Ei tää voi olla näin vaikeeta!

Uus kierto jo päivässä 4. Nyt on tän kierron suhteen todella plääh fiilis. Jos saataisiin vaikka Kelasta hyväksytty niin saattaisi nostaa mielialaa ovikseen.
nyt pitää keskittyä kevääseen ja taimien hoitamisiin. Menee aika nopeammin toovottavasti.
 
Tulenpa tännekin ketjuun pulisemaan, kun tuo ”ei tää voi olla näin vaikeeta” kuvaa melko hyvin omia fiiliksiä tällä hetkellä. Sinänsä yritystä meillä ei vielä ole takana kovin kauaa, mutta valitettavasti menetyksiä on jo sitäkin enemmän. Tällä hetkellä kärvistelen tämän viimeisimmän km vuodon ja kramppien kanssa. Keskiviikkona tulossa polikäynti ja sitten yritän sen jälkeen josko päästäisi julkiselle tutkimuksiin toistuvien km vuoksi. Tuo keskimmäinen km/ kemiallinen vaan voi olla sellainen estävä tekijä, kun sitä raskautta ei ole kliinisesti todettu. Tällä hetkellä raskaaksi 2023 ketju ei tunnu enää omalta paikalta kirjoitella, kun haasteita on matkaan osunut, ja jotenkin teen sellaista ajatustyötä tällä hetkellä että vauvaa ei taida olla ihan lähiaikoina olla tulossa. Vaikka plussa voikin tulla esim heti seuraavassa kierrossa niin ei se omalla kohdallani enää suurempia ilon tunteita herätä, lähinnä siitä se painajainen alkaa..

Mitäs tänne ketjuun muille kuuluu🙂?
 
Kiitos @Maakku! Kovin on erilaisia polkuja kuljettava tämän lisääntymisasian suhteen. Teilläkin jo todella pitkä aika ilman plussaa, pahoittelut siitä!😔
Saanko kysyä että mitä tutkimuksia teille on tehty?
 
Me ollaan ihan alkuvaiheessa tutkimuksissa. Ensikäynti yksityisellä takana ja loppukierron progesteronikoe tehtiin, mutta sitten lääkäri piti yllättäen lomaa ja nyt kaikki hommat seis. Seuraavan kierron alussa täytyy alkaa soitella tehtäiskö asioiden eteen mitään, aukkari piti olla mutta se siirtyy myöhemmäksi (ts. vähintään seuraavaan kiertoon). Mies voisi käydä kyllä sperma-analyysissä tässä välissä, mutta kattellaan, ei tunnu olevan innokas koko tutkimusasiaan tällä hetkellä.
 
@Maakku hyvä että ootte kuitenkin päässeet alkuun tutkimuksissa. Ettekö te pääsis julkisellekin kun kuitenkin jo useampi vuosi yritystä takana? Tuo on kyllä kumma kun monilla miehillä tuntuu olevan vaikeaa tutkimuksiin lähteä. Tietysti onhan se iso juttu jos sitten jotain löytyy, mutta yleensä kuitenkin kaikki hoidot kohdistuu naisiin. Meilläkin mies kyseli tuolla ovumian ensikäynnillä, että kuinka todennäköisesti syy on hänessä ja tuntui siltä että sai lääkäriltä vahvistusta, että syy ei olisi siittiöissä, kun meillä raskaus kuitenkin alkaa. Eli tuskin saan miestä innostumaan näytteenantoon, ja no toki eipä tuo lääkäri meidän kohdalla sitä edes suositellut ensimmäisenä tehtäväksi, joten en tiedä olisko mitään hyötyäkään.
Toivottavasti saisit miehen tutkimuksiin, varmaan kuitenkin helpoin tosta spermanöytteestä aloittaa tutkimukset. Ja toivon, että muutkin tutkimukset pääsis teillä etenemään!

Täällä on mennyt ihan makoillessa tämä ja eilinen päivä. Vuotoa tulee ja kivut ei oikein meinaa panadolilla ja miranaxilla pysyä kurissa. Kurjaa nähdä, että sinne se unelma taas valuu pönttöön.. ja miettiä että millonhan otetaan tää taas uusiksi, huoh😔
 
Olen pahoillani @Nyyti2 ja voimia uuteen kiertoon 😔 Ei riitä sanat kertomaan, kuinka paljon tahtoisin myötätuntoa lähetellä!

Meillä varmaan menee syksyyn tarmokkaampi tutkimuksiin hakeutuminen, kesäaika on niin hetkistä aikaa miehen viljelys-/koneurakointialalla + mun palkkatyö yhdistettynä edellä mainittuun sivutoimeen, ettei pysty yhtään suunnittelemaa päivää-paria eteenpäin, ajoita siinä sitten yhtään mitään kun kotona käydään vaan nukkumassa 😑 Jos saisin seuraavaan kiertoon sen aukiolotutkimuksen ajoitettua niin katsellaan siitä eteenpäin.

