Vakuutus vauvalle?

  • Ketjun aloittaja Ketjun aloittaja niukku
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä

niukku

Sanaisen arkkunsa ammentaja
Helmimammat 2018
Mieheni kanssa odotellaan esikoisemme syntymää ja ollaan alettu miettiä kannattaisiko meidän ottaa jonkinnäköinen vakuutus pienokaiselle.

Miten te jotka olette vakuutuksen ottaneet;
Onko vakuutus ollut teille tarpeellinen?
Mistä vakuutusyhtiöstä otitte ja kuinka kallis oli?
Oliko vakuutus voimassa heti lapsen syntymästä vai jostain muusta ajankohdasta eteenpäin?
 
Minä ainakin aion ottaa vakuutuksen jo ennen syntymää. Tai siis mies ottaa. Ne vakuutusmaksut ei oo isot ja yksikin korvatulehduskierre kuten miehen nuorimmaisella ja putkitus yksityisellä niin vakuutus kannattaa jo. Jos se tulehduskierre ehtii alkaa ennen vakuutuksen ottoa ei välttämättä korvausta heru tunnetusta vaivasta enää. Julkisella puolella väitettiin, ettei korvissa ole edes mitään vikaa, eikä hoidettu. Yksityisellä tulee omasta lompakosta tuollainen aika kalliiksi ilman vakuutusta. Tai nielurisojen poisto jne. Plus uskaltaa pienemmästäkin vaivasta mennä lääkäriin, eikä sitä terveyskeskuksen "meillä ois kolmen viikon päästä seuraava aika" meininkiä. Onhan siinä omavastuu tietty silti, mutta helpottaa se.
 
Meillä on kahdella lapsella otettu Tapiolan lapsi-vakuutus joka pitää ottaa 3kk ennen syntymää. Meinaan käydä ottamassa myös tälle tulevallekin.
Kertaakaan en vakuutusta ole käyttänyt (vanhin lapsi 4v), syystä ettei ole ollut mitään suurempia sairauksia. Jos jotain tulee, vien lapset yleensä terveyskerkukseen syystä että lähin yksityinen on 25km päässä ja meillä tk:ssa hommat ovat hoituneet äärettömän hyvin ja ajan saa heti parin tunnin päähän.
Välillä mietin kuinka paljon maksan turhasta (yksi lapsi noin 300€ vuosi) mutta omapahan vakuutus jos joskus tapahtuu jotain vakavampaa.
Lapsien vakuutukset tosiaan sellaiset että olisivat olleet voimassa heti synnyttyään.. (Kätevä jos synnytyksessä jotain kävisi tai korvakierre alkaisi heti ekasta flunssasta.)
Yksi tuttu kertoi ettei kellään heidän neljästä lapsesta ole ollut kalliita vakuutuksia koska hänen mielestä maksaa turhasta.. Hmm, ite olen aina ajatellut ettei lapsen tarvi kuin kaatua pyörällä tai tippua puusta ja halvaantua tai jotain muuta kamalaa.. siinä saattaisi moneen kertaan miettiä miksei vaakutusta ole raaskinut maksaa..
 
Kannattaa ehdottomasti ottaa vakuutus ja hyvissä ajoin ennen syntymää, niin se kattaa myös mahdolliset syntymässä tapahtuvat komplikaatiot tai vammat tai muut. Meillä on sekä sairausvakuutus että tapaturmavakuutus eikä ne nyt minun mielestäni kalliita ole, joitakin kymmeniä euroja vuodessa keskittäjäedulla. Itselläni on aikanaan ollut samanlaiset vakuutukset ja niitä on kyllä käytetty! Ennen kuin täytin 10v oli paketoitu jalkaa (pyörän pinnojen väliin), leuka (kaaduin "juoksukisoissa") ja käsi (tipuin hevosen selästä) :D Eli ainakin omilla vanhemillani ei ole vakuutusrahat hukkaan mennyt. Noista tapauksista muistan parhaiten hevosen selästä tippumisen, joka tapahtui lauantaina iltasella. Paikallisella terveysasemalla sanottiin isälle, että jos vain suinkin kestää maanantaihin niin pitäkää vaan kotona! Onneksi vanhemmat raahasi kuitenkin saman tien yksityiselle, koska käsi oli murtunut kolmesta eri kohtaa ja jouduttiin puudutuksessa vetämään paikoilleen. Jo pelkästään se keikka maksoi kuulema enemmän kuin sen vuoden vakuutukset yhteensä.

