Verinen/ruskea vuoto alkuraskaudessa

  • Ketjun aloittaja Ketjun aloittaja Lilja-
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä

Lilja-

Vauhtiin päässyt keskustelija
Tällä hetkellä pelottaa kovasti. :sad001

Ollaan yritetty lasta jo lähemmäs vuosi, ja nyt olen saanut ensimmäisen plussan. Alavatsakipujen vuoksi raskauden sijainti tarkistettiin ultralla n. rv 5+3 - 5+4. Näkyi vasta ruskuaispussi, mutta kuulemma kaikki hyvin.

Seuraavana päivänä tästä, eli eilen, alkoi ruskea vuoto, joka toistaiseksi on vähäistä, mutta pelkään että sen määrä kasvaa tai se muuttuu kirkkaaksi. Vuotoa tulee lähinnä pyyhkiessä, siteeseen asti vain pieni tippa.

Pohdin epätoivoisen toiveikkaana, voisiko vuoto olla aiheutunut ultratessa alakautta? Tutkimus ei kyllä sattunut.

Nyt ei ole kuukautisten ajankohta, jolloin ilmeisesti on melko tavallista että tulee niukkaa vuotoa, vaan kuukautiset ovat ~pari viikkoa myöhässä.

Alavatsakipuja tosiaan on ollut koko ajan, kuukautismaisia, jomottelua, vihlontaa, suolistoperäisiä kipuja jne.

Pitää varautua keskenmenoonkin, mutta voisiko tämä olla ihan harmitonta?
 
On se voinut ultrauksestakin tulla, mutta silloin se ei ole vaarallista. Minulla tuhrutti esikoista odottaen silloin sun tällöin, lääkäri totesi vain, että raskaana limakalvot herkästi vuotavat. Kaikki meni hyvin esikoisen raskaudessa, eikä mitään varsinaista syytä tuolle tuhruttelulle ollut.
 
Mulla ainakin oli harmitonta. Tuli 5+5 päivällä ja sitten vielä vähän myöhemmin lisää, olisko ollut jotain viikko senjälkeen
Jomottelu mahassa oli kohdun kasvua, ja kuulemma niinkauan kun ei tuu verta ja hyytymiä vaan on just rusehtavaa suttua niin ei aiheuttanut paniikkia.

Vaikka paniikissahan mä just gynelle menin kun suttas. Kesti hetken ennenkuin löysi alkion, ehdin jo säikähtää ettei siellä oo mitään.

Eli ainakin mun kokemuksen mukaan harmitonta. Ja kun sulla on näkynyt oikeassa paikassa ruskuaispussi niin se on jo pykälä eteenpäin.
 
Kiitos teille :Heartred Toivottavasti olisi vaaratonta minunkin kohdallani.

Soitin neuvolaan, ja sieltä sanottiin myös että hyvin voi olla "normaalia". Sovittiin, että jos yltyy voimakkaammaksi, niin soitan maanantaina uudestaan. Mitäänhän ei tietenkään ole tehtävissä jos ei ole elinkelpoinen ja alkaa runsas vuoto. :/
 
Toivotaan että on normaalia. Voi johtua ultrauksesta tai limakalvot kuivat tms.

Mulla tässä raskaudessa ensimmäiset vuodot tuli rv6+ ja silloin välillä siteeseen asti, pari päivää kesti. Lähinnä pyyhkiessä. Sen jälkeen on joka kuukausi tullut vähän pyyhkiessä verta, kerran/kaksi päivän aikana muttei vuoda. Sen enempää. Ovat veikanneet "menkkoja", kuivia limakalvoja tai kohdunsuuta (mulla leikattu sitä).nyt menossa 23+, ei ultrissa syytä löytynyt.
 
Mulla on kahdenlaisia kokemuksia. Edellisessä raskaudessa tuhrutti ruskeaa rv9-11. Tällöin oli tapahtunut keskeytynyt keskenmeno tuhrun alkaessa. Tässä raskaudessa tuhrutteli rv7-9, välillä kirkastakin verta. Kohdusta löytyikin ultralla elävä sikiö ja pieni vuotava hyytymä. Nyt 15+4 ja kaikki on hyvin :)

Toivottavasti on vaaratonta! :Heartred
 
Voikohan tällaista "harmitonta" vuotoa mitenkään erottaa keskenmenosta? Voi itku kun stressaa. Pari tuntia sitten luulin jo vuodon loppuneen, mutta jatkuu se.
 
Voikohan tällaista "harmitonta" vuotoa mitenkään erottaa keskenmenosta? Voi itku kun stressaa. Pari tuntia sitten luulin jo vuodon loppuneen, mutta jatkuu se.
Ei voi. Minulla onnistunut raskaus siis tuhrutteli, ja keskenmennyt ei lainkaan. Kesken menneessä vain todettiin ultrassa, että alkio on kuollut yli kuukautta aikaisemmin ja kohti pitää tyhjentää, kun ei se ole itsekseen lähtenyt tyhjenemään. Ja siinä kesken menneessä siis verta tai tuhruakaan ei tullut ollenkaan ennen tyhjennyslääkkeitä.
 
Voikohan tällaista "harmitonta" vuotoa mitenkään erottaa keskenmenosta? Voi itku kun stressaa. Pari tuntia sitten luulin jo vuodon loppuneen, mutta jatkuu se.

Valitettavasti ei voi. Ultralla näkee, kun sikiö on niin iso, että syke pitäisi löytyä. Tästä raskaudesta oppineena kehoitan luottamaan hyvään, jollei toisin todisteta. Se on vaikeaa, mutta pelosta tai sen vahvistumisesta ei ole mitään hyötyä, oli tilanne mikä vain.
 
