Yksin parisuhteessa

[kube]

Meille miehen kanssa syntyi esikoinen maaliskuussa ja tuntuu että plussan jälkeen parisuhde lähtenyt alaspäin tasasesti ja nyt ottanut vauhtia tuosta pikkuisesta.

Keskustelu yritykset on päätyneet miehen kanssa aina siihen että minä kerron tuntemuksiani ja mies räpeltää puhelintaan ja odottaa keskustelun päättymistä. Hänen mielestään ongelmaa ei ole, eikä lähde mukaan keskusteluun ja minun pitäisi löytää kompromissit "ongelmiin". Jos ongelma löytyy niin se on minun valittamiseni (=tunteideni kertominen).

Tilanne on se että me ei enään jutella toisillemme, ei tehdä juuri mitään enään yhdessä. Päivällisen päättäminenkään ei suju ilman että mies turhautuu minulle jostain. Seksi silti miehelle kelpaisi.

Olen käynyt keskustelmassa tilanteestani kyllä ammattilaisen kanssa ja joka kerta käydään läpi ettei miestä voida muuttaa ja mietitään mitä voisin tehdä itse toisin. Mulla on vaan ideat loppu kun toista ei saa vakavissaan mukaan keskustelemaan tilanteesta ja ymmärtämään kolikon toista puolta.

Olen yrittänyt kyllä selostella itselleni että ensimmäinen vuosi lapsen kanssa on haasteellinen kaikin puolin, mutta en kuitenkaan tätä osannut odottaa. En myöskään haluaisi ajatella että mies olisi aina ollut tuollainen ja nyt lapsen myötä piirteet ovat vain voimistuneet.

 

[Enni]

Näköjään vanha kirjoitus, vastaan silti jos olisi uusia keskustelijoita aiheeseen..

Meillä melkein sama tilanne kuin aloittajalla! Sillä erotuksella että meillä mies raivostuu kun yritän puhua eikä istu hiljaa sekä meillä mies on se ketä seksi ei kiinnosta.

Onko kellään vinkkejä tähän ja jos aloittaja on vielä foorumilla, miten teidän kävi?

 

[Herttarouva]

Täällä ilmoittautuu mukaan! Meillä jo kaksi pientä lasta. Miestä ei myöskään seksi kiinnosta. Tai kiinnostaa, mutta ei minun tyydyttäminen.
Useasti olen miettinyt, että voiko huonon seksielämän takia erota. Toki muitakin syitä meidän suhteesta löytyisi. Parisuhde on paskaa. Hyviä hetkiä on 10%.
Lapsia mietin enkä ole vielä pystynyt eroamaan kun mietin miltä se lapsesta tuntuu kun isä asuu muualla. Vaikka se on nykypäivää. Nyt meillä on menossa semmoinen harkintavaihe. Olen sanonut miehelle miettiväni eroa. Hänen käytöksensä vaikuttaa nyt aika paljon siihen mihin suuntaan tää elämä tästä lähtee. Hän sairastaa masennusta, mikä on hankaloittanut tätä meidän perhe-elämää paljon. Joskus tuntuu, että minä ja lapset ollaan pelkkä taakka hänelle.

 

[Herttarouva]

Päivitän tän hetkisen tilanteeni. Otin eron ja muutin kuukausi sitten erilleen lasten kanssa. Ja olen niin onnellinen! Toki tämä on rankkaa kun on lapset 6kk ja 2v. Mutta jo se tekee onnelliseksi että joku päivä mä varmasti löydän ihmisen joka rakastaa mua ja mä saan rakastaa sitä. En ole katunut päätöstä erosta päivääkään. Mietin välillä että onks tää normaalia olla näin onnellinen, mutta toisaalta mä olin tehnyt eroa pitkään omassa päässäni. Toki on huonoja päiviä. Harmittaa lasten puolesta, mutta hyvin meillä on lähtenyt huoltajuusasiat käyntiin.