Mitenkä teidän yöt menee? Varsinkin tuo ruokailuosuus.
Minä alan olla aika kypsä noihin heräämisiin. Tyttö kyllä nukahtaa hyvin illalla omaan sänkyyn ja herää myös inhimilliseen aikaan - lue: mitä myöhempään sen parempi, klo 9-10 on ihan jees. Viimeisen kuukauden aikana tyttö heräilee itkien monta kertaa yössä ja nyt parina viime yönä on vaatinyt kaksi kertaa maitoa. Aiemmin yksi yösyöttö riitti. Mä en vain nyt oikein jaksa! Mulle omat unet ovat todella tärkeät ja olen todella kiukkuinen, jos en saa kunnolla nukuttua. Omaehtoinen valvominen on sitten eri asia, on aika monta yötä mennyt kirjaa lukien aina aamuun asti
Eniten minua ottaa päähän miehen asenne. Olen sille monta kertaa sanonut parin kuukauden ajan, että olisiko se vähän aktiivinen tässä asiassa. Kun tyttö oli ihan pieni, niin mies otti muutaman kerran tytön yösyötöt hoitaakseen ja olikin aivan taivaallista nukkua sen 7-8 h yhteen menoon. MUTTA sen jälkeen ei ole asia häntä oikein innostanut! Olen sanonut kyllä ihan suoraan, enkä mitenkään epämääräisesti vihjaillut.
Mies myös haluaa, että tyttö saisi rintamaitoa mahdollisimman pitkään (2 v!!!). Hänen kulttuurissaan se on tapana. Siellä lapset myös nukkuvat äidin kanssa usean vuoden ajan samassa sängyssä. Isät nukkuvat sitten jossain muualla. Helppo hänen on sanoa, sillä minähän se tässä imetän ja herään nyt tällä hetkellä öisin.
Milloin noista yösyötöistä voi lasta vieraannuttaa hyvällä omalla tunnolla? Meikä haluaa nukkua! Tyttö syö oikein hyvällä ruokahalulla. Hän saa kolme kertaa kiinteitä päivällä (puuroa hedelmän tai marjojen kanssa sekä vihanneksia, kasviksia ja proteiinia) ja nyt ihan viime päivinä saanut myös yhden hedelmävälipalan ruisleivän palan kanssa. Tuo hedelmäinen välipala on ollut greipin puolikas! Tyttö vain syö ja se syö ihan loppuun asti sen puolikkaan - enemmänkin menisi :) Tuon lisäksi tyttö syö maitoa melkein kaikkien ruokailujen päätteeksi (toisinaan annan vettä, kun tyttö tykkää sitä juoda lasista, mutta määrä on aika pieni) ja myös kerran, pari maitohuikkaa ihan pelkästään.
Tässä sitä nyt vain puretaan väsymysagnistia, kun tuntuu, että mies ei tajua yhtään!
P.S. Tyttö on kuitenkin nukkunut aika hyvin, enkä ole missään sumussa elänyt näitä kuukausia. On aika normaaliolo, mutta yhdet 9 h yöunet ovat haaveissa. Kaiken kaikkiaan tyttö on ja hänen kanssaan on asiat menneet helposti ja aika kivuttomasti.

Muokattu viimeksi: