Yksin jäävät äidit

[mirbula]

Hei löysin foorumilta vain vuoden 2011 keskustelun, missä yksin jäävät äidit keskustelevat. Ajattelin avata uuden keskustelun, sillä veikkaan että sen jälkeen on tullut yksin jääneitä tai täällä keskusteluissa pyörii nyt raskaana olevia naisia, jotka tietävät että mies ei tule olemaan saman katon alla raskauden sekä lapsen syntymän jälkeen.

Oma tarina on varmaan tähän väliin ihan hyvä. Aloitin alkuvuodesta seurustelemaan lapsen isän kanssa ja alkusyksystä sitten erosimme. Pari viikkoa myöhemmin huomasin olevani raskaana ja ensimmäisenä mieleeni tuli, että minusta on tulossa äiti! Wow! Lapsen isä oli tosin toista mieltä.. Hän pyysi minua tekemään abortin ja hetken jo mietinkin sen tekemistä, mutta päätin, että vaikka yksin jäisin, niin en ikinä luovu tästä pienestä elämän ihmeestä, minun omasta masuasukista! Nyt rv12+5 eli ns selvillä vesillä ollaan ja lapsen isäkin on jo lämmennyt ajatukselle, että meille tulee pikkuinen vauva. Isukki kuitenkin asuu 550km päässä ja kummallakaa ei ole suunnitelmissa muuttaa lähemmäksi toisamme, mutta todella hyvissä väleissä olemme.

Tässä vaiheessa tietenkin minua askarruttaa miten pärjään yksin? Entä loppuraskaus, miten ikinä saan kenkäni viimeisellä kuulla jalkaan? Entä synnytys? Tuleeko hän synnärille vai pyydänkö jonkun läheisen, esim siskon mukaan? Yksin vai yhteishuoltajuus? Onneksi minulla on kotiseudullani oma perhe sekä ihanat ystävät jotka tukee, kun sitä tarvitsen! Millaisia ajatuksia muilla? Tai jo synnyttäneet, miten olette yksin pärjänneet? Kertokaa ihmeessä omat kokemukset (:

 

[vaa_veli]

Itse en ole "yksin", mutta voisin ottaa kantaa. Luulisin, että yh-äidille lähipiiri tarjoaa herkemmin apuansa. Itselläni kengät menivät hyvin loppuun saakka. Toki turvotus on hyvin yksilöllistä, minne sitä tulee...

Mun mielestä kannattaa valita joku muu tukihenkilö lapsen isän sijaan. Kun hän on niin kaukana, on vaikea hälyttää ajoissa synnytykseen. Paitsi jos hänellä on mahdollisuus olla läsnä synnytyksen lähestyessä valmiudessa ja on itse sitoutunut ja halukas tukihenkilöksi.

Ja itse suosittelen tosiaan yksinhuoltajuutta. Moniin papereihin pyydetään molempien huoltajien allekirjoitusta. Sekin voi olla hankalaa, jos ette näe kovin usein. Ja muutenkin noin kaukaa on jotenkin vaikea olla huoltaja, kun sitä ei kuitenkaan lapselle käytännössä ole... Onnea odotukseen ja kaikkea hyvää! Ja kiva, jos isä on kuitenkin lapsen elämässä välimatkasta huolimatta.

 

[Nannaniina]

Jo odottaessa oli selvää, että kaksin ollaan pikkuisen kanssa, eikä isän nimeä tule edes paperille, vaan isyys jätetään selvittämättä. Näin ollaan menty ja ensi viikolla pikkuinen poikani täyttää jo 5kk, enkä muuttaisi tällä hetkellä elämässäni mitään :) Luulen että aika pitkälti eteenpäin on kantanut jo se, että alusta alkaen tiennyt tilanteen, pystynyt ennalta jo valmistautumaan ajatukseen että onkin kaksin vauvan kanssa. Meillä on ainakin mennyt kaikki ihan hyvin, apua sain omilta vanhemmilta ja ystäviltä kun vauva oli aika pitkälti vastasyntynyt ja itse keräsin voimia. Kantoliina on tuonut itselle arkeen suurta helpotusta. Itselläni oli synnytyksessä mukana paras ystäväni sekä oma äitini. Yksinhuoltajuutta myös suosittelen, toki en tunne tilannettasi, saati tulevaa isää joten tätä kannattaa pohtia oman tilanteen kannalta. Tsemppiä paljon tulevaan, ja foorumilta löytyy "yksin odottavat" -keskusteluketju, jossa myös paljon aiheesta :)

 

[Maariia]

Hei, itse odotan vauvaa yksin! Itselleni raskaus tuli totaalisena yllätyksenä, alkuun oltiin hiukan tekemisissä lapsen isän kanssa mutta enää ei jostain syystä olla. Nyt ajatukset onkin pelkästään tulevassa synnytyksessä, kuka tulee tukihenkilöksi? Millä pääsen sairaalaan? Ilmoitanko lapsen isälle kun vauva on syntynyt vai ennen sitä vai enkö ollenkaan? Ja haluaako isä olla enää missään tekemisissä ja kuinka ylipäätään selviän lapsiarjesta? Odotusaika on mennyt todella hyvin, kun on yksin, on pakko selviytyä kaikesta yksin. Kengät laitetaan sellaisessa asennossa ja ähinässä että itseäkin hirvittää, lumityöt on tehtävä, kaupassa on käytävä ja kotityöt tehtävä. Ei tästä selviäisi jos ei olisi aktiivinen ja ystävät tukena.

