Joo, nuo utelut on kaikkein inhottavimpia! Tekisi mieli vaan huutaa päin naamaa, että yritetty on! Itse ainakin päätin, että EN KOSKAAN puhu lasten tekemisestä, enkä koskaan kysele keltään: "Koskas te meinaatte jälkikasvua yrittää?" Koskaan kun ei voi tietää, vaikka lasta olisi kovasti toivottu ja asia on pariskunnalle todella arka.
Kun tätä esikoista yritettiin, niin luojan kiitos, silloin ei tullut montaa utelua - varsinkaan lähipiiriltä. Serkulleni kerroin, että nyt odotellaan, mitä tapahtuu (olimme joku aika sitten alkaneet yrittämään). Hän kysyi vaivautuneena useiden kuukausien päästä, että onko mitään uutisia?? Ei ollut silloin vielä. Tavallaan oli paljon helpompi jutella asiasta, kun toinen tiesi, mitä on meneillään, eikä sen enempää jäänyt asiasta vouhottamaan, lohdutti vaan, että kyllä Se vielä onnistuu.
Ajattelin, että kuka tahansa jos kyselee tulevaisuudessa, että "Koskas toinen?" tai "Milloin tulee leikkikaveri?" niin sanon ihan suoraan, että sitten kun hän haluaa saapua, se ei ole meidän päätettävissä! Oli siis yritys käynnissä tai ei.
Mä voisin kuvitella, että avoimuus kannattaa tässäkin asiassa. Miksi sitä ei voisi kyselyiden tullessa kertoa, että kyllä vauva on haaveissa, mutta hyvät asiat antavat joskus odotuttaa itseään. Voimia!
