Taaperoarki

Latteäiti

Piirimestaruustason postaaja
Katselin, että kohta vuosi ollaan keskusteltu vauva-arjesta, ja totesin, että voisi alkaa puhua taaperoarjesta.

Ja aloitan samalla. Ihan hirmu kiva juttu oli, kun olin laittanut pyykit niin, että ne kerkeisi pyöriä klo 20 mennessä. Jäljellä oli 3 minuuttia, kun neiti kävi kääntämässä sitä ohjelmanvalintanappia, jonka jälkeen kone päätti aloittaa koko homman alusta. Että enpä olisi halunnutkaan nukkumaan, kivempaa on odotella pyykkikonetta. :confused:
 
Ihana aloitus! :) Ollaan me kaikki vaan voittajia, kun ollaan selvitty hengissa vauva-arjesta ilman sen suurempia henkisia tai fyysisia vaurioita. :grin
 
Ihana ketju :Heartbigred

En ole ehtinyt tänne viime aikoina paljon kirjoitella, liikaa töitä, liian vähän aikaa :sad001 Mutta pari uutta juttua meidän arjesta. Poika on oppinut paiskomaan ovia. Eli kävelee esim makuuhuoneeseen ja vauhdilla työntää oven kiinni ja jää sitten sille puolelle yksin huutamaan hädissään. Ja seisoo tietenkin naama kiinni ovessa, yritä siinä sitten selittää pojalle ettei äiti saa ovea auki jos seisot tiellä :confused: Toiseksi tavaroiden kuljettaminen ja piilottelu on myös superhauskaa. Kengät revitään kaapista ja niitä kuljetetaan rinta rottingilla ympäri kämppää. Puhelimia ei kannata pitää enää äänettömällä kun ne häviää alta aikayksikön. Ja poika on alkanut tykkäämään ihan älyttömästi kirjoista. Eka poika hakee itse tutin ja täkin sängystä ja kirjan hyllystä, ja sitten tunkee niitä meille ja haluaa tulla syliin katsomaan kirjan kuvia, tutti suussa ja täkki tiukasti sylissä :Heartred Ja on poika myös oppinut pussaamaan, ihanaa kun toinen tulee aivan tohkeissaan, naama kuolassa, monttu auki tunkemaan suutansa meidän naamaan kiinni ja sanoo samalla mmmuuaa :) Ja otettiin pojan ekat oikeat kengät käyttöön tällä viikolla, kun ei enää sandaaleilla pärjää ulkona. Mulle tuli tippa linssiin kun poika tallusteli tyytyväisenä ison pojan vaatteet päällä ja tennarit jalassa ovesta ulos, mihin tämä eka vuosi oikein katosi!?!? Ja illalla kun mies tuli kotiin ja laitoin pojalle kengät jalkaan niin miehellä oli ihan sama reaktio, piti kättä sydämellään ja jutteli pojalle että mihin mun pieni vauva ehti kadota. Hauska miten noin "pienestä" asiasta meille tuli ihan identtiset reaktiot :)
 
Ja pian me pyyhitään kyyneleitä, kun nuo meidän vauvat lähtee isojen vaatteissa kohti koulutietä :)

Täytyy muuten sanoa Sophie, että ihan kuin lukisi tekstiä omaa poikaa pari vuotta vanhemmasta, ei meillä ole vielä puhettakaan tuollaisesta liikkumisesta ja toimimisesta.. :eek:
 
Sekin on mielestäni hienoa, kun niissä Me&I-pöksyissä on lahkeessa tasku. Sinne on kätevä piilottaa vaikka porkkana ruokaillessa, ja sen voi sitten kaivaa myöhemmin esille olohuoneessa, ja alkaa natustaa ihan muina taaperoina. Äiti kiittää! :rolleyes:

En muista, olenko sanonut tätä jo aikaisemmin, eli jos olen, niin pahoittelen toistoa. Mulle hämmentävintä tossa tyypissä on se, että sillä on jo nyt ihan selvä huumorintaju. Se esim. pyörittelee silmiään, ja jää odottamaan meidän reaktioa. Sitten kun me aletaan nauraa, niin alkaa kova räkätys, ja kohta pyörittää silmiä uudestaan, ja koko porukka nauraa... :grin En mä tajunnut, että noin pienellä ihmisellä voi olla huumorintaju. o_O

Ja vielä yksi juttu. Mä kerkesin jo sopia kaverin kanssa, että tuomme neidin sinne tukan leikkuuseen, mutta nyt neiti antaakin laittaa otsatukan ponnarille, ja sillä on sellainen töyhtö päälaella. Eli en taidakaan leikata hiuksia vielä, tosin mietin miten laitan ne siihen 1-vuotiskuvaan. Ehkä yritän jotain hienoa pinniä, mutta jos ei onnistu, niin laitan sen töyhtöponnarin, onpahan ainakin totuudenmukainen kuva sitten. :p
 
