, mutta silti puolet ahterista ja jotain muutakin vilkkui iloisesti koko maailmalle. :meh: Heh.
 
Me onnistuimme hukkaamaan pojan perjantai-iltana. Tosin kyse oli vain minuutista, korkeintaan kahdesta, mutta ottihan se sydemasta. :sad001 Olimme kaupungin parkkihallissa, poika oli itku-kranttuinen ja isinsa sylissa, eika siis omissa rattaissaan. Ja meilla oli ostoksiakin siina molemmilla mukana. Sitten meidan edessa oleva tyyppi ei saanut toimimaan sita parkkiautomaattia, johon rahat syotetaan. Mies laski pojan lattialle ja oletti mun ottavan siita kiinni, ja oli kuulemma sanonutkin mulle jotain. Ma en ollut kuullut. Ma taas olin itsekin niin vasynyt duunipaivan ja ostosten jalkeen. Mulla oli siina ne ostoskassit ja rattaat. Jotenkin siina sitten minunkin huomio meni kokonaan siihen parkkiautomaattiin, jota me kaikki ihmettelimme. En ma edes huomannut, etta mies oli laskenut pojan lattialle. Ja mies ei tajunnut, etta mulla ei ole poikaa. :sad001

Sitten yhtakkia vain tajusimme, etta tyyppia ei ole missaan! :wideyed: Sitten aloimme vain huutaa ja juosta ympariinsa. Tarkistimme parkkeerattujen autojen valeja ja pysaytimme kaksi liikkuvaa autoa. Eihan siella hallissa autojen nopeudet ole kovat, mutta ei kuski voi nahda tommosta taaperoa, jos se juoksee eteen jostain autojen valista. Poika loytyi vain 20 metrin paasta katoamispaikasta. Oli mennyt kahden parkkeeratun auton valiin niin, etta oli auton nokkien valissa, ahtaassa, alle puolen metrin levyisessa rakosessa. Sen takia me emme ihan heti loytaneet sita, kun juoksimme ja tyhmasti katsoimme vain autojen sivujen valeja.

Huh! Onneksi ei sattunut mitaan tuon pahempaa! Viela kotonakin mun kadet tarisivat niin pahasti, etta ma en edes saanut aseteltua ruokia jaakaappiiin... Se paniiikin tunne siella parkkihallissa oli jotain niin kamalaa, etten koskaan halua kokea sita uudelleen. Vaikka ajallisestihan se oli lyhyt, mutta silti. :rolleyes:
 
Kauhea tilanne, Littlered. :confused: Ja se on tosiaan niin pieni hetki, minkä ne tarvitsee lähteäkseen karkuun tai tehdäkseen jotain muuta. Mulla aavistuksen vastaava paniikkitilanne oli kerran kun oltiin vaunuille kaupungilla, ja tyttö oli oppinut kiipeämään niistä pois. Mä en siis yleensä laita niitä valjaita, kun meidän vaunuissa ne on jotenkin huonot, istuma-asento menee ihan kamalan näköiseksi, lapsi jotenkin retkottaa siinä. No, sillä kertaa se yritti koko ajan kiivetä sieltä pois, joten laitoin valjaat. Sitten pysähdyttiin liikennevaloihin odottamaan vihreitä, mä katselin taivaalle pilviä tai jotain ehkä kolme sekuntia, kun huomasin, että neiti on keplotellut itsensä niistä valjaista irti, ja on kovaa vauhtia tulossa vaunuista alas, ja samaan aikaan vasemmalta tulee bussi aika kovaa. Meillehän paloi punaiset, joten ei se bussi olisi tajunnut väistää. Ja se oli ihan hetkestä kiinni, että sain tytön kiinni eikä se päässyt juoksemaan alle. :nailbiting::nailbiting::nailbiting: Ja se ei tosiaan vaatinut kun ihan pienen hetken että tuli tuollainen läheltä piti -tilanne, en mä tajunnut että se pääsisi niistä valjaista irti. Ja tosiaan ihan hirveä paniikki tuli siitä enkä saanut itseäni ihan helposti rauhoittumaan.
 
Tama katoamis-episodi on asia, jonka varmasti muistan koko loppuikani! Ja perhana, nyt poika saa sitten istua rattaisiin tiukasti sidottuna ainakin sinne kouluikaan saakka! Varmasti taman jalkeen olen entista tiukkiksempi asian suhteen. Ei tuota vaan voi paastaa irti. Luulin olevani huolellinen ja tarkka, mutta en sitten kuitenkaan tarpeeksi. o_O
 
You must log in or register to reply here.
Takaisin
Top