Mua hirvittää myös hoitojen henkinen kuorma, kun nyt jo ihan riittävästi härdelliä elämässä - menemättä enempää yksityiskohtiin, kevättalvella sattui elämäämme riittävästi haasteita, joiden jälkimainingeissa tutistaan vielä pitkään. Mutta päivä kerrallaan, keskityn olemaan stressaamatta sellaisesta johon en voi itse vaikuttaa. Otetaan vastaan mitä tulee, olkoon se sitten paskaa tai paistetta 😄
 
Suuret sympatiat ja tsemppihalit @Maakku ja @Nyyti2 ❤️ Mua jännitti kanssa ihan hirveesti miten mies suhtautuu omaan simppanäytteeseensä, tutkimuksiin meneminen itsessään ei ollut ongelma. Meillä lääkäri ei myöskään usko että simpoissa ois vikaa vaan niille tehtiin sellainen stressitasoanalyysi ja jos se on poikkeava niin se voi selittää keskenmenoja. Mies antoi näytteen perjantaina ja tulos ei oo vielä tullut mutta mua jännitti aivan hirveästi vielä siinä vaiheessa kun mies oli antamassa näytettä että mitä jos ei onnistukaan mutta oli onnistunut, onneksi.
 
@Maakku päivä kerrallaan ajatus ja se, että yrittää olla stressaamatta kuulostaa kyllä järkevältä. Toivon kovasti teille tärppiä ihan luomusti ennen syksyä✨ vaikka tietysti pitkä tie jo takana ilman sitä. Tuo aukkari ainakin voi olla ihan hyödyllinen tutkimus tehdä, joten toivottavasti pääset sinne ensi kierrossa!
Joo ei oo kyllä varmasti mitenkään helppo homma nuo hoidot😪 Ennen kun alettiin yrittämään niin itellä oli sellanen ajatus, että jos ei tärppää niin onneksi on hoitoja. Nytkun on tässä vähän tutustunut mitä kaikkea noi hoitojututkin pitää sisällään niin vähän hävettää omat ajatukset.
Meillä perhepiirissäkin lapsettomuushoidoissa olleita, mutta he ei oo koskaan puhuneet niistä mitenkään avoimesti, joten en oo ymmärtänyt miten isosta asiasta kyse. No nyt ainakin ymmärtää paremmin.

@Kuuttituutti mielenkiintoinen tuo stressitasoanalyysi, en oo siitä kuullutkaan. Pitääpä googletella. Tuntuu, että lääkäreissä on aika paljon eroja, kun toiset suosittelee ensimmäisenä tutkiin sperman, kun se on niin helppo tutkimus. Meillä lääkäri totesi, että niissä näytteissä on miehellä niin paljon ns normaalia vaihtelua esim. ekan ja tokan näytteen välillä. Mutta tosiaan ehkä syynä myös se ettö raskaudet on alkanut, ettei sitä nyt nähty tarpeellisena. Varmaan jossain vaiheessa sitten tarkempaa syyniä siihen, jos ei muuta löydy ja ongelmat jatkuu..
Ei käy kyllä miehiä kateeksi tuossa tilanteessa, ei oo kauheen luonnollinen tilanne. Hyvä, että siellä suoriuduttiin ja toivotaan hyvää tulosta🙏
 
Hei! Olen nyt tässä sivusta seurannut useita keskusteluja eri foorumeilla ja eilen löysin tämän aktiivisen keskustelun. Täällä kuvatut tunteiden vuoristoradat ja pettymykset tuntuvat hyvin tutulta omassa arjessa ja haluaisinkin sanoa heti alkuun, että uskomattoman vahvoja tyyppejä olette.

Uskaltaisikohan tässä liittyä joukkoonne.. :)
 
:welcome
 
Kiitoksia rohkaisusta täältä nyt tullaan! :D

Mikä täällä muilla on tilanne, onko suunnitelmia kevääksi? Pitää kahlata viestejä läpi niin pääsen enemmän kärryille!

