Ylimääräinen lapsilisä

Bella Swan

Moderaattori
Staff member
Administrator
Maalisäidit 2020
Ministeriössä on esitetty, että ylimääräisen lapsilisän maksaminen kaikille vuoden lopuilla voisi tulla kyseeseen. Mitä mieltä?

Minusta ihan tervetullutta. Lapsiperheisiin tuleekin panostaa!
 
Peukku tälle :thumbs-up: Tottakai on perheitä joille tälle ei ole tarvetta, mutta moni lapsiperhe sinnittelee muutenkin päivästä toiseen. Joulun aikaan monella perheellä on lomaa, ja tämä tarkoittaa suurempia ruokakuluja kotipuolessa, kun koululaiset ja päiväkodista lomailevat lapset tarvitsevat ruokaa kotona. Toki olisi myös mukavaa, että jokaisella perheellä olisi varaa toteuttaa lasten joulutoiveita, panostaa jouluruokaan/lahjoihin, mitä ikinä haluaakaan tuolla rahalla tehdä.
 
Kyllä kelpasi ja tulee tarpeeseen, pakko ottaa muutenkin joululomaksi koululaisen takia palkatonta vapaata, kun ei häntä voi yksinäänkään koko lomaksi jättää.
 
Kaikki lapsiperheisiin panostaminen on mielestäni aina plussaa. 😊 Eli hyvä jos tällainen tulee. Muutenkin joulun aikaan on enemmän menoja ja olisihan se toivottavaa että kaikki lapset saisi paketin.
 
Minusta lapsia pitäisi kohdella ihmisinä, eikä vanhempiensa lemmikkieläiminä. Minusta lapsille kuuluu tukia yhtä paljon kuin kelle tahansa suomalaiselle ihmiselle, eli noin työmarkkinatuen verran kuukaudessa. Sillä saisi jo päivähoidon maksettua.
 
Ideanahan tämä kuulostaa hyvältä, mutta sitten esim. toimeentulon piiriin kuuluvat eivät hyödy tästä mitään, koska toimeentulon määrään vaikuttaa just noi lapsilisät.

Tästä hyötyisi ne, joilla tekee tiukkaa, mutta eivät ole toimeen tulon piirissä, hyvä tuloiset kiittää iloisesti ja eniten tarvitseville jää luu käteen.
 
Takaisin
Top