Vauvailoa ja km surua

  • Ketjun aloittaja Ketjun aloittaja Marikata
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
M

Marikata

Vieras
Niinhän siinä kävi, että 15kk:n yrittämisen (ja tutkimusten ja hoitojen) jälkeen saimme miehen kanssa viimein plussan. Ilo oli suuri, vaikka varovasti yritimmekin asiaan suhtautua.

Nyt rv 5 sekin lyhyt onni päättyi keskenmenoon, joka alkoi sunnuntai aamuna rusekana tuhruna, joka jatkui maanantaihin ja muuttui kirkkaan veriseksi tuhrutteluksi. Tiistaina sama jatkui ja tiistai-keskiviikko vastaisena yönä heräsin vatsakipuihin.

Varhaisultra oli sovittuna kahden viikon päähän (olisi ollut rv 7). Olen yrittänyt nyt saada tuota ultraa aikaistettua ensi viikolle (ainoa loma viikko ensi viikko), jotta ei tarvitsisi asiaa enää murehtia, vaan voisi suunnata katseen jo eteen päin ja uusiin yrityksiin (tarkastaa, että kohtu on tyhjä yms.).

jostain syystä meidän lapsettomuusklinikka ei halua aikaa siirtää vaan vetoaa siihen, että raskaus on niin aikaisessa vaiheessa ennen viikkoa 7, että ultra on turha...

Mutta jos on keskenmennyt, niin eikai sillä ole väliä, mikä viikko on kyseessä? Kai siinä ultrassa näkyy onko kohtu tyhjentynyt ja että kyseessä ei oel muita huolestuttavia piirteitä?

Voinko siis soittaa ja kysellä muualta yksityiseltä ultraa (joka olisi ollut siis viikko 6) ja selvittää asian. Vai saanko saman vastauksen, että jää odottelemaan vaan?

Etenkin, kun kyseessä on raskaus, joka on saanut alkunsa hormonihoidoista, haluaisin olla varma, etä kyseessä ei ole mikään kaksoiraskaus (mitä epäilen, koska ennen raskautta sen riski oli kuulemma pieni)..

Mites tässä nyt kannattaa toimia?
Odotanko nätisti tuon kaksi viikkoa ja kulutan lomani murehtiessa, että eihän mitään ylimääräistä ole jäänyt tai onk osiellä kuitenkin jotain, mikä on vaarassa näiden vuotojen ja kipujen lomassa. Rehellisesti olemme tämän suhteen jo luovuttaneet. Mutta olisi hyvä saada asialle varmuu, jotta voisi lopettaa itsensä henkisen kiduttamisen.
 
Takaisin
Top