Yhden lapsen perheet

R

Riksa440

Silmät suurina ihmettelijä
Minulla on yksi lapsi, joka on vasta vähän vaille 7kk. Päätin jo raskausaikana että tämä on nyt tässä ja sillä hyvä. Asun tyttäreni kanssa kaksin ja olen yh. Isä on kyllä tunnustanut lapsen omakseen, näkee tyttöä päivittäin ja hoitaa tarvittaessa, osallistuu kuluihin jne hyvin aktiivisesti. N. 15 vuotta ollaan tunnettu toisemme enkä sen pohjalta epäile etteikö pystyisi huolehtimaan toisestakin lapsesta. Olemme kuitenkin jo mielestäni iäkkäitä vanhempia pienelle, mä olen kohta 35v ja ainoa lapsi alle vuoden. Isäkin on jo 41v, yritän ajatella realistisesti. Ei meillä riitä kovin pitkään paukkuja, pitää nyt keskittyä vaan siihen et saadaan tämä yksi hoidettua ja kasvatettua hyvin.

Nyt kuitenkin olen jo kuullut suvun ja tuttujen suusta kommenttia, et lapselle on tehtävä ajallaan kaveri. Sanovat myös että olen tosi itsekäs kun vetoan ikään, vaikeaan raskausaikaan ja verenpainetautiini. Ja aina sitä iänkaikkista höpötystä miten nykyään tehdään lapsia vielä yli nelikymppisenä. Jokainen tekee miten tykkää, mun mielestä näin on hyvä.
Ollaan siinä mielessä onnekkaita, että lapsi on 2kk iästä lähtien nukkunut 10 tunnin yöunia heräilemättä, on hyvin kehittynyt ikäisekseen ja syönyt reippaasti kiinteetä ruokaa 4kk lähtien jolloin jouduin lääkitykseni vaihtumisen vuoksi lopettamaan imetyksen. Koska jokainen lapsi on oma yksilö ja kullakin omat tavat, ei voisi olettaa että seuraavan lapsen kanssa elämä olisi näin mutkatonta. Varsinkaan kun ei voi vielä tietää millainen tämä eka tulee olemaan esim uhmaiässä.
Hoito ryhmiksessä pitäisi aloittaa 9 kuisena syksyllä kun menen töihin, siellä näkee toisia lapsia ja varmasti saa leikkikaveria muutenkin. Uskon, että tyttö voi tuntea itsensä rakastetuksi ilman pikkusisaruksia ja jos joskus myöhemmällä iällä kysyy asiasta, voin kertoa hänelle ihan suoraan miksi on ainoa. Enkä nyt kaipaa mitään saarnaa, enemminkin vertaistukea tähän ulkopuolisten hiillostamiseen :grin
 
Heh, niitä kommentoijia riittää joka lähtöön ja aina jonkun mielestä tekee väärin. Riittää, että itselleen tekee omien päätöksien kanssa rauhan (: Jos hankkii monta lasta, niin äkkiä joku kommentoi, että eikö jo riitä, onpa pieni ikäväli, et muuten tule jaksamaan, pitäisikö välillä tehdä töitä ja elättää itsensä ja ihan kaikkea maan ja taivaan väliltä. Annetaan noiden kommenttien mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos.

Minulle jos joku kysyy tai sanoo, että joko olisi toinen lapsi tulossa, niin sanon suoraan, että "ei, minä en toista enää synnytä kun sektiolla pitäisi tulla kohdun repeämisriskin vuoksi", niin johan loppuu kyselyt. Kyselijät useamminkin nolostuvat, ja hyvä niin. Jäisi vähän mietintämyssyyn heilleikin, että kannattaako sitä nyt kysellä ihan kaikenlaista. Joillekin vastaan, että ei niitä lapsia tehdä, vaan niitä saadaan. Ei se ole niin itsestään selvää, että sormia napsauttamalla ylipäätään saa lapsen, vaikka sellaista haluaisi.
 
No eipä niitä tosiaan tehdä sormia napsauttamalla eikä haikaralta tilaamalla :D
Ensin "eikös sunkin olis jo aika lisääntyä" -höpötystä, sit kun lisäännyn niin aletaan kohta kysellä koska seuraava.

Ennen lasta kyselijät olivat noloina kun sanoin suoraan etten ole varma voinko saada lapsia.
Suku on ehkä tässä pahin, kun on 4-5 lapsen perheitä kaikilla. Ja olivat reppanat ihan ihmeissään kun kuuli että menen töihin ja lapsi hoitoon noin pienenä, olivat ihan varmoja että pistetään jo seuraavaa tilaukseen ja pysyisin kotona. Mun äiti ei onneks näe vaivaa tästä, kannustaa vaan tekemään niin kun parhaaksi näkee :)
 
Se on jokaisen oma asia, hankkiiko lapsia, ja jos hankkii, niin kuinka monta.

Olin mieheni kanssa 15 vuotta yhdessä ennen kuin päätettiin yrittää lasta. Ja tärppäsi 2kk:ssa. Mutta tätä ennen sai kyllä kuulla ihmisten vihjailuja, että eikös me jo hankita lapsia ja kyselyjä, emmekö niitä pysty saamaan. Pahimpia utelioita ovat mummoikäiset. Sitten kun lapsi oli puolivuotias alettiin kyselemään, että jokos sitä toista odotetaan. Ja itsellä ei ollut mitään kiinnostusta asiaan, kun vauva heräsi 5-6 kertaa yössä ja söi rintaa parin tunnin välein. Yritti vain pärjätä yhden vauvan kanssa.
 
