Heipsan hei! Jospas mäkin nyt kuulumisia piiiiitkästä aikaa. :)
Meillä on lähtenyt kotona sujumaan odotetusti eli ihan hyvin. Maitoa piisaa, välillä tulee tytöllä niit tankkauskausia eli sillon olen ihan turvautunut korvikkeeseen et itse kerkeän "tehtailla" taas maitovarastot täyteen.
Kakkaa, pissaa ja puklua riittää, samoiten pyykkiä. Onneksi tuo ukkeli on suurena apuna kun hoitaa esikoista miltei 24/7 mut tärkeetähän hänellekkin äidin huomio on, yritän siis repiä aikaa myös hänelle ja kohtuudella se on onnistunut. Yllättävän hyvin tyttö on ottanut pikkusiskon vastaan. Hieman kiukkuaa vanhemmille mut vauvalle on ONNEKSI ihana. Pahin pelkonihan oli et Juttis alkaa ilkeäksi/väkivaltaiseksi vauvaa kohtaan.
Välillä mustasukkaisuus nostelee päätään mut yleensä kun mä hoidan vauvaa ottaa Juttiskin oman nukkensa ja hoitaa samalla mallilla omaa "vauvaansa". Kovasti myös haluaa pikkusiskoa hoitaa ja pitää sylissä, tää tietenkin tapahtuu vanhempien valvovan silmän alla.
Kuuluipa tässä viikko takaperin rallatusta tytön huoneesta et "Ihana Neea-vauva." <3
Vauvalla väliin kuuluu olevan hieman ilmavaivaa, röyhtäsy jää mahaan pyörimään ja pieru etsii tietä ulos mut ei välttämättä löydä. Onneksi kuitenkin pääsääntöisesti mennään ilman vatsanpuruja. DeviSolit jätän kyl vielä ainakin pariksi viikoksi nurkkaan, niistä kun tuli semmoiset vatsanväänteet et oksat pois. Sinappikakkaa oli ihan joka vaipassa ja sitten kun tuli kunnon purkaus niin ei edes vaippa riittänyt. Pyykkiä siis tuli hyvinkin ahkeraan pyöritettyä.
Tosiaan meillähän pitää tätä pienintä syöttää noin joka kolmas tunti kun neiti painoi/painaa alle 3 kiloa. Ensiviikolla ajattelin jo antaa tytön nukkua hieman pidempiä aikoja kun uskoisin et se kolmen kilon pyykki ollaan jo nyt ohitettu. 6 päivän iässä paino oli 2930grammaa eli 15grammaa puuttui vielä syntymäpainosta.
Mulla vaan ihmetyttää kun meillä nuita neuvolatarkastuksia ei ole kuin viikon iässä ja sit vasta kuukauden ikäisenä! Esikoisellakin oli 1viikon, 2 viikon ja kuukauden iässä ja mitä olen muita kuullostellut niin kyllä heilläkin on 2 viikkoisena ollut tarkastus. Hmmm...
Onkos muilla tälleen harvemmin käyntejä ja jos on niin valaiskaa et millä perusteella.
Itse olen toipunut synnytyksestä hyvin. Tikkejähän ei tarvittu kun paikat eivät repeilleet kuin hieman ja nekin kuulemma paranevat paremmin ilman neuleita. Ja nopeesti tuntuivatkin paranevan.
Kiusaksi mulle on nyt synnytyksen jälkeen tullutkin pukamat mut sitä tiesinkin odotella, samaa vaivaa esikoisen jälkeen. P*rkeles et se onkin tuskaa kun tuntuu et ahterista pitää työntää soraa tai hiekkapaperia vaikka sieltä tulee ihan mitä kuuluukin tulla. :(
Harmi kun täällä ei oikein kerkee tiheempään käymään ja muutenkin kun olen ton mokkulan varassa hitaalla netillä niin menee ikä ja terveys kun odottaa et sivut latautuu. :( Siksipä mä olen tääl viihtynyt vähenevässä määrin. Mut joo, yritän tässä taas ennättää lukemaan ja kertomaan kuulumisia.
Oikein mukavaa ja ihanaista ja eritoten vauvantuoksuista loppukesää kaikille! Toivotteleepi mamma ja tyttäret x2