Täällä myös yksi jonka pää hajoaa kun raskaus ei ala. Elämä kadotti merkityksen siinä samalla kun viime marraskuussa tuli keskenmeno. Tällä hetkellä itkemätön päivä on suuri ihme, ennen olin positiivinen ja aktiivinen nyt itken ja olen vaan kotona, ulos en halua kun menit mihin vain vaikka vaan koiran kanssa ulos tai mihin vaan aina joku tulee vastaan mikä muistuttaa omasta kyvyttömyydestä.
Keskenmeno olisi vielä jotenkin ollut että ehkä pääsee yli asiasta kun voi aloittaa yrittämisen mutta sen jälkeen tuli kohtutulehdus, ei hoitunut ekalla lääkityksellä. Seuraava lääkitys aiheutti seuraavan ongelman ja se taas seuraavan. Kuukautiset ei edes nyt ala, odotan pääsyä naistentautien poliklinikalle kun tk lääkäri levittelee käsiään. Raivostun miehelle ihan pienestä ja muutenkin ärsyttää itseänikin olen kokoajan vihainen itselle, kaikille ja kaikelle. Miten olet stressaamatta kun 24/7 asia päässä pyörii, kaikki ympärillä saa vauvoja. Kattele töissäkin vaunukuvastoja kun työkaveri pähkäilee minkälaiset vaunut tahtoo, hän saa vauvan silloin kun minunkin piti saada. En olisi ikinä uskonut että itsestäni löytyy näin katkera ja vihainen puoli enkä pidä siitä puolesta, vaikea löytää jotain joka saisi kiinni takaisin elämään.
