Vanhemmuus ja pelot

[Bella Swan]

Raskaudessa tai synnytyksessä käy jotain, lapsi satuttaa itsensä pahasti, lapsi sairastuu tai kuolee, lasta kiusataan, parisuhde muuttuu liikaa/negatiiviseen suuntaan kun tulee perheenlisäystä, oma kuolema, maailman tilanne.. Millaisia pelkoja teillä on ja miten käsittelette niitä?

Elämä on elämää. Eipä sitä voi kun elää ja nauttia. Toisinaan kuitenkin ahdistaa, meillä vaikkapa viime viikolla kun taapero sai tällin päähänsä ja tuli nirhauma, että kuhmu. Ja juuri yötä kohden. Siinä sitten valvot yöllä ja tarkistat tasaisin väliajoin onko kaikki hyvin.

On pitänyt oppia elämään huolen kanssa, eikä pelot vaikuta elämänlaatuun, paitsi silloin kun tilanne on päällä. Huh, aikamoista huolta on vanhemmuus, mutta silti sen kaiken arvoista.♡

 

[Pingviiniemo]

En oikeastaan enää pelkää mitään. Oon viimeaikoina joutunut prosessoimaan tosi paljon ja käydä läpi mahdollisia skenaarioita ja sit todennut sen ilmeisimmän eli mitä vaan milloin vaan voi sattua. Pelossa ja ahdistuksessa ei voi elää vaan nauttia joka hetkestä parhaansa mukaan. Elämä on myös kaunis ja arvokas. Ja pitää muistaa, että paitsi pahaa elämässä on myös niin paljon hyvää. Uskoa tulevaan ja positiivista asennetta meille kaikille.

 

[Evergreen]

Keskenmenojen myötä pelkään lapsen menetystä yleisellä tasolla, varsinkin nyt kun taas odotan vauvaa. Mutta, koen pystyväni elämään pelon kanssa, toki säikähtää paljon jos jotain epäilyttävää sattuu (kipu, vuodot yms)

Taaperon kohdalla pelkoja on ollut erilaisia. Hänen ollessa pienempi pelästyin helposti kun maisteli kaikenlaista, ettei vahingossa syö jotain ihan sopimatonta/vaarallista. Nuo pään kolauttelut toki myös pelottaa, mutta olen oppinut hallitsemaan pelkoja hieman paremmin. Hetkessä pelkää, mutta tilanteen rauhoittuessa en pelkää jatkuvasti tulevaa. Eli ei ole ylitsepääsemättömiä pelkoja, mutta vanhempana varmasti pelkää, vaikka lapsi olisi 50-vuotias. Huoli ei koskaan häviä, vaikka lapsella olisi enemmän ikää

 

[Vargynja]

En kokoaikaa aktiivisesti pelkää, mutta kyllähän se pieni huoli aina on olemassa. Kiusataanko lasta koulussa? (Varsinkin kun lasta on jo kiusattu. ) Mitä jos koulumatkalla sattuu jotain? Ja jos liikaa alkaa miettiä niin mitenhän lapset pärjää elämässä? Mitä jos heillä on sama syövälle altistava geeni kuin miehellä? Mitä jos meidän sairastaminen horjuttaa liikaa esikoisen mielenterveyttä, isä kuitenkin oli paljon sairaalassa ja sängyn pohjalla varsinkin hänen ollessa pieni.

Sitten erikseen se jos jotain tapahtuu. Onneksi esikoinen ei ole ollut hirveän tapaturma-altis.

 

[Shooky90]

Olen luonteeltani murehtia ja haluaisin niin suojella kaikkia rakkaitani kaikelta. Pelkään usein jonkun sairastuvan vakavasti tai joutuvan auto-onnettomuuteen. Liian moni tuttu kun on nuorena lähtenyt täältä pois. Murehdin myös sitä miten minä tulen vaikuttamaan lasteni elämään, hyvällä tai huonolla tavalla. Pystynkö minä tekemään kaikkeni suojellakseni heitä, teenkö oikeita päätöksiä heidän tulevaisuutansa ajatellen. Järki sanoo ettei asioille aina voi mitään ja pelossa ei voi elää, mutta aina välillä (ja varsinkin nyt kun on paljon yksin) ajatukset lähtevät nopeasti harhailemaan...

 

[Lya M.]

Kyllähän kaikkea sattuu ja tapahtuu.
Viimeksi juniori teki kuperkeikan portaissa, mutta selvisi hämmennysitkulla.

Vähän joskus mietityttää päiväkoti, että miten siellä voidaan ja onko tarpeeksi henkilökuntaa. Minähän näen vain aamut ja iltapäivät ja ainakin silloin on laskujeni mukaan Ok määrä aikuisia.

Miehelläni on koulukiusaustausta, joka päättyi vasta lukiossa, joten hän kuuntelee tarkalla korvalla, että esikoinen juttelee kavereistaan ja haluaa käydä kylässä/tuoda kavereita meille kotiin.

Mitään onnettomuuksia en osaa pelätä, vsrsinkaan nyt, kun mies ei reissaa ympäri maailmaa.