E
Eveliina_uk
Vieras
En yleensä kirjoittele tänne, mutta tänään koen, ettei muutakaan forumia ole jakaa tämänpäiväistä erikoista tunnetta.
Miksi jaan tämän? No ensinnäkin puhtaasta huvituksen, kummastumisen sekaisesta tunteesta mutta myös heille, joilla tänä päivänä saattaa olla suru pusakassa rakkauselämän tuoreen pettymyksen vuoksi.
En ole moneen vuoteen ajatellut erästä exää, joka loukkasi minua syvästi, mutta johon minä olin parikymppisenä umpirakastunut.
Keskustelut olivat hyvin syviä ja olimme selvästi sielunkumppaneita. Hänen omista avautumisistaan tiedän, että tunne oli molemminpuolinen. Olimme fyysisesti todella sopivia toisillemme. Mutta olimme auttamattoman lapsellisia ja epäkypsiä, ja juttu jäi lyhyeen. Hän oli se osapuoli, joka käyttäytyi todella inhottavasti minua kohtaan, selvästi pelasi useampaa naista samaan aikaan, teki ohareita ja kysyessäni tilanteesta ilkeili jne. Loukkaannuin todella syvästi ja liki vuoden ajan mikään ei tuntunut miltään. Suremisen sijaan, minun olisi kannattanut karistaa tämän tapauksen pölyt nopeasti ja liikkua eteenpäin.
Nyt sitten monta kymmentä vuotta myöhemmin hetken mielijohteesta etsin hänet somesta. Jotain tunteita ihmisen kanssa viettämiäni hetkiä kohtaan ilmeisesti vielä on, koska jollakin oudolla tavalla minua riemastutti, kuinka REPSAHTANUT HÄN ulkoisesti ON. On mahaa, on parta, jossa on harmaita karvoja, ja on botoxia huutavia ryppyjä otsalla. Vetäytynyt hiusraja. Vanhoista lävistyksistä ruma jälki. Hampaat eivät ole enää valkoiset. Ennen niin jumpattu, hoikka, lihaksikas kroppa on mennyttä ja todella komeat kasvot harmaiden karvojen ja ryppyjen piilossa. Ei selvästikään pidä itsestään huolta. Toki itsekin olen saanut elopainoa, mutta ikääntymisemme on aivan eri laatua ja hänestä näkyy jonkinlainen itsensä laiminlyöminen.
Olisinpa nähnyt nämä kuvat jo parikymppisenä, niin olisin saanut voimia koota itseni ja ajatukseni paljon nopeammin. Ei tämmöisen suremisessa ollut mitään järkeä.
Miksi jaan tämän? No ensinnäkin puhtaasta huvituksen, kummastumisen sekaisesta tunteesta mutta myös heille, joilla tänä päivänä saattaa olla suru pusakassa rakkauselämän tuoreen pettymyksen vuoksi.
En ole moneen vuoteen ajatellut erästä exää, joka loukkasi minua syvästi, mutta johon minä olin parikymppisenä umpirakastunut.
Keskustelut olivat hyvin syviä ja olimme selvästi sielunkumppaneita. Hänen omista avautumisistaan tiedän, että tunne oli molemminpuolinen. Olimme fyysisesti todella sopivia toisillemme. Mutta olimme auttamattoman lapsellisia ja epäkypsiä, ja juttu jäi lyhyeen. Hän oli se osapuoli, joka käyttäytyi todella inhottavasti minua kohtaan, selvästi pelasi useampaa naista samaan aikaan, teki ohareita ja kysyessäni tilanteesta ilkeili jne. Loukkaannuin todella syvästi ja liki vuoden ajan mikään ei tuntunut miltään. Suremisen sijaan, minun olisi kannattanut karistaa tämän tapauksen pölyt nopeasti ja liikkua eteenpäin.
Nyt sitten monta kymmentä vuotta myöhemmin hetken mielijohteesta etsin hänet somesta. Jotain tunteita ihmisen kanssa viettämiäni hetkiä kohtaan ilmeisesti vielä on, koska jollakin oudolla tavalla minua riemastutti, kuinka REPSAHTANUT HÄN ulkoisesti ON. On mahaa, on parta, jossa on harmaita karvoja, ja on botoxia huutavia ryppyjä otsalla. Vetäytynyt hiusraja. Vanhoista lävistyksistä ruma jälki. Hampaat eivät ole enää valkoiset. Ennen niin jumpattu, hoikka, lihaksikas kroppa on mennyttä ja todella komeat kasvot harmaiden karvojen ja ryppyjen piilossa. Ei selvästikään pidä itsestään huolta. Toki itsekin olen saanut elopainoa, mutta ikääntymisemme on aivan eri laatua ja hänestä näkyy jonkinlainen itsensä laiminlyöminen.
Olisinpa nähnyt nämä kuvat jo parikymppisenä, niin olisin saanut voimia koota itseni ja ajatukseni paljon nopeammin. Ei tämmöisen suremisessa ollut mitään järkeä.