Valmennus

NeliApila-11

Jostain jotain jo tietävä
Monikos täällä meinaa mennä synnytysvalmennukseen?

Itse olen päättänyt melko varmasti jättää väliin ja käydä vain synnärillä tutustumassa. Olen kuullut niin paljon siitä, että valmennukset ovat turhaa hömppää, jossa hingutaan ja höngitään kilpaa. Ja siellä käytävät asiat unohtuvat kuitenkin sitten, kun on tosi kyseessä. En tiedä, kun en ole koskaan ollut, mutta näin kertoo suurinosa tuttavapiirini äideistä.

Sitä paitsi nykyään on netti, kirjat ja dvd:t, mistä kyllä löytää tietoa, jos vain haluaa. Ja äidiltä ja kavereilta varmaan saa tietoa, kun vaan kysyy.

Kysyn tätä ihan uteliaisuuttani, että kuinka paljon niissä valmennuksissa käydään.
 
Mie olen aatellu mennä valmennukseen. Meillä on täällä 6 perhevalmennuskertaa, joista pari ekaa on synnytysvalmennusta. Ekahan onkin jo ihan parin viikon päästä, 10.8.!!
Täällä ei pääse ollenkaan tutustumaan synnärille..!!VAMMASTA!!! Ois ihan jees ollu nähä etukäteen mihin sitä ollaan menossa..
 
Syyskuisista tulin tänne

Ei meillä ainakaan höngitty ja huohotettu. Ei se ollut sellaista kuin elokuvissa. Lähinnä siinä tuettiin parisuhdetta, katsottiin muutama video. Kerrottiin imetyksestä, äidin ja isän toiveista synnytyksessä. Mitkä ovat äidin toiveet isän suhteen yms. Millaista ovat ensimmäiset päivät. Myös tuore perhe kävi kertomassa kuulumisia yhdellä kerralla.
 
Mä kyllä ajattelin mennä, uskon että siitä on hyötyä ja ehkä se muutenkin rauhoittaa mun mieltä. Pitääkin maanantaina neuvolassa kysyä että koska sellaisia järjestetään. Mä en vielä tiedä pääseekö meidän synnärille tutustumaan, muistelisin että sinne saattaa päästä.. toivottavasti pääsee..
 
Meillä kolme perhevalmennus kertaa ilmeisesti.. Tai näin ymmärsin. En kyllä tiedä yhtään mitä siellä on. Neukkutäti totes vaan, että tarkemmat tiedot saa ekalla kerralla.
Viimeinen kerta vaan varmaankin jää väliin, kun on muuta ohjelmaa.. :/


Alissa22 aika monta kertaa enemmän teillä, sama synnäri kuitenkin. :o Jännä juttu :D 
 
Synnytysvalmennus on ainoa, johon olen aikeissa mennä. Kaikki muut perhe- ja äitiysvalmennukset jätän väliin -- yhdessä tilaisuudessa kävin ja lähdin kesken pois, kun ei turhempaa asiaa olisi voinut ollakaan. Kuten Nuppu-11 sanoikin, netti ja kirjat on pullollaan tietoa, ja autuaan tiedonjanoisena olen kyllä oma-aloitteisesti hakenut infoa asioista. Synnytykseen liittyviä asioita sen sijaan olen vielä vältellyt, joten siksikin synnytysvalmennuksen anti tulee takuulla tarpeeseen.

Ja siis meillä synnytysvalmennusta on vain yksi kerta eikä synnärille pääse tutustumaan kuin netissä virtuaalisesti.
 
Susan, joo meil on aika monta noita! :O Ekat kaks on synnytysvalmennusta ja sit tulee perhevalmennusjuttuja (parisuhde-, imetys- jne juttuja) ja sitte viimenen kerta on sitte kun vauva on syntyny (?) liittyen vauvaelämään. Meiän kaupunki on yllättävän hyvin hoitanu nää neuvola-asiat, kaikille tehään vähintään 4 ultraustaki raskausaikana. =)
 
Alissa22: neljä ultrausta? ohhoh! emoticon  Meillä kuuluu vaan ne kaksi... Teillä tuntuu hyvin toimivan ne neuvola/odotus asiat, se on kiva kuulla! Tosin ei mulla ole mitään valittamista mun neuvolalta! Tietoa on tullut paljon ja ajallaan ja neuvolaan on aina kiva mennä kun neuvolatäti "tuntee" mut jo niin hyvin..