*huoh* Tekee sitten miten hyvänsä, se ei kelpaa. Se nyt on jokaisen oma asia haluaako yhden, kaksi, kolme, kymmenen vai ei yhtään lasta eikä kenelläkään pitäisi olla siihen mitään sanottavaa. Minusta on lisäksi hieman huono syy tehdä toinen lapsi vain jotta esikoisella on leikkikaveri, jos muuten ei missään nimessä halua toista lasta. En pitäisi sitä itsekkäänä, pitäisin sitä realistisena ja järkevänä.

Ylipäätään lasten perään kyselijät on aika ajattelemattomia. Se kun ei kenellekään kuulu, jos ei lasta vaikka ihan vain halua ja välillä voi olla jotain vaikeampiakin syitä siihen ettei sitä lasta ole. Itseä ärsytti vauvan perään kyselijät siksikin että ensimmäistä yritettiin aika pitkään. Sitten kun oli lähemmäs vuosi yritetty ja joku kysyi että eikös olisi jo aika tehdä vauva, niin kyllä se riipaisi. Niitä joilla on yritystä takana vuosia riipaisee varmasti vielä paljon enemmän. Eikä viitsinyt vastata että kyllähän se vauva jo olisi, jos se olisi niin helppoa. Nyt ei ole ollut hirveästi kyselijöitä (ehkä koska olen ollut aika vähän tekemisissä sukulaisten kanssa), mutta kyllä siinä varmaan punaista näkisi, kun ei tällä hetkellä ole mahdollista yrittää vauvaa vaikka haluaisi.
 
Tuohon on nopea ja helppo vastaus, eli sanot vain kaikille, ettet halua enää yhtään lasta.

Kaikki listaukset iästä tai mahdollisesta uhmaiästä tai toimeentulosta ovat turhia, koska kyllä lapsia tehdään sujuvasti heikommillakin eväillä, eikä siinäkään ole mitään väärää. Lapsen hankkiminen ei ole koskaan järkisyillä perusteltavissa, vaan se on puhtaasti halusta kiinni, ja jos ei halua enempää lapsia, pelkästään se on hyvä ja riittävä syy olla hankkimatta lisää lapsia.
 
Kun esikoiseni syntyy niin minä olen jo 35. Joten jos sisaruksen haluaisin, se pitäisi tehdä aika nopealla aikataululla. Mutta olen kauhulla katsonut vierestä väsyneitä äitejä, joilla on pieni leikki-ikäinen ja vauva, enkä usko että minusta olisi siihen, en kyllä haluaisikaan. Olen jo pitkään ajatellut, että jos edes sen yhden lapsen saisin niin sillä hyvä.
Mutta olen kuullu jo vuosia mm. äidiltäni että lapsella PITÄÄ olla sisaruksia, koska kenen kanssa sitten aikuisena jakaa lapsuusmuistoja. Ja eräs tuttuni joka on itse ainut lapsi kertoi miten kauheaa on olla ainut lapsi kun omat vanhemmat alkavat olla vanhoja ja kuinka hän niin olisi halunnut sisaruksen. Sen vuoksi hän itse tekikin useamman lapsen, etteivät he joudu "kärsimään" kuten hän itse.:sad001
Toisaalta turha murehtia tätä tässä vaiheessa. Voihan olla että jos tämä esikoinen on ns. "helppo lapsi" niin toisen hankkiminen ei tunnu niin ylivoimaiselta. Toinen iso kysymysmerkki on vielä tuo puoliso, joka ei kovin innolla odota edes tätä ensimmäistä. Luulen että jos alan toista lasta ehdottamaan hän juoksee sairaalaan pistämään piuhat poikki.
 
MelonSoda, ei lapsella ole pakko olla sisaruksia. Eivätkä sisarukset ole tae mistään, sillä kaikki sisarukset eivät tule ollenkaan toimeen keskenään tai ole aikuisiällä enää edes tekemisissä, ja jos ovatkin, niin kaikki eivät muista juuri mitään lapsuusvuosista. :D Ja myös lapsuudenystävien kanssa voi muistella. Itsellänikin on ystäviä, jotka olen tuntenut 5-vuotiaasta, ja melkeinpä enemmän he muistavat kuin veljeni, koska ovat kanssani samanikäisiä ja jakoivat samat jutut. :)
 
Meillä myös yksi lapsi. Olen geneettisesti lapseton, tyttäreni on lahjamunasolusta. Tällä hetkellä tytär on pian 2 v. Emme enää saa Suomessa emmekä halua aloittaa ulkomailla uutta prosessia. Suositteluja olemme mekin saaneet, vaikka osa on kyllä tiennyt, että tähän ensimmäiseenkin meni 10 vuotta. Aikaa ei yksinkertaisesti enää ole.
Vaikka olen tavallaan haikein mielin, ettei tyttäreni saa sisarusta, tiedosta selkeästi myös Satun mainitseman mahdollisuuden :) Perheessämme on kolmen harmonia, ja koirat päälle. Vilskettä on elämässä näinkin ja lapsi on viihtynyt mainiosti päiväkodissa. Perheemme on hänelle luonnollinen tällaisenaan. Uskon, että kuullessaan alkuperästään, ei niin paljon ihmettele tai harmittele, ettei sisaruksia ole.
 
Takaisin
Top