Meidän tilanne on siis se, että esikoista yritetty kesästä -21, minulla todettiin PCOS ja nyt tilanne on ollut kyllä sillä tavalla positiivinen, että kierto on ollut säännöllinen ja ovulaatiosta olen saanut aina kiinni. Nyt tämän vuoden puolella otettiin sitten kunnolla härkää sarvista kiinni ja lääketiede avuksi. Metforem minulla on jo ollutkin pidempään, mutta nyt viimeiset kaksi kiertoa oli myös Letrot ja Terolut apuna. Toivottua tulosta ei näillä vielä saatu. Tänään oli meillä ensikäynti julkisella inseminaatioon pääsyn vuoksi ja vihreää valoa siellä näytettiin. Mikä hurjinta, lääkäri totesi, että tämän käynnin perusteella hän ei antaisi minulle edes enää koko PCOS diagnoosia! Monirakkulaisuutta ei näkynyt ja koska kiertokin on nykyään säännöllinen. No se säännöllinen kierto antaa vaan nyt näemmä odottaa ja heti kun sitä nyt toivoisi kuukautisia ensimmäistä kertaa kahteen vuoteen, että pääsisi varaamaan inseminaatioaikoja niin tottakai ne nyt ovat myöhässä.

Hieman tuntuu hurjalta kirjoitella tänne näinkin henkilökohtaisia asioita, mutta jotenkin tästä teidän kirjoittelusta täällä huokuu lämpö ja juurikin se vertaistuki mitä itsekin kaipaisin. Onhan tämä matka välillä niin yksinäinen kulkea ja meilläkin lähipiiri on vain täyttynyt vauvoista ja jopa niin, että nyt odotellaan jo toista kun meillä se ensimmäinenkin antaa itseään odottaa. Mies kyllä on ollut äärettömän ihana ja suuri apu, mutta eipä se hänkään ihan voi ymmärtää sitä mitä itse kokee kun aina alkukierron toiveikkaana odottaa ja kun ne kuukautiset taas alkavat niin se suru on kyllä välillä suunnaton…
 
Anteeksi mä en ollut bongannut tätä! Jos siinä olisi ollut sitä oksitodotista stressiä niin siihen olisi tullut antioksidantti hoito 😊 Muutenhan noissa yleensä tehdään nikn että jos simppa-analyysissä on jotain poikkeavaa esim määrässä niin se kontrolloidaan muutaman kuukauden päästä ja kai jotain hormonihoitoa voi olla tueksi. Miehen näyte voi kuulemma vähän vaihdella mittauskertojen välillä.
 
Kiitoksia rohkaisusta täältä nyt tullaan! :D

Mikä täällä muilla on tilanne, onko suunnitelmia kevääksi? Pitää kahlata viestejä läpi niin pääsen enemmän kärryille!

Meidän tilanne on siis se, että esikoista yritetty kesästä -21, minulla todettiin PCOS ja nyt tilanne on ollut kyllä sillä tavalla positiivinen, että kierto on ollut säännöllinen ja ovulaatiosta olen saanut aina kiinni. Nyt tämän vuoden puolella otettiin sitten kunnolla härkää sarvista kiinni ja lääketiede avuksi. Metforem minulla on jo ollutkin pidempään, mutta nyt viimeiset kaksi kiertoa oli myös Letrot ja Terolut apuna. Toivottua tulosta ei näillä vielä saatu. Tänään oli meillä ensikäynti julkisella inseminaatioon pääsyn vuoksi ja vihreää valoa siellä näytettiin. Mikä hurjinta, lääkäri totesi, että tämän käynnin perusteella hän ei antaisi minulle edes enää koko PCOS diagnoosia! Monirakkulaisuutta ei näkynyt ja koska kiertokin on nykyään säännöllinen. No se säännöllinen kierto antaa vaan nyt näemmä odottaa ja heti kun sitä nyt toivoisi kuukautisia ensimmäistä kertaa kahteen vuoteen, että pääsisi varaamaan inseminaatioaikoja niin tottakai ne nyt ovat myöhässä.

Hieman tuntuu hurjalta kirjoitella tänne näinkin henkilökohtaisia asioita, mutta jotenkin tästä teidän kirjoittelusta täällä huokuu lämpö ja juurikin se vertaistuki mitä itsekin kaipaisin. Onhan tämä matka välillä niin yksinäinen kulkea ja meilläkin lähipiiri on vain täyttynyt vauvoista ja jopa niin, että nyt odotellaan jo toista kun meillä se ensimmäinenkin antaa itseään odottaa. Mies kyllä on ollut äärettömän ihana ja suuri apu, mutta eipä se hänkään ihan voi ymmärtää sitä mitä itse kokee kun aina alkukierron toiveikkaana odottaa ja kun ne kuukautiset taas alkavat niin se suru on kyllä välillä suunnaton…
tervetuloa joukkoon! Suosittelen vielä rekisteröitymään niin viestittely ja tägääminen helpottuu 😊 Teillä on jo myös pitkää matkaa takana ja ymmärrän täysin tuon että vaikka mies kuuntelee niin muutakin tukea tarvitsee. Mulla nyt myös ekaa kertaa käytössä letrot ja terot ja tota metformia jäätiin miettimään, mulla on labrat ens viikolla niin sitten sen kohtalo päätetään. Odottavan aika on kyllä pitkä, toivottavasti menkat alkaisi pian niin pääsisitte inssiin tässä vielä ennen kesätaukoja. Hurjasti tsemppiä sinne!
 
