Yönsäde
Piirimestaruustason postaaja
HEIPPA,
Nopeesti..juuri kotiuduin sairaalasta.Eli meille tosiaankin syntyi jo vauva.Eli minähän kärsin jo pitemmän aikaa kipeistä suppareista.Ja maanantaina 27.12.2010 supparit muuttuivat säännöllisiksi ja tulivat 5 min.välein.Mutta sitten yhtäkkiä alkoikin raju verenvuoto ja mies soitti ambulanssin.Pillit päällä minu sitten vietiin Taysiin.Siellä ultrattiin ja todettiin,että istukan alareunassa on verihyytymä ja istukka oli revennyt.Vauvan vointi oli erinomainen.Jouduin tiputukseen ja minulle annettiin supistuksia ehkäisevää lääkettä sekä verenvuotoa ehkäisevää lääkettä.Ravinnotta jouduin olemaan ja seuranta tapahtui synnytyssalissa hätäsektio valmiudessa.Aamulla verenvuoto oli hiipunut ja minut siirrettiin osastolle.Pakkolevossa jouduin olemaan;ainoastaan vessassa sain käydä.Osastolla tuli suppareita ja vähäistä verenvuota.Lääkitystä sain jatkuvasti kumpaankin asiaan.Myöskin sain koritisonipiikit vauvan keuhkoja varten.Lauantaina kello.22 sitten alkoikin taas todella raju verenvuoto.Ja minut kiikutettiin taas synnytyssaliin seurantaan.Taas oli leikkausvalmius kokoajan läsnä.Aamulla lääkäri tutki ja huomasi,että verenvuodon lisäksi multa tulee lapisvettä.Jatkuvan verenvuodon ja lapsiveden takia lääkäri päätti käynnistää synnytyksen.Enään ei voitu ajatella sitä,että lapsen on parempi vielä kasvaa.Riskit olivat nyt liian suuret siihen ajatukseen.Eli sunnuntaina 2.1.2011 klo.12 laitettiin oksitosiinitippa tippumaan.Ravinnotta olin kokoajan ja leikkausvalmius oli kokoajan.Synnytys olikin sitten tosi nopea ja Poika syntyi jo kello.16.50.Ponnistusvaihe kesti vain vajaan minuutin eikä kätilö edes kerennyt laittaa käsineitä käsiinsä:D.Poika painoi 2120g ja oli 47cm pitkä ja pipo oli 31,6 cm.Lastenlääkäri oli mukana synnytyksessä.Pisteitä Poika sai 9/9/- .Viimeisiä pisteitä ei annettu,kun Poika vietiin suoraan lastenosastolle.Poika itki kuuluvaasti.Poika on keskoskaapissa ja hänen vointinsa on yllättävän hyvä:).Hengittää ihan itse,syö ihan itse,pisaa ja kakkaa.Nyt hän on seurannassa ja kotiin pääsee ehkä rv35-36,jos kaikki menee hyvin?Päivä kerrallaan mennään.Kyllä oli todella rajua ja pelottavaa aikaa viime viikko.Ja nyt sitten jatkuu pelko Pojan voinnista.Minä käyn nyt sitten joka päivä Taysissa ( eli vietän siellä päivät ) ja pumppaa Pojalle maitoa sekä myös imetän.Hän ei ihan vielä jaksa kunnolla itse imeä rinnasta maitoa.Raskasta on,kun kotona on muitakin lapsia,joita ei nyt kerkeä nähdä kovinkaan usein:(.
HYVÄÄ RASKAUSAIKAA TEILLE JOKAISELLE!!!!!!!!!
Yönsäde ja Poika 2vrk <3 ( tänään olisi rv 34+0 )