Vanhempien mielenterveysongelmat

  • Ketjun aloittaja Ketjun aloittaja Disso-äiti
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
D

Disso-äiti

Vieras
Moikka!

Löytyisiköhän täältä vertaistukea... Onko täällä muita äitejä tai miksei isejäkin joilla on mt-ongelmia? Miten olette pärjänneet niiden ja lasten kanssa?

Itselläni on masennus ja dissosiaatio häiriö. Niin ja lapsi, joka on syy elää ja jotain todella rasittavaa. Rakastan häntä. Tai ainakin osa mielestäni rakastaa. Sitten on niitä sivupersoonia, joilla ei ole äitiyden tunnetta (nuoria), mutta he esittävät parhaansa mukaan äitiä, koska he tietävät että meidän täytyy hoitaa lapsi parhaamme mukaan. Ja sitten on lapsia, joille lapsemme on kuin sisarus, mutta he eivät ole lapsen kanssa keskenään kuin korkeintaan hetkittäin potkimassa palloa tai muuta sellaista.

Pääni tilan huomioon ottaen uskon siis pärjääväni aika hyvin. Mitä nyt välillä vihapersoona huutaa lapselle liikaakin tai lapsi saa ihmetellä miksi äiti itkee.
 
Vähän on vaikeuksia myöntää asiaa itsellenikään, mutta taidan olla masentunut. Ja sitä myöden sitten uupuneempi kuin olisin jos kaikki olisi hyvin ja pinnakin on lyhyempi. Onneksi on myös tukiverkkoa ja olen osannut hakea ammattiapua.

Tilanteesi kuulostaa raskaalta Disso-äiti. Paljon voimia! Voiko tuosta häiriöstä parantua?
 
Itse olen muutama kk sitten päässyt eroon masennus lääkityksestä. Pelko taudin uusimisesta on todella pelottava.
Toki masennuksen sivutuotteena oon saanu ahdistus ja paniikkihäiriön. Sekä sosiaalisten tilanteiden pelon.
Onneksi mt hoitoa on jatkettu koko ajan joten en jää tyhjän päälle.
Tilanteesi kuulostaa rankalta disso-äiti. Toisaalta kuitenkin siltä että lapsi saa kaiken mitä vanhemmalta voi toivoa. Eikä rehellinen tunteiden näyttäminen ole paha, vaikka se olisi kuka persoona. Tsemppiä tulevaan!
Vargynja, toivottavasti saat oikeaa ammattiapua ja riittävästi tilanteeseen nähden. Masennus on ikävä sairaus mutta sen voi voittaa. Muistaa ottaa kaiken avun ja tuen vastaan. Tsemppiä :-)
 
Kiitos Kyfi! :) En tiedä rehellisesti sanottuna onko tuki riittävä, mutta ehkä tämä tästä. Myöhemmin kun elämäntilanne hieman tasoittuu on tarkoitus hakea kelalta avustusta oikeaan terapiaan, kun nyt lähinnä juttelen sairaanhoitajan kanssa. Tapaamisia on onneksi yleensä usein.

Hienoa kuulla että sinä olet päässyt lääkkeistä eroon ja saat yhä apua. :)
 
Sinunkin kannattaa jatkaa sairaanhoitajan kanssa jutustelua niin kauan kuin mahdollista. Se on ohituskaista nopeaan hoitoon/apuun/tukeen/terapiaan/lääkkeisiin jos niihin tulee tarvetta. Itse jatkan varmasti kunnes rautakangella mut sieltä pistetään ulos :-))
 
Taisin unohtaa tämän hetkeksi. Hupsis. Kiitos vastanneille tsempeistä. Tästä voi kyllä terapian kautta parantua. Persoonan osat voi yhdistää takaisin yhdeksi. Tai sitten voi oppia elämään niiden kanssa niin että ne ei häiritse elämää eikä toisaalta myöskään enää dissosioi kaikkea kurjaa mitä tulee vastaan. Joka tapauksessa tunteiden ja tapahtumien käsittely on avain asemassa.
 
Takaisin
Top