Vanhempainvapaat

  • Ketjun aloittaja Ketjun aloittaja Larra
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä

Larra

Puuhakas puhuja
Joulumammat 2018
Päätin nyt perustaa ketjun tällekin aiheelle, kun olen pikkuhiljaa lukenut asiasta kelan sivuilta ja ainakin itsellä on monenlaisia mietteitä aiheesta.

Osaisko joku selventää mulle esimerkiksi tuon isyysvapaan alkamisajankohtaan liittyviä kiemuroita. Miehen kanssa suunniteltiin, että hän olisi heti lapsen synnyttyä pari viikkoa mun kanssa samaan aikaan kotona. Isyysloma tulee ilmoittaa työnantajalle viimeistään 2 kk ennen sen alkua, mutta eihän me voida yhtään tietää, että koska se lapsi oikeasti maailmaan tupsahtaa. Miten tämä siis käytännössä toimii? Voiko työnantajalle ilmoittaa vaan, että jää sitten kun lapsi syntyy sanomatta tarkkaa päivämäärää?
 
Joo, kyllä isän riittää työnantajalle vain ilmottaa, että vauvaa odotetaan ja aikoo pitää isyyslomia. Ja se pitää tehdä riittävän ajoissa eli viimeistään 2kk ennen laskettua aikaa. Sitten kun vauva syntyy, ilmoitus työnantajalle taas loman alkamisesta.
 
Joo näinhän se tosiaan menee, mahdoton sitä on tietää millon se loma oikeasti alkaa, kun se voi alkaa kuukauden etuajassa tai pari viikkoa myöhemmin kuin laskettu on :grin Mutta hyvissä ajoin kun ilmottaa sen "noin silloin" -ajan niin riittää :)
 
Takaisin
Top