Me ollaan myös huomattu, että huumorintajua löytyy. Jotenkin niin ihanaa kun neiti ilmeilee jotain, odottaa reaktiota ja kun aletaan nauraa niin kahta enemmän ilmeillään. Ja se pienen naurun rätkätys on jotain niin hellyyttävää kuultavaa aina vaan! :)
 
Samoin. Ja tytsy on alkanut tehä meille semmosia asioita, joita se kokee huvittavaksi. Esim ku me ollaan päristelty sen mahaan, niin se on nauranu katketakseen. No viime aikoina se on välillä imetyksen yhteydessä, kun mun paita on ollu ylhäällä, päristänyt MUN mahaan ja odottanut naurua ja käkättänyt itse myös.
Samoin muuten se yrittää syöttää mua, jos sitä ei huvittais syödä sormiruokia. Yrittää siis tunkee mun suuhun. :O
Kaikin puolin toimii kuin iso-pieni ihminen, joka päivä me huokaillaan, kuinka iso tyttö siitä on tullut! Ja yritystä on toimia kuten muutkin.
Mies sanoi tänä aamuna, että välillä jos juo kahvia olkkarissa ja kuppi jää tytön ulottuville, se ei enää kaada sitä tai uita käsiään tms, vaan ottaa varovasti kiinni ja pyrkii juomaan kupin reunasta. Who knows kuinka paljon kahvia se on jo oikeesti juonu kun aikuisen silmä välttää. o_O

Taaperovaiheen tulon huomaa myös siitä, että aiemmin teki asioita tytölle, siitä huolimatta/salassa jne, mut nyt pystyy tekeen joitain asioita jo sen kanssa. Näihin lukeutuu mm tiskikoneen tyhjennys/täyttö. Se ei enää yritä kiivetä luukun päälle tai repiä kaikkee pois, vaan ihan selkeesti jäljittelee mun toimintaa. No eihän siitä apua vielä ole, mutta ei niin paljon haittaakaan. Puheen ymmärryksen on saavuttanut uuden levelin ja jopa jonkin sortin itsesuojeluvaistoa alkaa ilmetä. :)
 
Ainiin, poika on vihdoin parin kk jälkeen oppinut nostamaan jalkaa kun vastaan tulee maton reuna, kynnys ym... ei kestänyt onneksi kauan :smiley-ashamed004

Hurjan nopeasti tuo kehitys lähti käyntiin kun poika tajusi nousta ylös ja keksi että on olemassa jotain nimeltään tasapaino. Tuohan ei koskaan oikein ryöminyt, konttasi vain vähän aikaa kunnes päätti että seisten

näkee ja ylettyy paremmin :)

Tässä "iso" poika menossa autoon, ensiksi pitää käydä repimässä naapurin auton rekisterikilpeä :grin
 

Liitteet

  • tuhotöissä.jpg
    tuhotöissä.jpg
    81.2 KB · Katsottu: 15
Itsesuojeluvaisto? Meillä ei ole tietoakaan mistään sellaisesta. Tyyppi kiipeää sohvalle, ja yrittää kiivetä selkänojan yli suoraan lattialle... Meillä puhutaan Kaminkaze-vauvasta. o_O
 
Ääk, taaperoarki! Niin ihanaa ja haikeaa, kun ei oikein vauvoista enää voi puhua. Mä olen jo ihan liikuttunut kun luen teidän juttuja, ja tavallaan olen helpottunut, että meidän poika on "vasta" vähän päälle 10kk ja virallisesti vauva vielä melkein kaksi kuukautta :)

Mutta joo, täälläkin ollaan ihmetelty, mihin se vauva hävisi :eek: Meille on muuttanut vauvan tilalle sellainen pieni anarkian airut, joka poukkoilee joka puolella hirveällä vauhdilla, mutta jolla järki tai itsesuojeluvaisto ei vielä juurikaan pakota päätä. Huumorintajua löytyy, ja sitä tarvitsee äitikin aika paljon (ai miten niin syöttötuolissa seisomaan nouseminen ei ole hauskaa?)...

Ihanaa on, että poika on oppinut osoittamaan hellyyttä ja esimerkiksi halailee mielellään :Heartred Ja ihan yllättävän paljon tuo jo tajuaakin (ja muistaa), kehotin eilen poikaa menemään halaamaan isiä ja hänhän lähti reippaasti huoneen toiselta puolen tekemään työtä käskettyä. Mieskin oli aika otettu :) Kiellotkin poika ymmärtää, mutta harvemmin tottelee vaan mieluummin kokeilee rajojaan äidin kanssa.
 