Sitä tosiaan jotkut voivat ajatella, että eivät halua maksaa turhasta, mutta pienille sattuu ja tapahtuu yllättävän paljon eikä sen tarvitse olla kuin yksi kerta ja siitä voi tulla iso vahinko.
 
Täällä haluttiin hakea vakuutus tulevalle vauvalle jotta se olisi voimassa heti syntymästä asti. Eilen saatiin päätös, vakuutusta ei myönnetä koska "sikiö on todettu pienikokoiseksi ja kasvua seurataan edelleen". WTF, tuleva vauvamme kasvaa toki alakäyrillä ja käydään kontrollissa juu, mutta ei sitä mitenkään ole TODETTU pienikokoiseksi!! :cwm21 No, ei väkisin.
 
Me otettiin pian syntyvälle vauvalle vakuutus jo pari kuukautta sitten. Vakuutus kattaa jo raskausaikana minun hoitokuluja jos joudun jostain syystä hoidettavaksi sairaalaan tai esim lääkekulut jos raskauden takia jotain määrätään. On siis voimassa heti syntymästä lähtien. Maksaa n. 300 euroa vuodessa ilman omavastuuta. Luotan kunnalliseen terveydenhuoltoon myöskin, mutta tämä luo kyllä turvaa lisäksi. Ja ehkäpä tietyt asiat toimii yksityisellä kuitenkin paremmin ja ennenkaikkea nopeammin!
 
itse en saa vakuutusta lapselle ennenkuin on syntynyt (oman sairauden myötä)... esikoisella aikanaan sama juttu ja lopulta jäi koko vakuutus ottamatta. Tähän mennessä ollaan kyllä pärjätty oikein mainiosti julkisen puolen palveluilla. Tarvittaessa päivystykseen pääsee, vaikka sitten ambulanssilla... Pitää kattoa tämän uusimman tulokkaan kohdalla miten miehen kanssa toimitaan. Vakuutus on toki mietinnässä, mutta aika näyttää :happy119 nyt kun sitä ei kuitenkaan raskaana ollessa saa :smile
 
Me päätettiin mieheni kanssa heti alkuraskaudesta ottaa vauvalle vakuutus ihan juuri siitäkin syystä, että jos tulisi korvaongelmia ym niin pääsisi yksityiselle hoitoon, meilläpäin kun ei julkinen toimi. Ja muutenkin onhan se hyvä olla kaiken varalta, kumminkin sitten jos ei ota niin tapahtuu jotain eli hyvä ennaltaehkäisy! :D

Me otettiin if:iltä vakuutus, samalla sain itselleni vuodeksi ilmaiseksi henkivakuutuksen, Ensin piti maksaa jokin summa tältä raskausajalta (olisiko ollut 90€?) ja sitten rupeaa pyörimään vakuutusmaksut kun vauva on syntynyt (pitää muuten muistaa ilmoittaa sinne sitten kun tämä päättää putkahtaa). Ensimmäiset vuodet olivat melko hintavia (tais olla myös 300€ luokkaa) ja tippuvat sitten kun lapsen ikä karttuu. Hyvää if:issä on myös se, että tulee bonuksina osa raha takaisin :)
 
Salme, mistä vakuutusyhtiöstä saitte kielteisen päätöksen? Me jännättiin tämän kolmannen lapsen kanssa että saadaanko vakuutus, kun masussa oli välillä kaikki ihan pielessä (vähän lapsivettä, sikiö pienikokoinen, epäilyjä ties mistä sydänjutuista ja muista). Siinä vaiheessa, kun laitoin hakemuksen Pohjolaan, oltiin saatu kromosomitutkimuksesta "puhtaat paperit", eli normaalit tytön kromosomit, mutta oltiin yhä kasvuseurannassa ja noita muitakin juttuja seurailtiin. Laitoin kaiken hakemukseen (tietysti) ja saatiin vakuutus.