Kyllä me meinattiin mennä synnytysvalmennukseen! Ainaski kattomaan se eka kerta, et millasta on.. Tarviikin kysästä tiistaina neuvolasta, että milloin se eka kerta on ja kuin pal niitä kertoja on ..
 
Juu, neljä kertaa on tähän mennessä jo ultrattu.  Kaupunki tarjoaa varhaisultran kaikille, sen lisäksi on nt-ultra ja rakenneultra keskussairaalassa ja viimeksi lääkärineuvolassa ultrattiin. Elättelen toiveita, että vielä siinä viimisessä lääkärineuvolassa ultrattais, veikkaan että niin tehdään.
 
Mie kyllä meinasin sinne valmennukseen mennä. Tosin ekalla kerralla siellä on kuulema aiheena, mikäpä muukaan, ko ravinto. Joku ravintoterapeutti siellä ainakii on. Siis MIT.."%#&¤/. Mie ko saan jo siitä aiheesta näppylöitä. :D Yläasteikäsestä asti tuntuu, ettei miussa mikää muu terveydenhuollon ihmisiä kiinnosta, ko mitä suuhuni laitan... Noh, tästä negaatiosta saan kiittää vaa omia huonoja kokemuksia. Voiha se muille olla antosaakin. Mutta pakkohan se on mennä sinne ekalle kerralla, että saa niitä tarkempia tietoja siitä siellä muilla kerroilla on. Ja etenki sinne synnärille HALUAN käydä tutustumassa. Just sillä, että iha tarpeeks paljo siinä tilanteessa jännää kaikki muukin, ni jos ees se paikka ois kertaallee nähty...
 
Meikäläinen aikoo kyllä osallistua synnytysvalmennukseen. Ihan sama vaikka oliski turhaa tietoa, skippaan sit toisen kohdalla koko homman. Mulla se alkaa vasta joskus elokuun puolella tai syyskuussa.. eli viimeiseen minuuttiin menee, mut ei kait se mitään. Ekasta lapsesta kun on kyse, niin on musta vaan hyvä että saa mahdollisimman paljon tietoa. Toivon myös mieheni osallistuvan, jotta tieto menee hänellekkin paremmin jakeluun. Tiedän itse paljon ja tähän mennessä ei oo paljoa uutta tullut mistään neuvolan antamasta lehdykästä tai tiedotteesta. Ainoastaan siinä ruokavaliossa oli yksityiskohtia, joista en ollut selvillä. En siis odota synnytysvalmennukselta mitään muuta kuin mahdollisuutta kohdata toisia äitejä samassa tilanteessa.
Huh! Neljä ultraa! Mä sain vaan kaks, enkä saanut tietää edes sukupuolta vaikka olis se ollut kiva tietää! Toivon vaan että pääsen loppuvaiheessa synnytystavan kartoitukseen ja sitä kautta vielä ultraan. Olisi kiva tietää senki takia, että se on yks niistä tiedoista mitkä on MAHDOLLISTA saada selville ennen synnytystä, kun kaikki muu on uutta ja  pitää vaan kokea ja antaa tulla niinku tulee. Olisi edes pieni tiedon jyvä.
Eikä se valmennus todellakaan oo mitään puhkumista ja hengityksen harjoittelua koko ajan! Mistä ihmeestä oot kuullu tollasta höpö höpöä?? Nimenomaa nykyään korostetaan että on ihan sama miten hengität, kunhan hengität. Ihan sama huudatko vai ootko hiljaa, samaan tulokseen kaikki johtaa, kunhan vaan osaat keskittyä. Enemmän keskitytään uuden perheen valmentamiseen, vanhemmuuteen, rooleihin isänä ja äitinä.
Olen myös kuullut erilaisia kommentteja valmennuksesta. Toinen sanoi että ihan turhaa ja toinen kehui että joka kerralla oli ollut hauskaa ja saanut uutta tietoa. Mene ja tiedä, voihan olla että vetäjästä se riippuu ja että eri kunnissa painotetaan eri asioita. Ottakaa hyvät naiset osaa ainakin pari kertaa, ei siitä haittaa ainakaan voi olla. Ja se isi mukaan, sillehän siellä varmaan tulee uutta tietoa.
 