Minä en vielä oikein osaa mieltää neitiä taaperoksi, kun minusta taapero taapertaa ja meillä ollaan siitä vielä kaukana. Neiti tuntuu olevan tosi harkitsevainen tuon liikkeellelähdön kanssa. Toki on istualtaan alkanut ulottumaan yllättävän pitkälle ja jotenkin se kaikkea tavoittelemalla onnistuu hilaamaan itseään aina hieman eteenpäin. :) Neiti on myös ilmiselvästi keksinyt halaamisen ja myöskin pussaa joskus poskelle, tämä siis tapahtuu suu apposen auki. :Heartred Ollaan opeteltu antamaan kädestä esine tms. äitille/isille, tytölle, taas äitille/isille, tytölle ja hienosti osaa antaa kämmenelle, välillä tietysti pitää pudottaa lattiallekin.
Minulla ei ainakaan vaikkapa vuosi sitten ollut kyllä hajuakaan, millaista elämä voikaan olla pienen ihmisen kanssa. Joka päivä on aina vähän jotain pientä uutta. :)
 
Arkea isolla Aalla..
Siispä. Mä en oo mitenkään tarkka siitä, että mies pistäis wc-pöntön kannen kiinni ja wc:n oven kiinni lähtiessään, ne on niitä asioita, mitkä ei mee perille, joten miksi kiusata itseään hermostumalla.
Viime aikoina oon kuitenkin perustellut, miksi niin kannattaisi tehdä. WC on tytöltä kielletty paikka ja sinne oon siirtänyt asuun kaikki kielletyt, jännät asiat, kuten rikkaharjan+ -lapion, koiran vesikupin jne. Jos ovi on aavistuksenkaan raollaan, tyttö on kylppärissä. Puoleensavetävin esine on roskis aka vaipparoskis, onneks tuo ei saa sitä auki sentään. Kakkosena tulee pönttö.

Koira jo on sitä mieltä, että pöntöstä saa paljon freesimpää vettä kuin kupista, eikä oo pelkoa tyhjenemisestä, joten se käyttää tilaisuutta hyväkseen. Tyttö seuraa mallia. Tässä vähän aikaa sitten se oli käynyt raapimassa irti sen pesuainemikäliemöykyn, me käytetään siis "ammuttavaa" versioo. Oli pikkuinen peseminen lapsessa.. Eilen kuului kolinaa ja menin katsomaan, niin tyttö oli kainaloita myöten kurottelemassa siellä pöntössä. Uitti sitten nokkamukiaan siellä. :confused::angel13

Joitain kaappeja mä oon järjestänyt sillai, että tyttö voi käydä siellä. Esim keittiössä pari kaappia. Mies vähän nurisi, mutta sanoin tuon joka tapauksessa koluavan kaappeja ja helpompi mun on vaikka tehä ruokaa keittiössä, kun se on siinä silmien alla harjoittamassa kontrolloitua pahantekoa. :p Sit kun tiedän mihin se on koskenut, voin pestä ennen käyttöä.

Se on kyllä uskomatonta mitä vauhtia tää huusholli menee sekasin.. Oon hankkinut semmosia koreja tai sisustuslaatikoita, joihin saan heitettyä nopeasti piiloon roinat jos joku tulee. :wink
 
Olen huomannut, etta nyt kun poika on paivakodissa ja tollanen touhukas taapero, niin sen housujen polvet ovat jatkuvasti mustana! Siis kyllahan meilla kotioloissakin tummuu housujen polvet, mutta ei laheskaan niin pahoin kuin siella tarhassa! :mad: Joka kerta on housut ihan likaset, kun tulee kotiin... Muutoin vaatteet ovat suht puhtaat tarhapaivan jalkeen, esim. ruokatahroja ei ole, mika johtuu varmaan siita esiliinasta, jota kayttaa ruokaillessa...
Onneksi meilla on kaksi paria ihan pikimustia college-housuja, joissa ei nay musta lika.
 
Onko kukaan vienyt pikkuistaan vielä hiekkalaatikolle? Miten on mennyt? Mä kun mietin, että poika varmaan viihtyisi mutta pelkään, että hän syö puolet laatikon sisällöstä :eek:

Huikeen tärkeä kysymys tämäkin :grin
 
Meillä oltiin kanssa kesällä mummolassa hiekkalaatikolla ja sieltähän olisi pistelty vaikka kuinka paljon hiekkaa ja pikkukiviä kitusiin, koko ajan sai olla vahtimassa. Todennäköisesti pari kourallista ehti silti pistellä, mutta ajattelin että ehkä se tekee vaan hyvää vastustuskyvylle :wink.
 
Mä vein pojan pari päivää sitten hiekkikselle. Tönötti hyvin vakavana keskellä laatikkoa, yritin näyttää hiekkaa ja kaikkea, mitä sillä voi tehdä, mutta poika lähinnä näytti kauhistuneelta.

Ja sitten, sitten äiti teki sen kamalimman tempun ikinä ja kaatoi hieman hiekkaa haalarille polven päälle… Poika huusi kuin hyena, potki ja sätki ja yritti kaikin tavoin saada putsattua housunsa käsillään laughing7

Meidän hienohelma :laughing001
 
Me ollaan oltu melkee joka päivä hiekkalatikolla kesästä saakka. Kyllähä sitä hiekkaa suuhun pitää välillä tunkee, mut mikäs siinä. :D lapio pysyy hienosti jo kädessä ja melkee hiekkaa onnistuu laittaa ämpäriin sillä.

Hanskojen laitto on tällä herkellä iso EI! Sit ei kyl mitää tee ulkona, ku ne joutuu laittaa käteen.
 
Takaisin
Top