IhaNainen
Sanaisen arkkunsa ammentaja
Yhden enkelin tarina
Suuressa rakkaudessamme saimme alkuun pienen enkelin. Sattumat seuraavat toisiaan ja joulukuun 16 2009 raskaustesti kertoi uumoilujeni olevan todellisia. Meidän enkeli oli saanut alkunsa marraskuun 20 päivän tienoilla. Olimme yllättyneitä, hämillään ja ihmeissään. Totesimme kuitenkin että enkeli on meille tervetullut ja ihana asia. Odotus oli ihanaa ja minä tunsin hehkuvani kaikesta rakkauden ja raskauden tuomasta onnesta.
Uudenvuoden jälkeen minulla oli nuhakuume pari päivää ja tämän jälkeen alkoivat raskausoireet hiipua. En sitä huomioinut heti, mutta mitä lähemmäs ensimmäinen neuvolakäynti tuli sitä epävarmempi oloni oli pikkuenkelimme voinnin suhteen. Ensimmäinen neuvola oli 15.1. jonne menimme mieheni kanssa yhdessä. Sydänääniä ei saatu kuuluviin, mutta terveydenhoitaja vakuutti ettei se ole mitenkään epänormaalia näin varhaisessa vaiheessa. Maanantaina 18.1 meillä oli np-ultra-aika jonne menimme onnellisina. Sanoin tosin lääkärille että kun ne oireet on kuin hiipuneet pois, ja toden totta pieni enkelimme oli lakannut kasvamasta juuri niinä päivinä kun minulla oli kuumetta ja kova flunssa. Alkiolla oli oikeanlainen istukka ja napanuora, eikö kohdussakaan mitään epänormaalia, kaikki oli siis muuten kunnossa mutta pieni ei enää hengissä.
Sain esilääkityksen kohdun tyhjennystä varten ja keskiviikkona 20.1. alkoi sitten tyhjennys. Aamulla laitoin Cytotecit noin kello 7 ja sitten puolentoista tunnin kuluttua alkoi tapahtua. Ensin kova vihlaisu ja sitten vessaan taisi tulla lapsivedet, koska mitään veristä vuotoa minulla ei heti ollut. Hetken kuluttua alkoi sitten verinenkin vuoto ja klönttien kohdalla tuli tarve mennä vessaan, ja sinne ne suuremmat sitten ”kolisi”. Koko päivän tuli kivuliaita supistuksia. Minulla auttoi kuumavesipullo vatsalla, kävely ja itseni heijjaaminen tai keinuminen. Rakkaani piti minusta hyvää huolta, kiitos hänelle siitä.
Itselläni vuotoa oli enimmäkseen tuon ensimmäisen päivän, kolmisen päivää kaikkiaan ja sitten jo sunnuntaina vuoto oli varsin niukkaa. Viikolla tuli ehkä joka toinen päivä pikkaisen vuotoa ja seuraava viikko olikin jo ilman mitään. Pari supistusta tuntui silloin tällöin ja ne kyllä oli kivuliaita vaikka mitään ei tullutkaan.
Tunteet olivat todella tuskaiset, olimme kerenneet kiintyä ajatukseen vauvasta, olimme suunnitelleet elämäämme niin että syksyllä meillä on pienokainen ja asuisimme yhdessä perheenä. Ainakaan lasta meillä ei vielä ensisyksynä ole, muuten toivottavasti asumme saman katon alla. Sydämeen jää tila tälle menettämällemme enkelille, toivottavasti toinen pienokainen saa aikanaan alkunsa ja jaksaa kulkea matkassa lapseksi saakka ja jatkaa elämäänsä aikuisuuteen.
Ensimmäinen jälkitarkastus oli 10.2. ja siellä kohdun limakalvon paksuus oli 14mm. Kohdussa näkyi ”jotakin” mutta lääkärin mielestä ei kannattanut lähteä kaavintaan koska siinä vaurioitetaan aina kohdun limakalvoa ja kaikki näytti muuten olevan kunnossa. Uudelleen menen vielä tarkastukseen 8.3. Olen tyytyväinen saamaani hoitoon terveyskeskuksessa ja sairaalassa, vaikkakin aika raakaa oli olla jälkitarkastuksessa kun sekä lääkäri että huoneessa käynyt hoitaja olivat raskaana...
Enkeli on melkein päivittäin vielä mielessä. Eilen 18.2. alkoi ensimmäiset kuukautiset pitkään aikaan. Pikkuhiljaa tästä varmasti pääsee normaaliin rytmiin takaisin. Ikävä ja kaipuu varmasti on vielä pitkään mielessä. Onneksi olen saanut rakkaani kanssa puhua asiasta. Olen tätä käynyt läpi myös saman kokeneiden ystävieni kanssa. Aika avoimesti olen myös muuten puhunut asiasta ystävien ja tuttujen sekä perheeni kanssa. Toivon ettei kenenkään tarvitisisi tällaista kokea niin että ajattelee olevansa ainut ja yksin kokemuksensa kanssa. Meitä on yllättävän paljon.
Rakkautta ja onnea tulevaisuuteen kaikille tämän kovan kokemuksen kokeneille! Tietysti myös heillekin jotka eivät tämän kanssa omakohtaisesti koskaan joudu kasvotusten. Muistakaa että vaikka kuinka pieni olisi se enkeli jonka on menettänyt, tuska on silti monelle suuren suuri.