Valtaosa on siis valmennuksen puolella.

No, hienoa jos teillä löytyy miehiä, ketkä jaksaa käydä valmennuksessa. Kaverini mies oli ekalla kerralla ollut mukana ja sanoi, ettei ikinä mene enää uudestaan kuuntelemaan moista p****a. En siis aio omaa miestäni millään tavalla hätyyttää valmennukseen, varsinkaan, kun en todennäköisesti itsekään mene.


Synnytysvalmennus vielä voisikin olla ihan käymisen arvoinen, mutta ei mua kyllä saa kuuntelemaan mitää perhevalmennusta tms. Ja eiköös ne roolit vanhempina siinä löydy ihan luonnostaan. Jotenkin kuulostaa mun korvaan niin turhalta nykyajan jeesustelulta. Anteeksi, jos pahoitan jonkun mielen, mutta tämä on oma kantani.
 
Mulla kans neljä kertaa ultrattu. Tosin en tiedä oisiko neljäs kerta ultrattu jollen olisi käynyt lääkärineuvolassa kipujen takia aiemmin mitä piti. :o 
Samaan piiriin kyllä vissii kuulun kun Alissa22.

Täytyykin kysyä seuraavassa neuvolassa vielä tuosta perhe- ja synnytysvalmennuksesta, että onko ne vain sen 3 kertaa vai 6 niinkuin Alissalla...emoticon
 
Me oltiin eilen perhevalmennuksessa ensimmmäistä kertaa. Ensin puhuttiin synnytyksestä, vaiheista, kivunlievityksesta yms ja sit lapsen hoidosta. En yhtään pitäny pahana mitään. Ei siis puhistu ringissä lattialla :D
Aikasemmin täällä oli äideille fysioterapeutin "luento", joka sekin oli ihan hyvä, mutta ehkä vähän turhan myöhään. Oon toki juuri vasta muuttanut tänne, joten en siksi oo aikasemmin päässyt.
Ens lauantaina on vielä toinen tommonen perhevalmennus juttu jossa muistaakseni oli mm. imetys ja parisuhde asiaa.
Mä en jaksa istua koneella ettimässä tietoa tai saatika lukee mitään synnytyskirjoja, niin pidin ihan hyvänä vaihtoehtona noita perhevalmennuksia. Mutta kukin tavallaan tietysti :)
 
Moi, meillä on tarjolla 3 neuvolan järjestämää perhevalmennuskertaa ennen synnytystä ja sit tutustuminen sairaalaan, joka pitää itse varata. Meillä oli eka kerta jo toukokuussa ja itse menin sinne sillä mielellä, että jos ei muuta niin voi ainakin tutustua samalla alueella samaan aikaan synnyttäviin naisiin. Olisi mukava saada vaikka kahviseuraa äippälomalla samojen asioiden kanssa painivista naisista. Itse asiat olisi varmaan löytänyt myös netistä tai neuvolassa kerrottu muutenkin. Tarkoitus on siis mennä myös seuraaville kerroille mukaan, ei asian takia vaan seuran.
 
No nyt on synnytysvalmennus käyty. :)
Ihan oli hyödyllinen ja kiva kokemus, etenki video omasta synnäristä (kun sinne ei niitä tutustumiskäyntejä tehä...).
Ens viikolla sitte seuraava valmennus, olikoha se nyt siitä vauvan hoidosta ja semmosesta -en jaksa lähteä paperista tarkistamaan..:P
Ja yhteensä siis viis kertaa on niitä valmennuksia, viikon välein.
 
