Voiko kaavinta vaikuttaa raskautumiseen?

  • Ketjun aloittaja Ketjun aloittaja Niittuuli
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
N

Niittuuli

Vieras
Minulla on valtava vauvakuume ja toivoisin ettei lasten ikäero venyisi kovin moniin vuosiin. Kohtuni jouduttiin kaapimaan 2 kertaa edellisen raskauden jälkeen että istukka saatiin irti.

Kun nyt kävin lapsen kanssa neuvolassa ja kerroin vauvakuumeesta terveydenhoitaja mainitsi jotenkin sivulauseessa nuo kaavinnat ja että se sitten aiheuttaakin lisää haastetta. Olin niin hämmentynyt etten tajunnut kysyä asiasta enempää.

Lyhykäisyydessään kysymykseni teille onkin: Kuinka istukan kaavinnat vaikuttavat raskaaksi tulemiseen ja onko joku kuitenkin tullut uudelleen raskaaksi niistä huolimatta? Heitänkö suosiolla haaveet romukoppaan ja siirryn tuonne lapsettomuus palstalle.
 
Pahoitteluni ensiksi kaavinnan johdosta :( itellä tehtiin kaavinta nukutuksessa 2017 istukan palanen oli jäänyt kohtuun. Hoidoilla saanut alkunsa raskaus tuohon sun kysymykseen vastaus: Vaikuttaa tai ainakin itsellä vaikutti. Lapsettomuuslääkärit ja ennen kaavintaa hoitava lääkärit sanoivat, että kaavinta voi vaikuttaa kohdunlima kalvoon ja ohentaa limakalvoa ja tietenkin limakalvon ohentaminen vaikuttaa kuukautisiin, ettei vuotoa paljon ole ja kuukautisten kesto lyhyempi.
 
Kaavinnan jälkeen tulin raskaaksi hoidoilla vaikka miten yritetiin hoitojen välissä loppujen lopuksi kaavinnasta meni 1v10kk kun tulin raskaaksi ja kaavinasta jäi just nuo ikävät asiat mitä lääkärit kertoivat voi kaavinnasta tulla.
 
Kuulostaa kamalalta ja pelottavan tutulta. Minulla kuukautiset ovat muuttuneet kaavintojen jälkeen ihan olemattomiksi. Olisipa ollut kiva jos edes jommankumman kaavinnan jälkeen olisi mainittu tästä vaikutuksesta. Eihän se olisi asiaan vaikuttanut, ihan syystä kaavittiin, mutta jotenkin olisi mukava tietää toimenpiteiden seurauksista.
 
Kuulostaa kamalalta ja pelottavan tutulta. Minulla kuukautiset ovat muuttuneet kaavintojen jälkeen ihan olemattomiksi. Olisipa ollut kiva jos edes jommankumman kaavinnan jälkeen olisi mainittu tästä vaikutuksesta. Eihän se olisi asiaan vaikuttanut, ihan syystä kaavittiin, mutta jotenkin olisi mukava tietää toimenpiteiden seurauksista.
Itselle ei aivan ihan rehellisesti näistä riskeistä kerrottu,kun kysyin onko jotain riskejä silloin vain sanottiin riskit ovat olemattomat. Tietenkin ihan aiheelinen oli kaavinta, mutta aiheellista olisi kertoa suoraan kaikki riskit itelle, kun kaikista riskeistä ei kerrottu :( harmi, kun sinulle myös käynyt tuo kuukautisten olemattomuus.
 
Ei pitäisi vaikuttaa, ja typeriä kommentteja olet ”ammattilaisilta” saanut. Itselle tehty imukaavinta myöhäisen keskenmenon jälkeen, ja jälkitarkastuksessa oli jo kaikki kuosissa ja limakalvo palautunut aivan ihanteelliseksi. Tiedän kyllä itse, että stressi tästä voi olla tosi kova, mutta en sinuna huolehtisi, jos kerran olet aiemminkin onnistunut raskautumaan.

Tsemppiä ja haleja sulle <3
 
Niin, ja täytyy se vielä sanoa, että mullakin oli alkuun niukemmat menkat, vaikka limakalvo ultrassa oli kuulemma ihanteellisen paksu ja ”kolmikerrosrakenteinen” kuten kuuluukin. Ei siis hätää! Tiedän monien raskautuneen keskenmenojen ja kaavintojen jälkeen vaikkei menkat/kierto olisikaan olleet vielä aivan kohdillaan.
 
Itellä ihan on lääkärit todenneet tämä limakalvo ohentumisen mikä näkyy ihan kuukautisissa. Kyllä kaavinta voi siis vauroittaa limakalvoa sellainen riski on olemassa, mutta tietenkin hyvä jos teille ei ole näin tehnyt tsemppiä jatkoon. Tämä limakalvon ohentuminen on kestänyt jo vuosia, että ei ole tämä vaurio ohi menevä.
 
Takaisin
Top