Voisitko suositella synnytyssairaalaasi?

Vargynja

Admin
Staff member
Administrator
Helmikuiset 2021
Voisitko suositella synnytyssairaalaasi kokemuksesi perusteella? Vai neuvoisitko kahden sairaalan välillä punnitsevaa valitsemaan toisen sairaalan? Missä sairaalassa synnytit?

Itse synnytin kummankin lapsen TYKSissä. Kummankaan kohdalla sairaalan puolesta ei jäänyt pahaa makua. Eli voisin kysyttäessä suositella.
 
Mulla kaks synnytystä Taysissä ja yksi synnytys Jorvissa (/Espoon sairaalassa) ja voisin omien kokemusteni perusteella suositella molempia. Toki Taysin synnytyksistä aikaa jo yli 10vuotta niin en tiedä nykypäivän tilannetta.
 
Synnytin hoitajalakon aikaan Tayssissa. Synnytyksestä ei ole pahaa sanottavaa. Mä pelkäsin ehkä eniten, että joudun kohtaamaan inhottavia ihmisiä ja pitämään puoliani sekä toimenpiteitä ja niistä aiheutuvaa kipua. Synnytys oli pitkä eikä sujunut ihan ongelmitta, mutta mulla pysyi koko ajan sellainen "go with the flow" -mentaliteetti ja muistan vain muutamia epätoivon hetkiä lähinnä siitä, kun aloin olla aika väsynyt, eikä homma edennyt mihinkään. Jälkeenpäin olen miettinyt myös, miten hienosti kätilöt hoiti itse syntymän. Synnytyskertomuksesta selviää, että loppua kohden on oikeasti ollut jo vähän kiire ja muistanhan mä ihmetelleeni, kun poika oli harmaa ja veltto, eikä perinteisesti itkenyt. Kaikki päättyi lopulta hyvin, mutta on tuokin taiteenlaji, että missään vaiheessa kummallekaan meistä vanhemmista ei noussut huolta mun tai vauvan tilanteesta.

Osastolla jouduin olemaan vuorokauden ennen saliin pääsyä ja viisi päivää synnytyksen jälkeen ja siitä mulla ei ole juuri hyvää sanottavaa. Me kuultiin vasta ihan viimeisinä päivinä, kun naapurivuoteeseen selostettiin ihan perusasioita esim. välipalajääkapista yms. Lääkkeitä mulle kyllä kannettiin, mutta mikään muu tieto ei sitten kulkenutkaan ja laskin, että tuona aikana mulla oli 15 eri hoitajaa. Pojan syömisessä oli alkuun haasteita, mä en pystynyt istumaan enkä kävelemään kunnolla ja näitä asioita sitten selvensit jokaiselle hoitajalle hirveässä univelassa (perhehuoneisiin ei lakon takia päässyt, mieskin joutui ramppaamaan sairaalan ja kodin väliä, se ettei osastolla saa nukkua ei nyt oo kaiketi mitään ihmeellistä kuitenkaan) erikseen ja kaikkihan ne oli sitten vielä eri mieltä ja neuvoi eri tavalla. 🙃
 
Mulla kanssa taysista kokemus, että synnyttäminen oli hyvä, lähes erittäin hyvä, kokemus, mutta osastoaika (meillä tavallinen osasto 1 yö + hotellilla loput) jätti henkisiä kolhuja.
 
Kanta Hämeen keskussairaala voin suositella vaikka loputtomiin! Ne pelasti mun hengen ekassa synnytyksessä ripeälle toiminnalla ja tokassa synnytyksessä asettivat epiduraalikatetrin etukäteen, kun sanoin että kipu jännittää jo valmiiksi. Lääkäri kirjasi ohjeet ennen synnytystä mun hoitoon liittyen, jotka sit hoitajat luki, että osasivat toimia oikein. Tuntui että olin osaavissa käsissä.

Ekassa synnytyksessä ehkä liikaa välteltiin episotomiaa, minkä vuoksi kesti ja kesti. Eli episotomia ois pitänyt tehdä heti alkuun. Olin kuitenkin iloinen, että he antoi yrittää loppuun asti alakautta, vaikka kokemus oli mitä oli ja luottivat että ei tarvii sektiota. Tiedän että muissa paikoissa samassa tilanteessa ois nopeammin päädytty sektioon, mikä sekään ei olisi ollut paha juttu, mutta meni kuitenkin hyvin näin.

Ehkä synnytyksen kivunlievitysvaihtoehdoista olisin halunnut enemmän neuvoja, mutta se ei kyllä jäänyt yhtään kalvamaan.

Annoin täyden 10 pistettä kuopuksen synnytyksestä. Siinä ei ollut mitään moitittavaa.

Perhehuoneen ois saanut tokallakin synnytyskerralla ja mulle ei sit tullutkaan lopulta huonekaveria, koska tavallaan me oltiin perhehuoneessa, mutta mies päättikin lähteä takaisin esikoisen luokse. 😊 oli aika luksusta!
 