 

[Tukihenkilö]

Mä voisin antaa sen vierestä kattojan ja tukihenkilön näkökulman. Ystäväiseni kun jäi oottamaan lasta, mun ensi reaktio oli "voi v**tu". Johtuen siitä että hän seurusteli sillon täys idiootin kanssa. Äijällä oli hämärä bisneksiä, käytti aineita ym. Ystävä oli pitkään halunnu jo erota mutta ei ollut uskaltanu. Muutettiin kimpassa sitten kauemmaksi. Tulevalla äidillä oli meno välillä aika päätä huimaavaa mutta luotto oli silti kova sen suhteen että kyllä se siitä rauhottuu.
Mä olin mukana synnytyksessä ja kun se käärö napattiin tuoreen äidin syliin niin kyllä siellä päässä vaan joku napsahti paikalleen. Päivääkään ei oo menny etten olis turvallisin mielin sen suhteen että mun kummilapsella on kaikki hyvin.. Odotus opettaa, kun saat käärön syliin.. Se äitiys tulee luonnostaan. Ja tosiaan.. Ystäväiseni on hoitanut yksin tämän kaksi vuotta..

 

[YyhooMamma]

Moi!
Olen 4,5vuotiaan pojan yksinhuoltaja. Poika sai alkunsa "friends with benefits"-suhteesta, jonka toisen osapuolen olin tuntenut siinä vaiheessa jo n 8vuotta. Kauhunsekaisin tuntein tein raskaustestiä 22neliöisessä yksiössäni ja kahden viivan ilmestyttyä oli selvää: olin jo 26 vuotias, joten minä pitäisin tämän vauvan, ja tekisin sen yksin. Kerrottuani tulevalle isälle annoin hänelle vaihtoehdon, ettei tarvitse olla mitenkään mukana, mutta hän päätti itse tunnustaa myöhemmin isyytensä. Koko raskausajan olin aika onnellinen, lähipiiri tosin otti asian yllättyneenä vastaan. Kävin yksin kaikki neuvolat ja tutkimukset, ja läheisimmän ystäväni pyysin tukihenkilöksi kun h-hetki lähestyi.
Laskettu aika oli ja meni, lopulta synnytys piti käynnistää, joten se oli kovin epäsäännöllinen. Tukihenkilö-ystäväni oli mukana käynnistyksessä ja koko seuraavan yön vierelläni. Kun aamulla pääsin vihdoin synnärille, oli ystäväni niin väsynyt että päästin hänet kotiin ja pyysin (tuskasta huutaen) äitiä paikalle. Äitini oli loppujen lopuksi siis mukana poikani syntymän hetkellä, josta olen hänelle koko loppuelämäni kiitollinen. Oli kuulemma hänenkin huikein ja upein kokemuksensa!

Osastolla seuraavat 4päivää olivat melko rankkoja, katsoessa muiden onnellisia pikkuperheitä. Isä ei tässä vaiheessa edes vastannut viestiini, jonka hänelle lähetin; sinulle syntyi tänään poika. Hän oli kovin lukossa koko tilanteesta...
Utopistisin tilanne oli kotiin päästessä kahdestaan 5päivää vanhan vauvan kanssa. MITEN MÄ OSAAN??!! Äitiys ja sen tuomat vaistot hoitivat onneksi tilanteen, ja tekevät sitä vieläkin. En kadu päivääkään päästöstäni. Rankkaa on ollut, mutta poikani palkitsee sen joka päivä. Isän kanssa käymme perheneuvolassa "terapiassa" hoitamassa hänen ja poikansa suhdetta. Parempaan mennään koko ajan. Myös tukiverkostoni (pojan molempien puolien isovanhemmat) on ollut jaksamiseni pelastus.
Suosittelen myös yksinhuoltajuutta, silloin sinun sanasi ratkaisee ja olet päätäntävallassa.
Tsemppiä tulevaan. Se tulee olemaan samaan aikaan pelottavinta, upeinta, raskainta ja parasta mitä olet ikinä tehnyt. Muista ettet ole yksin!! Meitä on monia!!

 

[Mesiangervo]

Heipsis!
Minäkin odotan lasta yksin, tai siis en yksin, mutta ilman kumppania. Omasta valinnastani. Minulla on jo kaksi lasta entuudestaan ja olen siis perheemme ainoa aikuinen. Tällä hetkellä raskaus on puolessa välissä.

Tuleva synnytys tai jaksaminen ei ainakaan vielä tässä vaiheessa jännitä tai pelota. En ole edes varma otanko ketään mukaan synnytykseen. Luotan siihen, että kaikki selviää ajallaan ja että asiat soljuvat luonnostaan hyvin. Valmistelen kotia uutta tulokasta varten ja lasten kanssa keskustelemme vauvasta. He haluavat aina tietää minkä kokoinen vauva on nyt, miltä hän näyttää ja miten kehittyy. Minulla on myös muutama hyvä ystävä, joiden tapaaminen piristää ja antaa voimia. On tärkeää osata pyytää apua kun sitä tarvitsee. Tätä yritän opetella.

Voimia saan myös luonnossa liikkumisesta ja hiljentymistä. Tämä on jotenkin niin ihmeellistä aikaa. Keho laittaa hiljentämään vauhtia ja tuo lempeästi minut nauttimaan pysähtyneestä tilasta. Erityinen rauhallisuus ja vahvuus on läsnä. Tuntuu siltä, että raskaana olevat naiset ovat erityisessä suojeluksessa. Tällaisia kokemuksia on myös aiempien raskauksien ajalta, synnytyksessä ja sen jälkeen arjessa vauvan kanssa. Asiat ovat aina järjestyneet parhain päin.

Onnellista odotusta kaikille tuleville äideille!