Tuon jännityksen jälkeen laittaisin itse hakemuksen TODELLA varhaisessa vaiheessa, eli ennen rakenneultraa (jossa meillä kaikki tuo häikkä todettiin).

Meillä on kahdelle vanhemmallekin lapselle otettu ennen syntymää vakuutus ja kovassa käytössä ovat olleet. Käytetään lapset aina yksityisellä, esikoisella ei ole mitään tosi isoja juttuja ollut, mutta on näppärämpi saada ajat varattua suoraan erikoislääkäreille ja vaikka keskellä yötä netistä varata. Toiselle on laitettu putket yksityisellä, aika saatiin jo seuraavalle päivälle siitä kun lähete saatiin. Tykkään myös siitä, että ajan voi varata omille "suosikkilääkäreille", eli meillä on vakkari korvalääkäri, allergialääkäri ja infektiotauteihin erikoistunut lastenlääkäri. On lapsellekin monesti helpompi kun lääkäri on tuttu. Kyllähän nuo vakuutukset maksaa, nyt kolmelta lapselta melkein tonnin vuodessa, mutta toistaiseksi ollaan vanhimmallakin vakuutus pidetty, vaikka sairastelut on selvästi iän myötä vähentyneet.
 
Mariannu, Lähitapiolasta saatiin kielteinen päätös. Hakemuksen käsittelyssä meni hirveän pitkään ja nythän tässä ei enää mistään ehdi hakemaankaan.. Me käytiin myös kromosomitutkimuksessa ja saatiin myös puhtaat paperit sieltä, mutta vakuutusyhtiön käsittelijän mukaan nämä edelleen jatkuvat kontrollikäynnit ovat heidän lääkäreidensä mielestä este vakuutukselle. No, säästyypähän nekin sataset.
 
Itse otimme jo raskausa aikan vakuutuksen syntyvälle, oli aika kallis(500€ vuosi), mutta siinä on hyvä puoli, että se on voimassa 65v asit. Sitä itse katselin mone yhtiön vakuutuksisa, että ne päättyvät poikeuksesta kun täyttää 20-21v. Tässä itse katsoin huonona puolena sen, että jos lapsella on ollut sairauksia, niin ne poistuvat uudessa sairauskulu vakutuksessa. Jolloin ei ole mahdolisuutta saada vanhoihin sairauksiin enään korvausta. Toisaalta pitää ottaa myös huomioon se, että vakuutukisen ehdot eivtä koskaan parane, vaan ne aina huononee.

Eli yhtiö joka itse valitsimme oli Pohjantähti, itsellä on oma sairaskuluvakuutus samassa yhtiössä, eikä ole ollut yhtiön toiminasaa valittamista.
 
Meillä mies on sitä mieltä, että otetaan vakuutus. Itse en koe sitä kauhean tarpeelliseksi. Meillä kunnallinen terveydenhuolto pelaa hyvin, vaikka asutaankin paikkakunnalla, jossa on vaan 6000 asukasta. Mutta kuulutaan kuitenkin isompaan kuntaan.
Itse olen aina päässyt samana päivänä lääkärille, joskus olen jopa mennyt suoraa luukulle 12 jälkeenkin ja päässyt heti lääkärille.
Jos olen illalla tullut kipeäksi niin olen mennyt kaupunkiin kunnalliseen päivistykseen, siellä tietysti joutuu odottelemaan yleensä pari tuntia.

Kyllähän tuo vakuutus varmasti turvaa toisi ja varsinkin sitten jos lapsella todettaisiin vakavia allergioita tai joku sairaus. Mutta hinta hirvittää kyllä kovasti. Nyt maksamme jo kahden koiramme vakuutuksia, ne ovat tosin maksaneet itsensä jo takaisin.
Pitää vielä miettiä otetaanko vauvalle vakuutus, jos otamme niin teemme sen jo nyt ennen syntymää.
 
Takaisin
Top