Nonni! Kutsu tuli valmennukseen. Elikkäs se järjestetään nyt lauantaina klo 9-13.30. Omat eväät saa ottaa mukaan, vaikka siellä tarjotaan jokin pieni välipala. Eli neljä ja puol tuntia yhteen menoon! Ymmärsin että tuona neljän tunnin aikana puhellaan perheestä, parisuhteesta, synnytyksestä ja imetyksestä. Imetysjutun aikana isät menee juttelemaan isyydestä jonkun miehen kanssa. Lisäksi paikalla on joku pariskunta, jolla on pikkuinen vaavi. Eli paljon tietoa ympättynä yhteen päivään. Huh!

Eniten mua ärsyttää se, että mun mieheni ei pääse mukaan, kun lauantaina sattuu olemaan aluemestaruuskisat, joihin sen on pakko osallistua. Täytyy vielä soitella neuvolan tädeille, että järjestetäänkö valmennusta jonain muuna aikana. Olen antanut miehelleni tehtäväksi hankkia oma-aloitteisesti tietoa ja lueskella asioita netistä ja niitä pikku kirjasia mitkä tuli tänne liittymisen yhteydessä. En usko että se on lukenut yhtään mitään. Onneksi se on sentään ollut kiinnostunut kaikesta roinasta mitä pitää hankkia ja juuri tänäänkin se mainitsi portista, joka pitää hankkia rappusiin, että lidlissä olisi halvalla. Mieheni on aika hiljainen, enkä oikein tiedä miten tietämätön tai tietävä hän on vauvaan ja synnytykseen jne. liittyvissä asioissa. Kokisin oloni varmemmaksi jos hän pääsisi mukaan ja saisi vaikka kysellä siellä isien kesken asioita mieheltä. Minulta hän ei varmaan kehtaa kysellä ja en varmaan osaa kertoa kaikkea. 

Synnärille ei tosiaan pääse tutustumaan muuta kuin virtuaalisesti, mutta mikäs siinä. Pääasia, että hiukan näkee.
 
 
Nyt mut on valmennettu. Eli mulla oli kerralla koko valmennuspläjäys. Oli synnytysvalmennusta, kivunlievitystä, imetysvideota ja synnytysvideota ja isä-työntekijä ja perhevalmennusta. Paljon tuli tietoa, tosin mulle siinä ei juurikaan ollut mitään uutta. Imetysvideolta näin vaan livenä sen mitä olin aikaisemmin lukenut rintatulehduksista ja imetysasennoista ja -otteista. Eipä siinä mitään, hyvät oli Hollolan tarjoomat karjalanpiirakat ja oli mielenkiintoista kuunnella mitä muut kyselivät.

Miehelleni otin nyt kasan esitteitä luettavaksi. Saa nähdä lukeeko herra niitä lainkaan, mutta ei ainakaan voi väittää ettei tietoa olisi ollut saatavilla.
 
Mulla on ilmeisesti valmennukset vasta syyskuun lopussa.. sillon kun on jo  pian 38 raskausviikkoa täynnä.. saas nähdä jääkö käymättä, jos vauva päättää tulla ennen sitä. Samaten synnytysosastolle tutustumiskäynti on syyskuun ihan lopussa, varasin sinne paikat mutta silloin on menossa rv 38+1 joten saas nähdä ehdinkö siihenkään :D. Ehkä alankin synnyttää sillä tutustumiskäynnillä :D.
Oon jossain kohtaa menossa juttelamaan kätilön kanssa. Sain lähetteen kun kerroin synnytyspelosta neuvolassa. Sinne varmaan pääsen vähän aikaisemmin niin ei ehdi alkaa tosi toimet ennen sitä.. toivottavasti..
 
Meillä ei vissiin edes valmennusta ole täällä tänä syksynä viime kevään oli äollu opiskelijoiden pitämänä ja oon nyt jääny siihen käsitykseen, että syksyllä niitä ei oo sitten kiinnostanu alkaa pitämään. Mietin myös sitä sairaalaan tutustumisreissua, kun sekin on kuulemma vaan läpi kävelytys, niin onko siitäkään sitten hyötyä, varsinkin kun mun laho pää ei kuitenkaa muista mitää sitte siinä virallisessa tilanteessa
 
Takaisin
Top