Kevät aurinkoa ja uusia seikkailuja kohti!
Suuressa rakkaudessamme saimme alkuun pienen enkelin. Sattumat seuraavat toisiaan ja joulukuun 16 2009 raskaustesti kertoi uumoilujeni olevan todellisia. Meidän enkeli oli saanut alkunsa marraskuun 20 päivän tienoilla. Olimme yllättyneitä, hämillään ja ihmeissään. Totesimme kuitenkin että enkeli on meille tervetullut ja ihana asia. Odotus oli ihanaa ja minä tunsin hehkuvani kaikesta rakkauden ja raskauden tuomasta onnesta.
Uudenvuoden jälkeen minulla oli nuhakuume pari päivää ja tämän jälkeen alkoivat raskausoireet hiipua. En sitä huomioinut heti, mutta mitä lähemmäs ensimmäinen neuvolakäynti tuli sitä epävarmempi oloni oli pikkuenkelimme voinnin suhteen. Ensimmäinen neuvola oli 15.1. jonne menimme mieheni kanssa yhdessä. Sydänääniä ei saatu kuuluviin, mutta terveydenhoitaja vakuutti ettei se ole mitenkään epänormaalia näin varhaisessa vaiheessa. Maanantaina 18.1 meillä oli np-ultra-aika jonne menimme onnellisina. Sanoin tosin lääkärille että kun ne oireet on kuin hiipuneet pois, ja toden totta pieni enkelimme oli lakannut kasvamasta juuri niinä päivinä kun minulla oli kuumetta ja kova flunssa. Alkiolla oli oikeanlainen istukka ja napanuora, eikö kohdussakaan mitään epänormaalia, kaikki oli siis muuten kunnossa mutta pieni ei enää hengissä.
Sain esilääkityksen kohdun tyhjennystä varten ja keskiviikkona 20.1. alkoi sitten tyhjennys. Aamulla laitoin Cytotecit noin kello 7 ja sitten puolentoista tunnin kuluttua alkoi tapahtua. Ensin kova vihlaisu ja sitten vessaan taisi tulla lapsivedet, koska mitään veristä vuotoa minulla ei heti ollut. Hetken kuluttua alkoi sitten verinenkin vuoto ja klönttien kohdalla tuli tarve mennä vessaan, ja sinne ne suuremmat sitten ”kolisi”. Koko päivän tuli kivuliaita supistuksia. Minulla auttoi kuumavesipullo vatsalla, kävely ja itseni heijjaaminen tai keinuminen. Rakkaani piti minusta hyvää huolta, kiitos hänelle siitä.
Itselläni vuotoa oli enimmäkseen tuon ensimmäisen päivän, kolmisen päivää kaikkiaan ja sitten jo sunnuntaina vuoto oli varsin niukkaa. Viikolla tuli ehkä joka toinen päivä pikkaisen vuotoa ja seuraava viikko olikin jo ilman mitään. Pari supistusta tuntui silloin tällöin ja ne kyllä oli kivuliaita vaikka mitään ei tullutkaan.
Tunteet olivat todella tuskaiset, olimme kerenneet kiintyä ajatukseen vauvasta, olimme suunnitelleet elämäämme niin että syksyllä meillä on pienokainen ja asuisimme yhdessä perheenä. Ainakaan lasta meillä ei vielä ensisyksynä ole, muuten toivottavasti asumme saman katon alla. Sydämeen jää tila tälle menettämällemme enkelille, toivottavasti toinen pienokainen saa aikanaan alkunsa ja jaksaa kulkea matkassa lapseksi saakka ja jatkaa elämäänsä aikuisuuteen.
Ensimmäinen jälkitarkastus oli 10.2. ja siellä kohdun limakalvon paksuus oli 14mm. Kohdussa näkyi ”jotakin” mutta lääkärin mielestä ei kannattanut lähteä kaavintaan koska siinä vaurioitetaan aina kohdun limakalvoa ja kaikki näytti muuten olevan kunnossa. Uudelleen menen vielä tarkastukseen 8.3. Olen tyytyväinen saamaani hoitoon terveyskeskuksessa ja sairaalassa, vaikkakin aika raakaa oli olla jälkitarkastuksessa kun sekä lääkäri että huoneessa käynyt hoitaja olivat raskaana...
Enkeli on melkein päivittäin vielä mielessä. Eilen 18.2. alkoi ensimmäiset kuukautiset pitkään aikaan. Pikkuhiljaa tästä varmasti pääsee normaaliin rytmiin takaisin. Ikävä ja kaipuu varmasti on vielä pitkään mielessä. Onneksi olen saanut rakkaani kanssa puhua asiasta. Olen tätä käynyt läpi myös saman kokeneiden ystävieni kanssa. Aika avoimesti olen myös muuten puhunut asiasta ystävien ja tuttujen sekä perheeni kanssa. Toivon ettei kenenkään tarvitisisi tällaista kokea niin että ajattelee olevansa ainut ja yksin kokemuksensa kanssa. Meitä on yllättävän paljon.
Rakkautta ja onnea tulevaisuuteen kaikille tämän kovan kokemuksen kokeneille! Tietysti myös heillekin jotka eivät tämän kanssa omakohtaisesti koskaan joudu kasvotusten. Muistakaa että vaikka kuinka pieni olisi se enkeli jonka on menettänyt, tuska on silti monelle suuren suuri.
Kevät aurinkoa ja uusia seikkailuja kohti!
