Verenvuoto alkuraskauden aikana

NeitiUniikki

Vasta-alkaja
Kuinka monella on ollut verenvuotoa raskauden alkuaikana? Miten teillä meni?
Mulla alkoi viikolla 6 ja kävin verikokeessa viime perjantaina. Nyt viikko 7ja odotan 29.12 uutta verikoetta ja 30.12 lääkäriin. Oli kovasti paineen tunnetta itsellä viime viikon lopulla vatsassa mutta viikonloppuna alkoi helpottaa. Tuntuu kauhealta odottaa viikko labraa että onko kaikki mennyt niin kuin pitää. Google on pelottava kun tietoa asiasta etsi mutta samalla sanotaan verenvuodon olevan normaalia alkuraskauden aikana.
 
Joskus noin viikolla 10 muistaakseni tuli yhtäkkiä yksittäinen holahdus kirkasta verta, jonka jälkeen useamman viikon ruskeaa vanhaa verta tuhrutti. Ultrassa ei näkynyt mitään selittävää. Raskaus sujui normaalisti loppuun 😄
 
Mulla on kolme raskautta takana, joista syntynyt kaksi lasta. Joka raskaudessa on vuodellu enemmi tai vähemmin verta jossain kohtaa alussa. Oireet myös vaihdellu. Vähäoireisia raskauksia kaikki ja välillä kaikki oireet kadonnut kokonaan. Kovasti tsemppiä sulle! Alkuraskaus on pitkä ja piinaava ♥️
 
Mulla oli rv 7-12? enemmän tai vähemmän ja toisinaan ihan kunnolla valahti. Neuvolasta vaan sanottiin ettei sille nyt voida tehdä mitään ja heidän laitteet toimii kunnolla vasta kun raskausviikkoja on vähintään se 10. Eli heidän kivikaudenaikaisilla laitteilla ei olisi nähnyt yhtään mitään rv7. Ei siinä auttanut muutakuin odottaa.
No se on nyt koulussa, että silleen meni hyvin. Neuvolasta sanottiin että ehkä se oli joku hematooma (verihyytymä) joka sitten vuoti.
 
Viime viikolla 17.12 ensin otin yhteyttä Neuvolaan ja sanoivat, että seurailee viikonlopun. Tuli pyyhkiessä verta. Sitten alkoi kova paine alavatsassa ja enemmän verta sekä pieniä klimppejä. Soitin päivystyksen arviointiin. Sanoivat että odottelee aamuun jos ei kipua. Mulla oli paine alavatsassa muttei kipua. En ole herkkä ottamaan kipulääkettä mutta Panadolia otin ja päivystys myös ohjasi ottamaan. Kun perjantaina verenvuoto jatkui päädyin ottamaan uudestaan yhteyttä Neuvolaan ja sain lähetteen verikokeisiin. Kävin verikokeissa perjantai aamuna. Arvo toi mielenrauhan kun oli mitä pitäis olla tässä vaiheessa. Ja sitten sain ajan 29.12 mennä uudestaan verikokeisiin. On ollut todella piinaava asia kun monessa paikassa lukee että vuoto yleensä kestää muutaman päivän ja kerkee päässä kauhuskenaariot käydä läpi eikä toki vieläkään voi olla varma että kaikki on hyvin. Kuitenkin itsellä on parempi olo ja yritän olla positiivisella mielellä, että kaikki on hyvin. Tämä on mun ensimmäinen raskaus niin kaikki on mulle täysin uutta
 
Takaisin
Top