Vauvan potkut ja liikkeet

Kath

Oman äänensä löytänyt
Joko olette tunteneet liikkeitä?

Minulla on tuntunut jotain rv 15 asti, nyt rv 18 tuntuvat selkeämmin, mutta edelleen vain silloin tällöin. Parhaiten tunnen liikkeitä maatessani kyljellään. :smiley-bounce012 Tuntuu kuin joku tökkisi hellästi sormella mahaa sisäpuolelta. Miltä liikkeet tuntuvat sinusta?
 
Mulla nyt rv 18 tuntuu sellaisia liikkeitä, joiden tiedän 99% varmuudella olevan vauva:) jostain rv 14-15 asti on tuntunut jotain, mutta niistä en ollut ollenkaan varma. Liikkeitä tuntuu lähinnä iltaisin makuuasennossa, selällään jonkin verran mutta kyljellään tosiaan parhaiten. Ulospäin ei tunnu vielä mitään - sitä odotellessa, haluaisin miehenikin pian tuntevan liikkeitä :woot:
 
Ekat liikkeet tunsin 18+1, nyt 19+4 ja pieniä potkuja tuntuu joka päivä. Yleensä iltaisin kun rauhoitun sohvalle istumaan tai kun makaan sängyllä niin vauva heräilee pitämään bileet :grin Päällepäin ei vielä näy eikä käteen oo tuntunut, sitä odotellessa :love7
 
Ekat liikkeet tunsin noin vko 17, mutta ihan varmaksi ja selkeiksi sarjoiksi ne tunnistin vko 19. Vko 20 mies jo tunsi myös kädellä liikkeet ja itse olen kahtena päivänä nähny pienen liikkuvan!
 
Tunsin ensimmäiset liikkeet rv 17+0, silloin tuntui jänniä yksittäisiä "kuplia". Sen jälkeen lähes päivittäin on tuntunut joko pienempää "kuplintaa" ja välillä isompia ihan selkeitä liikkeitä, oon kutsunut niitä potkuiksi. En tunne liikkeitä vatsassa, vaan toistaiseksi ainoastaan kädellä. Myös mies on onnistunut tuntemaan liikkeitä pitämällä kättä vatsalla. Jännä arvailla mikä osa vauvasta aiheutti minkäkin liikkeen, jalka, käsi vai pää. :Heartred
 
Nyt menossa 19+2 ja varmaksi liikkeitä ei voi sanoa. Jotain tuntemuksia on, mutta en kuvailisi niitä väreiksi tai kumplinnaksi. Enemmänkin tunne, että joku pikku veitsellä tökkisi.
Pitää rakenneultrassa kysäistä missä istukka on, sillä muistelin että varhaisultrassa sanoivat kiinnittyneen etuseinään.
 
Vko 14/15 alkaen on tuntunut kuplintaa, jonka tunnistin liikkeiksi näin toisessa raskaudessa. Nyt 20+jotain tuntuu ihan selkeitä liikkeitä ja on tuntunut vatsan päältä myös :happy:
 
Takaisin
Top