Vauvan virhetarjonta synnytyksessä

  • Ketjun aloittaja Ketjun aloittaja Geysira
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä

Geysira

Vauhtiin päässyt keskustelija
Täällä varmaan suurin osa on jo synnyttänyt oman toukokuisensa, joten kyselen nyt mahdollisista virhetarjonnoista, onko teillä tullut eteen ja miten päättyi? Saitteko synnytettyä, vai pääsittekö sektioon, tuliko vammoja?

Meillä lapsi oli eiliseen saakka aika varmasti peppu pystyssä ja oikeaoppisesti raivotarjonnassa, mutta vihaa ilmeisesti kaikkia sydänäänikuunteluita niin paljon, että eilen yliaikakontrollin aikana oli heittäytynyt avosuutarjontaan. Olen aika varma, että käyrille mennessä oli vielä peppu pystyssä, mutta ultrassa enää ei. Ja tunteehan sen nyt mahan päältäkin ihan selvästi.

Lääkäri vaan sanoi, että suottaapi olla jotta tuottaa ongelmaa tai suottaapi olla tuottamatta hyvin informatiivisesti. Sen verran luin netistä, että ainakin synnytys tulee olemaan pidempi ja tuskallisempi, joko omia supistuksia ei tahdo tulla ollenkaan tai sitten niistä jää puuttumaan lepotauko kokonaan. Lisäksi imukuppi ja isot, pysyvään pidätyskyvyttömyyteen johtavat repeämät ovat em. syystä ilmeisesti enemmän sääntö kuin poikkeus.
 
Synnytys ei vissiin ole käynnissä kuitenkaan vielä?

Tarjontaa voi yrittää parantaa spinning babies liikkeitä tekemällä (youtubessa on paljon erilaisia ohjevideoita) eli asentoja mitkä saa lapsen hakeutumaan parempaan asentoon. Mulla oli viimeisessä ultrassa vähän ennen käynnistystä vauvan pää ja koko lapsikin jotenkin viistosti, mutta syntyi ihan hyvässä tarjonnassa. Synnytyksen aikanakin vauva voi vielä korjata tarjontaa. On hyvä jos pystyy siinä oleen paljon pystyssä ja eteen nojaavissa asennoissa, kuten käveleen, oleen jumppapallolla ym ja taas mahdollisimman vähän makuuasennossa.
 
Miulla edellisellä kerralla B-kaksonen syntyi virhetarjonnassa. A-vauva tuli ihan oikeaoppisesti nuokkuryhdissä raivotarjonnassa. Imukupilla jouduttiin auttamaan, mutta sekin johtui B-vauvan mahdollisesta ahdingosta, ja tuli kiire saada edessä oleva vauva ulos. B-vauvan sykkeissä oli koko avautumis vaiheen ollut jaksoja milloin vaihtelu oli liian vähäistä ja A-vauvaa ponnistellessa käyrä muuttui liian tasaiseksi. Sydänäänet korjaantui, mutta käyrä muuttui uudellen tasaisemmaksi kun supistukset jatkuivat.
B- vauva olikin sitten avosuisesssa otsatarjonnassa. Syntyi normaalisti alakautta, imukupilla jouduttiin avittamaan tämäkin vauva. Imukupin jälki oli otsassa, mutta hävisi nopeasti. SItä johtuiko sydänäänten laskut tarjonnasta tai jostain muusta, ei kukaan varmaan osaa sanoa. Itselle ei mitään repeämiä tullut, väliliha leikattiin jo A-vauvan kohdalla.
Synnytyksestä muistan sen että B-vauvan ponnistus tuntui selvästi ikävämmälle kun A-vauvan. Johtuiko se sitten virhetarjonnasta, vai siitä että juuri oli ponnistanut isopäisen vauvan ulos ja toinen piti vielä ponnistaa niin vaikea sanoa.
 
Meidän pienin lapsi syntyi avonaisessa tarjonnassa ammeeseen ja mulle ei tullut tikin tikkiä. Kyllä se ponnistusvaihe selkeästi oli kivuliaampi kuin täysin oikein päin syntyvällä vauvalla, mutta itseluottamusta Itseä ja omaa kroppa kohtaan ja luottamuksella vauvaan ainakin mulla vaati. Toki meillä tarjonta tuli yllätyksenä.

Vauva on nyt vähän yli kk vanha ja vielä huomaa että on varmaan kohdussa ollut jo hassussa asennossa koska edelleen saattaa pään ojentaa taaksepäin ja usein nukkuu siinä asennossa. Sitä ollaan helpotettu vauvahieronnalla, jos jotain jumeja on jäänyt joka ohjaa vauvaa mutkalle.

Oon käsittänyt että jos vauva on tulossa kasvot alaspäin, naama edellä, ei synnytystä jatketa vaan sitten se menee sektioon. Avonainen tarjonta taas on sitä että vauva syntyy kasvot häpyluuta kohden kun normaalisti kasvot on taaksepäin.
 
Synnytys ei vissiin ole käynnissä kuitenkaan vielä?

Tarjontaa voi yrittää parantaa spinning babies liikkeitä tekemällä (youtubessa on paljon erilaisia ohjevideoita) eli asentoja mitkä saa lapsen hakeutumaan parempaan asentoon. Mulla oli viimeisessä ultrassa vähän ennen käynnistystä vauvan pää ja koko lapsikin jotenkin viistosti, mutta syntyi ihan hyvässä tarjonnassa. Synnytyksen aikanakin vauva voi vielä korjata tarjontaa. On hyvä jos pystyy siinä oleen paljon pystyssä ja eteen nojaavissa asennoissa, kuten käveleen, oleen jumppapallolla ym ja taas mahdollisimman vähän makuuasennossa.