Synnytin toukokuussa Taysissa. Itse pohdin pitkään sen ja Kanta-Hämeen välillä, minne minulla oli sinne jo lähetekin, mutta tamperelaisina päädyimme lopulta Taysiin. Synnytys meni Taysissa kivasti ja meillä oli koko synnytyksen ajan sama kätilö. Kanta-Hämeeseen olisin nimenomaan halunnut muualta kuulemieni, Taysiin liittyvien huonojen osastokokemusten vuoksi, mutta onneksi synnytys meni siinä määrin hyvin, että pääsimme siirtymään synnytyssalista suoraan (omin jaloin) potilashotelliin, jossa olimme ennen kotiutumista kaksi yötä. Kokonaisuutena siis synnytyskokemus synnytyssairaalan näkökulmasta oli todella hyvä.
 
Mua kiinnostaisi kuulla Naistenklinikka vs Jorvi?
Meillä on molempiin yhtäpitkämatka, Jorvi ehkä helpoin (jos miettii liikennettä ja pysäköintiä)
Mut kaikki muu kokemus/tietämys uupuu.
Esikoinen syntynyt KOKSssa.
 
Kanta Hämeen keskussairaala voin suositella vaikka loputtomiin! Ne pelasti mun hengen ekassa synnytyksessä ripeälle toiminnalla ja tokassa synnytyksessä asettivat epiduraalikatetrin etukäteen, kun sanoin että kipu jännittää jo valmiiksi. Lääkäri kirjasi ohjeet ennen synnytystä mun hoitoon liittyen, jotka sit hoitajat luki, että osasivat toimia oikein. Tuntui että olin osaavissa käsissä.

Ekassa synnytyksessä ehkä liikaa välteltiin episotomiaa, minkä vuoksi kesti ja kesti. Eli episotomia ois pitänyt tehdä heti alkuun. Olin kuitenkin iloinen, että he antoi yrittää loppuun asti alakautta, vaikka kokemus oli mitä oli ja luottivat että ei tarvii sektiota. Tiedän että muissa paikoissa samassa tilanteessa ois nopeammin päädytty sektioon, mikä sekään ei olisi ollut paha juttu, mutta meni kuitenkin hyvin näin.

Ehkä synnytyksen kivunlievitysvaihtoehdoista olisin halunnut enemmän neuvoja, mutta se ei kyllä jäänyt yhtään kalvamaan.

Annoin täyden 10 pistettä kuopuksen synnytyksestä. Siinä ei ollut mitään moitittavaa.

Perhehuoneen ois saanut tokallakin synnytyskerralla ja mulle ei sit tullutkaan lopulta huonekaveria, koska tavallaan me oltiin perhehuoneessa, mutta mies päättikin lähteä takaisin esikoisen luokse. 😊 oli aika luksusta!
Kanta-Hämettä suosittelen näin tuoreeltaan itsekin!

Osastolla saatiin hyvää palvelua, opastusta ja neuvontaa! Olin sairaalassa (naistentautien puolella) ensin vuorokauden käynnistämisen vuoksi. Synnytys tapahtui hätäseltiona hyvin yllättäen ja äkkiä. Jälkihuolto, henkinen ja fyysinen oli loistavaa. Leikkaava lääkäri kävi tapaamassa pari päivää leikkauksen jälkeen ja kävimme läpi tapahtuman sekä sain kirjaukset itselleni saman tien luettavaksi. Sain olla huoneessa yksin koko ajan (4vrk), joista mies yhden yön ja muina aikoina miten halusi ja aikatauluun työn ja lemmikkien hoidon ohessa. Ruoka oli loistavaa, mikä on itselleni tuollaisissa oloissa todella tärkeää!
 
Mua kiinnostaisi kuulla Naistenklinikka vs Jorvi?
Meillä on molempiin yhtäpitkämatka, Jorvi ehkä helpoin (jos miettii liikennettä ja pysäköintiä)
Mut kaikki muu kokemus/tietämys uupuu.
Esikoinen syntynyt KOKSssa.

Meillä ei oo kokemusta kummastakaan, mutta Jorvista(Espoon sairaalan tiloissa synnytysosasto) oon kuullu hyvää palautetta. Oon käyny tutustumassa synnytysosastoon ja se vaikutti tosi rauhalliselta. Sekä seurannassa ollessa henkilökunta oli ystävällistä ja aina oli aikaa. Plus ovat muutaman vuoden vanhat tilat. Naistenklinikalta myös kuullu hyviä kokemuksia. Siellä pääsee hotelliin, jos kaikki mennyt hyvin synnytyksessä.

Kokemusta on Lohjan sairaalasta ja se oli aivan 10 arvoinen kokemus. Me ei siis päästy Jorviin tai Naisten klinikalle ruuhkan vuoksi. Jos mahdollista, niin suosittelen kyllä Lohjalle menoa, työntekijöillä aikaa synnytyksen aikana ja sen jälkeen. Todella nopeasti sai apua pyydettyä. Todella osaavaa henkilökuntaa ja kunnioittivat omaa tahtoa. Kertoivat aina mitä tapahtuu, mitä tehdään ym. Oli turvallinen olo kokoajan (ensisynnyttäjänä). Perhehuoneeseen saatiin aina apua nopeastikin, oli aikaa imetysohjaukseen ja neuvontaan.

Luulen, että Jorvin ja Naistenklinikan miinukset on isot synnyttäjämäärät, joten synnytyksen jälkeen ei välttämättä ole niin paljon aikaa.
 
Takaisin
Top