Kielo93 tervetuloa😊 täällä saa jakaa ihan sen verran mitä itsestä tuntuu sopivalta, mutta varmaan aika pian huomaa kertovansa niitä intiimimpiäkin asioita, se aina helpottaa kun saa johonkin purkaa omia ajatuksia ja mietteitään😁
Olipa jännä tuo, että PCOS oli ”hävinnyt” en ole kuullut, että näin voisi käydä, mutta hienoa jos tilanne vaikuttaa siellä paremmalta nyt, ja vähän apukeinojakin olette saaneet matkaan, toivotaan että viimeistään sieltä inssistä joku tarraisi pysyvästi kiinni🙏

Meidän suunnitelmissa keväälle on, että odotetaan kutsua polille keskenmenotutkimuksiin. Ei yhtään tietoa kauan menee, eli voi mennä tuonne kesätaukojenkin jälkeet ajat, mutta odotellaan. Saapa nähdä miten yrityksen suhteen käy, tällä hetkellä ajattelen, että mennään ilman ehkäisyä sen kummemmin päiviä seuraamatta, mutta voihan se olla että mieli muuttuu tässä kevään aikana, ja löydän itseni uittelemasta ovulaatiotikkuja🙈
 
Nyyti2: Hienoa, että teilläkin on tutkimuksia tulossa ja mahdollisesti sitä kautta tulisi se apu mikä muuttaisi kaiken! Onhan nämä odottelut toki raastavia, mutta ehkä mahdollisesti myös tarjoavat kivan hengähdystauon :) olitteko siis käyneet lääkärillä ennen tätä teidän tulevaa käyntiä?

Maakku: Meilläkään ei ole plussia saatu kyllä muuhun kuin ovulaatiotestiin tänä kahden vuoden aikana. Hurjasti tsemppiä sinne teille!

Minulla ”vihdoin” alkoi uusi kierto, päivän myöhässä eli ei onneksi sen enempää ja heti soittelin ultraa varatakseni. Tottakai parhaimmat päivät osuu aina viikonlopulle, eli saa nyt nähdä meneekö tämä eka kierto inssin suhteen harakoille vai saadaanko osumaan kohdille. Ja joo en myöskään ole kuullut, että PCOS voisi kadota, mutta liekkö tässä nyt se kun ne kaksi kriteeriä vähintään pitää täyttyä, että se diagnosoidaan niin nyt ne ei oikein täyty. Minulla on toinen munasarja ollut lievästi monirakkulainen, mutta ilmeisesti ei enää sitten siltä niin näyttänyt. Sen sijaan sieltä löytyy kyllä dermoidikysta jota nyt tämä lääkäri jäi pohtimaan, että vaikeuttaako se hommia kuinka ja siitä on nyt sitten hänellä palaveri muiden lääkäreiden kanssa, että pitääkö se poistaa…
 
Ja Kuuttituutti: Kiitos! Yritin juuri rekisteröityä, mutta jokin meni vikaan. Täytyy katsoa asiaa uusiksi myöhemmin :D Oliko sinulla siis PCOS-taustaa vai miksi Metforemia mietittiin? Ja tsemppiä sinne ekaan letrokiertoon, pidetään peukkuja!
 
Mulla on ollut paastosokeri 0,1 yli viitearvojen ja jos se nyt kontrollissa on edelleen yli niin sit aloitetaan lääkitys 😊
 
No eipä tarvinnut kauaa odottaa kutsua, tänä aamuna oli tullut omapostiin kirje, että poli aika on kesäkuun puolivälin tienoilla. Nyt menee kyllä Taysille pisteet, kaikki sujunut oikein jouhevasti tähän asti🙏
Kielo93 joo me käytiin siis yksityisellä keskenmenoihin perehtyneellä lääkärillä ovumiassa ja hän teki lähetteen gynenpolille koska tuolloin oli epäily keskeytyneestä keskenmenosta. Tuolta polilta sitten lääkäri tutki ja laittoi lähetteen hormonipolille jatko selvittelyihin.

Noi hoitojutut ei oo mulle tuttuja, onko siinä kuinka tarkkaa, että vaan joku tietty päivö käy, ovulaatio plus päivä? Aika ressaavaa kyllä jos pitää tollaisia pohtia😣😣 mutta toivotaan että onnistuisi jo tästä ekasta kierrosta inssi. Ja voi ei noi kystat on kyllä kans hankalia, jos pitää rueta poistelee niin sitten vähän aikaa menee. Mutta jospa sitten parantaisi raskauden mahdollisuuksia🤔
 
Takaisin
Top