Kolmen tunnin päästä lähdetään käynnistykseen...

Löysinkin nuo ohjeet ja tein niitä, lisäksi konttailin kukkapenkissä rikkaruohotehtävissä ja vaikka miten yritin saada naamallaan olon siellä tuntumaan vaikealta, mutta ilmeisesti tää on niin isänsä tyttö, että naamallaan olo on ihan fine hälle.

Sovittiin minun mielestäni, että katsotaan, kääntyykö itse supistusten voimasta ja jos ei tai avautuminen ei muuten etene tämän tarjonnan takia, niin pääsen sektioon. Ekaa olen tekemässä vasta ja sektio ei juuri pelota kun minua on ennenkin leikattu mahan seudulta. Toivottavasti pysyvät suunnitelmassa...
 
Voi kun pikkuinen on vankasti "valintansa" takana! Toivotan tsemppiä & kaikkea parasta synnytykseen! Hyvä että vaihtoehdot on sovittuna, myös sektio on välillä juuri se oikea tapa synnyttää. Menköön teillä parhain päin!
 
Tyttö tuli sitten lopulta 19h väkertämisen jälkeen lauantaina iltapäivällä. Eka ja ainoa kun on, en tiedä muunlaisista synnytyksistä, mutta tämä oli kamala alusta loppuun. Supistuksia tuli vesien menon jälkeen max. 1,5min. viiveellä, oli myös aikoja kun uusi alkoi heti edellisen perään. Ja ne olivat minusta todella kovia, en pärjännyt niiden kanssa ollenkaan. Ehkä olen vain huono kestämään kipua. Sain sitten lopulta tulehduksen, jonka takia lähdettiin toivomaani kiireelliseen sektioon, mutta se muuttui matkalla hätäsektioksi kun vauvan sykkeet tippui. Nyt ollaan laitoksella molemmat, tyttö on onneksi kunnossa, mutta itse antibioottitipassa maha pystyviillolla napaan saakka auki.

Sain siis kaiken tuon lukemani paitsi pitkän ponnistusvaiheen, sen sijaan hätäsektion. Sairaalassa väitettiin vastaan johdonmukaisesti kun kerroin näistä tutkimuksistani. Lääkäri tulopäivänä lupasi aiemman pyyntöni mukaisesti mentävän, mutta kätilöt vänkäsivät vastaan koko ajan. Ja sitten se meni liian pitkälle, vaaransi sekä minun että lapsen hengen.
 
Kuulostaa ikävältä kokemukselta.. toivottavasti saisit tilaisuuden purkaa kokemaasi myöhemmin, ettei jäis isoksi painolastiksi. Ehtikö avautuminen edetä hyvin siinä synnytyksen aikana? Ikävää että sait infektion ja sektiokin muuttui noin nopeaksi versioksi, onneksi vauva voi hyvin. Toipumisia sullekin <3

Mulla on kanssa ollut supistukset noin että hyvä kun edellinen loppuu ennen kuin seuraava alkaa ja onhan se aikamoinen kipu, paljon intensiivisempi kuin tavallinen kipu.. ei varmasti tarvi olla tavallista alempi kipukynnys että tuntee ettei pärjää. Ensimmäinen synnytys on useasti niin pitkäkin, se avautumisvaihe, että on siinä kestämistä jos ei oikein tule taukoa.

Toi oli kyllä tosi ikävää että jouduit kokemaan ettei kaikki henkilökunta ollut sovitun suunnitelman takana, siitä vois melkein laittaa jonkun palautteen sitten kun on voimia sellaiseen.
 
Kuulostaa ikävältä kokemukselta.. toivottavasti saisit tilaisuuden purkaa kokemaasi myöhemmin, ettei jäis isoksi painolastiksi. Ehtikö avautuminen edetä hyvin siinä synnytyksen aikana? Ikävää että sait infektion ja sektiokin muuttui noin nopeaksi versioksi, onneksi vauva voi hyvin. Toipumisia sullekin :Heartred

Mulla on kanssa ollut supistukset noin että hyvä kun edellinen loppuu ennen kuin seuraava alkaa ja onhan se aikamoinen kipu, paljon intensiivisempi kuin tavallinen kipu.. ei varmasti tarvi olla tavallista alempi kipukynnys että tuntee ettei pärjää. Ensimmäinen synnytys on useasti niin pitkäkin, se avautumisvaihe, että on siinä kestämistä jos ei oikein tule taukoa.

Toi oli kyllä tosi ikävää että jouduit kokemaan ettei kaikki henkilökunta ollut sovitun suunnitelman takana, siitä vois melkein laittaa jonkun palautteen sitten kun on voimia sellaiseen.

Avauduin aluksi 1cm aina 2h epiduraalin vaikutusajan verran 6cm saakka ja sen jälkeen 2cm per 2h. Yhteensä siis kestoksi merkittiin se 19h. Olin vielä salissa 9cm auki kun viimeisen kerran tutkittiin, mutta sain jälkikäteen kuulla, että olin leikkaussalissa jo täysin auki ja vauva oli jo tulossa synnytyskanavassa, kätilön piti työntää sitä takaisin ylöspäin, että saivat nostettua hänet ulos. Eli pienestä jäi kiinni, mutta en olisi kyllä siinä uupuneena ja korkeassa kuumeessa ehkä jaksanut enää ponnata, varsinkin jos kerran avotarjonta vaatii enemmän vielä voimaa ja kestää pidempään.

Pitääkin tosiaan laittaa sinne vähän avointa palautetta kun saan ajatuksia kasaan paremmin.
 
Takaisin
Top