Edelleen tilanne sama, pientä ruskeaa vuotoa, pääosin pyyhkiessä jää paperiin. Ei kai tässä auta kuin odotella alkaako kunnon vuoto vai ei. Ultraan pääsen 25. päivä, eli reilun viikon päästä maanantaina.
 
Ymmärrän huolen :( Mutta jos lohduttaa niin mulla oli tiputteluvuotoa n rv6-10 ja senkin jälkeen muutaman kerran valahti reilummin menkkamaista kirkasta vuotoa pari kertaa, olin aivan paniikissa. Mutta ultrassa kaikki hyvin, selvää syytä ei löydetty. Lääkäri sanoi vaan että synnytyksiin johtavissa raskauksissa 1/4 osassa on ollut vuotoja.. Vuodot vievät sitä odotuksen iloa kun saa olla jatkuvasti tuplasti huolissaan, toivotaan että vuodot loppuvat pian, voimia odotteluun :Heartred
 
Mulla ekasta tuli rv 4-7 rusehtavaa tuhrua monta kertaa viikossa. Pääsin kipujen ja vuodon + haaleana pysyvän raskaustestin takia ultraan, mutta ihan normaali raskaus ja lapsi siitä tuli. Kystat aiheutti kivut, mutta ei vuotoa, se jäi mysteeriksi, eikä ultran jälkeen enää tullutkaan vuotoa.
Tokasta holahti yhtäkkiä rv 7+ ihan reilusti kirkasta verta juoksulenkin jälkeen ja olin ihan varma että kesken meni. Seuraavana päivänä ei enää vuotoa ja ultrassa kaikki hyvin ja terve vauva tuli.
Keskenmenneessä raskaudessa ei taas tullut vuotoa vaan piti lääkkeillä tyhjentää kohtu.
 
Tulin päivittämään tilannetta. Vielä reilu viikko sitten hcg oli nousussa, mutta hitaasti. Kahdessa päivässä 23 000 -> 26 000. Ultrassa alkio 6+3, ei sykettä. Tänään kontrollissa alkio lähtenyt kutistumaan(?), ei sykettä, hcg laskenut takaisin 23 000. Sain mifegynen, huomenna cytotecit ja tyhjennys kotona. Pelottaa.
Vuoden yrityksen jälkeen tässä on kaikki mitä kehoni sai aikaan :shifty: Ei edes kuollut alkio poistu itsekseen.

Tänään olisi siis kuukautisista laskettuna 8+2, ja minä siirryn takaisin lapsettomuuspuolelle.
 
Mulla ekasta tuli rv 4-7 rusehtavaa tuhrua monta kertaa viikossa. Pääsin kipujen ja vuodon + haaleana pysyvän raskaustestin takia ultraan, mutta ihan normaali raskaus ja lapsi siitä tuli. Kystat aiheutti kivut, mutta ei vuotoa, se jäi mysteeriksi, eikä ultran jälkeen enää tullutkaan vuotoa.
Tokasta holahti yhtäkkiä rv 7+ ihan reilusti kirkasta verta juoksulenkin jälkeen ja olin ihan varma että kesken meni. Seuraavana päivänä ei enää vuotoa ja ultrassa kaikki hyvin ja terve vauva tuli.
Keskenmenneessä raskaudessa ei taas tullut vuotoa vaan piti lääkkeillä tyhjentää kohtu.

Millasia kipuja sulla oli noista kystista?
 
Millasia kipuja sulla oli noista kystista?
Tästä jo 7v aikaa niin en kunnolla muista, mutta ainakin toisella puolella oli sellaista liikkumisessa/tärinässä pahenevaa viiltävää kipua. Lääkärin painellessa vatsaa rv 6+ myös tuntui tosi ikävältä. Useita 5-6cm kystia oli molemmilla puolilla, mutta ilmeisesti normaalia kun ei niille mitään tehty tai seurattu, sanottiin vaan että tule uudelleen jos kipu pahenee. Seuraavassa ultrassa rv 13 ei mitään mainittu niistä.
 
Okei. Mulla oli eilen vähän saman tyyppistä. Kamala kipukohtaus, ja tuntu ikävältä kävellä. Vatsa meni myös ihan kosketus araksi.
 
Mulla ollut nyt 4vrk ruskeaa vuotoa, tullut jonkin verran myös siteeseen asti. Välillä myös menkkamaisia kipuja, tosin ne ovat olleet nyt vähenemään päin.

Eilen oli neuvola jossa vain keskusteltiin. Kerroin myös vuodosta, käski seurailla ja soittaa päivystykseen jos vuotoa alkaa tulla runsaasti. Tällä hetkellä rv 9+1. Ensi maanantaina olisi verikokeet ja eka ultra 8.7.

Pelottaa pirusti että tässäkö tämä nyt oli... On meidän ensimmäinen niin ei ole kokemusta vielä mistään. Väsyttää koko ajan pirusti ja väsymyksen + veemäisen päänsäryn vuoksi oli pakko hakea töistä saikkua pari päivää. Panadol auttaa vähän huonosti migreenisärkyihin...

Mulla ei ole kauheasti ollut huonovointisuutta, hetkittäin kyllä, ettei voi oikein oireista sanoa jos saakin keskenmenon. Rinnat on paisuneet kuin pullataikina, kai ne sitten "palautuu" jos tää kesken menee?

Miettinyt kyllä jos menisi yksityiselle ultraan mutta raha vähän tässä on se joka jarruttaa. Kauhea huoli koko ajan kun vuotoa ei ole ollut viimeksi kun huhtikuussa kun oli ed menkat.
 
Takaisin
Top